"No kun toikin" -Toipuminen on vastuunkantamisen opettelua

Työssäni ohjaan jo pieniä lapsia kantamaan vastuun omista teoistaan ja tekemään omia valintoja. Harjoittelemme päivittäin lasten kanssa arjessa pieniä valintatilanteita esimerkiksi leivänpäällisten tai askartelupaperin värin valinnalla. Jos neljävuotias tulee sanomaan minulle, että leikin loputtua kaveri heittelee legoja ympäriinsä, kysyn häneltä, miten sinusta pitäisi toimia. Usein jo neljävuotias osaa sanoa, että legot pitäisi kerätä leikin loputtua laatikkoon, ja silloin kehotan häntä tekemään itse niin.

Syy, miksi kasvatan lapsia kantamaan vastuuta omista teoistaan ja tekemään omia valintojaan, on se, että ne ovat isossa osassa oman minuuden ja itseluottamuksen rakentamisessa. Ilman kykyä tehdä omia päätöksiä ja pysyä niissä, ei tässä elämässä pärjää. Yhteiskuntamme edellyttää, että aikuinen ihminen myös kantaa vastuun omista valinnoistaan ja seurauksista. Pienten lasten kanssa vielä harjoittelemme näitä taitoja, muta kyllä edellytän vastuunottamista omista teoista jossain määrin jo ryhmäni kaikkein pienimmiltä.  En hyväksy edes kolmevuotiaalta selitykseksi kaverin lyömiselle sitä, että "no kun toikin..." Ketään ei saa lyödä -ei vaikka kaveri löisi.

Toipumiseni anoreksiasta on ollut täynnä pieniä valintatilanteita, ja olennaista toipumiseni kannalta on ollut se, että olen kyennyt itse omia valintoja tekemään. Jos kaveri valitsee ravintolassa salaatin, itse valitsen pihvin ranskalaisilla, jos se on se, mitä itse haluan. Kun kaveri vieressä vain lisää tehoja salilla juoksumatolla, teen valinnan lopettaa itse, jos olen lämitellyt itselleni tarpeeksi. Päivittäin töissä kolleegani korvaa lounaan pelkällä vihannessalaatilla, teen itse silti valinnan syödä kinkkukiusausta/makaronilaatikkoa/jauhelihapannaria tai mitä ikinä minulla onkaan eväänä. Se, että nappaan kulhosta suklaakonvehdin, vaikka kahvipöytäkeskustelu pyörii laihduttamisen ympärillä ei todellakaan ole vaativimpia päätöksiä, joita joudun työpäivän aikana tekemään.

Kun oma päätös on tarpeeksi vahvalla pohjalla ja oma itsetunto vahva, ei se kärsi siitä, mitä muut tekevät tai sanovat. Omassa miepiteessä ja ratkaisussa voi pysyä, eivätkä erilaiset valinnat silti ahdista. Esimerkiksi töissäni sanon omana mielipiteenäni maahanmuuttajalasten vanhemmille, että on todella tärkeää, että lapsen omaa kulttuuri-identiteettiä ja uskontoa tuetaan kotona. Silti lapsi ei kärsi siitä, että hän näkee, että Suomessa vietetään joulua ja päiväkodin ikkunoissa on tonttuja.

Myöhemmin vahvan identiteetin omaava lapsi (tai sitten jo aikuinen) tekee omat ratkaisunsa sen suhteen, haluaako joulua viettää. Tällöin hän ei koe tarvetta kritisoida toisten tapaa viettää joulua, vaikka ei sitä itse haluaisikaan viettää. Kun luottaa itseensä ja omaan juttuunsa, hyväksyy myös sen, että muut tekevät erilaisia (usein ihan yhtä hyviä) ratkaisuja, ja silti itse voi valita toisin, on sitten kyse kerman valinnasta tai uskontoon liittyvästä asiasta.

Omien valintojen tekeminen on myös osa tavoitteiden saavuttamista. Jos päätös tupakoinnin lopettamisesta kaatuu joka kerta siihen, kun joku toinenkin polttaa, tai laihduttaminen siihen, kun kahvihuoneessa on pullaa tarjolla, ei tavoitteiden saavuttaminen onnistu. Jos haluaa lukea tohtoriksi, ei voi lähteä opiskelun sijaan viihteelle joka kerta, kun joku kaveri kysyy. Jos jotakin haluaa, on itse tehtävä sen suuntaisia valintoja. Jos siihen ei pysty, ympäristön syyttelyn sijaan kannattaa pohtia, onko oma päätös ollut kovin vahva. Kahvilaa ei voi kieltää myymästä munkkeja, vaikka joku Helsingissä olisikin laihdutuskuurilla. Jos minun toipumiseni anoreksiasta olisi kaatunut jokaiseen youtubessa näkemääni videoon jäniksestä joka korvaa päivän ateriat porkkanalla, en olisi päässyt tähän. En toipumisessa enkä elämässä.

Elämässä, usein jo toipumisprosessin aikana, tulee väistämättä eteen oikeitakin pettymyksiä, epäonnistuisia ja menetyksiä. Vaikka ei jokaisesta kahvihuoneessa välipalaksi nautitusta kevytjogurtista mieltään pahoittaisikaan, niin kyllä ihmisten välisissä suhteissa myös oikeasti loukataankin. Ja silti pitäisi pystyä itse tekemään oikeita valintoja -tai sitten vastaamaan niiden väärien ratkaisujen seurauksista.  Jos lopettaa syömisen ensimmäisen vastoinkäymisen tai ikävän sanan kohdalla, se on oma valinta riippumatta siitä, kuinka kamalasti elämä on murjonut. 

Aikuisen ihmisen on kannettava omista valinnoistaan itse vastuu ympäristön syyttelyn sijaan. Minusta se, että vertailee itseään jatkuvasti muihin ja etsii muiden toiminnasta/ulkonäöstä/olemuskesta/sanomisista jatkuvasti merkkejä sairaudesta tai syitä loukkaantua, on osa sairautta. Kun niistä ahdistuu tai käyttää niitä (teko)syinä siihen, ettei itse pysty toipumaan, keräilee vain ympäristöstään syitä siihen, ettei itse tarvitsitsi toipua. Eli yrittää sysätä vastuuta omasta toipumisesta ja omaa elämää ohjaavista valinnoista muille. Muille loukkaantumisen sijaan vastuuntuntoinen ihminen on sen sijaan rehellinen itselleen ja toteaa, ettei ole vielä valmis toipuaan. Jos haluaa olla kaikista sairain, ei voi toipua.

Vain osasto-olosuhteissa voidaan yrittää sulkea ihminen ulkopuoliselta elämältä ja joku muu tekee valinnat puolestasi. Minä toivuin kotona nimenomaan niin, että opin tekemään omia päätöksiä ja valintoja, ja kantamaan niistä vastuun. Se, että kaveri pyyhki margariinit leivältä hihaan tai hoitaja ei huomannut kun jumppasin, ei ollut enää este minun toipumiselleni. Toki tarvitsin aluksi paljon rohkaisua ja tukea oikeiden valintojen tekemsieen, mutta nyt lähelläni oli ihmisiä, jotka luottivat minuun ja kykyyni ja haluuni tehdä oikeita valintoja. Ja kun valitsin väärin, ei kyse ollut kaverista, ei hoitajasta, ei elämän murjomisesta eikä naapurista. Itse kannoin siitäkin vastuun. Tein töitä sen eteen, että ensi kerralla pystyisin valitsemaan toisin. Joskus se tarkoitti sitä, että pyysin enemmän tukea, mutta omista valinnoistani en syyttänyt muita tai vastuuta sysännyt.

Niin minä toivuin ja kasvoin samalla sairauden taannuttamasta pikkutytöstä aikuiseksi, itsenäiseksi itsestään ja läheisistään huolehtivaksi ja vastuunkantavaksi ihmiseksi. Nyt teen työtä, joka päivittäin edellyttää vastuun ottamista toisten lapsista, oikeasti vastuullisia päätöksiä ja valintoja, ja ohjaan lapsia tekemään omia ratkaisuujaan ja opetan ottamaan vastuuta niistä.

Vaikka olen itsekin ollut ihan yhtä syvästi sairaassa maailmassa, kuin monet teistä lukijoistani, huomaan, että minun on vaikea aina muistaa, mistä kaikesta se sairaus voi saadakaan voimaa, jos etsii tukea sen suuntaisille ratkaisuille. Itse kun olen jo niin keskellä oikeaa elämää -joka vaatii jo ihan toisenlaista sanomisten suodattamista ja omia vaintoja ja päätöksiä. Koska tiedostan  lukijoideni joukossa on paljon syvästi sairaita henkilöitä, yritän sen parhaani mukaan huomioida. Välttelen sen vuoksi esimerkiki painolukemien mainitsemista blogissani, ja suojelen teiltä joiltakin sairauteeni liittyviltä vaikeimmilta asioilta. En tietoisesti loukkaa ketään blogissani, en sairasta enkä tervettä lukijaani.

En kuitenkaan piilottele blogissani tavallista arkeani. En poista resepetivinkkejäni (vaikka niissä käytettäisiin kevyttuotteita), matkakuvia itsestäni tai kertomuksia liikuntaharrastuksistani. Enkä missään tapauksessa muuta omia elämäntapojani tai itseäni koskevia ratkaisuja ainakaan sen vuoksi, että joku teistä lukijoistani voi siitä loukkaantua. Arvostan itseäni enkä halua väheksyä teitä lukiijoitani. Jos teen myöhemmin elämässäni toisenlaisia ratkaisuja koskien omaa elämääni, on se minun  oma valintani.

Edellytän vastuunkantoa omista teoista ja valinnoista läheisiltäni, kollegoilta töissäni ja ennen kaikkea itseltäni. Jossakin määrin vaadin sitä jo päiväkoti-ikäisiltä lapsilta. Ja niin odotan sitä myös teiltä lukioiltani. Yritän teksteilläni parhaani mukaan rohkaista toipumiseen. Mutta vastuuta kenenkään valinnoista, paranemisesta tai elämästä en ota -se päätös ja työ jokaisen on tehtävä itse.

Kunnioittaen,
Ida

Paras broiskureseptini!

Terveellisen arkipäivän broiskuaterian ei tarvitse olla kuiva ja mauton! Tässä kanareseptissä yhdistyvät lähes kaikki hyvä: täyteläinen kookos, terveellinen ja herkullinen pinaatti, makua antava valkosipuli sekä tietysti suurin intohimoni: sienet! Reseptin löydettyäni söinkin tätä lähes kyllästymiseen asti... :D

Lupasin viimeisessä arkisiä ruokiani esittelevässä tekstissäni jakaa tämän lempparibroiskureseptini myös teidän kanssanne, joten tässä se nyt tulee! Toivottavasti myös teille maistuu! Olen muokannut reseptin k-kaupan kastikeohjeesta.

Näitä tarvitset:

450-500g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

n 200-300g makaronia

1/2-1 tölkki kookosmaitoa

2-3 valkosipulin kynttä

1 isohko sipuli

1 pss pakastepinaattia

1 rasia tuoreita herkkusieniä

Näin herkku syntyy:

1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan

2. Paista broilerin fileesuikaleet pannulla. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Laita lautaselle odottamaan.

3. Hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Viipaloi herkkusienet. Paista näitä hetki pannulla.

4. Lisää pannulle broileri ja pinaatti. Sekoittele kunnes pinaatti on sulanut.

5. Heitä joukkoon kookosmaito ja keitetty pasta ja hauduttele miedolla lämmöllä muutama minuutti.

Namskis!

<3: Ida

Meidän siskosten lomareissu

Iloiset lomaterveiset Tukholmasta! Olimme Fanny-siskoni kanssa heti uuden vuoden jälkeen Ihanalla Ruotsin-risteilyllä, johon kuului kikattelua ja höpöttelyä hytissä, rauhallinen meriaamiainen ja shoppailua Tukholman Henkkamaukalla. Reissun kohokohtia olivat sokeriöverit laivan buffetissa  ja Suomi-ruotsi-lätkäottelun fiilistely asiaankuuluvassa ympäristössä.

Ensimmäisenä iltana buffetisssa maistelin sivistyneesti lähestulkoon kaikkia aina alkupalojen kaloista läpimiin lihoihin ja tietysti jälkkäriherkkuihin. Kaikki oli oikeasti aika hyvää (susheja lukuunottamatta), mutta kyllähän ne omat suokkarit sieltä löytyivät, joita sitten santsasi niin paljon kuin jaksoi. Jälkkäreistä ainakin piparitaikinan makuinen porkkanakakku sokerikuorrutuksella oli tosihyvää!

Tukholman päässä nautimme herättyämme rauhassa meriaamiaista, mikä oli oikeasti tosi Ihana tapa aloittaa aamua -ja kunnon aamupalan jälkeen sämpylöineen, leikkeleineen ja makeine herkkuineen jaksoi sitten talsia Tukholmassa.

Tukholmassa suunnistimme ensimmäiseksi Biblioteksgatanille, jossa oli Fannyn rakastama Sephora-kosmetiikkakauppa. Samalla kadulla oli myös kuuluisa Urban Outfits, joka oli kattokruunuineen näkemisen arvoinen liike, mutta jonka vaatteet olivat kuitenkin meille ehkä vähän liian muodikkaita.

Niinpä suunnistimmekin suosiolla Galleria-kauppakeskukseen tutumpien ketjujen liikkeeseen. Sieltä minulle löytyi alennuksesta Ihana tunika ja vieläpä ohut collari töihin. Henkkamaukalta löysimme melkein samanlaiset tuliaiskorut -yllättäen Fannylle lohepunainen ja minulle mintunvihreä. Enkä voinut olla ostamatta 5n kruunun huulikiiltoa!

Laivalla olimme jo tosi hyvissä ajoin, koska Helsingin päädyssä meillä oli ollut taaas pientä draamaa laivaan ennättämisessä. Mutta se ei haitannut, koska olimme ehtineet heti ekana iltana hamstrata taxfreestä pari kiloa karkkia, ja hytissämme oli tv, josta oli juuri alkamassa lätkän Suommi-Ruotsi välieräottelu.

Tokalla kerralla buffetissa osasin sitten jo keskittyä niihin parhaimpiin jutuihin, eli täytin lautaseni ensin kuorellisilla katkaravuilla ja sen jälkeen paahtopaistilla ja lastenpöydän lihapullilla, ranskalaisilla ja ketsupilla.

 

Viimeisenä iltana buffetissa meillä lähti Fannyn kanssa ehkä myös vähän lapasesta jätskin syöminen, jota santsasimme koko rahan edestä erilaisilla höysteillä kinuskikastikkeisiin ja marenkeihin ja enkkulakuihin.

Meillä oli viimeinen kattaus buffetissa, ja sen jälkeen kun meidät oli häädetty sieltä ilmaisilta herkuilta ja juomilta, siirryimme suosiolla kahdestaan omaan hyttiimme Se olikin sitä parasta laatuaikaa siskon kanssa, kun ei ollut oikeasti mitään muuta kuin aikaa löhöillä, juoruilla, syödä karkkia (että sokerihumala ei varmasti laantuisi) ja kikatella. Siis ihan meidän näköinen lomareissu.

Arkeen palasin siis rentoutuneena. Toivottavasti tekin :)
<3: Ida

Joululahjoja

Vaikka joulussa on toki paljon tärkeämpiäkin asioita, ihan pikkuisen puolustaisin myös sen materialistista puolta. Meillä ei isä tuonut juuri koskaan lapsena työmatkoilta tuliaisia, nimppareihin tai muihin pienempiin juhliin eivät lahjat kuuluneet eikä leluja tai karkkia todellakaan osteltu jokaisella kauppareissulla. Mutta perheemme jouluihin ovat aina kuuluneet isot säkilliset lahjoja, ja silloin ne ovat aina olleet vuoden kohokohta. 

Lahjojen hankinta on pitkä prosessi. Lapsena kirjoitimme kirjeet joulupukille, ja leluja ei ostettu pitkin vuotta, vaan ne laitettiin lahjatoivelistaan, joka tietysti lapsen muuttuvan mielen mukana tarkentui aivan jouluun saakka. Säästin aina omat viikkorahani pitkältä ajalta ja mietin tarkasti, minkä lahjan haluaisin erityisesti siskolleni antaa, mikä häntä ilahduttaisi kaikkein eniten. Askartelimme äitini kanssa itse ison kasan erilaisia pakettikortteja, ja pidimme lahjojen pakentointitalkoot yhdessä. Sitten paketit vietiin vaatekomerossa olevaan säkkiin. 

Kun joulu koitti, ei lahjoja todellakaan saanut heti avata, vaikka kuinka olisi jännittänyt. Odotimme aina iltaan saakka, ja lahjojen avaamiseen ja yhdessä ihasteluun käytettiin aikaa. Lahjat toi jouluupukki vielä pitkään senkin jälkeen, kun ihan oikeasti ei enää uskottu. Joulupukin tuomat lahjat ylläpitivät joulun sadunomaisuutta. 

Pieni lapsi elää ja kokee usein konkretian kautta, ja sen kauan toivoman lelun avaaminen paketista on elämyksellinen kokemus. Kokemus ei ole vain paketti, vaan siihen liittyy ennen kaikkea odotus ja jännitys. Kun odotus palkitaan jouluaattona, on se yhteinen hetki perheen kesken, jossa vietetään aikaa ja iloitaan yhdessä, ja parhaillaan nähdään, kuinka onnistutaan ilahduttamaan myös toista. Hetki ei pääty, kun lahjat on aukaistu, vaan lahjojen parissa vietetään yhteistä joulua. Tarkkaan mietityistä lahjoista on iloa vielä pitkään joulun jälkeenkin -ja parhaimmillaan ne tarjoavat lisää iloisia yhdessäolon kokemuksia.

Tarjotaksemme näitä kokemuksia myös sellaisille lapsille, jotka muuten niistä jäisivät ilman, olemme perheeni kanssa osallistuneet viime vuosina joulupuukeräykseen muutamien lahjojen verran. Tänä vuonna oli tonttu myös avullani piilottanut jokaiselle päiväkotiryhmäni 19 lapselle pienet paketit. 

Itsekin sain tänä vuonna taas tosi paljon lahjoja, joihin voit tutustua alla. Liekö ne hyvät muistot, jotka lapsuuteni jouluihin liitän syynä siihen, että yhä joululahjat ilahduttavat minua niin erityisesti -niin niiden antaminen kuin saaminenkin. 

Kotijuttuja

Olin toivonut pukilta enimmäkseen juttuja, joita tarvitsin kotiin, ja monia sellaisia sainkin. Tarpeen tullessa vastaan, kauppaan suuntaamisen sijaan toimin kuten lapena: kirjoitin toiveeni lahjalistaan. Ja niinhän siinä kävi, että sain siskoltani enemmän kuin tarvitsemani puurokasari ja äidiläni laadukkaan paistinpannu. Äitiltäni sain myös ruokapöydälleni uuden vahakankaan, jota olin ihastellut Finlaysonin myymälässä jo verhoja ostaessani, ja enemmän kuin hyvinän se pöydälleni sopikin.
 
Lisäksi pukki osasi ilahduttaa minua Ystävieni välityksellä selaisillakin pienillä kotijutuilla, joita en ollut osannut edes toivoa, kuten vaaleanpunaisella kukkamaljakolla, herttaisella koristetyynynpällisellä ja pienellä kuin sohvapöydälleni tehdyllä liinalla sekä ihan täydellisellä sydänkuvioisella kuumavesipullolla sormiani lämmittämään.

Sen kaikkein surimman innostuksen koin, kun paketista kuoriutui vaaleanpunainen Bamix, josta olin haaveillut jo pitkään. Muistatte kai sen tunteen, kun lapsena paketista paljastui vihdoin se suurin toive, se yksi lelu, jolla jaksoi leikkiä vielä pitkään joulun jälkeenkin? Perunamuusia on syöty siis lähes joka päivä, ja eriliaisia teriä testailtu leipomisen apuna, ja jostain syystä on myös uusi sosekeittoresepti syntynyt.

Kauneudenhoitoon ja hemmotteluun

Sain myös paljon kauneudenhoitoon ja lahjoja, joiden välityksellä läheiseni tarjosivat pieniä hemmotteluhetkiä arkeeni. Monet niistä ovat päivittäisessä käytössä -ja kuitenkaan en olisi niitä itselleni viitsinyt ostaa.

Sain erilaisia rasvoja ja siskoltani käyttämääni hopeashampoota ja suihketta. Ihanana yllärinä siskoni oli löytänyt minulle vielä hiusjuttuja ja paketoinut ne kera uusien kampausideoiden. Tällaiset yllärit, joita itse ei edes ymmärrä, mutta tulevat kuitenkin kuin tilauksesta ovat niitä ihan parhaita lahjoja!

Paras Ystäväni ja pappani muistivat minua aivan minunnäköisilläni korulahjoilla. Ystäväni näiden kauniiden vaaleanpunaistenpitkien helmien ja siihen kuuluvien nappikorviksien ja pappani Ihastuttavien kultaisten sydän korvakorujen muodossa.

Suloisen heijastimien sain lempparikarkkien kerasiskoni avomieheltä. Se löysi paikkani repussani, jota töissä ja työmatkoilla kannan mukana tummassa (melkein) yössä.

Sydäntä lämmittävät

Itsetehdyt lahjat ilahduttavat minua aina jotenkin erityisellä tavalla. Tänä vuonna sellaisen sain ädiltäni pehmoisten lapinlapasten muodossa. Samainen pehmoinen paketti kätki sisälleen myös jokavuotisen yökkärin, joka aina kuuluu tärkeimpiin lahjoihini. Muistan jo kuinka lapsen en ikätovereideni tapaan tuskastellut pehmeiden pakettien äärellä, vaan kiroitin päiväkirjaani, kuinka kumitädiltäni saatu sininen koirapyjama oli ollut yksi lempilahjoistani.

Vieraillessani joulun välipäivinä eräällä Ystävälläni, odotti siellä minua vielä pieni mutta sitäkin tärkeämpi paketti, joka kätki sekin sisälleen jotakin itsetehtyä, nimittäin aivan täydellisen nuppineulatynynyn kera eriväreissä kialtelevien suurten nippuneulojen! Tämä donitsi saa olla seuranani paitsi yhteisissä ompelutuoioissamme Ystäväni luona myös lipastoni päällä koristeena, niin kaunis se on!

Tänä vuonna sain myös suklaata enemmän kuin ikinä, mitä toki arvosti enemmän kuin (Parhaan Ystävni sanoin) niitä 20 kissapatsasta, nimitäin suurin osa tuli lapsilta. Jotenkin silti tosi Ihanalta tuntui, että ne kaikkein lähimmät -Ystäväni, siskoni ja hänen miesystäänsä ja isovanhempani olivat musitaneet lempiherkkuni, ja käärineet niitä minua ajatelle pakettiin.

Sillä lahja, sen antaminen ja saaminen, on aina niin paljon enemmän kuin paperin sisältämä tavara. Tähän päätän tänä vuonna jouluaiheiset tekstini: KIITOS!

<3: Ida

Ei ihan arkinen päivällinen

Nyt on vuorossa arkisen päivälliskatsauksen sijaan kurkistus joulupöytämme menuhun. Lounaaksi syömme aina joulupuuron eli riisipuuron luumukeiton tai kanelin ja maidon kera, tietysti mantelin sisälleen kätkien. Ennen kirkkoa nautimme joulukahvit, joissa nautimme torttuja ja pipareita ja muita leipomuksia, joista Fanny oli tänä vuonna pääosin torttuineen ja pipareineen vastannut. Minä olin tehnyt karjalanpiirakoita. Suolaisten leipien ja piirakoiden päällä  maistelemme jo vähän kinkkua ja kalkkunaa -ja tänä vuonna avasimme myös jo isän Belgiasta tuoman konvehtirasian.

Varsinainen jouluruoka meillä on illalla ennen lahjojen avaamista. Jouluna on aina pöydässä kaikkien herkkuruokia. Melkein kaikki on meillä itse valmistettua. Äitini tekee esimerkiksi itse sienisalaatin ja graavaa kalat, mikä on huomattavasti edullisempaa ja näin saamme varmasti tuoretta ja maukasta joulupöytään. Koska tämä kuitenkin vie tietyti aikaa, sovimme tänä vuonna, minkä osuuden kukakin joulupöytään valmistaa. Itse vastasin laatikoista. Mummoni valmisti meille aina laatikot ollessani lapsi, ja nyt minä yritän kovasti opetella tuota jaloa taitoa.

Kun ruokiin on panostettu, nautimme niistä myös rauhassa. Jo lapsena meille opetettiin, että joulupöydässä ei ole mikään kiire. Katamme pöytään juhla-astiamme, laitamme valkoisen juhlaliinan ja sytytämme kynttilät, rauhoitumme syömään ja juttelemaan ja kuuntelemaan joulumusiikkia. Emme tuo kaikkea ruokaa kerralla pöytään, vaan katamme ensin pöytään alkuruokia, ja sen jälkeen vasta pienen tauon jälkeen katamme varsinaisten lämpimien ruokien pöydän. Kahden kattauksen jälkeen olemme yleensä jo niin täynnä, että juustoihin ja jälkkäreihin siirrymme vasta lahjojen avaamisen jälkeen.

Kokonaisuudessaan joulumenumme näytti tänä vuonna kutakuinkin tältä:

Alkuun:

Kirjolohen mäti, punasipuli ja smetana

Graavattu tillilohi

Pippurinen graavisiika

Kuorelliset jättikatkaravut ja sitruunalohkot

Jouluinen lisukesalaatti graanaattiomenahöysteellä

Keitetyt perunat

Lämpimät ruoat:

Harmaasuolattu luomukinkku ja sinappi

Savustettu kalkkuna

Haudutettu lihapata

Sienisalaatti

Imelletty perunalaatikko

Porkkanalaatikko kotimaisesta tuoreporkkanasta

Joululimppu ja maalaispatee

Jälkiruoaksi:

Lajitelma erilaisia juustoja,

hedelmiä  ja pipareita

Belgialaisia suklaakonvehteja 

Omia suosikkejani joulupöydästä ovat aina olleet katkaravut, graavatut kalat, etenkin tuo siika, jota harvemmin arkena saa, ja sienisalaatti. Myös perinteiset jouluroat kalkkunan, joululimpun ja laatikoiden muodossa  maistuvat yhä paremmin ja paremmin, vaikka en niistä lapsena välittänytkään. Oikeastaan ainoastaan kinkusta ja mädistä en niin välitä -mutta ne sitten ovatkin niitä siskoni ja hänen poikaystäänsä ehdottomia herkkuja. Äidin useamman tunnin hauduttama lihapata ei petä ketään koskaan, ja lämmittää ihanasti kirkkoreissun ja kaiken suklaan napostelun jälkeen! Niin, ja sen jälkeen sitten taas jaksaa vähän lisää sitä sukaata ;)

Jouluruokia ei meillä valmisteta mitenään ylenmääräisesti, vaikka eri laatuja onkin runsaasti. Tänä vuonna niitä riitti sopivasti juuri vielä joulupäivän aterialle -ja Tapaninpäivänä niitä ei enää kaivannutkaan kukaan. Välipäivinä ainakin itselleni se liha-perunasoselaatikko ja muut arkiruoat maistuivat taas paremmin kuin hyvin -aina seuraavaan jouluun saakka.

Herkullista vuoden alkua kaikille!

<3: Ida