Joulunvalmistelu on alkanut :)

Muistatte kai, kuinka jo marraskuun alussa alkoi joulukuumeeni ja lupasin kirjoitella teille siitä, kuinka joulunodotukseni etenee? Nyt kerronkin teille niistä muutamista pikkuisista joulujutuista, joista olen toistaiseksi saanut iloa.

  



Minulla on jo monena vuonna ollut joulukalenterin mukana Minna Immosen kalenteri, tällä kertaa valitsin sellaisen hellyttävällä joulupukkikuvituksella. Myös papalle lähti meiltä siskon kanssa pieni korttikalenteri.

 Kun ne ihanat valkoiset hanget sitten lähtivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, halusin luoda kotiin joulutunnelmaa valojen avulla. Minä kun en tuosta pimeydestä tykkää yhtään! Minulla on ollut monta vuotta Iittalan tuikkukuppeja muutamassa erivärissä. Pidän niitä ikkunalaudalla yleensä lähestulkoon ympäri vuoden, mutta vain näin joulunalla yleensä sytytän niihin tuikut. Uutena juttuna ostin kädentaito yms -messuilta ikkunaani köynnöksen vaaleanharmaita paperinaruista valmistettuja pallovaloja. Jotenkin ne sopivat mielestäni tosi hyvin!

Minulle joulukorttien askartelu itse on jouluvalmisteluista ehkäpä se kaikkein tärkein. Tämän vuoden joulukortit tein sen ristiin rastiin -tekniikalla, joka oli minulle uusi tuttavuus. Pohjalle liimailtiin useita erikokoisia ristin mallisia tarroja, joista muodostui pohjakuvan mukaan joulupalloja ja lumihiutaleita. Mielestäni niistä tuli aika kauniita! Vielä on tosin se postitus-osoiterumba edessä, heh! ;)

Muistatte myös varmaan, kuinka jo lähestulkoon kuukausi  sitten haaveilin jo pipareiden leipomisesta. No, jokunen viikko kului, ja järjestimme päiväkodin kanssa toisen opettajan ja hoitajan kanssa koko päiväkodin lähesstulkoon sadalle lapselle piparipajan talomme kahvihuoneessa. Lapset tulivat vuorotellen muutama kerrallaan tonttulakit päässä leipomaan pipareita koko aamupäivän ajan ja kiikutimme niitä sitten keittiön uuniin yläkertaan paistumaan. No, meni sen aamupäivän aikan vähäksi aikaa pipari-innostukseni ;DMutta hauskaa oli varmaan kaikilla, ja sehän on pääasia!

Eilen olin siskon kanssa ennen yökyläilyreissua hoitelemassa vuoden ekoja jouluostoksia -sopivasti black fridayn jatkoruuhkissa ;) Ja tänään vietettiin sitten ensimmäistä adventtia perhepikkujoulujen (ynnä muiden juhlien) merkeissä molempien pappojen kanssa. :) Ja se jouluradio! <3

Jokos siellä on aloitettu joulunvalmistelu?

<3: Ida

Kun on aika painaa jarrua

Onko sulla joskus tullut tunne, että treeni menee suorittamiseksi ja treenin jälkeen olo on entistä väsyneempi, ja ajatus seuraavasta reenistä stressaa? Viimeistään tämä on piste, jossa kannattaa painaa jarrua!

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että tavoitteellisen treeni kulmakivet ovat ravinto, treeniärsyke ja lepo. Vaikka tiedämme, että lihas kehittyy levossa, usein tässä suoritus-tehokkuusmaailmassa tuo lepo tahtoo kuitenkin jotekin jäädä jalkoihin. 

Omalla kohdalla levon merkitys korostui, kun stressitasot nousuvat ja unikin jo häiriintyi ajoittain. Treenaamisessa kehitys tuntui pysähtyvän, ja olo oli voimaton, kiukkuinenkin. Ei oikein väsyttänyt mutta olo oli kuitenkin koko ajan väsynyt. Kroppa keräsi nesteitä tosi helposti. Koko ajan teki mieli sokeria ja nopeita hiilareita, kun aivot huusivat niistä piristystä.

Kyse eikä perimmäinenkään syy ei omalla kohdalla ollut treeni, mutta väsynyt ja ylirasittunut keho rasittuu treeneistä entisestään, eikä liikkumisella ole enää samanlaisia positiivisia vaikutuksia. Annoin kropalleni unta ja lepoa, kevensin treenejä ja hölläsin tavoitteita. Tein vapaa-ajallani enemmän muita juttuja: leffoja, teatteria, kahvittelua ja (uusien) ihmisten tapaamista, askartelua.

Nyt kroppani ja ennen kaikkea mieleni tuntuu taas kaipaavan liikkumista, treeneihin on aina kiva mennä, jaksan treenata kovempaa kuin varmaan koskaan. Tosissani, mutta en kuitenkaan vakavasti. Tuloksia syntyy, kun liikkeisiin jaksaa keskittyä ja lihakset toimivat ja homma tuntuu mielekkäältä. 

Haluan muistuttaa teitä siitä, että joskus vähemmän on enemmän. Höllätkää hetkeksi suorittamisesta, kuunnelkaa itseänne ja muistakaa elää. Silloin voitte saavuttaa paljon paremmin myös kehon osalta sen, mitä tavoittelette.

Mistä sitten tietää, että on osannut levätä riittävästi? On oikeasti mahdotonta sanoa mitään tiettyä päivä-, tunti tms. määrää, joka palautumiseen riittäisi. Itsekin tarvitsen enemmän lepoa ja palautumista työarjessa kuin loma-aikoina, ja syyspimeys vie minulta paljon voimia. Keho ei ole kone, ja joskus sekin sanoo, että tarvitsee lepoa ilman näkyvää syytäkin -ja silloinkin sitä tulisi kuunnella.

Oikeastaan ainoa keino, josta tietää, että on levännyt riittävästi, on oman kehon ja itsen rehellinen kuulostelu ja itsen tunteminen. Tässä muutamia kohtia, joista itsessäni sen huomaan, että olen osannut levätä riittävästi ja keho on palautunut:

 - Treenaamaan on kiva mennä, ja nautin siitä. Se ei ole asia, joka "pitää vain suorittaa alta pois", kuten väsyneenä, vaan sen tekee mielellään ja rauhassa.

- Uutta treeniä ei enää häiritse lihassäryt edellisestä. Treenit ovat nousujohteisia, eli jaksan muutaman harjoittelukerran jälkeen treenata isommilla painoilla ja/tai tehdä pidempiä sarjoa. 

- Treenin jälkeen hetken huilattua olo on rentoutuneempi ja virkeämpi -ei entistä stressaantuneempi.

- Normaalista syömisestä ja ateriarytmistä on helppo pitää kiinni, ei kaipaa naposteltavaa, ylimääräisiä herkkuja jne.

- Nukun yöt hyvin, normaalit yöunet riittävät poistamaan väsymyksen.

- Asiat ei ärystä, kiukuta, hermostuta ja stressaa liikaa. Osaan rauhoittua ja rentoutua. Ei tarvitse kokoajan säheltää tai suorittaa.

- Kroppa toimii hyvin: ei ole pidempiaikaisia kipuja, painossa ei tapahdu odottamattomia heittelyitä, vatsa toimii, lämmönsäätely toimii jne.

- Kehitystä tapahtuu treenitulosten lisäksi pikkuhiljaa myös lihaksissa ja kropassa. 

Itse en olisi uskonut, että asia oikeasti menee näin, ennen kuin olen saanut sen omien kokemusteni pohjalta todeta. Muistakaa siis olla järkeviä, levätä ja pitää huolta itsestänne!

<3: Ida

Mä nousin mun isin kanssa

Kun mä kävin pohjalla, isi sukelsi sinne mun luokse ja otti mua kädestä. Isä tunsi, mitä mä käyn läpi., ja oli valmis kokemaan kaiken sen mun kanssa. Yhdessä me alettiin rakentaa selviytymistarinaa, jossa me noustiin yhdessä pintaan.

Vuosien ajan me otettiin mun isän kanssa yhdessä ihan valtavia riskejä, riideltiin ja itkettiin yhdessä, kun taisteltiin samaan aikaan niin vakavaa anoreksiaa kuin hoitosysteemiäkin vastaan. Se oli ihan helvetillinen matka meille molemmille ja monelle muullekin, mutta mä opin kantapään kautta sen, että isä on aina mun puolella. 

Isä uskoi muhun aina ihan täysin, silloinkin kun kukaan muu ei uskonut (en edes mä itse). Se uskoi, vaikka se näki paremmin kuin kukaan muu, mihin mä en pystynyt, ja hyväksyi sen. Se antoi mulle vain aikaa, ja kaiken tukensa. Vuosien jälkeen mä pikkuhiljaa aloin sitten uskoa itsekin, että pystyn kestämään kipua. Ja pelastin itseni anoreksiasta.

Joskus siellä pohjamudissa mä pelkäsin, että jos mä sieltä joskus selviän, mä menetän mun isän. Mutta ei siinä tietenkään niin käynyt. Nyt mun ei tarvitse enää roikkua isässä henkenihädässä, mutta me ollaan ehkä läheisempiä kuin koskaan.

Isi on aina ollut mulle esikuva, mutta uskon, että tämä yhteinen kokemus on vahvistanut mun ja isän molemminpuolista luottamusta ja kiitollisuutta. Ennen kaikkea antanut uskoa meihin kahteen.

Mä oon aina tiennyt, että mä ja mun sisko ollaan isille maailmassa tärkeintä. Mummo sanoi aina lapsena, että isi hakis meille vaikka kuun taivaalta. En olisi halunnut sitä näin todistaa, mutta nyt tiedän, että isän kanssa me yhdessä rakennettais sinne mulle tikapuut. Tai sitten isi nostais mut niin ylös, että mä pystyisin sinne hyppäämään. Isin kanssa me kyllä keino keksittäis.

Tämä matka on ollut ehdottomasti elämäni kamalin ja vaikein kokemus. Mutta me selvittiin siitä isäni kanssa yhdessä. Syntyi selivytymistarina, joka on samalla myös minun Hienoin kokemus isäni kanssa.

 me on selvitty taisteluista

 ja ei arkikaan tääl tasaista

mut erotat noista muista ja tääl ei oo toist mun laista

mä nään sen saman myös sussa

hymys takana surun ja tuskan

mut ne rakensi vahvaksi paketin

 sä oot nähny mut heikoimmillani

ja tiedät kyll kuka mä oon

 jotain mä oon varmasti tehny oikein

ku silti mun mukana oot

mä en osaa olla ku itteni 

sä pysyt vierellä sitteki 

mä aina teen jotain dorkaa

 kohellan ja sekoilen 

silti sulle mä kelpaan

 oon tarpeeks täydellinen 

tarpeeks täydellinen

(Elastine)

Hyvää isänpäivää!! 

 

Suurella rakkaudella,

Ida

Vähän jo joulutunnelmissa :)

Olenkohan ainoa, jolla alkaa jo olla joulufiiliksiä? Joulua olen joka vuosi odottanut tavalla tai toisella kovasti, mutta nyt tuntuu, että se odotus on alkanut tavallista aikaisemmin. Ja alkakoon vain <3

Olen jo askarrelutkin joulukorttini, itse asiassa löysin niihin idean syksyn messuilta. Minulle joulun odotukseen liittyvä tärkein perinne on ehkä juuri tämä joulukorttien askartelu. Olen tehnyt itse kortit varmaan sieltä ainakin parivuotiaasta, ja jokainen on ollut vähän erilainen. Viron Karnaluksen reissulla äitin kanssa löysin ihania jouluisia kankaita, joista ajattelin pieniä lahjojakin tehdä. 

Ensimmäiset riisipuurot kanelilla olen kerennyt nauttia. Kaurapuuroakin maustaa taas luumusose. Tänään perjantaina syntyi hirveän ihana piparinleipomisinspis. Ja voi että, kun olis ihana tuoda jo vähän joulujuttuja kotiin valoineen ja esineineen, mutta ehkäpä yritän niiden kanssa vielä malttaa tovin... Jouluradiota jo niin odottelen :)

Töissä suunnitellaan joulujuhlia, ja rakennellaan seinälle meidän pikkuisten omaa joulukalenteria tarinoineen, tehtävineen ja yllätyksineen. Hyvin osataan jo tuiki tuiki tähtnen viittoa (tai ainakin tuikkia), ja pipareiden leipomistalkoita odotellaan kovasti. Ajatelkaa, meillä monella tämä on vasta toinen joulu, ensikosketuksia lumeen ja kaikkeen. Voi sitä ihmetyksen määrää! Ihanaa, että siitä saan niin monen pienen kanssa nauttia <3 

Mutta kyllä se ihan paras joulufiiliksen tuoja on ollut ne auringossa kimaltelevat lumikiteet. Niin lämmin ja hyvä syksy on vaihtunut marraskuu koittaessa ihaniin lumisiin lepeisiin pikkupakkasiin, ja mikäs sen parempaa. Vaikka olen jokusen mustan joulunkin nähnyt, niin kyllä se lumi aina joulun taikaa tuo tullessaan...

Ihanaa joulunodotusta, omia pieniä taikahetkiä tähänkin talviseen viikonloppuun!!<3

<3: Ida

Ps. Kuviksi valikoin pixbaysta minua inspiroivia kuvia.