tiistai 31. maaliskuuta 2015

Minun tavallinen lauantaipäiväni

Näitä Minun päiväni-tekstejä on toivottu, joten tässä yksi sellainen eräältä lauantailta, olkaapas hyvät!

Heräilen uuteen aamuun jälleen hyvinvukutun yön jälkeen, unta on taas kertynyt lähemmäs kymmenen tuntia. Ai että olen tyytyväinen palanneista unenlahjoistani. Venyttelen ja lepäilen vielä hetken sängyssä; ei ole kiire mihinkään -mikä Ihana tunne! Kevätauringonsäteet tuntutvat kuitenkin niin kutsuvilta, että nousen pian ylös.

Napsautan radiosta suomipopin päälle ja tiskaann kattilan ja psitän astianpesukoneen pyörimään. Kun koti näyttää taas kodilta, istahdan sohvannurkkaan syömään pientä aamupalaa ja nautiskelemaan kahvia. Siskoltani tuparilahjasi saamani Mokkamestareiden minttu-sulaa on kyllä ehdottomia lemppareitani!



Kaivan joogamaton ja käsipainot esille ja teen treeniohjelmani musiikin tahdissa. Tänään se tuntuu hyvältä ja sujuu, joten teen vielä pari ylimääräistä toistoa saatuani tuntumaa reisiin.

Pienen viikkosiivouksen aika! Onneksi pesin kyulpyhuoneen ja pyyhin pölyt jo edellisenä päivänä, sillä siivoaminen ei tänäänkään huvita yhtään! Kaivan kuitenkin imurin esiin ja pyyhin vielä keittiön tasot.

Siivouksen jälkeen vaihdan vaatteet, meikkaan, ja laitan uudet tuliaiskorvikseni korviin. Olen tänään menossa siskon kanssa (jälleen) 3plus1 päviille.

Syön lounasta. Vilkaisen kalenteriani; ensi viikolla alkavat luennot liittyen päättöharjoitteluuni, ja huomenna on kuoroni ensimmäinen esiintyminen. Olen aistivinani pientä jännityksen tapaista vatsanpohjassa.

Sitten matkaan. Vilkaisen mittaria, joka näyttää yhtä astetta pakkasta, vaikka kevättä rakastankin, olen salaa myös tyytväinen siihen, että saan uuden villakangastakkini ensimmäistä kertaa tosikäyttöön.

3+1 päivillä riittää vilinää, mutta ei onneksi ahdistavaa tungosta. Koriini tuntuu tarttuvan kaikenlasita pientä: edullisia kosmetiikkatuotteita ja rasvoja, yöpaituli ja alennusvaatteita. Siskoni kannusutksesta kotiutan vielä kengätkin. Ne ovat jo toiset kyseisiltä päiviltä, mutta juuri tuollaisia tunnun olevan paitsi!



Aurinko paistaa ja takki on lämmin, eikä minun ole tullut ulkoiltua koko päivänä. Päätän kävellä Kaisaniemen Punnitse ja Säästä -liikkeeseen. Kauhon viimeisiä luomutaateleita laarista, ne ovat nykyään ihan ykkösherkkujani! Vieressä on pieniä, mutta mehukkaan näköisiä vauvaviikunoita, taidanpa ottaa maistiaisiksi niitäkin!

Kotona selaan lemppariblogini läpi, ja ryhdyn kirjoittamaan tätä tekstiä. Pian kuitenkin huomaan, että ehkäpä olisi järkevämpää käyttää sama kirjoitusinnostus hyöyksi: paneudun pariksi tunniksi päättötyöni kimppuun. Tuntuu, että aina siitä löytyy korjailtavaa, onneksi työ alkaa kuitenkin olla jo loppusuoralla ja ajatus tuntuu kulkevan tänään ja sormet juoksevat näppäimistöllä. Urakan jälkeen olo on ylpeä, mutta nälkäinen. Päivälliseksi syön arkilemppariani jauheliha-makaronimössöä.




Loppuilta kuluu kotona rentoutuen.  Venyttelen hieman, katson tuoreimman jakson yhdestä lempisarjastani Tuhkimotarinoista, ja mietin, kuinka rohkeita nuo Selviytyjät ovatkaan. Tiedän haluavani kuulua itsekin Selviytyjiin, ja hymyilen kun musitan, että niinhän minä kuulunkin. Suussa maistuvat taatelit ja vatsa on täynnä lämmintä puuroa. Näihin mietteisiin on hyvä päättä päivä ja painaa pää tyynyyn.



<3: Ida

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Rakkautta ensikosketuksesta

Olen aina tykännyt uusien asioiden kokeilemisesta. Olen ehtinyt harrastaa elämässäni jo vaikka mitä: niin pianon kuin kitarankin soittoa, erilaisia tansseja, sählyä ja sulkapalloa, joogaa, kokkikursseja, kieliä, maalausta ja käsitöitä eri muodoissa... Yksikään harrastus ei ole ollut minulle liian tavoitteellista, vaan olen saanut harrastella kaikenlaista ja pitää hauskaa siinä sivussa. Se on mielestäni antanut minulle paljon. Uuden tunnustelu, uudet kokemukset ja niistä syntyvä innostus ovat olleet aina minusta niitä elämän pieniä ilonaiheita, joista syntyy Suurimmat elämykset.

Kun kevät sitten taas koitti, halusin taas etsiä uusia mahdollisuuksia kokemiseen. Kirjoitinkin jo teille jo, kuinka liityin kirkon kuoroon. Kuorolaulun lisäksi helmikuussa menin myös ensimmäsielle balettitunnille sitten lapsuuden kokeilujen. Ja se, se oli menoa ja hurmosta ensimmäisestä tendustä lähtien. Liikunnallinen tunti ei varmasti ikinä ole liitänyt yhtä nopeasti. Nyt muutaman kerran balettitunnilla käyneenä on noista tunneista muoodostunut ehdottomia viikkoni kohokohtia.

Vaikka askeleeni ovat vielä haparoivia, koordinaatiokaan ei kunnossa ja rytmissäkin mahdollisesti menin sekaisin, tiesin heti ensimmäisen tunnin jälkeen, että tämä olisi se minun juttuni. Aidosti nautin kauniista musiikista ja herkästä liikkeestä. Vielä kotiin tultuanikin mieleni pyöri demi-pliéssä ja meisopettajan uskomattomassa ryhdissä. Jäin janoamaan lisää.

Sillä tähän asti liikunta on minulle ollut aina liikuntaa. Se on ollut kaikkea verenmaku suussa paikallaan pomppisen ja hauskojen yhteisten liikutanhetkien väliltä. Aina se on kuitenkin ollut liikuntaa, hauskaa tai pakonomaista sellaista. Useimmiten jotakin siltä välltää. Mutta balettitunti antaa minulle jotakin paljon enemmän.

En oikein ole koskaan ymärtänyt väittämää, että jokaisen pitäisi löytää liikunnasta (kuten yleensäkin elämässä) se oma juttunsa. Nyt tiedän sen löytäneeni. Balettitunti antaa minulle paljon enemmän kuin liikuntaa. 

Toki aikusibaletti sisältää paljon myös sellaisia liikunnallisia tavoitteita, jotka minulle sopviat. Haluan parantaa kehonhallintaani ja koordinaatiokykyäni sekä keksivartalon tukilihaksia. Haluan tutustua paremmin kehooni ja sen ääriasentoihin ja liikeratoihin. Ja ennen kaikkea haluan nauttia liikkumisesta yhdistettynä musiikkiin, ja itseni ilmaisusta liikkeen kautta.

Vaikka teidän, etten koskaan tule enää baletissa saavuttamaan täydellsiiä jalanojennuksia tai tuskin edes tanssimaan kärkitossuilla, ei se minua haittaa  pätkän verttaa. Minulla ei ole baletin tai siinä edistymisen suhteen tavoitteita. Aion tehdä sitä, mistä nautin, ja kehitys tulee siinä sivussa jos on tullakseen.

Olen vain kiitollinen siitä, että olen löytänyt sen oman juttuni. Olen kiitollinen siinä, että arjessani on taas yksi iloa ja innostusta tuottava asia enemmän. Asia, jota kannattaa odottaa.



Oletko Sinä löytänyt harrastuksista sen "oman juttusi"?

<3: Ida

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kotini -Oma voimapesäni

Olen nyt asunut puolisen vuotta omassa uudessa asunnossani. Ja täytyy sanoa, että olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Koska opiskeluni ovat loppuvaiheessa ja olen suroittanut niitä vielä kevennetysti, vietän paljon aikaa kotona. Lisäksi tykkään kutsua läheisiäni omaan kotiini, sllä usein siellä on parempi jutella herkistäkin aiheista kuin esimerkiksi julkisilla paikoillla. Olen muutenkin kuulunut aina koti-ihmisiin.

Tämän vuoksi lähtiessäni viime kesänä etsimään uutta asuntoani, tiesin, etten tyytyisi mihinkään luukkuun, vaan etsisin nimenomaan kotia. Ja onnekseni täytyy sanoa, että sellaisen tunnen löytäneeni.





Kuten olen tainnutkin mainita, uusi asuntoni sijaitsi vastapäätä vanhaa asuntoani. Tästä on hyötyä, silllä tunsin alueen ja esimerkiksi sen mahdollisuudet muun muassa liikenneyhteyksien osalta etukäteen. Olen myös viihtynyt alueella jo usean vuoden ajan, ja arvostan sen rauhaa ja pidän vanhaa tunnelmallista henkeä huokuvista taloista, hyvistä ulkoilumahdollisuuksia sekä loistavia liikenneyhteyksiä.

Vaikka uusi kaksioni on hieman isompi kuin edellinen yksiöni, pystyi hyvin hyöydntämään vanhan asuntoni huonekaluja. Lisäksi sain vanhemmiltani valkoisen, hieman romanttisen lipaston. Oikeastaan uusista huonekaluista ostin itselleni vain sohvapöydän, joka sekin löytyi mutuamalla eurolla ikeasta. Liian suurella tavaramäärällä en olekaan halunnut asuntoani täyttää, sillä haluan, että siellä on sopivasti avaruutta ja tilaa hengittää ja elää.




Joitakin pienempiä sisustuselementtejä olen toki uuteen asuntooni hommannut. Samaisella ikea-reissulla mukaani tarttui myös orkidea, ja lisäksi sain valmiiksi virkkaamani torkkupeiton fuksianpunaiselle sohvalleni ja kesäiseltä Suomen-reissultamme kotiutuin jalallisen tarjottimen sohvannurkkaan ja vaaleanpunaisen villahuovan makuuhuoneeseen. Kesällä siskon kanssa hankin myös vaalenapunaisen pienen radion. Porvoon reissulta mukaani tarttui pari silkkisiä lempikukkiani tulppaaneja. Tosin näin keväiseen aikaan molempia pöyiäni koristavat lähes poikkeuksetta tuoreet tulppaanikimput. Ne ovat ehdoton arjen piristykseni!




Rakastankin pieniä kauniita asioita ja esineitä, ja joudunkin aina malttamaan mieltäni, etten täyttäisi niillä liikaa kotiani. Tällöin tulevat paremmin mielestäni esille ne esineet, joita haluan korostaa, kuten juurikin kukat ja esimerkiksi tuikut, joita polttelin Iittalan erisävyisissä tuikkukipoissa pitkin pimeän vuodenajan. Sekä tieysti siskoltani lahjaksi saamani timanttinen korttiteline postikortteineen ja pieni tsemppiä-kyltti.Uusin hanintani ovat Finlaysonin sohvatyynynpäälliset, jotka nekin sain lehtitilauksen kaupanpäällisenä. Siskoltani sain vielävastikään Audrey Hepburn-aiheisen taulun lipaston päälle ja Eifffel-tonin sohvapöydälleni.

Suuret ja kiitneät huonekaluni ovat fuksianpunaista sohvaani lukuun ottamatta puun ja valkosien värisiä, mutta pienempien esineiden ja tekstiilien sävy on, yllätys, yllätys, fuksia tai vaaleanpunainen. Ruokapöytääni koristavat äitini ulkomaantuliaisena tuomat fuksianpunaiset tabletit ja itse ostamani muovituolit, sifonkiset verhoni ovat samaa sävyä ja samoin pieni sohvapöytäni ja makuuhuoneeni matto. Niin, ja sitten se sohva koristetyynyineen.





Poikkeuksen tuovat makuuhuoneen verhot ja olohuoneen matto, jotka molemmat ovat kaurapuuron värisiä. Vallilan verhot sain isältäni, ja tuo ihana pörrömatto on ensimmäisiä ostoksiani muuttaessani omilleni. Ne tasapainottavat mielestäni hyvin muuten värikkäitä sävyjä.

Olen siis panostanut paljon kotini viihtyisyyteen. Tämän vuoksi tykkään myös pitää kotini pääsääntöisesti ainakin suurin piirtein siistinä, sillä ainakaan minä en viihdy likaisten astioiden tai hujan hajan olevien tavaroiden seassa, ja silloin sen joukosta ei se kauniskaan erotu.





Viihtyisyyden lisäksi minulle on tärkeää, että kotini on toimiva, ja pystyn tekemään siellä asioita, joita haluan ja joista nautin. Avara avokeitiö olikin yksi syy, miksi valtisin tämän asunnon pelkkien keittokomerollisten sijaan. Sohvan vieressä minulla on aina lehtikotelo ja käsityöni ja makuuhuoneessa käden ulottuvilla läppäri, yölamppu ja lämmin huopa. Pidän myös käytännöllisistä kaakelilattioista keittiössäni, kylpyhuoneessani ja eteisessäni. Muualla olevat puiset laminaattilattiat ja tuman puiset ovet sen sijaan ovat minusta kauniita. Samoin olen iloinen, kun vuokranantaja asensi asuntooni sälekaihtimet näin kesän lähestyessä.




Oikeastaan mitään suurempia puutteita en ole asunnossani havainnut, enkä juuri mitään sinne kaivannutkaan. Tietysti keittiössä voisi olla enemmän laskutilaa ja pieni parveke olisi kesällä kiva. Niin, ja oma sauna olisi unelma. Mutta nämä ovat pikkujuttuja, pieniä kompromisseja, jotka teen mielelläni. Mikään kun ei ole täydellistä.



Sillä pienine puutteineen olen kuitenkin rakentanut tästä kotikolostani itselleni juurikin täydellisen voimapesän. Koti on minulle paikka, jossa minun on hyvä olla, ja se on minulle pääasia.

<3: Ida

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Energiaa uudesta harrastuksesta

Helmikuu toi tullessan minulle mukavia ja virkistäviä uusia tuulia harrastusrintamalle! Tutustuin nimittäin peräti kahteen uuteen harrastukseen, joista uskon saavani pitkäaikaiset harrastukset, niin omilta noista molemmat tuntuivat. Toisen osalta saatte odottaa vielä hieman, mutta tässä kerron ensimmäisestä uudesta harrastuksestani.

Muutama viikko sitten tiistaina olin kirkkokuoron koelauluissa, ja näköjään ihmeiden aika ei ole ohi, sillä minut hyväksyttiin kuoroon. Kanttori kehui lauluani "todella puhtaaksi". Jos tämä pitää ollenkaan paikkaansa, on siskoni vähintäänkin seuraava Voice of Finland, sillä perheemme laululahjat ovat jakaantuneet 90 %:sti hänelle.

Vaikka tiedän, etten ole mikään erityisen hyvä laulaja, olen aina nauttinut nimenomaa yhteislaulusta. Muistan, kuinka rippikoulussa lauloimme Parhaan Ystäväni kanssa innokkaina virsiä kehittäen omia tanssiliikkeitä niiden höysteeksi. Tanssiliikkeet ovat ehkä virsien yhteydessä jääneet, mutta innostus laulamiseen toisten kanssa on säilynyt.

Olen myös aina nauttinut esiintymisestä, ja lähes poikkeuksetta minut nähtiinkin kouluaikanani näytelmien päätähtenä. Joskus harkitsin jopa teatterikorkeaan pyrkimistä, mutta hylkäsin ajatuksen, koska olen niin" jalat maassa"-tyyppiä, että halusin turvallisen toimeentulon. Lisäksi ymmräsin, että vaikka nautinkin teatterilavoista, ei se riittäisi vielä tuohon himoittuun korkeakouluun pääsyyn.

Ymmärsin myös, että ammattimainen esiintyminen voisi viedä esiintymisen palostani jotakin minulle todella tärkeää ja oleellista: sen rennon innostuksen kipinän. Sen ilon, joka vain todellinen vaapavalitnainen harrastus voi tarjota.

Nyt ensimmäiset kuoroharjoitukset ovat jo tuoneet minulle kokonaisvaltaista hyvää oloa, kun koko keho pääsee työskentelemään ja hengitys virtaa. Kaunis musiikki soi taustalla ja ympärillä on monta hymyilevää ihmistä. Miten vapauttavaa! Parin tunnin laulamisen jälkeen keho tuntee saaneen ihan uudella tapaa energiaa -ja niin myös mieli!

Vaikka en olekaan mitenkään erityisen uskovainen, on kuitenkin uskoni ollut minulle aina tärkeä. Olen jo nuoresta pitäen ollut mukana seurakunnan toiminnassa esimerkiksi ohjaamalla lasten ja nuorten kerhoja.Seurakunta on yhteisö, johon minun on tärkeä kuulua.

Olin siis kiitollinen ja iloinen, että minut hyväksyttiin kirkkokuoroon. Harjoituksia kuorollamme on pari tuntia viikossa, lisäksi muutama pidempi päiväleiri ja esiinnymme seurakunnan tilaisuuksissa.

Uskon, että kuoron harjoitukset tarjoavat minulle mukavaa yhdessä oloa ja kivaa ajanvietettä. Se tuo hyvää oloa niin koko keholle kuin mielellekin. Se on minulle myös keino päästä osallistumaan taas seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Sekä tietysti vastata siihen innostuksen kipinään, jota esiintyminen minussa synnyttää.



<3: Ida

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Helmikuun helmiä

Helmikuu on tarjonnut sään suhteen muutaman niitä ihania jo keväiseltä tuntuvia aurinkoisia päiviä, jolloin olen suorastaan syöksynyt ulos heti tilaisuuden tullen tuota kevättä haistelemaan. Mutta enemmän on kuitenkin ollut niitä tihkusateisia, harmaita ja hieman koleita lopputalven päiviä, jolloin on ollut ihana hautautua sohvan nurkkaan teekupposen kanssa torkkupeiton alle.

Helmikuussa, kun päättötutkielmani alkoi olla jo hyvällä mallilla, ja opsikeluun liittyvät asiat ja kirjat antoivat myöden, innostuinkin taas oikein kunnolla romaanin lukemisesta. Äitini lainasi minulle Pancolin uusinta romskua, jonka oli kuorinut joulupaketista. Olen Pancolin kaikki edelliset suomenkieliset romaanit jo lueknutkin, ja sormet oikein syyhysivät tämän uusimman kimppuun. Isäni puolestaa suositteli mielenkiintoista Huomenna olin aina leijona -nimistä mielenkiintoista teosta, jota voin suositella kaikille hoitoviidakossa kamppaileville ja heille, jotka kaipaavat toivoa -eli lähestulkoon meille kaikille!

Tällaisiin päiviin ovat sopineet mainiosti myös leffatuokiot! Siskoni kanssa olimmekin pitkästä aikaa oikein leffateatterissa katsomassa ranskalaista komediaa, joka ylltäti hyvällä huumorillaan, ennakkoluuloilla leikkimisellä -sekä omasta näkökulmastani erityisesti sillä, kuinka hyvältä se ranskan kuuntelu taas pitkästä aikaa kuulosti!

Elokuvan jälkeen olimme vielä kantiskavhvilassamme Teatterissa. Siellä on mielestäni ehdottomasti Helsingin parhaat salaatit. Ainekset ovat aina tuoreita, vaihtoehtoja on sopivasti ja eritavoin maustettuja täytteitä kuuluu salaattiin melko runsaasti ja salaatin kruunaa raikas vesimeloonisiivu. Ainoat miinuspuolet kahvilalle ovat se, että hinnat ovat hieman kallistuneet, ja se, että myös muut ovat huomanneet sen erinomaisuuden -ja niinpä kahviossa saa usein etsiä vapaata pöytää. Omaan salaattiini valitsin kanaa ja katkarapuja.

Joskus se ihan paras leffateatteri on kuitenkin oma kotisohva, eikä siitä huvita nousta yhtään mihinkään. Jatkoimmekin heti helmikuussa äitin kanssa tuota niin kovin mieleistä ja mukavaa tapaa viettää yhdessä aika, kun kutsuin ätiini jälleen teekupposen äärelle leffaa katsomaan ja neulomaan. Tällä kertaa valikoimme hieman rauhallisemman, enemmän meidän tyllisen elokuvan, joka kertoi maahanuutajista, ennakkoluuloista ja oman yrityksen ja elämän rakentamisesta.

Siskonikin kanssa olen saanut viettää monta mukavaa yhteistä rupattelutuokiota, ja tuiki tärkeää sellaista. Yhdessä on jaettu ajatuksia tulevaan päättöharjoitteluun liityen, kuin parhaat reseptivinkit ja uudet kosmetiikkatuotteiden kokeiluakin, sekä tietysti innostusta uusien harrastusten löytymisestä. Siskoni muisti minua myös ihastuttavalla kukkaakimpulla perjantain kunniaksi, josta liljanuppujen avauduttua kuoriutui todella näyttävä, mutta herkkä kimppu.



Myös Ystäviäni olen ajatellut erityisesti tässä kuussa, kuten tosin muinakin aikoina. Vino pino itse askartelemiani ystävänpäiväkortteja lähti matkaan helmikuun puolivälin paikkeilla. Vaaleanpunaisia kortteja, jotka oli rakkaudella koristeltu ja kirjoitettu -ja tietysti viimeistelty tapani mukaan oikealla glittersateella. Ja voi kuinka lämmittivät sydäntäni ne kortit, jotka omasta postiluukustani tuon päivän ympärillä kolahtivat!



Onnekseni pääsin myös Ystäviäni ihan kasvotustenkin tapaamaan. Erään hyvän -ja koko ajan läheisemmän! Ystäväni syntymäpäiviä olimme juhlistamassa tapamme mukaan kirppistelyn ja kahvittelun merkeissä. Hymy levisi huulille taas yhteisen juttelun myötä, ja siitä, kun tarkoin miettimäni lahjani taisi tällä kertaa osua aivan nappiin!

Helmikuun viimeisenä vietettiin Parhaan ja tosien hyvän Ystäväni synttäreitä kotibileiden muodossa.Tarjoilut olivat taas upeat kuten ravintola-alalla työskenteelevällä Ystävälläni on tapana. Erityisesti marjaisa rahkapiriakka-kakku oli maistui aivan taivaalliselta. Parhaalta taisi tuntua kuitenkin se vapauden tunne, kun pystyi muiden mukana nauttimaan tarjoilusta ja etenkin hauskasta seurasta ja rennosta tunnelmasta!




Myös paria uutta harrastusta olen kuitenkin ehdin henlmikuussa alotitamaan. Olen todella inoissani näistä uusista harrastuksistani, ja olen saanut niistä aivan valtavasti voimaa arkeeni. Rakastan sitä, että minulla on arjessa hyviä ja voimaa antavia hetkiä, joita oikein odottaa. Mutta harrastuksistani kerron lisää myöhemmin...

Nyt toivotan teille kaikille oikein aurinkoista ja keväistä alkanutta maaliskuuta!

<3: Ida

Ps. Kiitos Fannylle otsikosta! :D

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sienillä höystetty makaronilaatikko

Kuten on tullut täällä bloginikin puolella selväksi, on ruoanlaitto yksi ehdoton lemppariharrastuksisani kotona. Niinpä ajattelin jakaa muutaman itse kehittelemäni suosikkireseptin myös teidän kanssanne, kuten alkuvuodesta lupailin. Mistään gourmet-pöperöistä ei ole kyse, vaan juurikin niistä arkea helpottavista perusruoista, jotka kuitenkin maistuvat kumman hyviltä. Tässä ensimmäiseksi oma sovellukseni perinteisestä makaronilaatikosta, herkuillani sienillä höystettynä, olkaapat hyvät!

Näitä tarvitset (noin kolme annosta):
n. 5 dl (n 200 g) makaroneja
1,5 dl tummaa soijarouhetta tai jauhelihaa
200 g tuoreita herkkusieniä
lihaliemikuutio tai fondia/kasvisliemikuutio (soijaruoheen kanssa 2)
2 porkkanaa 
1 sipuli

Tee näin:
1. Keitä makaronit kypsiksi tai lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Keitä soijarouhe liemikuutolla maustetussa vedessä ohjeen mukaan tai paista jauheliha pannulla.



2. Silppua sipuli, siisti ja paloittele sienet ja raasta porkkana. Sekoita liemikuutio kiehautettuun tai kuumaan veteen (n 7 dl). Voit halutessasi korvata lihaliemen myös munamaidolla. Sekotia tällöin 7dl:n maitoa kaksi kananmunaa ja vähän suolaa ja pippuria



3. Sekoita kaikki ainekset, eli keitetyt makaronit, soijarouhe/jauheliha, porkkanaraaste, sipulisilppu ja herkkusienet keskenään. Mausta vielä halutessasi maun mukaan suolalla ja pippurilla.

4. Annostele vuokiin tai levitä isoon uunivuokaan. Kaada päälle lihaliemi.

5. Paista 175 asteessa reilu puolisen tuntia.

6. Tarjoa ketsupin kera, ja nauti!

Hyvää ruokahalua! 

<3: Ida