Reilu pari vuotta sitten tätä blogia alkoi kirjoittaa itsestään epävarma naisen alku, joka taisi kuitenkin tuntea itsensä vielä vähän tyttöseksi. Olin tuolloin päättänyt vakaasti lähteä toipumisen polulle, ja ottanut jo ensimmäiset hatarat askeleet tuolla polulla. Siitä, miten etenisin tuon "maraton-juoksun" maaliin saakka tai kuinka kauan se kestäisi, minulla ei ollut vielä harmainta aavistustakaan, mutta yhdestä asiasta olin varma: tuon maalini minä vielä saavuttaisin, itsestäni löytyvien voimavarojen ja saamani tuen avulla. Blogini oli yksi näistä tärkeistä voimavaroistani.
Ja nyt voin vihdoin sanoa tuntevani saavuttaneeni tuon maalin. Maraton-juoksuni alkaa olla vihdoin ohi. Ehkäpä en ole vielä ihan täysissä voimissani, keräilen pitkän juoksuni jälkeen vielä voimiani, tankkaan, lepäilen ja venyttelen. Mutta tällaisen ja näin rankan matkan jälkeen se on mielestäni enmmän kuin ymmärrettävää.
Täydellinen toipuminen ja kuntoutuminen kestääkin aikaa, ja tuon ajan tahdon itselleni antaa, olen sen mielestäni kaiken itserääkkäyksen jälkeen ansainnut. Mutta mikä tärkeintä, taistelu on nyt ohi. Tätä ei kirjoita enää sairas ihminen.
Sairaus ei siis enää ole osa arkipäivääni. Miten tämä sitten näkyy arjessani? Yksinkertaisesti sanottuna: minulla ei ole enää oireita. Syön, mutta en enää millään
muotoa tai missään tilanteessa ahdistu siitä. Syön riittävästi ja keholleni sopivalla tavalla sitä, mitä minun tekee mieli, säännölisesti ja silloin kun on nälkä.
Liikun, mutta en pakonomaisesti. Liikun varsin kohtuullisesti, ja vain silloin ja sillä tavalla kun se tuntuu hyvältä, ilman minkäänlaisia sääntöjä. Liikunta tuottaa minulle nautintoa, ei ole enää suoritus.
Muutenkaan minulla ei ole enää mitään pakkotoimintoja, anoreksia ei enää määrää tekemisiäni. minä päätän, miten päiväni vietän. Rutiineista irtautuminen silloin tällöin tuntuu hyvältä, ja uudet asiat ovat tervetulleita, eivätkä muutoksetkaan enää ahdista. Muutenkaan ahdistus ei ole enää osa arkeani. Totta kai minäkin tunnen pelkoa esimerkiksi läheisten ihmisten menettämisestä ja sairauden ja suuren stressin edessä kuten kuka tahansa, mutta epämääräinen pahan olon möykky, Möröksi kai sitä olen kutsunut, se on poissa.
Olen jo lähestulkoon saavuttanut
oman biologisen normaalipainoni, ja tunnen muuttuneesta kehostani vilpitönä ylpeyttä. Sen saavuttaminen on yksi tärkeä osoitus minulle siitä, että olen pystyvä, paljon pystyvämpi kuin olisin ikinä voinut kuvitella, ja etten koskaan enää saa epäillä voimiani.
Peiliin katsoessani en koskaan ahdistu, vaan hymyilen: siellä näkyy kaunis ihminen. Kaikissa meissä on puutteita, mutta arvostan kehoani, sitä miten se toimii ja kuinka se alkaa näyttää taas itseltäni. Jos tuo keho kerryttäää vielä muutaman kilon yli tavoitepainoni, olen siihen silloinkin tyytyväinen,pääasia on, että se voi hyvin.
"Sen huomaa nykyään susta, etä sulla on tietynlainen rauha itsesi kanssa."
Matkalla tunnun tavoittaneeni paljon muutenkin myös itsestäni.
Toipumisen myötä olen fyysisen kasvun lisäksi kokenut myös valtaisan
henkisen kasvutarinan. Tunnen olevani paljon itsevarmempi ja vahvempi
ihminen kuin koskaan elämässäni. Olen oppinut taas rakastamaan ja arvostamaan itseäni.
Olen myös pohtinut paljon, mitä haluan tässä
elämässä saavuttaa, miten haluan sen viettää, ja mikä minulle siinä on
tärkeintä. Kuten siskoni totesi, olen tehnyt rauhan itseni kanssa.
Tunnen löytäneeni paikkani tässä maailmassa.
Kaiken tuon luopumisen rinnalla, kaiken sen tilalle, mistä olen
arjessani onnistunut irtautumaan, olen nimittäin saanut jotakin Upeaa. Olen saanut takaisin Elämäni. Elämän, johon kuuluvat taas
opiskelu, läheiset ihmissuhteet, harrastukset, oma koti ja itsenäinen
Elämä ja vapaus viettää se niin kuin minulle sopii.
"Muistatko, kun toivottelin sulle aina voimaantumista. Tuntuu, että olet
todella voimaantunut nyt.. Ehkä enemmän kuin ennen sairastumista. --
esim itsesi löytämisessä ja paikastasi täällä, niiden sutheen tunnut
olevan voimanntunut."
Nyt kun katson viimeistä kahta vuotta taaksepäin, en vieläkään osaa tarkalleen sanoa, mitä oikein tapahtui. Miten olen saavuttanut tämän hienon tilanteen, jossa nyt olen. Ehkäpä aika tekee tehtävänsä, ja antaa hieman perspektiiviä tähän muutokseen. Siitä kuitenkin olen varma, että jotakin todella upeaa minä olen saavuttanut, jotakin, jonka eteen kannatti taistella. Ja tuosta taistelustani, tästä voitostani, tunnen suurta Ylpeyttä, Kiitollisuutta, ennen kaikkea läheisiäni kohtaan, ja Onnea.
Nykyään anoreksia osana Elämääni näkyy pikemminkin siten, että se on osa tarinaani, osa
menneisyyttäni. Osa sitä, mitä kaikkea arvostan ja kuka minä olen nyt. Tämän kovan koulun käyneenä osaan esimerkiksi paremmin arvostaa itseäni ja Elämääni. Sitä, että olen nyt tässä.
"Olen niin onnellinen ja onnekas, etä minulla on tuollainen sisko."
Niinpä myös blogini tulee suuntautumaan yhä enemmän kohti tätä muutosta, jonka olen itsekin kokenut. Tästä eteenpäin Silta yli synkän virran keskittyy minulle hyvinvointia tuottaviin asioihin, mihin kaipuuni on tätä ennenkin näkynyt toivottavasti blogissani siinä, kuinka olen pyrkinyt pitäään sitä minulle positiivisena paikkana.
Olen itsekin yritttänyt löytää hyvinvointia käsitteleviä blogeja, mutta
tuntuu, että ne keskittyvät usein vain syömiseen ja treenamiseen, ja
liitetään liian herkästi fitnessmaailmaan. Myös minä tulen varmasti sivuamaan blogissani näitä aiheita, kuten vuoden alussa lupailin. Mutta blogini on paljon muutakin. Ennen kaikkea se kertoo hyvää oloa tuottavista asioista, onnen hetkistä arjessani ja Unelmistani, joita kaikkia nyt nyt osaan aivan uudella tapaa arvostaa. Mitä kaikkea tuo pitääkään sisällään, en osaa vielä tarkasti sanoa. Sen aika näyttäköön.
Joku kutsuisi tätä ehkä positiiviseksi "Lifestyle" -blogiksi. Mutta minun silmin se on aito, minunnäköiseni hyvinvointi blogi, blogi terveydestä, joka perustuu aitoon, luonnolliseen hyvinvointiin, eikä tavoittele keholle tai ihmiselle luonnotonta. Minusta tällainen blogi tämän kaiken keskelle on varsin tervetullut blogimaailman joukkoon, ja sopiipa tämä blogini nimikin siihen varsin hyvin, eikö?
Varsinaisesti oireita tai sauirautta muuten kuin menneisyyteni
tarinan mudoossa kuvaavia tekstejä tulee varmasti olemaan ainakin
vähemmän. Yksinkertaisesti: minulla ei tunnu olevan siitä enää niin
paljon sanottavaa, kun se ei enää kuuluu samalla tavalla Elämäänikään.
Tämä muutoshan on osittain näkynyt blogissani jo jonkin aikaa -syömishäiriötä käsittelevät tekstit ovat väistyneet, ja hyvinvointini ja Elämäni on saanut niissä yhä enemmän tilaa. Välttämättä suuren suuria muutoskia tekstejen aiheisiin ei olekaan tiedossa ainakaan ihan heti. Haluan tehdä kuitenkin selvän pesäeron "syömishäiriöblogin" ja uudenlaisen hyvinvointiblogini välillä. Koska siinä on suuri ero.
Sairaus tulee blogissani näkymään paitsi sinä muutoksena, jonka olen kokenut, myös esimerkiksi sairaskertomuksissani, jotka yhä jatkuvat, ja joita onkin veilä monta teksitä jäljellä. Anoreksia on, ja tulee aina olemaan osa menneisyyttäni, enkä halua sitä kieltää. Ja sen vuoksi haluan myös tarinani täällä säilyttää, ja jatkaa blogiani myös samassa osoitteessa ja samalla nimellä.
Anoreksia, ja ennen kaikkea sen voittaminen ja pitkä toipumistarinani ovat tehneet minusta hyvin pitkälti tämän ihmisen, joka nyt olen. Se on osa tarinaani, eikä minulla ole siinä mitään hävettävää.
Tätä maailmaa katsoo ja tätä blogiani kirjoittaa kuitenkin, ei vain sairauden taakseenjättänyt, vaan myös täysin uudenlainen, paljon itsestä ja elämästä oppinut ihminen. Ja vilpittömästi toivon, että tällaisen ihmisen kuulumiset, pohdinnat ja tekstit elämästä ja hyvinvoinnista kiinnostavat myös teitä, Rakkaa, Tärkeät lukijani!
"Susta on tullut todella tärkeä oikeesti Ida mulle, tietenki olet aina
ollut mutta olet ihana juuri tuollaisena, terveempänä. Sieltä sairauden
alta kuoriutui kyllä niin ihana ihminen, joka on säilyttänyt paljon
vanhaa, mutta vielä löytänyt uusia, upeita puolia itsestään, viisastunut
ja nauttii elämästä."
<3: Ida
Ps. Lainaukset Rakkaalta siskolta viime aikoina saamistani Ihanista viesteistä <3<3<3
tiistai 27. tammikuuta 2015
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Vuoteni 2014
Vaikka vuosi on vaihtunu jo joki aikaa sitten, päätin tässä välissä uuden vuoden aatosta kerrottuani toteuttaa pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Moni teistä varmasti muistaakin näitä tapahtumia, muta olen ilokseni saanut myös uusia lukijoita, joille kaikille kuluneen vuoden tapahtumani eivät välttämättä ole tuttuja -ja onhan tässä muistoja meille jokaiselle, itseni mukaan lukien!
Vuoteeni mahtui monta surunkyyneltä, muutama huolenryppy, ja sittenkin niin monta hymynhetkeä -sekä ainakin yksi Suuri Onnisuminen. Tässä siis vuoteni 2014 pähkinänkuoressa, olkpaapat hyvät!
Keväällä koin Suuren menetyksen, kun Rakas, Rakas, Maikki-mummoni nukkui pois. Mummoni poismeno tuli niin minulle kuin varmasti kaikille muillekin aivan täytenä shokkina, ja järkytti perusturvallisuuden tunnetta. Vaikka kyynel silmäkulmassa olenkin muistellut rakasta mummoani kuluneen vuoden aikana monet kerrat, ovat kuitenkin minulla aina sydämessäni Ihanat, Ihanat yhteiset muistomme koko Elämäni varrella. Ja uskon, että mummoni seuraa yhäkintaivaltani.
Onneksi pientä hemotteluakin mahtui kevättalveeni, kun isäni vei perheeni Naistenpäivänä oikealle hemmottelulomalle Naantalin kylpylään. Lomaamme sisätyi kaipaamaani hemottelua ravintolaillallisten ja meikkaustuokioiden muodossa. Parasta oli kutienkin ehdottomasti koko perheen yhteinen aika!
Keväällä olin myös tapaamassa ohjaajaani yliopistolla päättöytöni osalta. Syksyllä kävin sitten kiertelemässä ja haastattelemassa Helsingin alueen päiväkodeissa, ja nyt altaa olla "muutama" sivu kasassa, ja päättötyö loppusuoralla. Lopputentinkin läpäisin kesän uurastuksen jälkeen kiitettävin arvosanoin. Suoritin myös puuttuvat kurssit pois alta, ja jos vielä tulevana keväänä saan päättöharjoitteluni suunnitellusti suoritettua, alkaa valmistuminenkin edessä jo häämöttää... Mutta kaikki aikanaan, ja eteneminen oaa toipumistani kuunnellen.
Lisäksi keväällä kävin tyttöjen talolla. Siellä sain aina tuntea olevani tervetullut. Maalasimme yhdessä, harjoittelimme ompelukoneen käyttöä ja leivoimme munkkeja vappuna sekä tutustuin moneen, ehkä hieman erilaiseen, mutta siksi niin ainutlaatuiseen ihmiseen.
Myöhemin keväällä tein myös jo perinteeksi mudoostuneen kevätretken Porvooseen yhdessä vanhempieni kanssa.Istuimme torikahvilassa, kiertelime vanhan kaupungin mukulakiviä ja piipahdimme äitini kanssa pienessä sisustuskaupassa jos toisessakin.
Kesääni varjostivat huoli näkökyvystäni, ja suuri leikkaus ja siitä toipuminen. Vaikka tapahtuma tuntui minusta epäreilulta kaiken kokemani jälkeen, jopa hieman kohtuuttomalta, kasvatti sekin kokemus minua omalla tavallaan -Ennen kaikkea huomaamaan, kuinka mahdottoman vahva tyyppi minä oikeasti olen!
Leikkauksesa huolimatta sain kesällä viettää myös monta mukavaa hetkeä kesälläni. Tapasi Ystäviäni pienien retkien ja torimansikoiden merkeissä. Piipahdimme Parhaan Ystäväni kanssa muun muassa Suomenlinnassa piknikillä. Lisäksi shoppailin yhdessä Amerikan-serkkujeni kanssa ja tein monta kirppisreissua ystävieni kanssa, ja ihan itseksenikin.
Juhannuksen vietin rauhassa ja viileästä säästä huolimatta iloisissa merkeissä perheeni parissa mökillämme.Tuo Ihana juhla kului pihapelejä pelaillen ja vaahtokarkkeja mutustellen, mutta uimaan minua ei tällä hyisellä ilmalla saanut millään!
Myös toisen kerran pääsin kesällä mökkeilystä, kiuasnakeista ja laiturinnokasssa istuskelusta nauttimaan, kun myöhemmin vanhempieni loma-aikaan vietimme siellä auringon alla muutaman päivän, ja teimmepä vielä retken läheiseen kylään Somerollekin ja Somerniemen hulppealle kirpputorille!
Kesäni kohokohta taisi kuitenkin olla Naantalin- ja Turun-reissuni yhdessä vanhempieni kanssa. Pääsin kokeilemaan hierontaa ensimäsitä kertaa ammattilaisen otteissa, vierailimme Upeassa Presidentin kesäkodin puutarhassa ja söin enemmän ulkona kuin vuosiin.
Kesä loppupuolella koin myös huippuhetken siskoni kanssa Cheekin Olympiastadionin keikalla. Se olikin huikea kokemus, josta jäi Ikuiset muistot! Kerta kaikkiaan mahtavaa olla todistamassa tuota historiallista hetkeä!
Kesän lopulla järjesti itselleni syntymäpäiväjuhlat, joihin kutsuin lähimmä ystäväni. Tarjolle loihdin erilaiisa piirakoita ja elämäni ensimmäisen täytekakun. Talo täyttyi naurusta, lahjanaruista ja erään pienen pörröisen kaverin haukahduksista.
Syksyllä jatkuivat tiiviimmin harrastukseni. Hullaannuin täysin joogaan, alotiin salsa-tunnit ja kävinpä yhden valokuvauskurssinkin. Harrastuksieni ja päättötyöni kanssa uurastelun myötä päivät alkoivat täyttyä mielekkäällä, minulle mieluisella tekemisellä. Niiden myötä tunsin taas pääseväni paremmin kiinni elämään.
Syksyllä myös sai kuulla, juuri omilleni muuttamisen kynnyksellä, että minun tulisi etsiäkin itselleni uusi koti. Onni onnettomuudessa kuitenkin, ja löysin mitä Ihastuttavimman, juuri minulle sopivan kokoisen ja muotoisen kaksion -ja vieläpä edellistä taloani vastapäätä! Siskoni poikaystävineen ja perheeni olivat muuttopuuhissa, ja yhdessä päivässä saimme kuin saimmekin kaikki tavarat kannettua kadun toiselta puolelta ja paikalleen uudessa asunnossani. Niin aloin kutsua sitä kodikseni.
Myös talvisaikaan tuli siis juhlittua, tällä kertaa tupareiden muodossa. Koolla oli taas tuttu vanha kouluajan kaveriporukka sekä tietysti siskoni poikaystävänsä kanssa. Pelasimme aliasta ja erityisesti juustoiset kasvis-rahkamufiinini saivat kehuja. Siinä hetkessä oli jotakin oikeasti Hienoa. Olin saavuttanut jotakin, joka konkretisoitui nyt oman kotikolon muodossa, läheiset Ystäväni ympärilläni. Osallistuin myös ystäväni järjestämiin pikkujouluihin ja niiden hauskaan tietovisaan
Juhlien lisäksi myös yksi ehdoton loppuvuoden kohokohta oli Vain Elämää -konsertti, josta pääsin joululahjalipulla nauttimaan. Konsertti oli ihan huippu, ja monet artistit vielä paljon parempia kuin television välityksellä kuunneltuna. Suosikki kuitenkin säilyi: Elastinen.
Kaikein kaikkiaan tämä vuosi jääkin mieleeni, paitsi muistoina surullisena luopumisena mummoni poislähdön johdosta, myös niin kovin toivottuna luopumisena mitä tulee sairauteeni. Tänä vuonna sain painoni hilattua pois vakavasta alipainosta, kuntouduin valmiiksi itsenäiseen elämään ja jo osittain opiskelukykyiseksi, pääsin eroon pakoistani ja söin paljon ja ihan kaikkea mitä teki mieli sekä nautin vaikeuksista huolimatta Elämästä paljon enemmän kuin monena vuotena yhteensä.
Tuo luopumistyö, jota olen sairauteni osalta tehnyt tiivistyi ehkä kaikista parhaiten jouluuni, jonka sain viettää täydellisesti leväten ja rentoutuen ja kaikista mieliherkuistani nauttien. Söin niin monta jouluorttua ja piparia, etten jaksa edes muistaa, vielä enemmän suklaakonvehteja, nautin aidoisti rutiinien katkeamisesta ja pidin täydellistä rentoutumislomaa, kuten jouluna kuuluukin. Hymyilin, nauroin ja Nautin. Olin taas Idana läheisilleni. Idana itselleni.
<3: Ida
Vuoteeni mahtui monta surunkyyneltä, muutama huolenryppy, ja sittenkin niin monta hymynhetkeä -sekä ainakin yksi Suuri Onnisuminen. Tässä siis vuoteni 2014 pähkinänkuoressa, olkpaapat hyvät!
Keväällä koin Suuren menetyksen, kun Rakas, Rakas, Maikki-mummoni nukkui pois. Mummoni poismeno tuli niin minulle kuin varmasti kaikille muillekin aivan täytenä shokkina, ja järkytti perusturvallisuuden tunnetta. Vaikka kyynel silmäkulmassa olenkin muistellut rakasta mummoani kuluneen vuoden aikana monet kerrat, ovat kuitenkin minulla aina sydämessäni Ihanat, Ihanat yhteiset muistomme koko Elämäni varrella. Ja uskon, että mummoni seuraa yhäkintaivaltani.
Onneksi pientä hemotteluakin mahtui kevättalveeni, kun isäni vei perheeni Naistenpäivänä oikealle hemmottelulomalle Naantalin kylpylään. Lomaamme sisätyi kaipaamaani hemottelua ravintolaillallisten ja meikkaustuokioiden muodossa. Parasta oli kutienkin ehdottomasti koko perheen yhteinen aika!
Keväällä olin myös tapaamassa ohjaajaani yliopistolla päättöytöni osalta. Syksyllä kävin sitten kiertelemässä ja haastattelemassa Helsingin alueen päiväkodeissa, ja nyt altaa olla "muutama" sivu kasassa, ja päättötyö loppusuoralla. Lopputentinkin läpäisin kesän uurastuksen jälkeen kiitettävin arvosanoin. Suoritin myös puuttuvat kurssit pois alta, ja jos vielä tulevana keväänä saan päättöharjoitteluni suunnitellusti suoritettua, alkaa valmistuminenkin edessä jo häämöttää... Mutta kaikki aikanaan, ja eteneminen oaa toipumistani kuunnellen.
Lisäksi keväällä kävin tyttöjen talolla. Siellä sain aina tuntea olevani tervetullut. Maalasimme yhdessä, harjoittelimme ompelukoneen käyttöä ja leivoimme munkkeja vappuna sekä tutustuin moneen, ehkä hieman erilaiseen, mutta siksi niin ainutlaatuiseen ihmiseen.
Myöhemin keväällä tein myös jo perinteeksi mudoostuneen kevätretken Porvooseen yhdessä vanhempieni kanssa.Istuimme torikahvilassa, kiertelime vanhan kaupungin mukulakiviä ja piipahdimme äitini kanssa pienessä sisustuskaupassa jos toisessakin.
Kesääni varjostivat huoli näkökyvystäni, ja suuri leikkaus ja siitä toipuminen. Vaikka tapahtuma tuntui minusta epäreilulta kaiken kokemani jälkeen, jopa hieman kohtuuttomalta, kasvatti sekin kokemus minua omalla tavallaan -Ennen kaikkea huomaamaan, kuinka mahdottoman vahva tyyppi minä oikeasti olen!
Leikkauksesa huolimatta sain kesällä viettää myös monta mukavaa hetkeä kesälläni. Tapasi Ystäviäni pienien retkien ja torimansikoiden merkeissä. Piipahdimme Parhaan Ystäväni kanssa muun muassa Suomenlinnassa piknikillä. Lisäksi shoppailin yhdessä Amerikan-serkkujeni kanssa ja tein monta kirppisreissua ystävieni kanssa, ja ihan itseksenikin.
Juhannuksen vietin rauhassa ja viileästä säästä huolimatta iloisissa merkeissä perheeni parissa mökillämme.Tuo Ihana juhla kului pihapelejä pelaillen ja vaahtokarkkeja mutustellen, mutta uimaan minua ei tällä hyisellä ilmalla saanut millään!
Myös toisen kerran pääsin kesällä mökkeilystä, kiuasnakeista ja laiturinnokasssa istuskelusta nauttimaan, kun myöhemmin vanhempieni loma-aikaan vietimme siellä auringon alla muutaman päivän, ja teimmepä vielä retken läheiseen kylään Somerollekin ja Somerniemen hulppealle kirpputorille!
Kesäni kohokohta taisi kuitenkin olla Naantalin- ja Turun-reissuni yhdessä vanhempieni kanssa. Pääsin kokeilemaan hierontaa ensimäsitä kertaa ammattilaisen otteissa, vierailimme Upeassa Presidentin kesäkodin puutarhassa ja söin enemmän ulkona kuin vuosiin.
Kesä loppupuolella koin myös huippuhetken siskoni kanssa Cheekin Olympiastadionin keikalla. Se olikin huikea kokemus, josta jäi Ikuiset muistot! Kerta kaikkiaan mahtavaa olla todistamassa tuota historiallista hetkeä!
Kesän lopulla järjesti itselleni syntymäpäiväjuhlat, joihin kutsuin lähimmä ystäväni. Tarjolle loihdin erilaiisa piirakoita ja elämäni ensimmäisen täytekakun. Talo täyttyi naurusta, lahjanaruista ja erään pienen pörröisen kaverin haukahduksista.
Syksyllä jatkuivat tiiviimmin harrastukseni. Hullaannuin täysin joogaan, alotiin salsa-tunnit ja kävinpä yhden valokuvauskurssinkin. Harrastuksieni ja päättötyöni kanssa uurastelun myötä päivät alkoivat täyttyä mielekkäällä, minulle mieluisella tekemisellä. Niiden myötä tunsin taas pääseväni paremmin kiinni elämään.
Syksyllä myös sai kuulla, juuri omilleni muuttamisen kynnyksellä, että minun tulisi etsiäkin itselleni uusi koti. Onni onnettomuudessa kuitenkin, ja löysin mitä Ihastuttavimman, juuri minulle sopivan kokoisen ja muotoisen kaksion -ja vieläpä edellistä taloani vastapäätä! Siskoni poikaystävineen ja perheeni olivat muuttopuuhissa, ja yhdessä päivässä saimme kuin saimmekin kaikki tavarat kannettua kadun toiselta puolelta ja paikalleen uudessa asunnossani. Niin aloin kutsua sitä kodikseni.
Myös talvisaikaan tuli siis juhlittua, tällä kertaa tupareiden muodossa. Koolla oli taas tuttu vanha kouluajan kaveriporukka sekä tietysti siskoni poikaystävänsä kanssa. Pelasimme aliasta ja erityisesti juustoiset kasvis-rahkamufiinini saivat kehuja. Siinä hetkessä oli jotakin oikeasti Hienoa. Olin saavuttanut jotakin, joka konkretisoitui nyt oman kotikolon muodossa, läheiset Ystäväni ympärilläni. Osallistuin myös ystäväni järjestämiin pikkujouluihin ja niiden hauskaan tietovisaan
Juhlien lisäksi myös yksi ehdoton loppuvuoden kohokohta oli Vain Elämää -konsertti, josta pääsin joululahjalipulla nauttimaan. Konsertti oli ihan huippu, ja monet artistit vielä paljon parempia kuin television välityksellä kuunneltuna. Suosikki kuitenkin säilyi: Elastinen.
Kaikein kaikkiaan tämä vuosi jääkin mieleeni, paitsi muistoina surullisena luopumisena mummoni poislähdön johdosta, myös niin kovin toivottuna luopumisena mitä tulee sairauteeni. Tänä vuonna sain painoni hilattua pois vakavasta alipainosta, kuntouduin valmiiksi itsenäiseen elämään ja jo osittain opiskelukykyiseksi, pääsin eroon pakoistani ja söin paljon ja ihan kaikkea mitä teki mieli sekä nautin vaikeuksista huolimatta Elämästä paljon enemmän kuin monena vuotena yhteensä.
Tuo luopumistyö, jota olen sairauteni osalta tehnyt tiivistyi ehkä kaikista parhaiten jouluuni, jonka sain viettää täydellisesti leväten ja rentoutuen ja kaikista mieliherkuistani nauttien. Söin niin monta jouluorttua ja piparia, etten jaksa edes muistaa, vielä enemmän suklaakonvehteja, nautin aidoisti rutiinien katkeamisesta ja pidin täydellistä rentoutumislomaa, kuten jouluna kuuluukin. Hymyilin, nauroin ja Nautin. Olin taas Idana läheisilleni. Idana itselleni.
<3: Ida
perjantai 16. tammikuuta 2015
Uuden vuoden aatto kanssani
Vuosi on jo vaihtunut, ja uudet mukavat jutut vallanneet arkeni, mutta vielä on mukava muistella tuota vuoden vaihtumisen juhlapäivää. Tässäpä siis pieni kertomus uuden vuoden aatostani!
Uuden vuoden aattoa vietin vanhempieni kotona rauhallisissa merkeissä, sillä ystäväni olivat vielä joulun vietossa, joten heitä tapasin vasta tammikuun ensimmäisinä päivinä. Vaikka mitään suurta juhlintaa en siis tänäkään päivänä viettänyt, oli uuden vuoden aatto kaikkine perinteineen, rentoine yhdessäolemisen hetkineen oikein rentouttava ja tervetullut tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi.
Saavuin vanhemmilleni illan alkaessa hämärtää. Pikkuhiljaa ihmiset kerääntyivät läheiseen rantaamme ampumaan ensimmäisiä raketteja. Valot syttyivät myös sisätiloihin. Ilma oli juuri ja juuri pikkaisen pakkasen puolella.
Saapuessani vanhemmilleni valmistimme kovin perinteisen uuden vuoden päivällisen -keitimme nakkeja, joita nautin kera suuren läjän ketsuppia ja ison kasan raejuustoa. Jouluruokia meistä ei enää kaivannut kukaan.
Samalla aloitimme katsomaan Peter Franzenin omaelämänkerrallista elokuvaa. Rankasta aiheestaan huolimatta elokuva oli hyvin toteutettu, vaikka myös koskettava. Mutta minä tunsin olevani turvassa. Mukavasti omassa sohvannurkassa istuen, yhdessä Rakkaiden vanhempieni kanssa aikaa viettäen.
Elokuvam jälkeen valoimme tinaa. Se on kuulunut uudenvuoden perinteisiimme jo siitä asti, kun olimme aivan pieniä. Meillä onkin eräs ihana valokuva muistona, jossa minä isosiskon ominaisuudessa valvon tarkasti juuri käveleämään oppineen Fanny-siskoni pikkusormia.
Tänä vuonna minun onnenkengästäni muodostui täysin selvä kanootti -tiesin sen ennustavan varmuudella Venetsia matkaa, tai kenties jotakin muuta Euroopan-matkaa. Isäni taas lähtee selvästi kaukomatkoille, ja äitilleni tuli iso lintu, mitä lie tarkoittaakaa. Rahaa saa tulevanakin vuonna eniten isäni, kyllä onnenkenkä tietää ;)
Tinan valamisen jälkeen oli vuorossa vielä toinen myös jo kovin pienestä tyttösestä asti tuttu uuden vuoden tapa -nimittäin tähtisädetikkujen polttaminen. Ja tähän perinteeseenhan kuului ehdottomasti myös "tuiki tuiki tähtönen" -laulu.
Tähtisädetikkuja meillä oli lapsena (ja vähän vanhempinakin...) tapana heittää isovanhemmillamme hangen yli läheiseen pusikkoo roikkumaan. Se oli jännittävää puuhaa aina sopivan kokoisesta koukusta tarkaan kaareen saakka -jääkö tähti roikkumaan vai putoaako se ja sammuu hankeen...
Iltapalaksi teimme lämppäreitä, eli lämpöisiä voileipiä. Minun isot paahtoleipäsiivut saivat päälleen kinkkua, tomaattia ja jusutokuorrutuksen. Pohjalle tietysti reilusti ketsuppia ja päälle pitsamaustetta, ja kyllä maistui juuri uuunista otettuna siten, että sai puhallella, ettei suu olisi palanut!
Illan ja yön aikana ehdimme katsoa vielä toisenkin elokuvan, joka tällä kertaa sijoittui vähän toisenalisiin maisemiin, nimittäin Meksikoon! Elokuvan aikana herkuttelimme juoman lisäksi äitini kanssa suklaakonvehteilla, sekä tietysti vielä niitäkin herkullisemmilla Ystäväni marsipaanisuklaa-palloilla, joita vielä muutama oli säästynyt.
Elokuva päättyi sopivasti kellon lyödessä kaksitoista. Itse emme raketteja ole moniin vuosiin ampuneet, sillä meistä sitä on tarpeetonta jokaisen tehdä. Meidän ei tarvinnut kuin avata sälekaihtimet, ja rannan upea ilotulitustaivas avautui eteemme.
Tervetuloa uusi vuosi, lupaan ottaa Sinut vastaan Suurella mielenkiinnolla odottaen, mitä sitten tuotkaan tullessaan!
<3:Ida
Uuden vuoden aattoa vietin vanhempieni kotona rauhallisissa merkeissä, sillä ystäväni olivat vielä joulun vietossa, joten heitä tapasin vasta tammikuun ensimmäisinä päivinä. Vaikka mitään suurta juhlintaa en siis tänäkään päivänä viettänyt, oli uuden vuoden aatto kaikkine perinteineen, rentoine yhdessäolemisen hetkineen oikein rentouttava ja tervetullut tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi.
Saavuin vanhemmilleni illan alkaessa hämärtää. Pikkuhiljaa ihmiset kerääntyivät läheiseen rantaamme ampumaan ensimmäisiä raketteja. Valot syttyivät myös sisätiloihin. Ilma oli juuri ja juuri pikkaisen pakkasen puolella.
Saapuessani vanhemmilleni valmistimme kovin perinteisen uuden vuoden päivällisen -keitimme nakkeja, joita nautin kera suuren läjän ketsuppia ja ison kasan raejuustoa. Jouluruokia meistä ei enää kaivannut kukaan.
Samalla aloitimme katsomaan Peter Franzenin omaelämänkerrallista elokuvaa. Rankasta aiheestaan huolimatta elokuva oli hyvin toteutettu, vaikka myös koskettava. Mutta minä tunsin olevani turvassa. Mukavasti omassa sohvannurkassa istuen, yhdessä Rakkaiden vanhempieni kanssa aikaa viettäen.
Elokuvam jälkeen valoimme tinaa. Se on kuulunut uudenvuoden perinteisiimme jo siitä asti, kun olimme aivan pieniä. Meillä onkin eräs ihana valokuva muistona, jossa minä isosiskon ominaisuudessa valvon tarkasti juuri käveleämään oppineen Fanny-siskoni pikkusormia.
Tänä vuonna minun onnenkengästäni muodostui täysin selvä kanootti -tiesin sen ennustavan varmuudella Venetsia matkaa, tai kenties jotakin muuta Euroopan-matkaa. Isäni taas lähtee selvästi kaukomatkoille, ja äitilleni tuli iso lintu, mitä lie tarkoittaakaa. Rahaa saa tulevanakin vuonna eniten isäni, kyllä onnenkenkä tietää ;)
Tinan valamisen jälkeen oli vuorossa vielä toinen myös jo kovin pienestä tyttösestä asti tuttu uuden vuoden tapa -nimittäin tähtisädetikkujen polttaminen. Ja tähän perinteeseenhan kuului ehdottomasti myös "tuiki tuiki tähtönen" -laulu.
Tähtisädetikkuja meillä oli lapsena (ja vähän vanhempinakin...) tapana heittää isovanhemmillamme hangen yli läheiseen pusikkoo roikkumaan. Se oli jännittävää puuhaa aina sopivan kokoisesta koukusta tarkaan kaareen saakka -jääkö tähti roikkumaan vai putoaako se ja sammuu hankeen...
Iltapalaksi teimme lämppäreitä, eli lämpöisiä voileipiä. Minun isot paahtoleipäsiivut saivat päälleen kinkkua, tomaattia ja jusutokuorrutuksen. Pohjalle tietysti reilusti ketsuppia ja päälle pitsamaustetta, ja kyllä maistui juuri uuunista otettuna siten, että sai puhallella, ettei suu olisi palanut!
Illan ja yön aikana ehdimme katsoa vielä toisenkin elokuvan, joka tällä kertaa sijoittui vähän toisenalisiin maisemiin, nimittäin Meksikoon! Elokuvan aikana herkuttelimme juoman lisäksi äitini kanssa suklaakonvehteilla, sekä tietysti vielä niitäkin herkullisemmilla Ystäväni marsipaanisuklaa-palloilla, joita vielä muutama oli säästynyt.
Elokuva päättyi sopivasti kellon lyödessä kaksitoista. Itse emme raketteja ole moniin vuosiin ampuneet, sillä meistä sitä on tarpeetonta jokaisen tehdä. Meidän ei tarvinnut kuin avata sälekaihtimet, ja rannan upea ilotulitustaivas avautui eteemme.
Tervetuloa uusi vuosi, lupaan ottaa Sinut vastaan Suurella mielenkiinnolla odottaen, mitä sitten tuotkaan tullessaan!
<3:Ida
lauantai 10. tammikuuta 2015
Pukinkontti
Vaikka joulu alkaa olla auttamattomasti jo taka-alalla, saatte vielä lukea tämän yhden tekstin verran joulustani. Saamani tuliaiset Korvatunturilta olivat tänä vuonna nimittäin kaikki niin nappiosumia, että pakko jakaa intoa niistä vielä vähän teidänkin kanssann!
Lapsenahan, vaikka aina kuuluikin vastata, että joulussa parasta on tunnelma, tai jotain muuta ylevää, mitä pieni Ida ei ikinä oikein ymmärtänyt, niin kyllähän se aaton oikea ehdoton kohokohta oli se pukin saapuminen ja lahjaröykkiöt ja paketeista kuoriutuvat babybornit ja pehmokoirat.
Vaikka tuo joulun tunnelma ja sen merkitys onkin alkanut pikkuhiljaa valottua, ovat lahjat, niiden antaminen ja myös saaminen, yhdessä tuon hetken Rakkaimpien kanssa jakaminen edelleen yksi aattoillan kohkohdista, pakko myöntää. Mutta mitäpä paketeistani sitten kuoriutui tänä vuonna?
Elämyksiä lahjakorttejen muodossa
Siis voisiko joulu ja vuosi enää paremmin päättyä kuin suosikkiartistieni huippukonsertilla Hartwall-areenalla! Vain Elämää-konserttilippujen lisäksi vanhempani takasivat, että elämykset jatkuvat myös tulevanakin vuonna, lahjakorteilla hierontaan ja lempi herkkukauppaani nimeltänsä Punnitse ja Säästä. Lisäksi herkutteluhetkistä pitävät huolta isovanhemmilta saadut suklaat ja lempparini, siskoni poikaystävältä saadut, suklaiset cachew-pähkinät.
Suloistakin suloisempia Muumi-juttuja aidolla muumi-fanille
Näistä suloisuuksista ei voi kuin levitä hymy kasvoille, ja mikä parasta näille on vieläpä käyttöä! Parhaalta Ysstävältäni sain Muumi-aiheisen serviettitelineen, ja siskoltani niiskunetii-kynsiviilan ja Pikkumyy-påuhdistusliinan. Taitavat nämä tontut tuntea minut aika hyvin!
Tulevia kutsuja odotellessa omaan kotiini....
Näistä kauniista astioista sain ylemmän vanhemmiltani ja alemmat täditltäni. Ensimäinen Iittalan iso tarjoilulautanen tulee enemmän kuin tarpeeseen -juuri sellainen on tuntunut kutsuiltani uupuvan kääretorttujen ja muffinien alta. Kaunista lintusarjaa tätini taas on kerännyt minulle jo vuosia odottamaan tätä hetkeä -sitä, että voisin toivottaa se tervetulleeksi omaan kotiini. Mitä Ihanin muistutus tästä saavutuksesta, ja vieläpä noin kauniissa muodossa!
Vanhemmiltani sain myös toivomani kahvinkeittimen. Teen juontini on vaihtunut yhä enemän ja enemmän kahvin hörppimiseen muum muassa herkullisten minttusuklaan ja hasselpähkinän mauissa. Koska keitän yleensä aamulla ison pannullisen kahvia, jota sitten hörpin päivän mittaa, halusin, että keittimessä olisi termarikannu, jotta kahvi pysyisi lämpimänä. Ja todella, sellaisen sain: kahvi pysyy kokeilujeni pohjalta lämpimänä yli kuusi tuntia -täydellistä!
Nämä, ja "muutaman" muunkin, Ihasutavan pienen enkelin oli loihinu minulle hyvä Ysäväni -ja nekin tulivat kuin tilauksesta! Itsetehty lämmittää aina sydäntäni aivan erityisesti, varsinkin kun on joku, joka todella osaa sen!
Myös tämän herkän vaaleanpunaisen tuikkukupin kera vaaleanpunaisten tuikkujen sain ystävältäni. Joku taisi jo ennen käyntiään aavistaa, mikä väri minun kotikolossani vallitsee, jostakin syystä! ;)
Tarvikkeita itseni hemmotteluun ja renotutumiseen
Siskoni ilahdutti minua jälleen toivomallani hemmottelupaketilla, joka sisälsi herkälle iholleni sopivaa superpehmeää vartalovoidetta sekä ihania suihkugeelejä vadelman ja appelsiini-suklaan tuoksuisina. Etenkin tuo appelsiini-suklaa on aivan ihastuttava, yhtä karkkimainen tuoksu kuin lempparisuklaassani Fazerinassa! Paras Ystäväni sen sijaan pääsi minut vielä yllättämään näillä söpöillä pinkeillä meikkisiveltimillä upeassa lahjapussukassa. Nämä tulevat todella tarpeeseen!
Kauniita unia!
Vanhempani ja siskoni antoivat myös nämä varsin perinteiset, mutta aina yhtä tervetulleet lahjat! Eli siskoltani sain persikan- ja harmaansävyisen yökkärin, jota koristavat kivat tähtikuviot. Vanhempani sen sijaan muistivat minua tällä superpehmeällä ja lämpimällä fleece-aamutakilla. Molemmat näistä ovatkin päässeet jo ahkeraan käyttöön, ja hyvin on uni maittanut!
Väriä treenipukeutumiseen ja rinnalle herkkä kotelo kännykälle -antaa hyvänolon myös näkyä!
Edelliset kännykän kuoroeni, niin ihastutttavat kuin nekin olevat, alkoviat jo auttamattomasti olla rikki, joten onneksi pukki kuuli toiveeni näiden ihastuttavien ruusukuvioitujen kuorien muodossa! Kyllä kelpaa taas puhelintaan esitellä!
Jos tavallinen arkipukeutumiseni on siirtynyt astetta hillitympään, ehkä aikuismaisempaan ja naisellisempaan ja värisävytkin niistä kaikkein kirkkaimmsita pinkeistä esimerkiksi valkoiseen, ei samanlaisesta muutoksesta ole treenivaatetuksessani tietoakaan! Olen aivan ihastunut kaikenlaisiin värillisiin ja kuvioituihin legginsseihin. Ja nämä pinkit seeprakuvioiset yksilöt olivatkin ehdottomasti tervetullut piristysruiske vaatekaappiini. Kyllä innostaa liikkumaan! Näiden lisäksi paketista löytyi vielä yhteensopiva pinkki urheilutoppi, jota pääsen käyttämään taas kun kevät saapuu ja ilmat hiukan lämpenevät....
Ja sokerina pohjalla: kaunistakin kauniimmat uudet lempaprikorut papalta!
Tämän kauniistakin kauniimman korusetin paketista avattuani eivät kyllä rehellisesti sanottuna olleet liikutuksen kyyneleet kaukana! Setin hopeisia sydämenmuotoisia nappikorvakoruja ja kaulaketjun riipusta koristavat kaunis rivi pieniä kiviä. Korut ovatkin olleet ihastelun lisäksi myös jo ahkerassa käytössä. Nämä kuuluvat niihin lahjoihin, jotka säilyvät todellisina muistoina!
Sain tänä jouluna siis lähes kaiken mitä olin toivonut, ja lisäksi muutaman mukavan yllätyksenkin. Parasta on, että jokainen niistä on löytänyt paikkani kotikolossani ja Elämässäni ja musituttavat minua samalla Rakkaimistani. Yhtäkään turhaa tai tarpeetonta lahjaa en rehellisesti sanottuna tänä vuonna saanut. Kiitos joulupukki, ja Kiitos teille kaikille pienille joulupukin apulaisille! Näistä on iloa vielä pitkälle näin joulun jälkeenkin!
Tänä vuonna pyrin myös miettimään tosi tarkasti lahjat, joita itse annoin. Tuntuu, että myös mulla kuin minulla tavaraa on riittämiin, ja sen vuoksi halusin antaa jotakin, jolla olisi jokin tarkoitus tai merkitys. Jotta se kaikkein tärkein säilyisi: ajatus. Äidilleni olin tehnyt aamiaiselle itse mysliä pähkinöistä, täysjyvähiutaleista ja hänen lempapreistaan kuivatusita aprikooseista, taateleista ja omenarenkaista. Toiselle muumifanille, siskolleni ja hänen poikaystävälleen olin kirjonut ise muumiaiheisen tyynyn ja isälle kutonut villasukat pitämään jalat lämpöisinä päivittäisen saunomisen jälkeen. Myös ystävilleni antamani lahjat olivat pieniä, mutta sitäkin suuremmalla ajatuksella hanktittuja ja lämmöllä valmistettuja.
Lahjat, niin niiden antaminen kuin saaminenkin, ovat siis tärkeä osa jouluani, vielä näin aikuisenakin. Ehkäpä tuon hetken merkitys on kuitenkin muuttunut. Nykyään se edustaa minulle ennen kaikkea Ihanaa yhdessä olon hetkeä perheeni kanssa, kun avaamme yhdessä lahjoja aattoiltana. Tuohon hetkeen sisältyy paljon hymyä, iloisia yllätyksiä, ja onnea jokaisen kasvoilla. Myös Ystävien lahjoja avatessa muistan taas, kuinka huomioita, rakastettu ja etuoikeutettu olen, kun minulla sellaisia on ympärilläni.
Antaminen ja saaminen, toisen ilahduttaminen ja pieni jännitys vatsanpohjassa juuri ennen h-hetkeä. Kyllä siinä on sitä jotakin taikaa, joka muistuttaa siitä pilkkeestä pikku-Idan silmäkulmassa lapsuuden jouluissa. Ehkäpä se onkin ainakin osa sitä tunnelmaa?
<3: Ida
Lapsenahan, vaikka aina kuuluikin vastata, että joulussa parasta on tunnelma, tai jotain muuta ylevää, mitä pieni Ida ei ikinä oikein ymmärtänyt, niin kyllähän se aaton oikea ehdoton kohokohta oli se pukin saapuminen ja lahjaröykkiöt ja paketeista kuoriutuvat babybornit ja pehmokoirat.
Vaikka tuo joulun tunnelma ja sen merkitys onkin alkanut pikkuhiljaa valottua, ovat lahjat, niiden antaminen ja myös saaminen, yhdessä tuon hetken Rakkaimpien kanssa jakaminen edelleen yksi aattoillan kohkohdista, pakko myöntää. Mutta mitäpä paketeistani sitten kuoriutui tänä vuonna?
Elämyksiä lahjakorttejen muodossa
Siis voisiko joulu ja vuosi enää paremmin päättyä kuin suosikkiartistieni huippukonsertilla Hartwall-areenalla! Vain Elämää-konserttilippujen lisäksi vanhempani takasivat, että elämykset jatkuvat myös tulevanakin vuonna, lahjakorteilla hierontaan ja lempi herkkukauppaani nimeltänsä Punnitse ja Säästä. Lisäksi herkutteluhetkistä pitävät huolta isovanhemmilta saadut suklaat ja lempparini, siskoni poikaystävältä saadut, suklaiset cachew-pähkinät.
Suloistakin suloisempia Muumi-juttuja aidolla muumi-fanille
Näistä suloisuuksista ei voi kuin levitä hymy kasvoille, ja mikä parasta näille on vieläpä käyttöä! Parhaalta Ysstävältäni sain Muumi-aiheisen serviettitelineen, ja siskoltani niiskunetii-kynsiviilan ja Pikkumyy-påuhdistusliinan. Taitavat nämä tontut tuntea minut aika hyvin!
Tulevia kutsuja odotellessa omaan kotiini....
Näistä kauniista astioista sain ylemmän vanhemmiltani ja alemmat täditltäni. Ensimäinen Iittalan iso tarjoilulautanen tulee enemmän kuin tarpeeseen -juuri sellainen on tuntunut kutsuiltani uupuvan kääretorttujen ja muffinien alta. Kaunista lintusarjaa tätini taas on kerännyt minulle jo vuosia odottamaan tätä hetkeä -sitä, että voisin toivottaa se tervetulleeksi omaan kotiini. Mitä Ihanin muistutus tästä saavutuksesta, ja vieläpä noin kauniissa muodossa!
Vanhemmiltani sain myös toivomani kahvinkeittimen. Teen juontini on vaihtunut yhä enemän ja enemmän kahvin hörppimiseen muum muassa herkullisten minttusuklaan ja hasselpähkinän mauissa. Koska keitän yleensä aamulla ison pannullisen kahvia, jota sitten hörpin päivän mittaa, halusin, että keittimessä olisi termarikannu, jotta kahvi pysyisi lämpimänä. Ja todella, sellaisen sain: kahvi pysyy kokeilujeni pohjalta lämpimänä yli kuusi tuntia -täydellistä!
Nämä, ja "muutaman" muunkin, Ihasutavan pienen enkelin oli loihinu minulle hyvä Ysäväni -ja nekin tulivat kuin tilauksesta! Itsetehty lämmittää aina sydäntäni aivan erityisesti, varsinkin kun on joku, joka todella osaa sen!
Myös tämän herkän vaaleanpunaisen tuikkukupin kera vaaleanpunaisten tuikkujen sain ystävältäni. Joku taisi jo ennen käyntiään aavistaa, mikä väri minun kotikolossani vallitsee, jostakin syystä! ;)
Tarvikkeita itseni hemmotteluun ja renotutumiseen
Siskoni ilahdutti minua jälleen toivomallani hemmottelupaketilla, joka sisälsi herkälle iholleni sopivaa superpehmeää vartalovoidetta sekä ihania suihkugeelejä vadelman ja appelsiini-suklaan tuoksuisina. Etenkin tuo appelsiini-suklaa on aivan ihastuttava, yhtä karkkimainen tuoksu kuin lempparisuklaassani Fazerinassa! Paras Ystäväni sen sijaan pääsi minut vielä yllättämään näillä söpöillä pinkeillä meikkisiveltimillä upeassa lahjapussukassa. Nämä tulevat todella tarpeeseen!
Kauniita unia!
Väriä treenipukeutumiseen ja rinnalle herkkä kotelo kännykälle -antaa hyvänolon myös näkyä!
Edelliset kännykän kuoroeni, niin ihastutttavat kuin nekin olevat, alkoviat jo auttamattomasti olla rikki, joten onneksi pukki kuuli toiveeni näiden ihastuttavien ruusukuvioitujen kuorien muodossa! Kyllä kelpaa taas puhelintaan esitellä!
Jos tavallinen arkipukeutumiseni on siirtynyt astetta hillitympään, ehkä aikuismaisempaan ja naisellisempaan ja värisävytkin niistä kaikkein kirkkaimmsita pinkeistä esimerkiksi valkoiseen, ei samanlaisesta muutoksesta ole treenivaatetuksessani tietoakaan! Olen aivan ihastunut kaikenlaisiin värillisiin ja kuvioituihin legginsseihin. Ja nämä pinkit seeprakuvioiset yksilöt olivatkin ehdottomasti tervetullut piristysruiske vaatekaappiini. Kyllä innostaa liikkumaan! Näiden lisäksi paketista löytyi vielä yhteensopiva pinkki urheilutoppi, jota pääsen käyttämään taas kun kevät saapuu ja ilmat hiukan lämpenevät....
Ja sokerina pohjalla: kaunistakin kauniimmat uudet lempaprikorut papalta!
Tämän kauniistakin kauniimman korusetin paketista avattuani eivät kyllä rehellisesti sanottuna olleet liikutuksen kyyneleet kaukana! Setin hopeisia sydämenmuotoisia nappikorvakoruja ja kaulaketjun riipusta koristavat kaunis rivi pieniä kiviä. Korut ovatkin olleet ihastelun lisäksi myös jo ahkerassa käytössä. Nämä kuuluvat niihin lahjoihin, jotka säilyvät todellisina muistoina!
Sain tänä jouluna siis lähes kaiken mitä olin toivonut, ja lisäksi muutaman mukavan yllätyksenkin. Parasta on, että jokainen niistä on löytänyt paikkani kotikolossani ja Elämässäni ja musituttavat minua samalla Rakkaimistani. Yhtäkään turhaa tai tarpeetonta lahjaa en rehellisesti sanottuna tänä vuonna saanut. Kiitos joulupukki, ja Kiitos teille kaikille pienille joulupukin apulaisille! Näistä on iloa vielä pitkälle näin joulun jälkeenkin!
Tänä vuonna pyrin myös miettimään tosi tarkasti lahjat, joita itse annoin. Tuntuu, että myös mulla kuin minulla tavaraa on riittämiin, ja sen vuoksi halusin antaa jotakin, jolla olisi jokin tarkoitus tai merkitys. Jotta se kaikkein tärkein säilyisi: ajatus. Äidilleni olin tehnyt aamiaiselle itse mysliä pähkinöistä, täysjyvähiutaleista ja hänen lempapreistaan kuivatusita aprikooseista, taateleista ja omenarenkaista. Toiselle muumifanille, siskolleni ja hänen poikaystävälleen olin kirjonut ise muumiaiheisen tyynyn ja isälle kutonut villasukat pitämään jalat lämpöisinä päivittäisen saunomisen jälkeen. Myös ystävilleni antamani lahjat olivat pieniä, mutta sitäkin suuremmalla ajatuksella hanktittuja ja lämmöllä valmistettuja.
Lahjat, niin niiden antaminen kuin saaminenkin, ovat siis tärkeä osa jouluani, vielä näin aikuisenakin. Ehkäpä tuon hetken merkitys on kuitenkin muuttunut. Nykyään se edustaa minulle ennen kaikkea Ihanaa yhdessä olon hetkeä perheeni kanssa, kun avaamme yhdessä lahjoja aattoiltana. Tuohon hetkeen sisältyy paljon hymyä, iloisia yllätyksiä, ja onnea jokaisen kasvoilla. Myös Ystävien lahjoja avatessa muistan taas, kuinka huomioita, rakastettu ja etuoikeutettu olen, kun minulla sellaisia on ympärilläni.
Antaminen ja saaminen, toisen ilahduttaminen ja pieni jännitys vatsanpohjassa juuri ennen h-hetkeä. Kyllä siinä on sitä jotakin taikaa, joka muistuttaa siitä pilkkeestä pikku-Idan silmäkulmassa lapsuuden jouluissa. Ehkäpä se onkin ainakin osa sitä tunnelmaa?
<3: Ida
maanantai 5. tammikuuta 2015
Joulupäivä minun kanssani
Jouluaatostani kerroinkin teille jo aiemmin, ja vaikka joulunaika alkaa näin loppiaisen lähestyessä olla jo lopuillaan, haluan vielä viedä teidät matkalle joulupäivääni kanssani. Jouluni sai silloin vielä uudenlaisen merkityksen, kun sain herätä taas vanhempieni kotoa, ja saimme illalla myös siskoni seuraksemme. Silloin toteutui se kaikista tärkein, mitä joulussa joka kerta odotan aina yhtä kovin. Rauhallista aikaa oman perheen kesken.
Aamulla heräsin myöhään -kellosta en välittänyt, enkä sitä edes vilkaissut. Annoin vain itselleni luvan levätä. Levätä ja antaa rauha keholleni ja mielelleni. Lupa itselleni nauttia siitä. Siitä, ettei ollut kiire, että mitään ei ollut pakko, ja sain vain olla.
Joululaulut soivat hiljaa radiossa, kun hipsin olohuoneeseen. Hymy lositi kasvoillani, sillä tiesin, mitä siellä odotti. Mutta olihan se silti pakko itse varmistaa ja todistaa.
Lapsena joulupäivä kului pyjamassa uusilla joululahjaleluilla leikkien. Lahjojen avaamisen ohella melkein yhtä Ihana yllätys oli löytää nuo kaikki pukkipapereista kääriytyneet nuket ja pelit hujan hajan olohuoneesta seuraavana aamuna -ja tehdä niihin tuttavuutta koko päivä yhdessä siskon kanssa.
Vaikka lelut ovat parissa kymmenessä vuodessa hieman muuttuneet, odottivat nuo pinkit meikkisiveltimet, suklaat ja uudet vaatteet minua yhtälailla olohuoneen pöydällä tänäkin joulupäivän aamuna. Ja pikkutytön tuttu tuike syttyi jälleen silmiini.
Koko aamuna en sitten muuta tehnytkään, vieläkään, kuin ihastelin kaikkea sitä, ja kiitin läheisimpiäni siitä, että olivat minua taas muistaneet, että he olivat osallisena Elämääni niin jouluna kuin vuoden muinakin päiivnä.
Aamupalaksi nautin paahtoleipää suklaatahnalla, torttuja luumuhillolla ja bambinmuotoisia ruskeita piparkakkuja kera jättimäisen kahvikupin. Ja nautin. Nautin siitä, että olin tähän päässyt. Että joulupäiväni alkoi suu täynnä makeaa ja vatsa täynnä.
Pitkän kaavan mukaan nautitun aamiaisen jälkeen suunnistimme ulos vanhempieni kanssa pienlle kävelylle. Maa oli täysin valkoinen ja pakkanen pisteli lempeästi punaisia poskia ja nenänpäätä. Aurinko paistoi ja kimalteli hangella. Ja vaikka talvesta en yleensä niin välitäkään, niin voi kyllä, kyllä nautin tästä valkeasta joulusta.
Mutta kyllä nautin myös siitä suloisesta lämmöstä, kun ulkoilun jälkeen minua odotti höyryävä joulusauna. Voi kun olin tuota Ihanaa renoutumiskeinoa kaivannut kerrostaloyksiössäni. Joulusaunassa tiivistyi se kaikkein suuri lempeys ja rentous, joka valtasi niin kehoni kuin mieleni hikipisaroiden valuessa herkästi vasten ohimoani.
Saunasta tultua jatkui tuo sama rentous ja lempeys. Nimittäin syömisen ja naistenlehtien maailmassa. Kerrankin oli aika vain lukea kaikkea hömppää -opiskelukirjat, ne kun olin jättänyt suosiolla asunnolleni joulun ajaksi. Nyt olisi aika antaa itselleni lupa olla ajattelematta ythikäs mitään.
Illalla nautimme vielä toisen joulupäivällisen, kun siskoni saapui luoksemme pohjoisesta. Pitkän kaavan mukaan nautimme ja vaihdoimme joulukuuulumisia, juttelimme taas koko perheen kesken ja nautimme toistemme seurasta ja yhdessä olosta.
Sen jälkeen oli vuorossa jälleen lahjojen avaamista, ja vaikka omat lahjani olin avannut jo aattona, tuntui kuin joulupukki olisi tullut uudestaan minullekin, kun siskoni avasi kultanauhoja ja näin hymyn hänen kasvoillaan yllätyksiä niisä löytäessään. Siskon yksi lempparilahja taisi olla minun antamani kokkikirja, joka samanlainen tuolla omassa kirjahyllyssäkin lähes puhkikuluneena odottelee taas uutta innostusta!
Tämä joulu oli minulle paitsi muistamisen, myös täydellisen levon aikaa. Tein vain niitä asioita, jotka tekivät minulle hyvää, jotka tuottivat minulle hyvää oloa. Nautin niistä herkuista, joita teki mieli ja liikuin ja lepäsin sen verran kuin mieleni ja kehoni kaipasi.
Tämä joulu olikin minulle todellinen hyvänolonjuhla. Täynnä antamista ja saamista, lepoa ja mielihyvää.. Ja sitten sitä kaikkein tärkeintä: Rakkautta ja läheisyyttä.
<3: Ida
Aamulla heräsin myöhään -kellosta en välittänyt, enkä sitä edes vilkaissut. Annoin vain itselleni luvan levätä. Levätä ja antaa rauha keholleni ja mielelleni. Lupa itselleni nauttia siitä. Siitä, ettei ollut kiire, että mitään ei ollut pakko, ja sain vain olla.
Joululaulut soivat hiljaa radiossa, kun hipsin olohuoneeseen. Hymy lositi kasvoillani, sillä tiesin, mitä siellä odotti. Mutta olihan se silti pakko itse varmistaa ja todistaa.
Lapsena joulupäivä kului pyjamassa uusilla joululahjaleluilla leikkien. Lahjojen avaamisen ohella melkein yhtä Ihana yllätys oli löytää nuo kaikki pukkipapereista kääriytyneet nuket ja pelit hujan hajan olohuoneesta seuraavana aamuna -ja tehdä niihin tuttavuutta koko päivä yhdessä siskon kanssa.
Vaikka lelut ovat parissa kymmenessä vuodessa hieman muuttuneet, odottivat nuo pinkit meikkisiveltimet, suklaat ja uudet vaatteet minua yhtälailla olohuoneen pöydällä tänäkin joulupäivän aamuna. Ja pikkutytön tuttu tuike syttyi jälleen silmiini.
Koko aamuna en sitten muuta tehnytkään, vieläkään, kuin ihastelin kaikkea sitä, ja kiitin läheisimpiäni siitä, että olivat minua taas muistaneet, että he olivat osallisena Elämääni niin jouluna kuin vuoden muinakin päiivnä.
Aamupalaksi nautin paahtoleipää suklaatahnalla, torttuja luumuhillolla ja bambinmuotoisia ruskeita piparkakkuja kera jättimäisen kahvikupin. Ja nautin. Nautin siitä, että olin tähän päässyt. Että joulupäiväni alkoi suu täynnä makeaa ja vatsa täynnä.
Pitkän kaavan mukaan nautitun aamiaisen jälkeen suunnistimme ulos vanhempieni kanssa pienlle kävelylle. Maa oli täysin valkoinen ja pakkanen pisteli lempeästi punaisia poskia ja nenänpäätä. Aurinko paistoi ja kimalteli hangella. Ja vaikka talvesta en yleensä niin välitäkään, niin voi kyllä, kyllä nautin tästä valkeasta joulusta.
Mutta kyllä nautin myös siitä suloisesta lämmöstä, kun ulkoilun jälkeen minua odotti höyryävä joulusauna. Voi kun olin tuota Ihanaa renoutumiskeinoa kaivannut kerrostaloyksiössäni. Joulusaunassa tiivistyi se kaikkein suuri lempeys ja rentous, joka valtasi niin kehoni kuin mieleni hikipisaroiden valuessa herkästi vasten ohimoani.
Saunasta tultua jatkui tuo sama rentous ja lempeys. Nimittäin syömisen ja naistenlehtien maailmassa. Kerrankin oli aika vain lukea kaikkea hömppää -opiskelukirjat, ne kun olin jättänyt suosiolla asunnolleni joulun ajaksi. Nyt olisi aika antaa itselleni lupa olla ajattelematta ythikäs mitään.
Illalla nautimme vielä toisen joulupäivällisen, kun siskoni saapui luoksemme pohjoisesta. Pitkän kaavan mukaan nautimme ja vaihdoimme joulukuuulumisia, juttelimme taas koko perheen kesken ja nautimme toistemme seurasta ja yhdessä olosta.
Sen jälkeen oli vuorossa jälleen lahjojen avaamista, ja vaikka omat lahjani olin avannut jo aattona, tuntui kuin joulupukki olisi tullut uudestaan minullekin, kun siskoni avasi kultanauhoja ja näin hymyn hänen kasvoillaan yllätyksiä niisä löytäessään. Siskon yksi lempparilahja taisi olla minun antamani kokkikirja, joka samanlainen tuolla omassa kirjahyllyssäkin lähes puhkikuluneena odottelee taas uutta innostusta!
Tämä joulu oli minulle paitsi muistamisen, myös täydellisen levon aikaa. Tein vain niitä asioita, jotka tekivät minulle hyvää, jotka tuottivat minulle hyvää oloa. Nautin niistä herkuista, joita teki mieli ja liikuin ja lepäsin sen verran kuin mieleni ja kehoni kaipasi.
Tämä joulu olikin minulle todellinen hyvänolonjuhla. Täynnä antamista ja saamista, lepoa ja mielihyvää.. Ja sitten sitä kaikkein tärkeintä: Rakkautta ja läheisyyttä.
<3: Ida
torstai 1. tammikuuta 2015
Jotakin uutta uudelle vuodelle
Minulta pyydetään aina ajoittain ruoka-aiheisia tekstejä ja kuvia. Olen kuitenkin useimmiten rajannut ne pois blogistani, sillä olen kokenut sen vain sairaalloiseksi tavaksi tirkistellä toisen syömisiä ja vertailla niitä anoreksian märäämänä omiin. Olen ajatellut, että nämä saattaisivat jopa haitallisesti lietsoa sairautta, mitä en tietenkään tahdo.
Nyt olen kuitenkin toipumiseni edetessä ja asiaa ajateltuani alkanut näkemään myös kolikon toisen puolen. Sen, kuinka terveellisen, monipuolisen ja ennen kaikkea itselle riittävän ruokailun mallin antaminen voisi parhaillaan jopa tukea jotakin teistä sairauden kanssa kamppailevia.
Ruoka on ollut ja on yhä myös iso osa paranemistarinaani. Suhtautumiseni ruokaan ja syömiseen on kääntynyt monen mutkan kautta tyydyttömättömästä himosta, vihasta hengen pelastavaksi mielihyväksi ja vihdoin normaaliksi osaksi päivittäistä arkeani.
Vaikka ruoka ei enää näyttelekään samnlaista eikä yhtä valtaisaa osaa elämässäni, on sillä kuitenkin tärkeä paikka siinä. Eräs lempiharrastuksistani kotosalla on kokkailu, ja teen itseni lisäksi ruokaa myös papalleni ainakin viikottain. Lisäksi tykkään ilahduttaa erityisesti merkkipäivinä läheisiäni leipomuksillani ja pienillä ruokalahjoilla.
Toisaalta myös minun arkeni on silloin tällöin hektistä, ja turvaudun niihin pakaste- ja kylmäaltaiden valmispöperöihin, enkä näe siinäkään mitään pahaa. Itse asiassa olen oppinut niistäkin poimimaan ne omat lempparini, vaikka tykkään myös kokeilla uusia makuja yhä enemmän. Parhaimmillaan se tarjoaa kuin tutkimusmatkan.
Nautin myös herkuttelusta, ja ruoka on yhä tärkeä, vaikka ei suinkaan ainoa, nautinnon lähde elämässäni. Hyvän leffan seuraksi kuuluvat ehdottomasti irtokarkit tai jäätelö. Nautin ystävieni kanssa kahvittelusta kera jotakin makeaa, ja ravintolaillallisista perheeni parissa.
Tätä kaikkea haluankin nyt tarjota teille rakkaat blogini lukijat tänä vuonna: 2015: parhaat reseptikokeiluni omista lemppariresepteistäni, joita aivan jokainen teistä varmasti osaa toteuttaa myös siellä kotona, valmisruokien aatelia ja parhaita herkkujani vinkeiksi kauppareissuille, ajatuksia suhtautumisestani ruokaan ja sen muuttumisesta ja ehkäpä jokusen ruokapäiväkirjankin. Mahdollisimman paljon omia kuviani hyödyntäen. Nämä kaikki otsikon alla: "kurkistus jääkaappiinii".
Niin, ja mitä tulee siihen tirkistelyyn. Sitäpä taitaa tämä bloggailu nimenomaan olla. Tirkistelyä toisen elämään, ja ei siinäkään ole lopulta mitään pahaa, kun vain muistaa, että jokainen itse päättää, mitä haluaa blogissaan jakaa. Ja jokainen suojelee itseään siltä, minkä kokee itselleen vahingolliseksi. Ja minulle ruoka on yksi merkittävä osa Elämääni, kaiken muun ohella. Ja nyt koen olevani valmis myös siitä palasta osasen kanssanne jakamaan.
Uskon myös, että kaikenlaisia ruokakuvia ja ateriasuunnitelmia, päivän syömisten listoja on netti pulollaan, eikä se, että jätän omani sieltä pois muuta tuota tiedonmäärää tai -janoa juuri mihinkään suuntaan. Pikemminkin ajattelen, että asian raottaminen hieman toisesta näkökulmasta mauttomien itumömmöen ja raakakruokien keskellä voisi antaa ehkä jollekin uutta näkökulmaa.
Ei kuitenkaan hätää, myös vuonna 2015 jatkuvat tuttuun tapaan arkisesta ja joskus hieman juhlavammastakin Elämästäni kertovat tekstit kera kuvien, kesän loppupuoliskolla aloittamani sairaspäiväkirja ja kaikki se muu tuttu, mhin olette vuosien varrella tottuneet. Toki blogini muuttuu ja kasvaa kanssani, ja tänäkin vuonna tulee varmasti myös muita uudenlaisia aiheita ja ajatuksia, joista läheskään kaikista en itse edes vielä ole tietoinen.
Blogini paras puoli onkin mielestäni ollut aina se, että se on minunnäköiseni ja malliseni, kertoo minulle tärkeistä, ajankohtaisista ja minua mietityttävistä asioista. Blogini ei ehkä ole virallisten lukijoiden määrässä mikään jymymenestys, mutta tällä keinoin olen saanut jotakin paljon tärkeämpää: lukijoita, jotka todella seuraavat rinnalla matkaani tiiviisti ja koko sydämellään, ja joiden matkaa myös minä saan suurena etuoikeutena hieman jakaa. Kiitos teistä jokaiselle!
Tässä vastavuoroisuudessa piileekin mielestäni koko blogin salaisuus, ja sen takia haluankin nyt tänä juuri käyntiin pyörähtäneenä vuonna kuunnella entistä enemmän mahdollisuuksien mukaan myös teidän toiveitanne myös tekstieni suhteen. Ja "Kurkistus jääkaappiini" on yksi niistä.
Tämän vuoksi haluan nyt tarjota teille, Rakkaat lukijani, samalla myös mahdollisuuden kertoa ajatuksianne ja ideoitanne siitä, mitä tulevana vuonna tahdotte blogistani lukija. Kaikki ehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita, ja ne punnitaan lämpöisellä sydämellä ja harkitsevalla mielellä, musistaen kuitenkin, että blogini on omani ja sellaisena se saa myös pysyä ja näyttäytyä vastedeskin. Myös tästä uudesta aihevaltauksesta saa antaa palautetta kommenttiboxiin!
Nyt toivotan teille kaikille oikein Onnellista uutta vuotta ja tervetuloa seuraamaan matkaani myös vuonna 2015! :)
<3: Ida
Ps. kuva osoitteesta: designsext.com
Nyt olen kuitenkin toipumiseni edetessä ja asiaa ajateltuani alkanut näkemään myös kolikon toisen puolen. Sen, kuinka terveellisen, monipuolisen ja ennen kaikkea itselle riittävän ruokailun mallin antaminen voisi parhaillaan jopa tukea jotakin teistä sairauden kanssa kamppailevia.
Ruoka on ollut ja on yhä myös iso osa paranemistarinaani. Suhtautumiseni ruokaan ja syömiseen on kääntynyt monen mutkan kautta tyydyttömättömästä himosta, vihasta hengen pelastavaksi mielihyväksi ja vihdoin normaaliksi osaksi päivittäistä arkeani.
Vaikka ruoka ei enää näyttelekään samnlaista eikä yhtä valtaisaa osaa elämässäni, on sillä kuitenkin tärkeä paikka siinä. Eräs lempiharrastuksistani kotosalla on kokkailu, ja teen itseni lisäksi ruokaa myös papalleni ainakin viikottain. Lisäksi tykkään ilahduttaa erityisesti merkkipäivinä läheisiäni leipomuksillani ja pienillä ruokalahjoilla.
Toisaalta myös minun arkeni on silloin tällöin hektistä, ja turvaudun niihin pakaste- ja kylmäaltaiden valmispöperöihin, enkä näe siinäkään mitään pahaa. Itse asiassa olen oppinut niistäkin poimimaan ne omat lempparini, vaikka tykkään myös kokeilla uusia makuja yhä enemmän. Parhaimmillaan se tarjoaa kuin tutkimusmatkan.
Nautin myös herkuttelusta, ja ruoka on yhä tärkeä, vaikka ei suinkaan ainoa, nautinnon lähde elämässäni. Hyvän leffan seuraksi kuuluvat ehdottomasti irtokarkit tai jäätelö. Nautin ystävieni kanssa kahvittelusta kera jotakin makeaa, ja ravintolaillallisista perheeni parissa.
Tätä kaikkea haluankin nyt tarjota teille rakkaat blogini lukijat tänä vuonna: 2015: parhaat reseptikokeiluni omista lemppariresepteistäni, joita aivan jokainen teistä varmasti osaa toteuttaa myös siellä kotona, valmisruokien aatelia ja parhaita herkkujani vinkeiksi kauppareissuille, ajatuksia suhtautumisestani ruokaan ja sen muuttumisesta ja ehkäpä jokusen ruokapäiväkirjankin. Mahdollisimman paljon omia kuviani hyödyntäen. Nämä kaikki otsikon alla: "kurkistus jääkaappiinii".
Niin, ja mitä tulee siihen tirkistelyyn. Sitäpä taitaa tämä bloggailu nimenomaan olla. Tirkistelyä toisen elämään, ja ei siinäkään ole lopulta mitään pahaa, kun vain muistaa, että jokainen itse päättää, mitä haluaa blogissaan jakaa. Ja jokainen suojelee itseään siltä, minkä kokee itselleen vahingolliseksi. Ja minulle ruoka on yksi merkittävä osa Elämääni, kaiken muun ohella. Ja nyt koen olevani valmis myös siitä palasta osasen kanssanne jakamaan.
Uskon myös, että kaikenlaisia ruokakuvia ja ateriasuunnitelmia, päivän syömisten listoja on netti pulollaan, eikä se, että jätän omani sieltä pois muuta tuota tiedonmäärää tai -janoa juuri mihinkään suuntaan. Pikemminkin ajattelen, että asian raottaminen hieman toisesta näkökulmasta mauttomien itumömmöen ja raakakruokien keskellä voisi antaa ehkä jollekin uutta näkökulmaa.
Ei kuitenkaan hätää, myös vuonna 2015 jatkuvat tuttuun tapaan arkisesta ja joskus hieman juhlavammastakin Elämästäni kertovat tekstit kera kuvien, kesän loppupuoliskolla aloittamani sairaspäiväkirja ja kaikki se muu tuttu, mhin olette vuosien varrella tottuneet. Toki blogini muuttuu ja kasvaa kanssani, ja tänäkin vuonna tulee varmasti myös muita uudenlaisia aiheita ja ajatuksia, joista läheskään kaikista en itse edes vielä ole tietoinen.
Blogini paras puoli onkin mielestäni ollut aina se, että se on minunnäköiseni ja malliseni, kertoo minulle tärkeistä, ajankohtaisista ja minua mietityttävistä asioista. Blogini ei ehkä ole virallisten lukijoiden määrässä mikään jymymenestys, mutta tällä keinoin olen saanut jotakin paljon tärkeämpää: lukijoita, jotka todella seuraavat rinnalla matkaani tiiviisti ja koko sydämellään, ja joiden matkaa myös minä saan suurena etuoikeutena hieman jakaa. Kiitos teistä jokaiselle!
Tässä vastavuoroisuudessa piileekin mielestäni koko blogin salaisuus, ja sen takia haluankin nyt tänä juuri käyntiin pyörähtäneenä vuonna kuunnella entistä enemmän mahdollisuuksien mukaan myös teidän toiveitanne myös tekstieni suhteen. Ja "Kurkistus jääkaappiini" on yksi niistä.
Tämän vuoksi haluan nyt tarjota teille, Rakkaat lukijani, samalla myös mahdollisuuden kertoa ajatuksianne ja ideoitanne siitä, mitä tulevana vuonna tahdotte blogistani lukija. Kaikki ehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita, ja ne punnitaan lämpöisellä sydämellä ja harkitsevalla mielellä, musistaen kuitenkin, että blogini on omani ja sellaisena se saa myös pysyä ja näyttäytyä vastedeskin. Myös tästä uudesta aihevaltauksesta saa antaa palautetta kommenttiboxiin!
Nyt toivotan teille kaikille oikein Onnellista uutta vuotta ja tervetuloa seuraamaan matkaani myös vuonna 2015! :)
<3: Ida
Ps. kuva osoitteesta: designsext.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)