Arkisia päivällisiä, osa2

Aikaa onkin jo edellisistä ateriakuvista vierähtänyt tovi, mutta nyt saatte taas hetken kuolalta arkisten annoksieni perään! Tässäpä siis muutama kuva jälleen tavallisista päivällisistäni, joita olen kotona nauttinut. Toivon, että kuvat antavat teille ideoita ja inspiraatiota keittiöön!

Tässäpä yksi lemppariaterioistani kaikessa yksinkertaisuudessaan! Jauhelihapöperö. Jauheliha  on edullinen arkiruoka, josta saa oikein maustettuna vieläpä oikein herkullista. Kun sekaan heittää vielä makaronia ja vihanneksia, on ateriakokonaisuus valmis! No, minun tapauksessani se kaipaa rinnalleen tietyti viielä keon raejuustoa ;)

Savustettu lohi on todellinen arjen pelastaja -taivaallisen makuista ja vähintäänkin yhtä terveellistä! Valmistaminen ei vie kauaa, ja jos et jaksa riisejä keitellä, voit nauttia lohta vaikkapa leivän päällä. Itse olen kokeillut sitä erilaisin lisukkein, ja tässä on parsakaalia. Tuore ruohosipuli kruunaa annoksen.

Hernekeitto kuuluu niihin ruokiin, joita ainakaan minä en jaksa itse alkaa väsäämään. Kaupasta sitä saa edullisesti tölkissä, ja ihan hyvin maistuu niinkin. Itselleni ei pelkkä keitto yleensä riitä lämpimäksi ruoaksi, mutta onneksi pakkasesta löytyi vielä yksi piirakka ja lisäksi otin vielä ruisleivän maksamakkaralevitteellä. Raejuusto toi mukavasti ekstraproteiinia annokseen!

Lapsena tykkäsin eniten käydä kiinalaisissa ravintoloissa, ja siellä herkkuani oli kaiken friteeratun lisäksi hapanimeläkana. Eräänä päivänä tuota suolaisen ja makean liiton täydellistä herkkua rupesi taas tekemään mieli -ja niinpä otin Hellapoliisin luottokirjan käteen ja kehitin hapanimeläkanasta oman versioni jääkapin sisältöä hetken tutkittuani. Sen verran tuli tätä herkkua nautittua, että riisikin jäi piiloon kastikeröykkiön alle :D

Vaikka olenkin melkoinen (jauhe)lihan ja kalan ystävä, pidän yleensä viikossa pari kasvisruokapäivääkin. Kasvispihvit kermaviilikastikkeella, sekä tietysti raejuustolla ovat tällöin luotovalintani. Nämä pihvit on valmistettu tyylillä pakkasesta uuniin, sillä hyvän (ja mielellään myös vähän ravintoarvoja sisältävien) kasvispihvien resepti on minulla vielä hakusessa.... Löytyisikö sellainen Sinulta?

Ilosia hetkiä keittiöön,
<3: Ida

Kun oli aika aloittaa treenaaminen

Salilla treenaamisesta on kulunneiden kuukausien aikana muodostunut tärkeä osa arkeani. Vaikka tiedänkin, että aihe on blogini aiheekse arka, ajattelin nyt hieman avata teille tätäkin elämäni osa-aluetta. Tässä tekstissä kerron treenaamiseni aloittamisesta, miksi ja miten treenaamisen aloitin.

Sairaina aikoina harrastin pelkkää kestävyysliikuntaa, joka tarkoitti täysin pakonsanelemia päivittäisiä lenkkejä ja rankkoja ryhmäliikuntatunteja. Päiväni täyttyivät sairaista pakkoliikkumisrutiineista ja jo pelkkä ajatus niistä luopumisesta sai minut ahdistumaan. Harrastamani liikunta oli ajoittain aivan liian rankkaa kehollani ja sitä määrittelivät erilaiset sairauden säännöt. Liikunta oli elämässäni suuri stressikimppu. Mielihyvä, jota liikunnasta sain, ei ollut aitoa nautintoa, vaan ainoastaan sairauden saamaan tyydytystä. Ainoa motivaationi liikuntaan oli kuluttaminen, ja lihasten kasvattamisen sijaan pyrin tuhoamaan kaikkea kehossani -ja valitettavan tehokkaasti siinä onnistuinkin.

Toipumiseni edetessä halusin päästä eroon liikunnasta negatiivisena, minua stressiä ja vahinkoa aiheuttava tekijänä, ja aloin kuunnella ohjeita ja ennen kaikkea omaa kehoani ja omaa tahtoani. Halusin tarjota keholleni tuhoavan liikunnan sijaan jotakin hyvää ja nautinnollista.

Pitkään kävelylenkit olivat heikon kuntoni vuoksi minulle ainoa sallittu liikuntamuoto. Pikkuhiljaa, kun pakot väistyivät elämästäni opin nauttimaan kävelyistä puistoissa ja metsäpoluilla ja kauniissa omakotitaloympäristössä. Huomasin taas ympärilläni muut ihmiset, aruingon paisteen, ja sen sijaan, että olisin suorittanut lenkkini altapois mahdollisimman nopeasti ja tehokkkaasti, aloin viivytellä ja ihmetellä. Välillä toki reippailinkin, ja keräsin energiaa siitä, kun keuhkoni saivat paremmi raikasta ilmaa.

Kun sitten voimani alkoivat pikkuhiljaa palautua, alkoi kehoni myös selvästi kaivata liikkumista uudella tapaa, tai ehkä kuten se oli kaivannut terveenäkin. Itseeni kohdistuvan vihan sijaan halusin iloita kehoni toimimisesta, huolehtia ja rakastaa kehoani sitä huoltamalla. Kokeilin erilaisia lajeja, harrastin useamman vuoden ajan keilausta yhdessä isäni kanssa, pelasin sulkapalloa ja kokeilin erilaisia tansseja salsasta baletiin. Liikunta sai pikkuhiljaa uudenlaisia muotoja ja uudenlaisia merkityksiä elämässäni.

Nautin taas kehoni liikuttamisesta, mutta kaipasin vielä jotakin muuta -todellista työskentelyä kehoni kanssa lajin parissa työskentelyn ja sen tuoman liikkumisen lisäksi. Mieleni alkoi haluta kasvattaa takaisin menetettyjä lihaksiani -takaisin menetettyä itseäni. Huomasin, kuinka myös esimerkiksi työni päviäkodissa vaatii kohtalaista lihaskuntoa, aivan kuten niin monet arkiset askareeni. Työni kehon kanssa halusin kuitenkin tehdä ehdottomasti oikein, en pakottamalla vaan sen kanssa yhteistyössä. Tunsin olevani sen velkaa itselleni ja keholleni.

Aloittaessani harjoittelun lähtökuntoni lihaksissani oli lähes olematon, mikä oli oletettavaa ankaran laihduttamisen ja vuosien vakavan alipainon seuraukena. Vaikka mieleni kaipasi heti salille, aloitin joogasta ja venyttelystä. Ne sopivatkin mitä parhaimmaksi tavaksi aloittaa kehonhuolto: ne saivat minut pysähtymään oman kehoni äärelle, vahvistivat läsnäoloa omassa kehossani ja aloin tutustua kehooni sitä lempeästi kuunnellen ja kunnioittaen . Kehoni ei ollut enää vain kuori, vaan tärkeä osa minua, jonka haluan saada toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun sitten varsinainen lihaskuntoharjoittelu tuli vihdoin ajankohtaiseksi, otin yhteyttä fysioterapeuttiin, jonka kanssa suunnittelimme minulle lihaskunto-ohjelman, jota ensin tein kotona. Salille lähdin vasta kun siihen fysioterapeutin mukaan minulla oli edellytyksiä, eivätkä omat kehonvastuksen enää riittäneet ja salilla käyminen sopi muuhun elämäntilanteeseeni (lykkäsin sitä esimerkiksi työharjoittelun ajaksi). Ennen salille menemistä suunnittelin ohjelmani yhdessä fysioterapeutin kanssa ja kävin niiden turvallisen suorittamisen läpi yhdessä hänen kanssaan. Ykkösperiaatteitani salille mennessä olivat turvvallisuus, oman hyvinvoinnin palveleminen ja itsen ja ammattilaisten kuunteleminen. Tavoitteenani on nyt rakentaa lihaksia, ei hajottaa itseäni.

Liikunta taistelutanreenana omaa kehoani vastaan on vihdoin muutunut yhteistyöntekemiseksi. Ja siitä minä tiedän, että nyt on treenaamisen aika. Oikea ajoitus ja oikeat lähtökohdat ovat mahdollistaneet sen, että olen paitsi saanut oikeasti nautinnollisen harrastuksen, päässyt myös paljon paremmin eteenpäin tavoitteissani kuin ankaralla pakkoliikkumisella koskaan.

Lisää tavoitteistani ja tuloksistani treenaamisen osalta, siitä miten treenaan ja mitä treenaaminen minulle merkitsee ja toisaalta myös siitä, mitä aliravittuna treenaaminen voi aiheuttaa keholle, palaan myöhemmin. Ennen sitä (ja sen jälkeenkin), muista: "Älä liiku siksi, että vihaat kroppaasi, vaan siksi, että rakastat itseäsi."

<3: Ida

Munakasrulla arkeen tai juhlaan

Kananmuna on edullista, ravintorikasta ja monikäyttöistä ruokaa. Tässäpä herkullinen perusohje munaruokaan, jossa jokainen voi päästää oman mielikuvituksensa valloilleen!

Munakasrulla on kätevä arkinen lounas tai iltapala, mutta sopii kauniisti aseteltuina viipaleina hyvin myös juhlapöydän tarjoiluun. Rullan voi hyvin valmistaa jo vaikkapa edellispäivänä valmiiksi, ja se maistuu myös viileänä tai uudelleen lämmitettynä.

Itse tein ensimäisen kerran herkullisen munakasrullan omalta mökiltämme löytyneistä kanttareilleista, mutta täytteeksi sopii oikeastaan mikä vain mitä jääkaaisita löytyy tai keksii, ja olenkin soveltanut ohjetta useasti mitä erilaisimmin yhdistelmin.

Näitä tarvitset:

4 kananmunaa (kyllä, ehdottomasti myös keltuaiset!)

4 dl maitoa

1 dl vehnäjauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

suolaa

n 100g tai puoli rasiaa maustettua tuorejuustoa, itse käytin yrttistä, mutta kokeile eri makuja!

n.100g juustoraastetta

lisäksi täytteeksi esim.sieniä ja sipulia ja mausteita (ainakin pippuria ja kuivattuja tai tuoreita yrttejä). Myös esimerkiksi kinkku, paistettu jauheliha, savukala tai erilaiset kasvikset, kuten tomaatti ja pinaatti, sopivat hyvin.

Tee näin: 

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito. 

Sekoita jauhot toisessa kulhossa ja sekoita varovasti muna-maitoseokseen. 

Mausta suolalla ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista levyä 200 asteessa vajaa puoli tuntia, kunnes se on kypsää ja saanut hieman väriä.

Kumoa kypsä levy kääretortun tapaan toiselle leivinpaperille. Kun levy on hieman jäähtynyt, voitele se tuorejuustolla, ja levitä päälle täytteet, mausteet ja osa juustoraasteesta. Kääri levy rullalle, ja ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. 

Tuikkase rulla vielä hetkiseksi uuniin, kunnes juusto on sulanut.

Viipaloi rulla ja aseta tarjolle! 

<3: Ida

Ensimmäiset työviikot

Ensimmäiset työviikot ovat nyt takana -ja niihin onkin mahtunut kaikenlaista aina muuttopuuhista syntymäpäiväkekseihin ja sairaan lapsen hoitokoulutuksesta hiekkalinnoihin. Niille, jotka eivät jaksa lukea pidemmälle, voin lyhyesti kertoa, että takana ovat elämäni kiireisimmät mutta varmasti myös antoisimmat viikot. Viikot, jotka ovat opettaneet minulle valtavasti ja nostaneet omaa pärjäämisen tunnettani enemmän kuin vuosien terapia. Teille muille tässä hieman ensimmäisten työviikkojeni fiiliksiä ja ajatuksia.

Kaikenlaista olen minäkin ehtinyt elämässäni tehdä, suorittaa puolen vuoden yliopisto-opinnot reilussa kuukaudessa erinomaisin arvosanoin, lyödä myyntiennätyksiä puhelinmyynnissä ja toimia myymälässä kiireapulaisena -puhumattakaan sairauden luomasta minuuttiaikataulusta. Silti on minun tunnustettava, että ennen viime viikkoja minä en tiennyt oikeati, mitä on KIIRE. Se leimasi ensimmäisiä työviikkoja huolehtiessamme vajaalla miehityksellä lapsista ja päiväkodin pyörittämisestä, toimintakauden alun peruskiireiden lisäksi myös yllättävän muuton tuomien kiireiden myötä. Vaikka ehkä osa kiireistä helpottaakin, on päiväkotielämä todella hektistä,  ja jokainen hetki lasten kansa on omanlaisena ja arki tuo mukanaan yllätyksiä.

Sellainen vaatii kriisitilanteiden hallintaa, joustavuutta ja rauhallisuutta ennakoimattomien tilanteiden edessä -ja valtavasti hatusta vedettyjä ideoita ja niitä kuluisia b-suunnitelmia (ja muutamia c- ja d-suunnitelmiakin...). Vaikka koskaan ei voi tietää, mitä seruaavaksi tapahtuu, on lapsille osoitettava, että aikuinen ennakoi ja hallitsee tilanteen, sillä se tuo lapsille turvaa. 

Mutta itse asiassa näissä taiodissa olen yllättänyt itseni kaikkein huikeimmin. Joku nauroikin, että voisin sopia ensiapuun töihin. Itse asiassa olen kaikesta hässäkästä myös nauttinut, vaikka vessataukoni kerran päivässä saattoikin olla ainoa hengähdystaukoni. Rakastan pientä härdelliä ympärilläni, elämää ja toimintaa, vaikka toki olen onnellinen siitä, että pakkailut ja tavaroiden puhdistukset ja roudailut on nyt hoidettu -ja voin keskittää kaiken energiani siihen tärkeimpään: lapsiin.

Olenkin todella onnellinen siitä erityisesti, koska kohdalleni sattui heti näin alkajaiseksi todella ihana lapsiryhmä. Olen ehtinyt tavata kaikenlaisia lapsia ja ryhmiä harjoittelujeni, kesätöideni ja vuosien kerhonohjauskokemukseni vuoksi, mutta tämän ryhmän kanssa on aivan erityisen ihana päästä toimimaan yhdessä. Lapsilla on niin mahtava halu tehdä hyvää, auttaa kaveria ja  toimia oikein. Ensimmäisestä hetkestä lähtien lapsiin oli helppo luoda kontaktia, eikä lämmin vuorovvaikutus jää ainakaan lapsista kiinni. Tietenkin ryhmäänikin mahtuu kaikenlaisia upeita ja omanlaisiaan, mutta ehdottomasti yhtä arvokkaita, persoonia, joissa näen niin valtavasti mahdollisuuksia ja potentiaalia.

Ja toki, kun lapset ovat erilaisia, tarvitsevat he aikuiselta erilaista suhtautumista, apua, tukea ja kohteluakin. Yksi tarvitsee rajojen asettamista, toinen syliä ja kuuntelua, kolmas apua leikkikaverin etsimisessä, neljäs kielenkehitykseen ja suomenkielen oppimiseen ja viides tukea itsenäiseen toiintaan aikuisen avun pyytämisen sijaan. Mutta näiden tunteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen, siinähän ollaan lastentarhanopettajan työn ytimessä. Lasten tasa-arvoinen kohtelu ei mielestäni olekaan kaikkien samanlaista kohtelua, vaan jokaisen henkilkohtaisiin tarpeisiin vastaamista yhtälailla.

En voi kieltää, etteikö vastuu lapsista tuntuisi minusta suurelta. Jo pelkästään heidän turvallisuudestaan huolehtiminen on haaste kun on esimerkiksi pihalla yksin ison lapsiryhmän kanssa, kun kuitenkaan lapsille tärkeää liikkumista ei haluaisi liiaksi rajoittaa. Ja silti haluaisi pelkän turvallisuuspoliisin sijaan pitää huolta myös lasten hyvinvoinnista ja tukea kehitystä. Joskus kiireen keskellä ehtii mieleen pilkahtaa myös ajatus, miten tärkeää tämä kaikki on myös paitsi vanhempien kalleimpien aarteiden kannalta myös koko yhteiskuntamme tulevaisuutta ajatellen. Vastuu lapsista tunuu omasta mielestäni ihan erilaiselta kuin esimerkiksi vastuu paperihomista tai vastuu rahasta. Mutta juuri se, se tekeekin työstäni minulle niin äärettömän mielekästä ja tärkeää.

Onneksi apunani on ihan mahtava työyhteisö, jossa homma sujuu -myös haastavissa olosuhteissa, kuten heti ensimmäisinä päivinä saime testata. Ja hyvä työyhteisö jos mikä on oikeasti ihan tosi tärkeä seikka ajatellen töissä jaksamista! Olen tehnyt töitä myös huonossa työyhteisössä, ja silloin ei tunnu normaaliarkikaan sujuvan. Tässä työyhteisössä tiedän meidän yhdessä selviään myös vaikeuksista -ja sen olemme saaneet myös todistaa. Sen vuoksi kaiken kiireen keskellä en ole menettänyt työasioiden vuoksi yhtiäkään yöuniani tai oikeastaan voi sanoa tunteneeni stressiä. Eihän kiireestä stressi synny, vaan omasta pärjäämättömyyden tunteesta ja tilanteen hallitsemattomuudesta.

Ja sellaista tunnetta minulla ei nyt ole ollut laisinkaan! Vaikka ensimmäiset työviikkoni ovat olleet kieltämättä rankkoja, olen kaiken härdellin keskellä saanut huomata jaksavani ja pärjääväni kuin kuka tahansa muukin. Ja löytänyt vielä itsestäni aivan uusia vahvvuuksia. Ja tiedättekö, se tuntuu aika mahtavalta.

Töihini olen suhtautunut sen vaativalla vakavuudella -ottaen vastaan harteilleni Suuren minulle annetun vastuun, tehden töitä leikkien ja laulujen lomassa -ja sitten välillä myös unohtanut työkuviot. Vaikka työjutut joskus tulevatkin myös vapaa-ajalla mieleen, olen tehnyt myös paljon kaikenlaista muuta:  tavannut ystäviäni ja kutsunut sukulaisia tutustumaan asuntooni, treenannut, mökkeillyt ja kerännyt vadelmia ja mustikoita, tutustunut äitin kanssa uuteen lähikahviooni, juhlistanut synttäreitäni,syönyt pizzaa ja leiponut pannukakkua, nauranut ja nukkunut yöni hyvin.

Nautin ihan jokaisesta työpäivästäni valtavasti. Töissäni on niin paljon sellaisa asioita, jotka antavat minulle voimaa, onnistumista ja iloitsemista, kokemuksia, jotka enimmäkseen tulevat tärkeistä kohtamisista lasten kanssa. Töihin siirtyminen on tuonut elämääni ihan uudelaisen merkityksen, ja joka päivä olen varmempi siitä, että tätä minä haluan tehdä!

<3: Ida