Sairaskertomus osa 3: Elämässä kiinni?

Muistan yhä kuin eilispäivän sen romahduksen sohvan nurkassa. Olin vihdoin uskaltanut ottaa yhteyttä vanhempini, ja olin mennyt heille syömään. Olin käynyt tapani mukaan moneen kertaan koko suunnitelman ja tilanteen läpi päässäni, miten toimisin ja mitä sanoisin. Kun tilanne sitten koitti, en pystynytkään sanomaan mitään. Voimattomana hautauduin sohvan nurkkaan itkua tihrustamaan.

Muistan vanhempieni pelokkaat ilmeet ja hätääntyneet kysymykset siitä, mitä on tapahtunut. Heidän huolensa oli kerta kaikkiaan käsin kosketeltavaa. Kun sitten sain vihdoin ne sanat ulos suustani: "Mulla on syömishäiriö", äitini pruskahti välittömän ja rakastavan äidin huolestuneeseen itkuun.

Kaikkein parhaiten muistan kuitenkin sen, kuinka isäni halasi minua, ja sanoi, ettei tule koskaan antamaan tälle sairaudelle periksi. Minulla ei tuolloin ollut vielä pienintä aavistustakaan siitä, mitä koko perheemme joutuisi vielä kestämään, mutta jo tuolloin syntyi minussa varmuus siitä, että yhdessä siitä selviäisimme.

Kielsin kuitenkin vanhempiani ehdottomasti kertomasta tilanteestani siskolleni Fannylle, sillä halusin epätoivoisesti suojella rakasta pikkuistani siltä syvältä huolelta, jota olin kaikissa ympärilläni herättänyt. Lisäksi minulla oli tälle myös itsekkäät perustelut: halusin, että elämässäni olisi ainakin yksi ihminen, jonka kanssa saisin tuntea, että kaikki olisi hyvin edes hetken, ihan kuin ennen. Yhden ihmisen, jonka kanssa saisin pitää hauskaa ilman huolen varjoa, ja jonka kanssa saisin tuntea olevani vain minä.

Tuohon aikaan, kun kerroin vanhemmilleni tilanteestani, olin käynyt jo poliklinisessa hoidossa lasten puolella tapaamassa hoitajaa ja lääkäriä, sekä tiheästi laboratoriokokeissa ja silloin tällöin ravitsemusterapoeuttia tapaamassa. Tilanteeni oli kuitenkin edennyt jo sen verran pitkälle, painoni oli alkanut laskea, olin väsynyt ja pyörtyillyt koulussa, että myös kysymys osastohoidon tarpeellisuudesta oli noussut aiheelliseksi.

Siirtyessäni sitten täysi-ikäistyttyäni aikuisten puolelle HUSin syömishäriiöyksikköön, siirrettiin minut melkein heti ensimmäsieksi tiivimpään tukeen päiväosastolle. Tilanteeni oli kuitenkin jo edennyt niin pitkälle, että se tuki, jota päiväosastolla minulle pystyttiin antamaan, oli jo riittämätöntä tilanteeseeni nähden. Tämä näkyi syömisen pitkittymisenä ja suurena vaikeutena syödä normaaleja annoksia, joita osastolla tarjottiin. Kotona olevat ateriat eivät onnistuneet sitäkään vähään, mikä myös näkyi painon kehityksessä. Niinpä sain lähetteen vuodeosastolle vain yhden viikon päviäosastokokeilun jälkeen.

Kokovuorokausiosastolle mennessäni tunsin olevani kauhuissani, ymmälläni ja epätietoinen. Olin tuolloin vielä melko kokematon niin hoitokuvioiden kuin muiden anoreksiaa sairastavienkin suhteen, ja minusta tuntui kuin minut olisi yhtäkkiä heitetty aivan tuntemattomaan maailmaan. Tämän vuoksi minusta tuntui tärkeältä myös pitää oikeasta elämästäni kiinni, en halunnut täyttää koko elämääni tällä sairaudella ja hoidolla. Niinpä väsymyksestäni huolimatta jatkoin osastolta käsin opiskelujani parhaani mukaan, vaikka hoitohenkilökunta ei sitä hyvällä katsonutkaan. Muiden kootessa sairaalassa palapelejä ja selaillessa lehtiä minä hautauduin omaan huoneeseeni lähes tuhatsivuisen opukseni ja läppärini kera.

Yksi syy siihen, että itsepintaisesti pidin kiinni sairaalan ulkopuolisesta elämästäni oli se, että minun oli vieläkin vaikeaa hyväksyä sitä, että olin sairas ja tarvitsin muiden apua. Lisäksi muiden sairastavien seura tuntui minusta hyvin ahdistavalta. Tunsin pohjatonta huonommuuden tunnetta siitä, että olin useita potilastovereitani paremmassa kunnossa somaattisesti. Sillon päätin, että jos vielä joutuisin osastolle, olisin minä se "kaikista huonokuntoisin" potilas. Voi, kunpa olisinkaan tuolloin ymmärtänyt, kuinka tuo päätös oli kuin itseään toteuttava ennuste, ja äärimmäisen vaarallinen ja tuhoava sellainen. Kunpa olisin ymmärtänyt, miten tulisin tuota päätöstä vielä katumaan.

Potilastovereiden paha olo sai minut voimaan pahoin, ja yritin tarjota auttavaa kättäni joka puolelle -samalla kun itse imin sairaita vaikutteita ja maneereja ympäristöstäni. Sairaalassa kuitenkin myös onnistuin ystävystymyään muutaman potilaskaverini kanssa, joista toinen oli huonekaverini. Teimme yhteisiä kävelylenkkjejä, juttelimme ja maalailimem, rakentelimme palapelejä yhdessä. Tästä tärkeästä vertaistuesta huolimatta oli osastohoito jättänyt minuun myös sairaan jäljen, ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää sitä, miksi sitä kutsuttiin "anoreksian korkeakouluksi".

Kun sitten kotiuduin kolmen kuukauden jälkeen ensimmäiseltä osastojaksoltani, olimme hoitohenkilökunnan kanssa yhtä mieltä siitä, että huolimatta saavuttamistani kiloista ja rauhoittumisestani pakkoliikkumisen suhteen, olivat jotkin oireeni yhä tiukasti kiinni minussa. Jotkin oireeni olivat jopa vahvistuneet osastohoidon aikana.

Itse en näistä merkeistä kuitenkaan ollut kovinkaan huolissani. Sairaudentuntoni ollessa edelleen heikko, yhä itsepintaisesti uskoin, että pystyisin irroittamaan otteeni sairaudesta koska vain haluaisin ja että kontrolli tilanteesta oli minulla itselläni.

Syöksyin siis sairaalasta suoraan suurella ja naiivilla innolla opiskelukavereideni kanssa viettämään vappua. Nauroin ja juhlin. Ensimmäistä kertaa kuukausiin olin onnellinen ja murheeni tuntuivat kaikonneen. Silloin vilpittömästi kuvittelin, että kaikki paha olisi jo ohitse ja taaksejäänyttä.

Voi kun olisin silloin ymmärtänyt, kuinka väärässä olinkaan! Tai ehkä parempi niin, etten silloin tiennyt.  Onneksi sittenkin sain hetken nauttia, sillä en olisi varmasti jaksanut, jos olisin tiennyt. Jos olisin tiennyt, että todellisuudessa kaikki oli vielä edessä. Mutta siihen palaan seuraavassa sairaskertomus-tekstissäni.

<3: Ida

Minun hyvän olon aamiaiseni

Etsin pitkään minulle sopivaa aamiaista. Kävin läpi kaikenlaista pussipuurosita muroihin ja erilaisiin jogurttisekoituksen, kunnes löysin sellaisen, joka itselleni sopii ja omaan arkeeni soveltuu. Tällä hetkellä aamiaiseni on kuitenkin melko vakiintunut tiettyyn yhdistelmään, joka tuntuu vastaavan hyvin omia tarpeitani. Siksi päätinkin nyt jakaa muutaman ajatuksen aamiaisestani ja kertoa, mitä sitä pitääkään minun kohdallani sisällään!

Minulle aamiaisessa on tärkeintä, että se pitää nälkää hyvin seuraavaan ateriaan saakka, on helppo ja nopea valmistaa ja syödä myös kiireisempinä aamuina sekä tietysti maistuu hyvältä. Pyrin myös siihen, että aamiaiseni olisi monipuolinen ja terveellinen sekä sisältäisi ennen kaikkea riittävästi energiaa ja tarjoaisi jotakin erilaista verrattna muihin päivän aterioihin. Näin päivä lähtee hyvin käyntiin!

Itse olen huomannut, että parhaiten jaksan aamiaisen voimalla, kun se paitsi tietysti sisältää riittävästi energiaa, sisältää myös monipuolisesti niin pitkäketoisia hiilihydraatteja, proteeinia ja rasvaa -ja plussana tulevat vielä vitamiinit. Tällöin se täyttää parhaiten ja nälkää pidempään loitolla, kuin vaikkapa pelkkä lautasellinen nopeita hiilihydraatteja sisältäviä sokerimuroja, jotka eivät nälkääni vieneet eivät sitten ollenkaan. Monipuolinen aaimainen tukee hyvinvointiani paremmin myös pidemmällä tähtäimellä, näin uskon.

Tällä hetkellä aamiaiseni koostuu ensinnäkin maitorahkasta, josta saan proteiinia. Itse olen todennut proteiinin ehdottomaksi ruokavalioni kulmakiveksi, mitä tulee omaan kylläisyyden tunteeseeni ja jaksamiseeni. Riittävä proteiinin saanti on myös erityisen tärkeää, kun pyrkii kasvattamaan uusia soluja tai lihaksia, kuten itse yritän.

Maitorahkan sekaan heitän marjoja, yleensä kotimaisia pakastemustikoita, kesällä toki tietysti tuoreita, ja parhaimmillaan papan oman maan mansikoita. Ne tuovat sopivasti pientä makeutta muuten happaman rahkan joukkoon. Lisäksi suomalaiset mustikat ovat oikeaa superruokaa, vaikka en sellaisiin oikeastaan minkään yksittäisen ruoka-aineen kohdalla uskokaan. Ne ovat oikea vitaaminipommi, ja tekevät lisäksi hyvää esimerkiksi silmille, jotka ovat saaneet paljon huomiota minulta viime aikoina. Lisäksi saatan sekoittaa rahkan seukkoon esimerkiksi mehua, mehukeittoa, hedelmäsosetta tai ripauksen steviaa makeutta tuomaan. Silloin tällöin vaihdan rahkan myös proteiinipitoiseen vanukkaaseen. Suosikkimakuni on suklaa, mutta uusi toffeekin maistuu kyllä.

Proteiinin ohella on kutitenkin jaksamisen ohella tärkeää, että pitää myös huolta siitä, että saa myös hiilihydraatteja Aamiaiseen kuuluukin pari viipaletta kuitupitoista ruisleipää. Leivän päälle laitan jotakin rasvapitoista levitettä, kuten margariinia. Nyt uusin ihastukseni on maksamakkaralevite, joka tuo elipään heiman enemmän makua. Kuidut auttavat vatsantoimintaa, ja hilihydraatit antavat lihaksille energiaa toimia.

Lisäksi juon poikkeuksetta ison mukillisen kahvia aamupalalla. En tiedä onko tästä muuta hyötyä, kuin että se piristää ja vain amistuu hyvätlä, ja siinä on minulle jo riiittävästä perusteluita. Ennen join oikeastaan vain teetä, mutta herkkukahveijen makuun kerran päästyä, olen koukussa! Suosikkimakujani ovat esiermkiksi suklaa-haasselpähkinä, minttusuklaa, tiramisu ja erityisesti karamelli!

Yleensä monipuolinen aamiainen herkkukahveineen tyydyttää paitsi nälkäni, myösmakeanhimoni, mutta jos sokerihammasta vielä kolottaa aamiaisen syötyäni, en epäröi ottaa piparia tai keksiä, tai pariakin pieneksi jälkiruoaksi. Uskon, että vastaamalla kehon viesteihin myös herkkujen osalta, pysyy parhaiten tasapainossa. Pieni makea aamulla silloin, kun tuntee sen tarvetta, auttaa myös hilltisemään suurempaa himoa myöhemmin iltapäivällä.

Näistä elementeistä kootuu siis minun hyvinvointi aamiaiseni. Toki tällaisen moipuolisen aamiaisen voi koostaa miljoonalla eritavalla. Esimerkiksi puuro oikeilla lisukkeilla esimerkiksi raejuuston tai jogurtin kera on oiva vaihtoehto. Itselleini olen todennut tämän yhdistelmän toimivaksi.

Toki itsellenikin, vaikka aamiaiseni onkin vakiintunut melkolailla sellaiseksi, jonka olen itselleni parhaaksi käytännön kokeilujen myötä todennut, tekee vaihtelukin välillä hyvää. Silloin tällöin vaihdan leipäviipaleen esimrrkiksi perunapiirakkaan, ja joulun alla joulutorttuun. Nautin myös, silloin kun siihen on mahdollisuus (liian harvoin), hotellaamiaisista, kun voin nauttia esimerkiksi pitkään ahudutettua puuroa kera erilaisin lisukkein tai uunituoreita lämpimäisiä omasta leipomosta.

Jokaiselle tietysti sopii erilainen aamiainen, kuten erilainen kokonaisuus ruokavalion osalta muutenkin. Aamiaiseen vaikuttavat varmasti ainakin aika, muut päivän syömiset, makumieltymykset sekä tietysti henkilökohtaiset tottumukset. Rohkaisenkin teitä kokeilemaan erilaisia kombinaatioita, jotta jokainen teistäkin löytäisi sen juuri teille soveltuvan, oman hyvinvointiaamiaisenne!

<3: Ida

Materialistista onnea

Oikeastaan koko syksyn siivosin aktiivisesti vaatekaappiani, ja heitin pois kaikki pieneksi jääneet, kuluneet tai muuten vain sopimattomat vaatteet. Lisäksi Uffille lensi monta pussukkaa hyväkuntoisia ja kauniitakin vaatteita, joita ei vain ole tullut pitkiin aikoihin käytettyä -ja jos en käytä, niin miksi niitä pitää vaatekaappiaan täyttämässä?

Käyn harvoin shoppailemassa, ja suuri osa  vaatteistani onkin esimerkiksi kirpputorillta, Minusta ihminen ei tarvitse joka kuukausi uudenväristä paitaa, eikä vaatekaapin täyttäminen liian täyteen kalliilla  merkkivaatteilla, joita tuskin ehtii edes pitää, tuo ainakaan minulle hyväämieltä pidemmällä tähtäimellä. Siinäkään ei ole minustta mitään pahaa, mutta itse käytän rahani mieluummin esimerkiksi itseni hemmotteluun ja huoltamiseen hieronnan tai kampaajareissun tai laadukkaan ruoan muodossa.

Silloin tällöin tykkään kuitenkin käydä kiertelemässä  kaupoissa, vähän haiselemassa uusia trendivärejä ja mitä kaikkea onkaan tarjolla, sekä vähän ihmisvilinässä. Aina ei kuitenkaan tartu vältämättä mitään mukaan.

Nyt kuitenkin vaatekaappini selvästi vaati täyttöä ja pientä uudistusta, ja olivatpahan nuo alkuvuoden alenusmyynnit mitä parhain tekosyy lähteä shoppailemaan! Viimeksi olinkin tainnut sitä kunnolla harrastaa kesänalennusmyynnin aikoihin....Ja täytyy sanoa, että kyllä se vain niin on, että silloin tällöin pienet materialistiset onnenaiheet pirsitävät kunnolla!

Selväsi huomasin taas oman kokemattomuuteni (selvää harjoitusken puutetta) shoppailemassa, eikä aluksi tuntunut löytyvän mitään, mutta kotiutimpa loputal ihan kiitelttävän kokoisen pussillisen uusia vaatteita ja muuta pientä!

Talven alennusmyyntilöytöni koostuivat pääsääntöisesti neuleista. En juurikaan pidä housuja, vaan paksuja mustia legginssejä, joihin sitten yhdistän pidemmän yläosan. Keväällä ja syksyllä käytän paljon mekkoja, mutta näin talvella tunnuin kaipaavani jotakin lämpimämpää.

Matkaani tarttui siis hieman pidempiä neuleita, lähinnä klassisen valkoisena ja mustina, joita sitten yhdistä erilaisiin koruihin ja käytän alla väriä tuomaan esimerkiksi raikkaita toppeja. Kuten olenkin kirjoittanut, on tyylini muotoutunut pikkuhiljaa hivenen klasiisemmaksi ja maltillisemmaksi esimerkiksi värityksen suhteen. Silti minulle on tärkeää, että vaate on sellainen, että sitä on mukava käyttää.

Piristystä ja jo ehkä hivenen keväistä tuulahdusta pastellin sävyissä toivat sen sijaan parit uudet t-paidat. Nämä kotiutin Vero Modasta siskoni suosituksesta, ja paidat ovatkin mukavan  pehmeitä ja valmistettu laadukasta puuvillasta, joka lupausten mukaan kestää myös käyttöä. Myös treenivaatteet saivat hieman uutta piristystä usuien treenipaitojen muodossa. Lisäksi sukka- ja alusvaatelaatikko uudistuivat lähes täysin.

Tietysti oli myös poikettava hieman ihania suihkugeelejä hankkimassa Yves Rocherilla, jonka kanta-asiakas olen ollut jo jonkin aikaa. Siellä on todella hinta ja laatu kohdillaan!

Kotiin päästyäni jäi kuitenkin harmittamaan, etten tällaisena mekkofriikkinä ollut onnistunut yhtään mekkoa onnistunut reissultamme kotiuttamaan, ja niinpä paneuduinkin vielä kotona nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan. Lopulta löysin Zalandosta klassisen ja kevyen mekon puuterinsävyssä mustilla yskityiskohdilla. Tämä sopii mielestäni niin arkeen kuin juhlaankin, sopivilla asusteilla höystettynä!

Juuri kun olin päätökseni mekosta tehnyt, ilahduttikin äiti minua kertomalla löytäneensä minulle myös sellaisen! No, eipä haitannut tämäkään yllätys, ja ovathan mekot aivan eri tyylisiä. Äidin minulle Zarasta löytämä yksilö sopii niin rentoon kotoiluun kuin muuhunkin arkikäytttöön, ja myös tähän aikaan, kun saamme kevättä vielä heiman odotella, sillä se on hieman paksumpaa college-kangasta. Etenkin tuo kukkakuosi viehätti minua kovasti!

Tällaisia löytöjä täälläpäin alennusmyynneistä! Onkos siellä ehdittty ostoksilla piipahtamaan?

<3: Ida

Joulun jälkeisiä Rakkauden ja voiman täytteisiä hetkiä

Joulunaikani oli siis todella voimaannuttava ja mukava -ehkä paras sellainen pitkiin aikoihin. Mutta varsin mukavalta on kuitenkin tuntunut myös taas tähän arkeenkin paluu. Etenkin, kun on niitä pienimutoisia huippuhetkiä niin paljon siihenkin sisältynyt. Tässäpä siis hieman kuulumisiani joulun jälkeisistä tunnelmista ja tapahtumista, kertomuksia niistä hetkistä, jotka minulle ovat antaneet kaiken tuiskun ja tuiverruksen keskelle voimaa ja energiaa!

Ensimmäinen ehdoton Paras hetki koittikin pian joulun jälkeen, kun pääsin Vain Elämää -konserttiin lahjaksi saamallani lipulla. Alun perin suunnitelmissani oli mennä sinne yhdessä siskoni kanssa, mutta siskon sairastuttua ja kavereidenkin ollessa vielä joulua viettämässä muualla tuli kaverikseni vihdoin oma äitini -toinen suuri Vain Elämää -fani! Konsertti oli kerta kaikkiaan todellinen Elämys, vielä jotain paljon Upeampaa kuin tv-sarja. Etenkin Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann tekivät vaikutuksen minuun tv-esiintymisten rinnalla, vaikka kyllä se oma lempaprini oli kuitenkin edelleen ikuinen pistysruiske Elastinen, jolla tuntui energiaa jälleen riittävän ihan loputtomasti hyppiä ympräri lavaa!

Myöhemmin tammikuussa kutsuin äitini myös elokuvailtaa viettämään minun luokseni kera tee- ja pikkuleipätarjoilujen. Katsoimme siskoni kovasti susoitteleman Leijonasydän -elokuvan. Täytyy sanoa, että vaikka kovasti suomalaisista elokuvista pidänkin, ja aihe oli koskettava, oli se hiukan liian raa'asti toteutettu niin minun kuin äitini makuun... Siskoni tosin oli asiasta erimieltä, mutta me olemmekin äidin kanssa tottuneet niihin Miss Marple-elokuviin...

Joka tapauksessa tuntuu, että niin minä kuin äiti olimme kaipailleet näitä yhteisiä leffailtoja yhtä paljon. Vuosia sitten meillä oli äidin kanssa tapana käydä ydhessä lähes joka perjantai elokuvateatterissa isojen irtkokarkkipussien kanssa, ja kävellä yhdessä sieltä kotiin jutellen koko monen kilometrin matka näkemästämme elokuvasta.Päätimmekin äidin kanssa, että nyt pitää tällaisia yhteisiä elokuvailtoja järjestää ehdottomasti taas useammin ja elvyttää vanhaa tapaa!

Kun Ystäväni sitten saapuivat joulun vietosta, päätimme kokoontua vanhalla kaveriporukalla jälleen yhteen. Myös hyvä Ystäväni Egyptistä asti pääsi joukkoomme! Kokoonnuimme pieneen kahvioon Annankadulle. Kahvila oli todella viihtyisä, siellä oli ihanan tiivis ja kotoisa tunnelam, ja se tarjosi herkullisia mutta terveellsiiä smoothieita ja erilaisia leivonnaisia, sekä runsaan valikoiman eilaisia teelaatuja, jopa merilevällä höystettynä.

Niin kiva kuin kahvio olikin, sai suurimman huomion kuitenkin se yhteinen jutskailu, josta niin kovasti nautin. Vahdoimme kuulumisia opiskeluista uuden vuoden lupauksiin, jutustelimme parhaista treenipaikoista ja joululahjoista. Olen todella onnellinen siitä, että olen kaiken kokemani keskellä ja vuosien kuluessa onnistunut säilyttämään tiiviin suhteen muutamiin ystävistäni. Aidossa ystävyydessä on todellinen Elämän Aarre!

Onnekseni olen myös toipumisen myötä tutustunut moniin Ihaniin ihmisiin lisääkin, ja saanut niistä muutamista oikeat Ystävät rinnalleni. Myös erästä heistä pääsin vihdoin tapaamaan alkuvuoden kiireiden hieman väistyttyä. Siinä teetä ja kahiva hörppiessä tuli paitsi vaihdettua taas kuulumisia koiranpennuista tulevan syksyn suunnitelmiin, myös ihmeteltyä ja ihasteltua sitä, että olemme molemmat nyt tässä.

Ystävieni lisäksi olen myös aktiivisesti käynyt tapaamassa pappaani, ja myös noista tapaamisista koen saaneeni ihan valtavasti. Papan kanssa vaihdamme päivittäisiä kuulumisia, odottelemme yhdessä kevättä, yhtä malttamattomina molemmat, nauramme jännittävän korttipelin ääressä ja ihasstelemme yhdessä hänen kukkiaan, jotka toisin kuin omani tuntuvat aina vain kukoistavan, ympäri vuoden.

Lisäksi olen muistanut paappaa kännykän välityksellä tsemmpi-viesteillä ja tehnyt hänelle monta pientä annosvuoallista ruokaa pakkaseen. Isovanhemapni ovat aina olleet tukenani, mitä ikinä on elämä eteeni tuonut, ja nyt tunnen, että on minun vuoroni. Ei syyllisyydestä tai velvollisuden tunteesta, vaan puhtaasta halusta antaa takaisin jotakin siitä hyvästä, mitä heiltä olen saanut. Ja sitä nyt jaan muun muassa tomaatilla höystetyn makaroonilaatikon ja yrttisen tonnikalakiusauksen muodossa.

Kaikkein onnellisin olen kuitenkin siitä suhteesta, joka minulla on siskoni kanssa. Olemme olleet pienestä asti tiivis parivaljakko, ja vaikka sairaus on tätä suhdetta monesti koetellut, olemme nyt varmasti läheisempiä kuin koskaan. Tuntuu, että pystymme puhumaan nykyää ainakin lähes kaikessa.

Ja voi kuinka hauskaa meillä onkaan aina yhdessä! Yhdessä olimme heti tammikuussa alennusmyynneissä shoppailemassa vähän uutta sisältöä vaatekaappiin. Reissun saldosta kerronkin teille ehkä myöhemmin kuvien kera lisää... Ja psitäytyipä siskoni vielä minun luona kahvillla, pariinkin otteeseen.Yhteinen nauru, syvällinen pohdinta ja reseptivinkkien jakaminen, Ihan Parasta!

Tammikuun alussa pääsin myös jatkamaan joulutauolla kovin kapaamiani harrastuksiani, siis jooga- ja salsatuntejani. Minulle mieluisten liikuntamuotojen löydettyä tuntuu, että nuo tunnit ovat minulle todellisia hyvänmielen hetkiä, oikeita henkireikiä! Joogassa pystyn rauhoittumaan ihan täsyin, ja salsa-tunnit taas tuovat rentoutumisensa täydellisen irroittelun muodossa. Todella tervetullutta vastapainoa päätteen ja päättötyön edessä nököttämiselle!

Hemmottelin itseäni myös niin kampaaja- kuin hierontareissuillakin, jotka takaavvat minulle aina hyvää mieltä itseni hemmottelun merkeissä. Olen tainnut näitä jo täällä aikaisemminkin mainostaa, muta aina ne vain tutnuvat yhtä luxukselta!

Olen myös tehnyt tuttavuutta lähikirjastooni. Liian pitkään on kirjaston käyttö rajoittunut minulla vain koulukirjoihin, mutta nyt menin sinne ihan muissa aikeissa. Poimin hyllystä minua kiinnostavia uusimpia naisten- ja hvyinvointilehtiä hyllystä, ja uppouduin niiden kanssa rauhaisan lukunurkkauksen nojatuoliin. Kerta kaikkiaan upeaa, että meillä suomalaisilla on tuollainen, ja vielä ilmainen, palvelu!

Kotona olen neulonut pienen pieniä pipoja pastelliväreistä ja vieläpä hyvään tarkoitukseen. Halusin taas elvyttää neulomisharrasustani, ja kun löysin netistä idean vauvojen pipojen tekemisestä synnytyssairaaloihin, tiesin heti, että tuossa olisi kampanja, johon haluaisin osallistua. Mikäs parempaa, kuin hyvää niin itselleni kuin pikkuisillekin!

Kotona olen myös innostunut pienen tauon jälkeen leipomisesta. Keittiössäni ovat valmistuneet niin pasteijat kuin suolaiset muffinit ja kotipullatkin. Suurin osa leipomuksista on mennyt pakkaseen vieraita ja ennen kaikkea pappaani varten, mutta on se uunituore pulla maistunut myös itselle. Ja se Ihana tunne, kun tulet ulkoota pikkupakkasesta ja koko koti tuoksuu pullalta! 

Hyvän mielen ovat minulle näin joulun jälkeen erityisesti tuoneet pienet, hennot merkit saapuvasta keväästä. Olen ilahduttanut itseäni viikottain kotiuttamalla kimpun tulppaaneja hennon lilan tai vaaleanpunaisen sävyissä. Ne tuovat minulle aina Ihanan tuulahduksen keväästä, jota niin niin kovasti rakastan!

Tällaisia mukavia hetkiä on mahtunut minun vuoden alkuuni! Millaiset hetket toivat voimaa Sinun tammikuuhusi?

<3: Ida

Kohti mielen ja kehon hyvinvointia

Nämä uuden vuoden ensimäiset kuukaudet tarkoittavat monille ihmisille aikaisepaa suurempaa panostusta omaan hyvinvointiin -kuntosalit täyttyvät taas, naisten lehdet pullistuvat erilaisista laihdutusohjeista, ja olipa oma hierojanikin varsin kiireinen näin joulun jälkeen. Oma hyvinvointiin satsaukseni on alkanut jo hyvissä ajoin edellisen vuoden puolellla, ja saakin jatkua vielä pitkälle.

Tässä tekstissäni kerron himan siitä, miten minä olen oppinut pitämään hyvinvoinnistani huolta ja miten se on näkynyt arjessani. Pohdin myös sitä, mitä kaikkea hyvnvoini mielestäni koostuu. Ihan ensiksi toivon, ettei kukaan sairastava ota tätä tekstiäni huonolla tavalla, sillä sellainen ei ole tarkoitus. Tässä kuitenkin hieman hyvinvointiasiaa uudistuneen blogini alustukseksi.

Toipumiseni myötä kehittynyt ja lisääntynyt kiinnostukseni hyvinvointiani kohtaan näkyy nimittäin arjessani monissa pienissä asioissa. Esimerkiksi kiinnostuksenkohteeni blogimaailmassa on sirttynyt  syömishäiröblogeisa kohti hyvinvointia käsitteleviä sellaisia, lehtitilaus on tehty usemapaankin terveyttä käsitteleviin lehteen ja niin edelleen. Mutta se on näkynyt myös siinä, kuinka olen alkanu kohdella itseäni. Olen alkanut tietoisesti ja tiedostamattani muuttaa elintapojani siten, että ne mahdollisimman hyvin palvelisivat kokonaisvalaista hyvinvointiani ja terveyttäni.

Ruokailun osalta olen ottanut selvää eri ravintoaineiden merkityksestä, ja lisännyt välttämättöien rasvahappojen ja proteiinin määrää ruokavaliossani, vaihtanut viljatuotteet täysjyväiljaan ja esimerkiksi murot puuroon, sekä alkanut kiinnittää huomiota sokerin saantiini. Lisäksi olen monipuolistanut kasvisvalikoimaani, ja ruokavaliotani ylipäätään.

Erityisesti hyvien rasvojen saanti on ollut minulla sairauteni vuoksi pitkään täysin puuttellista, ja kehoni kärsi useista puutosoireista, eikä voinut sen vuoksi hyvin. Nyt olen ottanut päivittäiseen ruokavaliooni lohta ja/tai pähkinöitä ja huomannut, kuinka esimerkiksi ihoni ja hiukseni (sekä varmasti järkeni) voivat paremmin. Lisäksi olen ottanut omega3-tabletit taas päivittäiseksi tavaksi.

Samoin olen huomannut, ettei liian vähäinen proteiinin saanti tee hyvää keholleni, joka tarvitsee vielä rakennusaineita uusien solujen muodostamiseen. Niinpä aamuni alkavat kunnon rahka-annoksella, ja muutkin proteiinipioiset maito- ja lihatuotteet kuuluvat jokapäiväiseen ruokavaliooni. Huoleni luustoni kunnosta on saanut minut kiinnittämään huomiota myös kalsiumin saantiin.

Lisäksi olen vähentänyt huomattavasti keinotekoisten makeutusaineiden käyttöä, ja esimerkiksi laittikolien juomisen karsinut vain erikoistilanteisiin. Marjat ja hedelmät ovat pääsääntöisesti vaihtuneet kotimaisiin. Olen myös huolehtinut riittävstä veden juonnista päivän mittaa, ja huomannut kuinka se ainakin pitää virkeänä, kun vointi ei nuukahda nestevajeen takia esimerkiksi kesken kouluhommien. Riittävä, mutta ei liiallinen, veden juonti tekee muutenkin keholle hyvää monellakin tapaa.

Kaiken tämän keskellä olen kuitenkin olen pitänyt myös yhtälailla huolta siitä, että ruokavaliossani säilyy josutavuus ja se kunnioittaa omia makumieltymyksiäni. Jos lohipalan tai kanafileiden tilalta mieleni tekeekin lauantai-iltana pitsaa, en epäröi vierailua lähipitseriaan sen kummemmin ravintosisältöjä miettimättä. Enkä tunne siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa. Sillä joskus terveellisintä on syödä juuri sitä, mitä tekee eniten mieli. Ja kun kokonaisuus on kunnossa, ei terveys tai hyvinvointi kaadu mihinkään yksittäiseen ruokailuun.

Olen myös pitänyt huolta kehostani käymällä hieronnassa, venyttelemällä kunnolla säännöllisesti ja käymällä joogassa. Olen myös tavannut säännöllisesti fysioterpauettia, ja tehnyt hänen  ohjeidensa mukaisia lihaskuntoliikkeitä myös kotona. Sairauteni myötä lihakseni surkastuivat lähes kokonaan, ja jos en suoranaisesti halunnut niitä kuolettaa, olin niiden suhteen vähintäänkin täysin väinpitämätön. Nyt, vaikka kauneusihanteeni onkin muuttunut kohti lihaksikasta, siis hyvinhoidettua kehoa, en kuitenkaan ainakaan vielä edelleenkään tavoittele itselleni sixpackia tai suurta hauista. Haluan kuitenkin pitää huolta ennen kaikkea ryhtiäni ja luustoani tukevista lihaksista, ja kehittää niitä lihaksia, joita tarvitsen normaalista arkielämästä selviytymiseen, sillä esimerkiks jo mahdollinen työni lastentarhanopettajana vaatii vähintäänkin kohtuullista lihaskuntoa.

Minkäänlaista pakkoa näissä lihaskuntoharjoitukisssani ei kuitenkaan ole mukana, vaan annan kehonhuollon kuulua osaksi arkeani, silloin kun se siihen luontevasti sopii. Olen kuitenkin huomannut, että paikkani ovat paljon vähemmän kipeinä, lihakseni alkavat saada pikkuhiljaa hieman voimaa ja notkeutta, ja ainakin mieleni on parempi koko päivän, kun päiväni alkaa esimerkiksi aurinkotervehdyksellä. Ennen kaikkea esimerkiksi jooga onkin minulle kehonhullon lisäksi mielen rauhoittumista ja huoltoa.

Lisäksi olen muutenkin liikkunut kehoani kuunnellen, ja huomannut, kuinka paljon paremmin sekä mieleni että kehoni voivat, kun saan sopivasti minulle sopivaa liikuntaa. Ja tämä ei siis tarkoita verenmaku suussa huhkimista tai vesisateeessa tehtyjä pakkolenkkejä, vaan hymyilevän opettajan hyväntuulisia salsa-tunteja, yhteisiä sulkkispelejä isän kanssa ja sopivan reippaita kävelyjä kirpeässä mutta aurinkoisessa pienessä pakkassäässä. Toisaalta mikään ongelma ei minulle ollut sitten liikunan vähentäminenkään, kun arkeni ja kaikki ne asiat, jota siihen halusin säilyttää, sitä vaativat. Sillä silloin juuri se liikkumattomuus on ollut parasta hyvinvoinnilleni.

En siis ole alkanut syödä mitään superruokia tai keksinyt mitään ihmekonstia omaan hyvinvointiini, vaan ennen kaikkea olen keskittynyt ihan perusasioihin. Olen ptiänyt huolta siitä, että saan tarpeeksi unta, mikä minun tapauksessani tarkoittaa yleensä perät kymmenen tunnin unia. Olen huolehtinut tarkasti siitä, että syön riittävästi ja liikun sopivasti, juuri minulle sopivasti.Lisäksi olen tietysti huolehinut terveydestäni hakemalla terveydenhuollosta apua vaivoihini, kuten viimeksi hammassärkyyn.

Hyvinvointi on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää kehonhuoltoa. Mielestäni olen oppinut pitämään huolta muun muassa jakamalla ajatuksiani ja murheitani puhumalla ja purkamalla niitä esimerkiksi kirjoittamalla tai taiteen keinoin.Lisäksi päivittäin tarjoan itselleni taukoja, joiden aikana pysähdyn hetkeksi täysin kiireen keskellä. Terapeuttini on ohjannut minua Mindfullness-harjoituksissa, ja saatan vaikkapa bussissa sulkea vähäksi aikaa silmäni ja keskittyä vain ja ainoastaan hengittämiseen, ja tunnen kuinka jännitykset kehostani ja mielessäni aukeavat. Juuri näissä pienissä hetkissä oana laajempaa kokonaisuutta piileekin mielestäni jaksamiseni salaisuus hyvin pitkälle.

Mielestäni hyvinvointiin kuuluu myös mielekäs tekeminen. Jollekin se voi olla esimerkiksi jokin harrasus tai projekti. Minulle se on ennen kaikkea mielenkiintoisten asioiden opiskelu ja työstäminen. Tämä ei tarkoita sitä, että rakentaisin itsetuntoani esierkiksi arvosanojen varaan, vaan sitä, että mielekkään tekemisen kautta saan toteuttaa itseäni ja pysyn kiinni elämässä -sekä ennen kaikkea siinä Suuressa Innostuksen kipinässä, jonka uusien, minulle tärkeiden asioiden oppiminen minussa tuottaa.

Tiedostan siis, että kehoni hyvinvointi on tiiviisti yhteydessä mielen tasapainoon. Pidänkin siis hyvin myös huolta siitä, että teen paljon asioita, joista nautin, vietän aikaa läheisteni kanssa ja unelmoin ja nauran päivittäin, mihin Rakas, viisas mummoni minut jo pienenä opetti. Tämä kaikki tapahtuu hyvin luonnostaan, koska kun voin paremmin, olen rentoutunut, nautin pienistä asioista ja hyvistä hetkistä enemmän ja hymy tulee kuin kaupanpäällisenä.
 
Ja niin mielen hyvinvointia kuin ihan kehonkin hyvinvointia on ennen kaikkea se, että olen kuulostellut itseäni, niin mielitekojani kuin kehoanikin ja kunnioittanut sen viestejä. Kun olo on väsynyt, on aika levätä. Ja kun mieli tekee jäätelöä, on aika mennä pakastimelle, vaikka jäätelö ei enää kuulukaan päivittäiseen ruoakvaliooni. Laajemminkin niin ruokavaliossani, kuin muutenkin elitnavoissani, tavoittelen sellaista, mikä tekee minulle hyvää ja saa juuri minut voimaan hyvin yleisten ohjeiden sijaan.

Ennen kaikkea hyvinvoinnissa onkin nimittäin kyse siitä: itsensä kunnioittamisesta, ja itsensä kohtelemisesta sen mukaisesti. Ja kun rakastaa itseään, haluaa myös tehdä itselleen hyvää. Itse tavoittelenkin ennen kaikkea mielen ja kehon tasapainoa, joka on kokonaisuus, johon pyrin vaikuttamaan pienien tekojen kautta siten, että sekä mieleni etä kehoni voivat niin hyvin kuin mahdollsita. 

<3: Ida