Onko oltava itsekäs?

Ollaanko me nykyihmiset oikeasti tosi itsekeskeisiä? Täytyykö meidän olla?

Työssäni painopisteenä pienten lasten kasvatuksessa on aina painotettu sosiaalisten taitojen ja toisten ihmisten kanssa tarvittavien taitojen harjoittelua. Kun vielä joitakin vuosia sitten puhuttiin lelujen jakamisesta ja anteeksipyytämisestä, nyt jo pieniltä lapsilta odotetaan osallisuutta, mielipiteensä perustelua ja kykyä pitää omia puoliaan. Suomalaisen kultuurin erityispiirre on lapsen itsenäisyyden arvostaminen, ja omatoimisuuden opetteluun tähdätään jo varhain.

Pienten lasten kasvatuksessa korostuvat arvot heijastavat tietenkin niitä arvoja ja vaatimuksia, joita yhteiskunta asettaa. Siksihän lapsia kasvatamme, tulevaa yhteiskuntaa ja siinä pärjäämistä varten. Enää ei tarvitse huolehtia yhteisestä hyvästä, kuten isänmaanpuolustuksesta (onneksi armeijan voi välttää), yhteisistä peltotöistä (mitä väliä on yhteisten tilojen siisteydellä) tai koko kylän lapsista (onneksi on sossun numero). Nyt tärkeää on löytää itsensä, olla onnellinen ja hyvinvoiva, kehittää ja kouluttaa itseään ja menestyä, eli olla parempi kuin muut.

Pärjätäkseen täytyy osata tuoda esille omaa erinomaisuuttaan ja omia tarpeitaan. Hoitoa saa se, joka valittaa eniten, yhteiskunnan rahoja se, joka osaa niitä vaatia, ja työpaikan se, joka osaa parhaiten "markkinoida" itseään.

Hyvinvointiyhteiskuntamme on rakentunut sen arvomaailman pohjalle, että pidämme yhdessä huolta toisistamme. Nyt systeemin ongelmaksi on muodostunut tämän systeemin väärinkäyttäjät. Ei ole kyse enää yhteisestä hyödystä, vaan siitä, miten minä hyödyn, miten hyötyä jaetaan, kenelle kuuluu eniten ja keneltä leikataan. Kun isovanhempani olisivat nähneet verorahoilla elämisen tietynlaisena alistumisena, nöyrtymisenä, nyt pohditaan, kannattaako mennä töihin. Ei kannata? Niin, mitataanko työn kannattavuus ja arvo vain sillä, miten saan itselleni rahan helpoimmin.

Käsite "vapaa-aika" oli isovanhemmillemme, ja on monessa yhteiskunnassa yhä, melko vieras käsite. Meille tuosta vapaa-ajasta, on tullut suuri ihanne. Suomalaisilla on ehkä maailman eniten harrastuksia, tarkimmat säädökset työajoista ja ylitöistä. Silti vapaa-ajan puute puhututtaa, kun on niin kiire. Töissä käydään, perhe hoidetaan, mutta vapaa-aika on elämistä. Onko "eläminen" todella vain kaikki se täysin vapaaehtoinen ja kiva? Vai voisiko se olla myös kohtaamisia historiamme ja sukupolvien kanssa, voisiko se olla osallisuutta yhteiskuntaan ja muille antamista, voisiko se olla myös sitä kiirettä ja niitä huolia, koko elämän tunteidenkirjo?

Nyt vapaa-ajan kiinnostuksenkohteet liittyvät usein omasta hyvinvoinnista ja itsestä huolehtimiseen. Vielä kymmenisen vuotta sitten nuori Ida etsi harrastusta, koska halusi tavata ihmisiä. Oli tärkeää kuulua jengiin, joukkueeseen tai tanssiryhmään. Nyt tilalla on treenaus kuulokkeet korvilla.

Myös monelle muulle itsestä huolehtimisesta on tullut elämäntapa. Onko se yhä tervettä itsensä rakastamista, jotta pystyttäisiin pidempään työkykyisenä ja jaksettaisiin huolehtia läheisistä, vai onko fitness ja terveellisiin elämäntapoihin keskittyminen antanut luvan elää hyvin itsekeskeisesti oman navan ympärillä? Viimeksi, kun tapasin työssäni maahanmuuttajaperheen, jonka pieni tytär oli sairastunut saastuneesta vedestä, mietin, kuinka onnellinen olenkaan, kun voin viettää lihatonta lokakuuta, vältellä gluteenia tai syynätä vehnää leipäpaketista.

Vaikka meillä on enemmän mahdollisuuksia, aikaa, ja moraalinen lupa keskittyä itsestämme huolehtimiseen, meitä väsyttää, stressaa ja masentaa. Mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat ja muut vaikeudet pitää itsestämme huolta lisääntyät.

Onko niin, että ne, jotka eivät osaakaan pitää itsestään huolta yhteiskunnan vaatimalla tavalla, putoavat kelkasta? Vai huomataanko tässä yksilön hyvinvointiin keskittyneessä maailmassa tällaiset ongelmat paremmin? Vai voisiko olla, että me yhä tarvitsemme toinen toisiamme myös voidaksemme itse hyvin, niin antavina kuin saavina osapuolina?

En tiedä. Mietin vain, kuinka se lelu usein ei olekaan enää niin ihmeellinen, kun sen saa itselleen kokonaan. Ja kuinka nauru tarttuu, kun saa toisen nauramaan.

Terveisin itsekäs kukkahattutäti.

Näin syön

Aina säännöllisen epäsäännöllisesti toivotaan, että kertoisin, miten tai mitä syön. Täältä siis pesee! Mun ruokavalio on nimeltään Idan ruokavalio, eikä siinä ole mitään erityisiä sääntöjä. Mun syömisrytmi on muokkautunut tämähetkiseen arkeeni sopivaksi, ja määrät vaihtelevat aina tarpeen ja aterioiden sisällöt senhetkisten idisteni mukaan.

Pyrin pitämään kiinni suhteellisen säännöllisestä syömisestä, ainakin siksi, etten tule kiukkuiseksi ;) Syön 4-6 kertaa päivässä,hyvin harvoin sen neljä. Jonkiverran kuitenkin ruokailuajat vaihtelevat arkena työ- ja treeniaikataulujeni mukaan. Töissä ruokatauon ajankohta vaihtelee, samoin kotiin (syömään) tuloaika.

Sokerisia juttuja en päivittäin arjessani tarvitse, ja niin ne maistuvat sitten makeammilta, erityisemmiltä erityisissä tilanteissa. Herkuttelen kyllä useinkin, kylässä, juhlissa, leffassa ja välillä kahvihuoneessakin. En noudata mitään 80/20 periaatetta, vaikka varmaan ruokavalioni aika sellainen käytännössä onkin. Menen tilanteen ja fiiliksen mukaan. Kun ei kiellä itseltään mitään, ei ole tarvetta tällaisella jääräpäälläkään mitään sääntöä rikkoa ;)

En laske makroja tai kaloreita. Treenien ympärillä pyrin palautumisen takia huolehtimaan riittävistä hiilareista ja protskuista ja ennen kaikkea energiasta! Aika hyvin kroppani kyllä näistä tarpeista osaakin kertoa, se, mihin pitää enemmän arjessa kiinnittää huomiota, on hyvien rasvojen ja omegoiden saanti -niiden vaikutus kun näkyy usein minulle vasta pidemmällä aikavalälillä. Onneksi lohi on niin parasta!! <3

Viikonloppuisin syömiseni menevät pääsääntöisesti aika samalla kaavalla, mutta se on entistä joustavampi. Viikonloppuihin mahtuu reissuja, kyläilyjä, ulkona syömistä ja kahvilatreffejä useammin. Silloin kun on aikaa saataan myös intoutua koklailemaan vähän monimutkaisempia välipalajuttuja vaikkapa. Lauantaisin tykkään reenailla aamuisin, eli myös syömiseni on aamupäiväpainotteisempaa.

Pidemmittä puheitta niihin syömisiin. Mitään ruokavaliosuunnitelmaa en siis noudata, mutta toki jo eväiden pakkaaminen töihin ja ruokien valmistaminen itse etukäteen suunnittelua vähän edellyttää. Käytännössä syömiseni menevät perusarjessa aikalailla näin:

<3 Ihannetilanteessa aamulla rauhassa kotona klo 7-8 rahkaa/proteiinivanukasta/jogurttia ja mysliä

Kun pitää olla kovin aikaisin töissä, syön silmät ristissä vain pienen hiukopalan ja sitten lasten aamupalalla päikyssä.  

<3 lounasta tauolla tai paltsussa, ajankohta vaihtelee työaikataulujen mukaan, klo 12.15-13.30 välillä. Lounaani on edellispäivän lämmintäruokaa, keittoa, kananmunavoileipiä tai jokin ruokaisa salaatti, lempparina savulohisalaatti kermaviilikastikkeella. 

<3 välipala klo 14.30-15.30 juotava sheikki/rahka/leipää/pähkinöitä/proteiinipatukka (questbar) (tai pöllin jotakin jämää lasten välipalakärrystä ;D shhh)

<3 kotiin tultua n klo 17-18 päivällinen lämmintä ruokaa, esim makaronilaatikkoa, munakasta, lohikeittoa, pinaattilettuja ja raejuustoa tai mitä vain keksin

tarvittaessa esim hedelmä/pala leipää tms

<3 iltapala klo 21 jättilautasellinen kaurapuuroa, sekaan raejuustoa tai muuta protskua, marjoja, rasvaa, kookos/mantelimaitoa tm nestettä

 
Leppoisaa arkea ja iloa viikkoon! <3
Ida

Risteilyn herkkupaloja

Yhteisellä kesälomaviikolla ennen töitä olimme Parhaan Ystäväni kanssa risteilyllä, joka niin pitkään on ollut suunnitelmissa. Ja oli kyllä niin huippu reissu, hyvin shoppailu ja herkkupainotteinen sellainen! :)

Oltimme siis Tallinnan-päiväristeilyllä. Päivä oli ihanan aurinkoinen, ja halusimme tämän sadekesän jälkeen nauttia siitä. Ja näin todellakin teimme! Istuimme melkein koko matkan laivan kannella. Ensin toki täytyi hakea tax freesta hieman evästä... lakuja ja viinikumeja minulle ja Ystävlle suklaata :)

Laivaa seurasi sitkeä lokki, joka yritti pysyä laivan matkassa. Pitkän aikaa se kyllä sinnittelikin ihan perässä kiinni, kun jotkut heittelivät eväitä sille. Lokki hyppi hauskan näköisesti ilmassa ja otti nokallaan murusia kiinni, samalla kun laivan puskurit sen alla pauhasivat :D

Tallinnassa suuntasimme Viru-keskukseen, jossa en ollutkaan käynyt pitkään aikaan, vaikka Tallinnassa kylläkin. Nyt oli niin shoppailufiilis vaan meillä molemmilla. Siellä olikin nyt alennusmyynnit, ja vaatteita sai näin suomalaisen näkökulmasta hyvinkin edullisesti. Löysimme myös ison kasan china glazen kynsilakkoja! :) Paluumatkalla poikkesimme vielä Sadamarketiin, josta löytyi jälleen minulle yksi ah niin ihana -käsilaukku. Pinkki pienellä glitterillä, tietysti. Kotiin vielä herkullista mustaa leipää.

Paluu matkalle meille oli varattu buffet, josta otimme kaiken ilon irti. Etenkin kalat olivat niin niin herkkuja, ja myös kasvisruokapuoli oli kehittynyt tosi paljon.  Onnistuimme jotenkin kuitenkin säilyttää vielä tilaa jälkkäreille, jätskeille ja mansikoille ja erilaisille minileivoksille. Se porkkanakakku tuorejuustokuorrutteella on vain niin hyvää! Eipä käynyt siis paluumatkallakaan meille aika pitkäksi; jutskasimme ja söimme kunnes meidät häädettiin ravintolasta:D

Olipa ihana reissu. Tärkeää yhteistä aikaa tärkeässä seurassa, renouttava irtiotto arjesta ja hyviä löytöjä shoppailureissulta! :) Ja uusi risteilykin on minulla tietty jo varattu syksylle ;) Sitä odotellessa...

Ihanaa lähestyvää aurinkoista viikonloppua!!:)

<3: Ida

Näin puran paineita treeneissä!

Keho ja mieli ovat kulkeneet mulla aina vahvasti käsikädessä. Jo pienenä mummi väitti mun reagoivan ikävään tai jännitykseen kuumeella tai kipuilulla. En siitä tiedä, mutta huomaan, että keho oireilee, monesti mieli ahdistuu, tai toisinpäin. Ehkäpä siksi aloin turruttamaan kehoni signaaleja, kun mieli voi pahoin? Nyt olen löytänyt sen, kuinka kun mieli on ahdistunut stressistä, hyvä olo kehossa auttaa myös mieltä. Mutta miten se muka toimii? Tässä mun kokemus!

Sali on mulle hyvänolonpaikka, enkä sinne halua sitä pahaa oloa viedä. En mene salille vihaa puhkuen, pahalla tuulella tai äärimmäisen väsyneenä.  Kun muistelen, niin noita kiukkuhetkiä on viime aikoina kaiken kaikkiaankin ollut kovin vähän. Mutta kun paha mieli on tullut, olen antanut sen tulla, ehkä tirauttanut muutaman kyyneleen, ehkä kiroillut kerran itsekseni, usein kertonut ystävälle/siskolle/isälle, mikä harmittaa, ja päässyt siitä yli.

Stressiä sen sijaan minulla on ollut, ja tulee varmasti aina olemaan, niin hyvin tunnen itseni. Stressaantuneena ensin valpastun. Sitten kaikki pienetkin asiat alkavat mietityttää, että muistinhan varmasti antaa ne laput vanhempainillasta ja sulkea kotona ikkunan. Kun tästä mennään pidemmälle, alkaa asiat, vähän sentään isommat ehkä, huolestuttamaan ja lopulta kiukuttamaan. Sitten jumiudun. Päähän saattaa jäädä pyörimään joku ratkaisematon asia tai joku keskustelu, todellinen tai sitten vasta mun päässä oleva.  Alkaa ärsyttää, vihastuttaa, ja lopulta väsyn. Onneksi mä olen viime aikoina useimmiten saanut sen katkaistua ennen sitä.

Kun esimerkiksi työasiat pyörivät mielessä, menen salille, ja saan nollattua muun. Ensin vaikkapa juoksumatolla kaikki ne ajatukset kiihdyttävät mukanani vauhtiaan, pyörivät, ja lopulta on vain se juoksu tai liike. Alkulämpät on tehty, keholle ja mielelle, ja saan breikin, ja vaan treenaan. Kun tulen kotiin, ei koko keho ole enää jännityksestä piukeana ja mieli valppaana ja huolestuneena joka suuntaan. Fyysinen rasitus on auttanut niin kehoa kuin mieltä. En tarkoita nyt sitä sairasta ajattelutapaa, että vasta kun on liikkunut on lupa maata sohvalla, vaan juurikin sitä, että kun keho on rento, myös mieli rauhoittuu.

Rauhoittumisen jälkeen niitä stressinaiheita voi katsoa puhtaalta pöydältä, ja jos oikeasti on liikaa tehtävää tai vaikeasti ratkaistavia asioita, voi niitä katsoa vähän uudestaan, ja ratkaisu löytyy ainakin helpommin kuin siinä kehässä. Olennaiseen voi keskittää energiansa, kun ihan kaikki asiat eivät huolestuta ja murehdituta yhtä aikaa. Ajatukset treeneissä jäsentyy vähän kuin ne olisi kirjoittanut paperille ja viivannut sitten yli niitä jotka taitaa olla vähä tarpeettomia stressinaiheita.

Olo hyvän treenin jälkeen on parhaimmillaan todella raukea, ja hetken päästä energinen, aktiivinen ja toiveikas.  Olo on luova; keksin ratkaisuja, ideoin, unelmoin. Muistan vain kaksi kertaa, jolloin treenin jälkeen mulla olis ollut huonompi olo kuin sinne lähtiessä. Ekan kerran kun toisen treenaajan paino kolahti mun päähän ja toisen kerran, kun pomo keskeytti mun treenit työasioilla. Mutta no, kummastakaan en varsinaisesti voi omaa treeniäni syyttää ;)

Toinen ihan paras rentoutumiskeino mulle on romaanien lukeminen sohvalla pötkötellen. Parasta on näiden yhdistelmä: ensin treeni, jossa kehon saa raukeaksi ja rennoksi, jolloin pötköttely tuntuu ihanalta. Mielikin on rauhoittunut treeneissä niin, että kirjan maailmaan pystyy uppoutumaan ihan täysin, eikä mitkään mieltä painavat ajatukset tule häiritsemään. Mun arki-iltojeni paras flow <3

Miten Sinä rentoudut parhaiten?

<3: Ida, hikisenä sohvalta ;)

Ps. Bloggerin lukijat ja kaikki muut: käykäähän tykkäämässä Silta yli virran blogista facebookissa, niin näette uusimmat postaukset halutessanne myös sitä kautta! :)