Rakastettava syntymäpäivä

Minulla on ollut elämäni aikana erilaisia syntymäpäiviä. Usein lapsuudessa ja nuoruudessa ennen kuin sairaus vielä oli tullut sekoittamaan kuvioita, ne olivat vuoteni kohokohtia. Valitettavasti muistan kuitenkin myös toisenlaisia synttäreitä. Muutama vuosi sitten vietin osastolle suljettuna syntymäpäiväni ahdistuneena, pakkoliikuntaa harrastaen, ainoana toivottomalta tuntuvana ajatuksena osastolta ulospääseminen. Viime vuotisen syntymäpäivän muistan jo mukavana. Olimme tuolloin siskoni kanssa kahdestaan Linnanmäellä. Lauantaina sain viettää jälleen syntymäpäiviäni, ja tällä kertaa osasin nauttia syntymäpäivästä jo niin kuin kuuluukin, lähes niin kuin ennenkin. Seuraavassa kerron hieman lisää tästä parin päivän takaisesta syntymäpäivästäni, millaisia haasteita koin päivän aikana, miten huomasin jälleen edistyneeni sairaudesta toipumisessa ja kuinka sain jälleen kokea yhden natinnollisimmista päivistä pitkään aikaan.

Päiväni lähti pirteänä käyntiin, sillä nukuin aamulla pitkään ja heräsin vasta nukuttua kunnioitettavasti yli kymmenen tuntia. Tällainen myöhempään nukkuminen viikonloppuna tai lomalla tilaisuuden tunnen on terveille ihmisille varmasti varsin tuttua, mutta ei anoreksiaa sairastavalle valitettavasti sekään itsestäänselvyys. Syömishäiriöstä kärsivän saattaa nimittäin usein olla, kuten on minullekin ollut, vaikea antaa itselleen lupaa levätä riittävästi. Tämä liittyy samaan elimistön tarpeiden laiminlyömiseen kuin jatkuvassa nälässä eläminen ja liian raju pakkoliikunta. Anoreksiaa sairastava pyrkii maksimoimaan valveillaoloaikansa ja kulutuksensa myös minimoimalla nukkumisaikansa. Myös itse olen herännyt puoliunessa aamuyöllä jumppaamaan. Säännöt ja rajoitukset, jotka rajoittavat anoreksiaa sairastavan kaikkea elämää, siis usein laajenevat koskemaan myös nukkumista. Itse aliravitsemuksesta johtuvasta unettomuudesta kärsineenä olen kuitenkin oppinut antamaan itselleni luvan nukkua ja rentoutua yhä enemmän ja enemmän.

Kun nukuin hieman pidempään, venyi aamupalani siis hieman tavallista myöhemmäksi. Vaikka aikaisemmin ruoka-ajoista erityisesti juuri aamiaisen venyttäminen myöhemmäksi riitti aiheuttamaan minulle stressiä, osasin nyt nauttia rauhallisesta aamiaisestani. Tämä kertoo siitä, että olen oppinut joustavuutta ruokailujen suhteen ja pystyn rikkomaan anoreksian sanelemia sääntöjä sen suhteen, että aamiainnen esimerkiksi pitäisi nauttia aina samaan aikaan.

Vaikka minun olisi siis pitäny olla aamupuuroa keittäessäni pirteämpi kuin yleensä, ei tämä näkynyt valitettavasti puuron keitossa. Puuroni nimittäin hieman epäonnistui. Vaikka tapaus ärsyttikin minua, pääsin siitä kuitenkin suhteellisen nopeasti yli ja pystyin syömään hieman tavallista vetisemmän puuroni. Anoreksiaan liittyy usein  ajatus, että kun sallii itselleen lopulta hieman ruokaa, tulisi sen olla täydellistä. Kun tähän lisätään vielä se, että anoreksiaa sairastavan on usein vaikea sietää kaikenlaisia pieniäkään pettymyksiä ja omaa epäonnistumistaan, saattaa jo pelkkä ruoan epäonnistuminen saattaa sairastavan jo lähes hermoromahduksen partaalle, mikä saattaa ulkopuolisista vaikuttaa käsittämättömältä ylireagoinnilta. Onneksi minä olen oppinut jo pikkuhiljaa sietämään myös normaaliin elämään kuuluvia vastoinkäymisiä ja se näkyi syntymäpäiväni aamiaisella.

Aamiaista syödessä luin samalla myös huolissani Helsingin Sanomien sääennustetta. Olimme nimittäin jo pitkään suunnitelleet siskoni kanssa menevämme retkelle korkeasaareen, mutta ennusteessa luvattiin sadekuuroja. Anoreksiaan kuuluu usein tarve kontrollin tunteesta. Tämä liittyy paitsi syömisten kontrolloimiseen myös kaikkeen muuhun elämään. Tämän vuoksi anoreksiaa sairastavan saattaa olla jopa vaikea hyväksyä sitä, että kaikkea, kuten esimerkiksi säätä, ei voikaan kontrolloida. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että anoreksiaa sairastavan on vaikeaa ottaa minkäänlaisia riskejä. Liiallisesta kontrollista luopuminen ja uskaltautuminen riskinottoon ovat kuitenkin nähdäkseni avainasioita toipumista ajatellen. Paraneminenhan edellyttää nimenomaan elämään heittäytymistä tietämättä mitä on edessä. Siksi riskinsietokykyään on hyvä harjoitella vaikkapa aluksi elämän pienissä asioissa.

Tälläkin kertaa sainkin huomata riskinottamisen kannattaneet. Suunnatessamme kohti Korkeasaarta saimme nimittäin pian huomata, että pelkomme huonosta säästä oli ollut nimittäin turha. Lautalla matkatessamme annoin auringon säteiden helliä kasvojani ja tuulen hiljaa hyväillä hiuksiani ja nautin olostani. Myös Korkeasaaressa saimme kierrellä saarta ja ihmetellä eläimiä ihanteellisessa säässä. Eläinten levollisuudesta kuumalla ilmalla olisi kyllä minulla kuten monilla muillakin syömishäiriöön sairastuneilla varmasti vielä opittavaa! Nehän makoilivat päivät pitkät varjossa vierekkäin makoillen olostaan nauttien.

Onneksi myös minä kuitenkin olen mennyt myös tässä rentoutumisasiassa eteenpäin. Aikamme saaressa kierreltyämme pysähdyimme nimittäin kalliolle nauttimaan eväitämme, jotka olimme retkeämme varten ostaneet. Ruokailu sujui kaikinpuolin hyvin. Pystyin istumaan kalliolla pitkän tovin auringossa nauttien ja syömään ateriani kohtuullisessa ajassa. Ihailen maisemia, otimme vielä muutamia valokuvia ja juttelimme siskoni kanssa kaikesta mahdollisesta ennen kuin suuntasimme kotia kohtia.

Junassa matkalla kotiin mietin retkeämme ja huomasin, että siinä oli monia asioita, jotka tekivät siitä ikimuistoisen. Ensinnäkin oli ihanaa huomata, miten pystyin keskittymään eläinten tutkiskeluun ja ihmettelemiseen. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut saattaa keskittymiskyky olla anoreksiaa sairastavalla huono. Ensinnäkin aliravitsemustila huonontaa jo itsessään sairastavan keskittymiskykyä. Lisäksi ajatukset pyörivät vaikeimmin sairastavilla usein oman ahdistuksen ja sairaiden ajatusten, kuten kaloreiden kuluttamisen ja ruokailujen, ympärillä. Nyt keskittymiskykyni mahdollisti minulle kuitenkin päivästä nauttimisen. Hymyilin ja nauroin aidosti reissullamme ja lähes kadotin ajantajun.

Parasta päivässä oli kuitenkin ehdottomasti se, että sain viettää sen yhdessä minulle rakkaimman ihmisen, eli siskoni kanssa. Kuten olen aikaisemmissanikin teksteissäni painottanut, aidot ihmiskontaktit ovat anoreksiaa sairastavalle tärkeitä, vaikka sairaus pyrkiikin eristämään sairastavan muista ihmisistä. Siskoni kanssa minun oli mahdollista palauttaa mieleeni muistoja lapsuudesta, jutella muistakin kuin sairauteen liittyvistä asioista ja tuntea olevani rakastettu.

Rakastetuksi sain tuntea oloni vielä illalla, kun siskoni lauloi minulle sohvapöytämme täyttävän lahjaröykkiön edessä. Lahjojen teemana tuntui olevan itseni kaunistaminen ja itsestä huolehtiminen, jotka ovat tärkeitä asioita toipumisessa ja tulisivat sopivassa suhteessa kuulua jokaisen nuoren naisen elämään. Sain uuden koristelaatan käsikoruuni, ihanan pehmeän hupparin, kauniit kengät, sekä useita kynsilakkoja, ihana tuoksuista suihkugeeliä ja huulikiiltoa sekä tietysti karkkia. Lisäksi sain uuden mukin rauhallisiin hetkiini hyvän kirjan ja teekupposen kanssa sekä kauniit kehykset kaunista kuvaani varten. Lahjat korostivat minulle naisellisuuttani, joka pyrkii toipumiseni edetessä yhä enemmän esille. Itsensä hemmottelu ja siitä nauttiminen ei syömishäiriötä sairastavalle ole mikään itsestäänselvyys, mutta nyt tunsin olevani valmis saamiini lahjoihin.

Lahjojen ja korttien sekä onnitteluviestien saaminen kertoi minulle myös tärkeää viestiä: minusta välitetään, olen rakastettu. Sellainen tunne on tärkeä jokaisen kokea, mutta syömishäiriötä sairastavalle se on erityisen merkityksellistä. Sairaus kun pyrkii sumentamaan sairastavan käsityksen omasta arvosta. Lahjojen ja positiivisen huomion saaminen saattaakin sairastavasta tuntua jopa vaivaannuttavalta, sillä anoreksia saa sairastavan tuntemaan, ettei ole ansainnut niitä ja niistä nauttiminen on väärin. Nyt otin jokaisen lahjan ja onnentoivotuksen ilolla vastaan, tunsin olevani niiden arvoinen. Suorastaan nautin saamastani huomiosta ja suorastaan tunsin hehkuvani vaadittuani siskoani laulamaan minulle.

Lahjoista kaikkein eniten minut sai kuitenkin tuntemaan rakastetuksi aamulla saamani juliste, jonka sisareni oli tehnyt minulle. Siihen oli koottu kivoja kuvia ja ihania, positiivisia ja kannustavia sanoja ja lauseita minulle. Siitä huomasi, että siskoni oli tehnyt sen huolella ja suoraan sydämestä. Olin todella otettu siitä, että siskoni oli nähnyt sen vaivan minun vuokseni, että oli askarrellut niin hienon julisteen itse minua varten. Anoreksiaa sairastavalle ei ole välttämättä mitenkään selvää, että häntä rakastetaan omana itsenään. Sairaus yrittää syöttää valheita, jotka sanelevat ehtoja itsensä rakastamiselle ja siitä, milloin on riittävän hyvä. Juliste oli kuitenkin minulle hyvä muistutus siitä, että minussa on paljon hyvää, josta kaikkea ei sairaus ole pystynyt tuhoamaan ja kuinka sitä hyvää tulee minusta yhä enemmän esiin toipumiseni edistyessä.

Syntymäpäiväviikonloppuni  kruunasi vielä sunnuntaina parhaan ystäväni kanssa tehty retki kirpputorille. Juttelimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, suunnitelimme yhteistä matkaa ja uskalsin jälleen hemmotella itseäni pienillä ostoksilla. Lahjoissa jatkui tuttu hemmotteluteema ja sain jälleen tuntea olevani arvokas ja nauttivani olostani.

Syntymäpäiväni oli siis nautinnollinen ja sain kokea monta hyvää hetkeä yhdessä minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Viikonlopusta jäi elämän reppuuni monta mukavaa muistoa, jotka antavat minulle voimia jälleen taistella eteenpäin kohti oikeaa elämää. Tärkeintä päivässä oli kuitenkin huomata, kuinka rakastettu olen, mikä on tärkeä tunne ihan kaikille. Siksi en nyt kehotakaan pelkästään sairastavien läheisiä musituttamaan sairasta sitä, kuinka häntä rakastetaan ehdoitta omana itsenään, vaan oikeastaan ihan kaikkien meidän tulisi muistuttaa siitä silloin tällöin rakkaimpiamme.

<3: Ida