Moni liittää treenaamisen kauheaan kurinalaisuuteen. Minut se vapautti syömien rajoittamisesta ja opetti kunnioittamaan kehoani. Aloin kuunella omaa kehoani ensin salilla; mitä se jaksaa, mihin se pystyy. Ja sitten
opin luottamaan siihen, että kehoni kertoo myös, mitä se tarvitsee.
lohta, kermaviilikastiketta, perunasosetta
buffet-lounas
muurinpohjalettuja ja mansikoita
Treenaaminen ja lihasten kasvu palautti normaalit näläntunteet.
En tarvinnut enää desimittaa tietääkseni, mikä oli riittävä määrä, keho
kertoi sen itse. Kun aloin kuunnella kroppaani ja sen viestejä ja
tarpeita, luovuin pikkuhiljaa kokonaan kaloreiden laskemisesta ja
ateriasuunnitelmista. Päivittäinen energiansaantini nousi noin 1000
kaloria, arvioisin. Kroppa palautui säästöliekiltä, ja normaali lämmönsäätely palautui ja
kaikki veriarvot ja verenpaine normalisoituivat. Paino nousi normaaliin,
kuukautiset alkoivat. Ensi kertaa elämässäni nukun seitsemän tunnin
yöunia ilman katkoja ilman lääkkeitä. Jaksan töissä paitsi sen
fyysisen kuormituksen, myös ennen kaikkea olla läsnä lapsille, mikä on se kaikista tärkein asia siinä. Ja sitten jaksan vielä nauttia elämästä.
kookos-kanakastiketta ja riisiä
jauhelihaa ja makaronia
brunssilla
Suhde energiansaantiin muuttui aloitettuani treenaamisen. Pitkään myös painoa nostaessa yritin mimimoida syömisiäni syömällä juuri sen määrän, joka riittää. Treenaamisen aloitettuani ravinto ei tarkoittanut enää vain painonnousua ja sen optimointia ja konrtollointia, vaan myös energiaa treenata ja energiaa elää.
Sain uskalluksen syödä sen verran, että varmasti jaksan ja opin nauttimaan siitä tunteesta, että energiaa oli riittävästi. Jaksaminen konkretisoitui ihan uudella tapaa salijutuissa ja siinä kehittymisessä, mikä sai mut nauttimaan jaksamisen tunteesta. Pääsin epärealistisista painonnousuun liittyvistä peloistani. Aloin luottaa siihen, että keho osaa hyödyntää sen, mitä sille annan ja
osaan kyllä kuunnella sitä niin, että tiedän, mitä se tarvitsee ja mikä
on rittävästi. Pikkuhiljaa se sama luottamus ja sallivus siirtyivät mun
muuhunkin elämään.
kinkkukiusausta
kanaa ja uusia perunoita
mustikkapiirakka
Nyt tunnen olevani tosi sinut kroppani kanssa. Siinä on jonkin verran enemmän lihasta, varmasti paljon
enemmän rasvaa. Mutta pääasia on, että se tuntuu nyt omalta ja mun on hyvä olla siinä ja kannan sitä mielelläni.
En enää katso kehoani vain
siltä kannalta, miltä se minusta näyttää jostakin kohtaa, minkäkokoinen
jokin kohta siinä on, vaan miltä minusta tuntuu olla siinä kokonaisuudessan ja
mitä pystyn sillä tekemään. En yritä unohtaa tai kiduttaa kehoani, vaan nautin kehollisuudestani.
sushia Tampereella
makaronilaatikkoa
banaanilettuja
Henkisesti treenaaminen oli toipumisessa mulle tärkeä ennen kaikkea siksi, että sain, muiden juttujen ohella, siitä uutta sisältöä elämääni. Tärkeää toipumisessani oli, että oma elämäni ei pyörinyt enää vain sairauden ja toipumisen
ympärillä.
Minulla oli tarve löytää ne omat jutut, joilla täytin sen anoreksia-aukon. Jos olisin saanut kummilapsen tai perinyt viinitilan
Espanjasta, ehkä ne olisivat auttaneet. Mutta minulle siihen taitekohtaan sattuivat treenaamisen
aloittaminen ja työelämään siirtyminen, jotka molemmat auttoivat kiinni elämään.
aurinkoista kasvissosekeittoa
lempikalaani nieriää
kalapuikot ja muusi
itstehtyä mysliä ja marjarahkaa
Toinen tärkeä juttu mulle treeniä ajatellen on ollut se, miten hallitsen sen avulla henkisiä paineita.
Stressin kestäminen on ollut minulle iso
haaste toipumisessa ja elämässä, mutta treenatessa pystyn purkamaan ajatuksiani
ja se on mulle tärkeä keino purkaa henkisiä paineita. Usein tuntuu, että jaksan ihan hyvin, mutta kuitenkin
miljoona ajatusta pyörii päässä. Tunti hikoilua ja hammasten puristelua
salilla perjantai-iltana töiden jälkeen nollaa aika hyvin ajatusmyrskyä, eikä tarvitse viikonloppuna
työjuttuja miettiä.
Treenaamisen aloittaminen oli selvästi taitekohta mun fyysisessä ja henkisessä toipumisessa, nimenomaan tässä viimeisessä täydellisessä irtautumisessa.
En silti missään
tapauksessa sanoisi, että treenaaminen pelasti minut syömishäiriöstä.
Koska ei se ole mahdollista. Ei syömishäiriöstä pelasta rakkaus tai
koira, opiskelupaikka tai kämppä Ranskassa.
Itse siitä on itsensä
pelastettava. Mutta oikein ajoitettu treenaamisen aloitus auttoi
löytämään oman tapani elää ja olla, tasapainoisesti. Jossakin kohtaa se olisi toiminut
varmasti ihan toisella tapaa, mutta tässä kohtaa se auttoi mut ulos anoreksiakuplasta, koska osasin käyttää sitä toipumiseni tukena. Treenaaminen paitsi muutti suhtautumistani syömiseen, antoi mulle kiinnityskohdan elämään ja uudenlaista sisältöä siihen.
lohipyöryköitä
parsakeittoa
tortillalettu kanalla ja kasviksilla
Ehdottomasti parasta on, että treenaaminen
toi mun arkeen vihdoin niitä juttuja, joilla mä saan hymyn huulille ja
joita mä
odotan arjen keskellä. Kun tulee töiden tai vapaa-ajan
takia useamman päivän taukoja, niin voi
vitsi kuinka sinne salille kaipaan ja kuinka niin IHANALTA se treeni
tuntuu.
Treenaaminen on tuonut elämääni niin paljon iloa ja
jaksamista. Melkein itkettää kun kirjoitan tästä. Pitkää liikkuminen oli mulle pakonomaista suorittamista, ja joskus luulin, että se olisi sitä aina. Siksi olen niin hirveän kiitollinen siitä, että juuri treenaaminen imaisi
minut mukaansa. Lempeästi ja nautinnollisesti ja siitä tuli se minulle kaikista kivoin juttu.
<3: Ida
Ps. Bloggerin lukijat ja kaikki muut: käykäähän tykkäämässä Silta yli
virran blogista facebookissa, niin näette uusimmat postaukset
halutessanne myös sitä kautta! :)