Muutama kosmetiikkavinkki

Viimeisen pakkohoitoa käsittelevän tekstini suosio yllätti minut. Kiitos myös kaikille kommentteja pistäneille. Yritin vastata niihin parhaani mukaan. On surullista huomata, miten monella on vastaavia kipeitä kokemuksia. Rohkea omien kokemuksienne jakaminen ja myötätuntonne minun tuntemuksiani kohtaan kuitenkin ilahdutti.

Tähän väliin haluan kuitenkin laittaa jotakin kepeämpää, joten tässä postauksessa esittelen muutamia käyttämiäni luottotuotteita kosmetiikkaosastolta.

Olen aika tarkka rahoistani, enkä ole valmis maksamaan pelkästä purkin kyljessä olevan merkin tai mainoksessa hymyilevän kaunottaren vuoksi. Kokeilujen kautta olen löytänyt ne kosmetiikkatuotteet, jotka sopivat minulle ja joissa on se äitini aina mainostaa kuuluisa hinta-laatu-suhde kohdillaan. Näitä tuotteita voin suositella!


Avenen käsivoide

Talvi ja pakkanen kuivattavat käsiäni todella pahasti, ja lopputalvesta ne ovat usein jo avohaavoilla. Töissä joudun pesemään ja desinfioimaan käsiä kuivattavilla puhdistusaineilla useita kertoja tunnissa. Yritin pitkään hoitaa käsiäni tavallisilla markettien käsivoiteilla -tuloksetta. Haavat tuntuivat vain ärtyvän lisää. Niinpä suuntasin vime talvena kohti apteekkia, josta minulle suositeltiin kyseistä tuotetta.

Voide on helposti levittyvä ja hyvin imeytyvä, miedon tuoksuinen ja sopii herälle iholle. Mutta mikä tärkeintä: Kolmen päivän aktiivisen rasvailun jälkeen, kyllä luit oikein kolmen päivän, käteni olivat kunnossa.

Voin ehdottomasti suositella käsirasvaa muille kuivista käsistä kärsiville ja herkkäihoisille. Itse olin suorastaan yllättynyt sen tehosta. Hieman halpisrasvojaan korkeammasta hinnasta huolimatta ehdottomasti hintansa arvoinen tuote!


Erisan puhdistusgeeli

Vinkin tähän tuotteeseen sain osallistuttuani pari vuotta sitten syntymäpäivinäni meikkkausopastukseen, ja sen jälkeen olen käyttänyt tuotetta päivittäin. Tuote on markinoiden edullisimpia meikinpuhdistusaineita ja sitä saa muutamalla eurolla lähes jokaisesta marketista.

Tuote on testattu yhdessä allergia- ja astmaliitonkanssa, joten se sopii myös hyvin herkälle iholle, kuten omani on. Maito on helppo levittää geelimäisen koostumuksensa ansiosta ja se puhdistaaa vedenkestävänkin meikin tehokkaasti. Puhdistusmaito ei kuivata ihoa, mutta rasvomista se ei tietystikään korvaa. Tuotetta voi käyttää jopa silmämeikin puhdistamiseen, mutta itse olen käyttänyt siihen silmämeikille varsinaisesti tarkoitettuja tuotteita.

Tässä tuotteessa on todella hinta-laatus-suhde kohdillaan!


Four reasons silver shampoo

Minulla on luonnostaan tavalliset, keskiruskeat hiukset, jotka olen värjännyt vaaleiksi. Vaaleat hiukset kuitenkin tummuvat helposti etenkin pimeänä aikana. Vältelläkseni jatkuvaa kampaamossa juoksua olen etsinyt kotiin sopivaa hopeashampoota. Olen kokeillut erilasia hompeashampoita ja hoitoaineita, myös huomattavasti kalliimpia kampaamotuotteita, mutta minulla parhaiten toimii four reasonsin versio, jota ensimmäisen kerran ostin sattumalta tarjouksesta Tuurin kyläkaupasta viime kesänä.

Shampoo taittaa hyvin hiusten keltaisuutta, ja sopii niin värjätyille kuin luonnostaan vaaleille hiuksille. Tuotteen tuoksu on melko mieto ja vaikutusaikakin kohtuullinen (1-5 min) eli toimenpide sujuu melko vaivattomasti. Shampoo sisältää myös hoitavia ainesosia, mutta suosittelen käyttämään myös aina hoitoainetta shampoon lisäksi. Tehostaakseni vaikutusta olen silloin tällöin käyttänyt lisäksi myös hopeahoitoainetta, mutta tämän kanssa riittää myös hyvin tavallinen, ja myös halvempi markettihoitoaine riittää. Hopeashampoiden kanssa kannattaa muistaa, että niitä suositellaan käytettäväksi vain noin kerran, enintään pari kertaa viikossa.

Tuote on huomattavasti vastaavia tuotteita edulisempi, ja usein sitä bongaa myös tarjouksissa. Tällä hetkellä sitä taitaa saada edullisemmin s-etukortilla Sokoksilta. Tuoteperheeseen kuuluu myös muita sävyjä, mutta itse olen kokeillut toistaiseksi vain tätä hopeista versiota. 


Yves Rocherin suihkugeelit

Näitä uihkugeelejä kokeilin ensimmäistä ekrtaa siskoni suosituksesta ehä parisen vuotta sitten, ja nyt niistä on muodostunut ehdoton luottotuotteeni. Yves Rocherin suihkugeeleissä on mielestäni ehdottomasti suihkugeelien paras hinta-laatusuhde.

Suihkugeelit on valmistettu luonnonmukaisista tuotteita ja ymopäristöystävällisistä materiaaleista. Niissä on myös käytetty aitoa hedelmälihaa tai marjoja. Tuoksu suihkugeeleissä on aivan yhtä mehukas ja täyteläinen kuin kilpailevan merkin huomattavasti kalliimmissa tuotteissa. Ehdottomaksi suosikkituoksuukseni on muodostunut jouluun sopiva appelsiini-suklaa, joka tuoksuu ihan lempparisuklaaltani Fazerinalta! Suihugeelien ainoa miinuspuoli mielestäni on, ettei niissä ole rasvaa sisältäviä ainesosia, joten ihon suojelemiseksi kuivumiselta on lisäksi suihkun jälkeen rasvottava vartalo hyvin. 

Tämä teksti kuulosti ihan mainokselta, mutta vakuutan, etten tee minkäänlaista yhteistyötä kyseisten tuotteiden valmsitajien tai markkinoijien kanssa, ja tuotteen kuvaukset perustuvat yksinomaan omiin kokemuksiini!

Mitkä ovat Sinun kosmetiikan luottotuotteitasi?

<3: Ida

Sairaskertomus osa 7: pakkohoito

Saavuttuani suljetulle osastolle yhdessä ilmeettömän mieshoitajan ja isäni kanssa, minut vietiin pieneen kiviseen eristyshuoneeseen, ja hoitaja alkoi penkoa kassiani. Hänen heitellessä tavaroitani ympäriinsä, minä katsoin sellini ainoaa huonekalua: lattiaan kiinniruuvattua metalista sänkyä ja sen ympärillä lojuvia lepositeitä. Ikkunaa koristivat metalliset kalterit. Katon rajassa pyöri kamera, jonka avulla hoitajat kansliassa tarkkailivat, mitä huoneessani tapahtui.

Tarrauduin pelonsekaisin tuntein isääni hiasta: en tulisi selviämään täällä tarkkailun kolmea päivää mitenkään. Tuota lausetta hoin seuraavat päivät vanhemmilleni.

Ensimmäisenä minulle tuotiin ruokaa, jonka söin huoneeseeni väliaikaisesti tuodulla pienellä pöydällä hoitajan istuessa ovella valvomassa. Ruokailuja seurasi tunnin lepo, mikä tarkoitti paikallaan makaamista tietyssä asennossa peiton alla sängyllä. Jos syöminen pitkittyi jostakin syystä yli sovitun ajan, seurasi sitä uusi lepo. Lehtien tai kirjojen lukeminen, musiikin kuuntelu, jopa puhuminen olivat kiellettyjä.

Ruokailu- ja lepotilanteet olivat minulle suunattoman ahdistavia, ja  yritin epätoivoisesti hakea tukea hoitajalta, jotta olisin saanut ajatuksia muualle. Turhaan. Ei ollut hyväksi, että hoitajat keskustelevat potilaiden kanssa. Jäin siis täysin yksin ruokailun tuomien ajatusten, ahdistuksen tunteiden ja yksinäisyyden kanssa.

Osastolla ajateltiin, että koska sairauteni on kova, sitä vastaan täytyy taistella kovin ottein. Käytännössä tämä tarkoitti uhkailua ja pelottelua. Pelkäsin jatkuvasti tekeväni jotakin väärin, kuten istuvani väärässä asennossa. Minua arvosteltiin niin suihkussa käymisestäni kuin perheestäni. Tiuskinnan keskellä yritin pidätellä kyyneliä, sillä ne olivat hoitajille merkki heikkoudestani, ja kyyneleitä seurasivat entisä ilkeämmät kommentit.

Kaikki, mistä hain lohtua osastolla hitaasti kuluvien pitkien tuntejen, päivien ja kuukausien aikana, kiellettiin minulta välittömästi. Minulta vietiin käsityöt, tietokone, musiikki. Minulta vietiin hymy vastassa olevan ihmisen kasvoilta, ja lopulta omiltanikin. Näin minulle tehtiin selväksi, että minulla ei ollut omaa päätäntävaltaa tai vapautta. Samalla minulta riistettin ihmisarvoni ja itsetuntoni rippeet.

Osastolla kaikki sairautta vastaan tarkoitettu julmuus kohdistui minuun. Minulta yritettiin väkivalloin riistää sairaus, mutta samalla minulta riistettiin kaikki muukin.

Ja niin, täysin latistettuna ja maahan poljettuna sairaus vain voimistui, kunnes Mörkö sai minusta täydellisen vallan. Käytin kaiken mahdollisen ajan oireiluuun. Lopulta jouduin nenä-mahaletkuun ja vierihoitoon.

Ainoa asia, jonka vuoksi jaksoin aamulla herätä taas uuteen päivään olivat isovanhempieni tekstiviestit ja siskoni ja äitini lähettämät kortit. Sekä ennen kaikkea illan vierailutunti. Se oli ainoa yhteyteni ulkomaailmaan, sillä ikkunasta en nähnyt ulos ja pihalla en saanut käydä pitkiin aikoihin. Toki myös isäni vierailua osastolla arvosteltiin, mutta sitä en suostunut kuuntelemaan, eikä suostuut onneksi isänikään.

Isäni kävi osastolla minua katsomassa jokaikinen päivä. Vierailu oli se ainoa hetki, jolloin minua kuunneltiin ja  jolloin uskalsin näyttää tunteeni. Silloin sain olla minä ja tuntea, että minusta välitetään. Olin arvokas ja rakastettu. Ja tuon tunteen voimalla minä jaksoin elämäni kahdeksan pisintä kuukautta. Selvisin maanpäälisestä helvetistä, en ehkä hyvin, mutta jotenkin.
 
Isäni vierailut osastolla ovat olleet Suurin rakkauden osoitus, jonka olen kokenut. Ja niin, samalla kun minut lyötiin säpäleiksi, minulle näytettiin keino, jolla vielä kokoaisin itseni ja elämäni taas kasaan.

<3: Ida, kokoonkasattu

Ps. Sairaskertomuksestani tulossa vielä ainakin muutama osa lisää.

Arkisia päivällisiä, osa3

Jälleen on ruokainspiraation vuoro ateriakuvien muodossa! Tämä ruokapäiväkirja sisältää ihania pinaattikokeiluja, makuja maailmalta kätevästi oman lähikaupan antimista loihdittuna sekä yhden pikaisen eväspäivällisen autossa.

Tämä pinaattinen kana-kermapasta on lempparini broiskuresepteistä, ja se kuuluu ehdottomasti arjen vähän parempiin luottoruokiini. Pinaatin lisäksi makua tähän pastaruokaan tuo valkosipuli. Reseptiä tästä laitan teillekin siitä pikapuoleen!

Kun kerran pinaatista tykäään, niin pinaattiekeitto taas on yksi kasvisruokalemppareistani, jonka olen ymmärtänyt vasta näin aikuisiällä. Tämä soppa on peräisin pakastekuutiosta, joka on varsin hyvää sekin, mutta myöhemmin kokeilin pinaattikeiton valmistamista myös itse, ja eipä tuokaan vaikeaa ollut. Nälkä lähtee, kun lisukkeena on pari karjalanpiirakkaa rasvalla ja raejuustoa tai kananmunaa, kuten jo toisen kerran jaksoin keitellä ;)

Kun päivällinen pitää nauttia automatkalla, tarttuuu subwayn patonki usein mukaan.... Kyseisen kinkkupatongin söin eräällä reissullamme papaltani kotiin. Kasviksista lisukkeiksi otan aina vähän kaikkea -ja punasipulia pyydän ekstrapaljon! Sillon tällöin nautittuna  täytetty patonki on ihan loistava vaihtoehto päivälliselle, joka maistuu aina vain yhtä hyvälle, vaikka en joka päivä lämmintä ruokaani haluaisikaan leivällä korvata...Aika monta ilmaista leipää sitä onkin jo leimakorteilla tienattu!

Texmex ruoka vaan on niin hyvää -riisin kanssa, tortillan välissä tai ihan pelkästään! Tässä enskokeiluni mausteisesta chili con carnesta, jossa hyödynsin valmista salsakastiketta. Olin edelliset päivät syönyt jauhelihatäytettä tacokuorien välissä, ja jäljelle jääneen täytteen pääsin nauttimaan sitten ihan sellaisenaan.

Mausteinen tomaattinen päivällinen onnistui myös broiskusta, vaikkakin tälläkertaa makumaailma sijoittui välimerelle. Värikäs kanapata piti sisällään broiskun lisäksi erilaisia välimeren kasviksia, kuten kesäkurpitsaa, munakoisoa ja paprikaa. Mehevyyttää pataan toi siis maustettu tomaattimurska, jota ainakin pirkalla on tarjolla useita hyviä vaihtoehtoja.

Nyt tuli nälkä, palaillaa, murut! ;)

 <3: Ida

Miten salilla syntyy tulosta?

Olen treenannut salilla nyt puolisen vuotta, ja onnistunut  jokaisessa liikkeessä vähintään tuplaamaan painot, parantanut kestävyyttäni ja täten toistomääriäni -ja näkyvästi kasvattanut lihaksiani. Ennen kaikkea olen saavuttanut salilla sen, mistä olen pitkään (jos en aina) haaveillut: treenin tuoman jumalaisen tunteen. Miten tuloksia sitten on syntynt? Nyt siis luvassa ajatuksiani onnistuneesta, siis tuloksellisesta mutta nautinnollisesta treenaamisesta

Ihan ensiksi haluan tehdä selväksi, että treenin onnistumsen ja tulosten saavuttamisen kannalta ensimmäinen ja ehkä kaikkein tärkein edellytys on oikea ajoitus. Olin haaveillut saliharjoittelusta jo pitkään, mutta tein alusta asti selväksi, että sen aika olisi vasta, kun paitsi ammattilaisen mielestä turvallinen paino treenamiselle olisi saavutettu -eikä liikkumiseni olisi enää sairauden sanelema! On naurettava, tai no, pikemminkin säälittävä, ajatella, että lihaksia olisi mahdollista kasvattaa riutuneeseen kroppaan ylirutinoituneella pakkoliikunnalla  ja energiamäärillä, jotka eivät riitä edes aliravitsemustilan korjaamiseen.

Jotta elimistöllä olisi energiaa treenata, puhumattakaan mitään maholliuuksia rakentaa lihaksia, edellyttää se riittävää ravintoa. Lienee itsestäänselvyys, että kasvatin myös ruokamääriäni ryhtyessäni treenaamaan, ja tankkaan aina ennen ja jälkeen salikäyntien vielä ekstraa. Lihaksieni ja treenitehojeni kasvaessa olen tietysti myös syönyt enemmän.

Kun keholla ei ole mistä rakentaa -siis riittävästi rakennusaineita niin kehossa kuin ravinnosta, ei se onnistu. Jos lihaksia yrittää harjoittaa nääntyneessä tilassa rasvattomaan kroppaan, vain tuhoaa itseään lihasten kasvattamisen sijaan. Liikkuminen aliravittuna saa elimistön käyttämään lihaksia ravintonaan, ja siis surkastuttaa niitä entisestään.Pahimmillaan aliravittuna treenaaminen (tai sen yrittäinen, sillä tuota termiä ei tällöin mielestäni oikein sovi käyttää), on jopa hengenvaarallista.

Salilla kannattaa muutenkin muistaa, mitä on tekemässä, eli edistämässä omaa hyvinvointiaan, ei vaarantamassa sitä. Tällöin ykkösasiaksi nousee turvallisuudesta huolehtiminen. Erilaiset rasitusvammat (joilta olen onneksi onnistunut välttymään) syövät aina paitsi aikaa ja mahdollisuuksia treenaamiselta, myös vievät kehitystä siihen väärään suuntaan. Se, että flunssaisena pidin taukoa treenaamisesta sairauden ajan ja vielä muutaman lepopäivän päälle, oli minulle nyt itsestäänselvyys -ja teki oikeasti vain hyvää, niin minulle kuin keholleni ja treeneillekin.

Lihas ei nimittäin kasva salilla hien virratessa, se kasvaa levossa. Itse asiassa treenatessa lihaksissa tapahtuu mikroskooppista hajoamista, ja vasta levossa, kun lihakset ovat saaneet riittävästi ravintoa, ne korjaantuvat entistä vahvemmiksi -ja kehittyvät. Jos siis olet jatkuvasti huhkimassa salilla, eikä lihas ehdi palautua, hajotat vain lihaksiasi. Tämän vuoksi pidänkin tarkasti huolta, paitsi ravinnosta myös omasta jaksamisestani. En koskaan treenaa peräkkäisinä päivinä, pidän AINA viikossa useamman lepopäivän ja välillä pidempiä taukoja ja kevennettyjä treeniviikkoja. En mene huhkimaan salille, jos lihas on kipeä vielä edellisestä treenistä. Jos treenissä huomaan, että lihas ei jaksa tai palaudu normaalisti, annan sille lisää aikaa ja lepoa.

Treenatessani kehoani myös kuuntelen ennen kaikkea kehoani -en mieltäni. En siis anna mielen johtaa ja ajattele, mitä minun pitäisi jaksaa tai vaikkapa kuinka monta kiloa nostamaan. Lihas ei valitettavasti osaa lukea, eikä kehity siitä, paljon taulu näyttää painomääräksi tai pää laskee toistoja, sen kehitys alkaa siitä kun se saa riittävästi ärsykettä. En kirjaa painoja tai toistomääriä, ja jos aluksi suunnittelemani painomäärä tai toistomäärä tuntuu liian kovalta tänään, hyväksyn kehoni rajat sellaisena kuin ne ovat ja höllennän tahtia.

Keholla ei ole kahta samanlaista päivää. Joskus se jaksaa enemmän, joskus vähemmän. Laitteilla lähden ensin tunnustelemaan melko pienillä painoilla, ja kokeilen, mitä keho tänään jaksaa ja mikä on sille tänään hyvä painomäärä. Jokainen treeni on kuitenkin uusi, ja kehoni kyllä kertoo, milloin sille on tarjottu tarpeeksi haastetta. 

Suorituksiaan ei kannata lähteä vertailemaan kaverin kanssa.  Sillä kun pyrkii parantamaan omaa lihaskuntoaan, eikä naapurin, kananttaa myös keskittyä siihen. En enää vertaile sairaalla tavalla muihin. En vertaile vartaloani, enkä vertaile suorituksiani. Salilta löytyy aina joku "parempikroppaisempi" ja joku, joka treenaa kovempaa. Eikä se, nostaako joku 3 vai 120 kiloa vaikuta omaan kehitykseeni tuon taivaallista. En siis tuhlaa sellaisiin asioihin enää arvokasta aikaani, vaan keskitän mielummin aikani ja energiani omaan suoritukseeni

Nostaessani vaikkapa painoja en muutenkaan koskaan moiti itseäni puutteellisistä suorituksista tai kiristä itseäni sellaisiin suorituksiin, joita kehoni ei jaksa. Puhun poikkeuksetta itselleni kannustavasti, armollisesti. Saatan esimermiksi sanoa: Hienoa, jaksoit vielä tämänkin kerran tai yksinkertaisesti: tämä riittää, ei tarvitse yrittää enempää, kuin mitä nyt jaksat. Sillä harva asia syntyy pakottamalla -eivät lihaksetkaan.

Ammattikasvattajana uskon, että kiitos ja lempeä kannustus johtaa parempiin tuloksiin kuin moite ja ruoskiminen, myös omalla kohdallani. Se, että lapsilta tai keholtaan vaatii sellaista, mihin se ei ole valmis ei johda muuhun kuin lannistumiseen -ja näin myös tulevien onnistumisten sabotoimiseen.

Itse tykkään äärimmilleen vetämisen sijaan jättää treenit piirun verran vajaiksi. Sillä tavoin, etten purista itsestäni ihan kaikkia mehuja, vaan lopetan juuri silloin huipulla, kun tuntuu kaikkein hauskimmalta.

Lihaksen kehitys on nimittäin hidasta ja pitkäjänteistä puuhaa. Kun treeneistä jää hyvä mieli, jaksaa salille palata aina uudestaan ja uudestaan. Ja kun salille palaa hyvillä ja rennoin mielin, saa treeneistä kaikki hyödyt irti aivan toisella tapaa kuin pakonomaisesta suorituksesta.

Jotta treenaaminen siis onnistuisi ja paletti toimisi pidemmällä tähtäimellä, kannattaa treeni sovittaa omaan elämäntilanteeseensa -ei toisinpäin. Oman elämäntilanteeni on kokopäivätöiden vuoksi muuttunut ihan täysin niistä ajoista kun alotin treenaamisen. Ja hyvä niin. Olen saanut tärkeämpää sisältöä elämääni, joka on tietysti vaatinut kompromisseja muussa elämässä. Treeneissä se on tarkoittanut muun muuassa treenien lyhentämistä, harventamista -ja sitä kuuluisaa joustoa.

Ajatus siitä, että esimerkiksi työkiireiden vuoksi joudun välillä tinkimään treeneistäni, ei ahdista minua piirun vertaa. Olen jättänyt salitreenit väliin töiden, ja tietysti ihmisten tapaamisien lisäksi, esimerkiksi ihan vain senkin takia, että minuun iski eräänä lauantaiaamuna inspiraatio leipoa (ja syödä) kakkua. Ja se on ihan ok.

Jos joskus olen kiireessään erehtynyt salille "jotain hommaamaan", on se usein sellaiseksi jäänytkin. Kun menen treenaamaan muuhun elämääni sopivana ajankohtana, pystyn siihen täysin keskittymään ja rauhoittumaan (vaikka tuota hetkeä olisikin joutunut odottelemaan). Ja ne ovatkin juuri niitä treenejä, jolloin rikon omia ennätyksiäni salilla.

"Älä liiku siksi, että vihaat kroppaasi, vaan siksi, että rakastat itseäsi."

<3: Ida