tiistai 30. kesäkuuta 2015

Valmistujaisjuhlani

Valmistuajisjuhlani järjestin vanhempieni talossa juhannuksen jälkeisenä lauantaina. Olin kutsunut paikalle lähimpiä sukulasiani ja muutamia Ystäviäni, ja lähes kaikki kutsutut pääsivätkin paikalle tulemaan.

Sää oli kuin juhliin tilattu, ja päivä oli siihen astisen kesän kaunein. Pääsimme nautiskelemaan auringonpaisteesta terassillamme.



Pääsääntöissti äitini oli huolethinut tarjoilupuolesta. Tarjolla oli paahtopaistia, erialisia savustettuja kaloja uusien perunoiden kanssa ja salaattia kera fetan tai katkarapujen.

Itse olin leiponut juhliin pikkuleipiä reseptillä, jota olime myös päiväkodissa lasten kanssa käyttäneet valmistellesasmme vanhempainiltaa. Toivomuksestani olimme tilanneet mahtavan prinsessakakun, joka oli kuorrutetettu vaaleanpunaisella marsipaanilla.






Sain aivan valtaan mieleisiä lahjoja oikeastaan kaikilta, sellaisia, jotka säilyvät muistoina tärekästä saavutuksestani. Lahjoissa oli paljon koruja ja koriste- ja tarjoluastioita, ja parhaalta Ystävältäni sain iki-ihanan Anneli ja Onneli -kirjan. Kaikkein tunteita herättävin lahjani oli pappani 50 vuotta sitten tekemä hedelmävati. Myös Ystäväni ilahdutti minua itsetekemällään korulla. Kotini ja uusi lahjaksi saamani lohenpunainen aalto-malja täyttyivät toinen toistaan ihastuttavammista ruusukimpuista.







Juhlissa tunsin valtavaa ylpeyttä itsestäni ja saavutuksestani. Minulle valmistumiseni ei enää ollut mikään itsestäänselvyys. Siksi oli erityisen hienoa saada juhlia tuota tärkeää päivää juuri niiden ihmisten kanssa, joiden tuki oli tehnyt siitä mahdollisen.




Kiitos kaikille osallistuneille ja muuten hengessä mukana olleile! <3

<3: Ida

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Juhannus!!

Juhannus on niitä harvoja päiviä kesässä, kun minäkin menen mökille, ja niin myös tänä vuonna. Tässä vähän kertomusta minun juhannuksestani, johon mahtui ainakin kisailua, herkuttelua, auringonpaistetta ja vähän vesisadettakin.

Saavuimme mökille puolenpäivän paikkeilla. Äitini keräsi lupiineista kauniin juahnnuskimpun pöydälle vanhaan maitokannuun, ja siskoni kävi hakemassa koivunoksia mökin terassille. Kun isäni oli hakenut pappani mökille, söimme lounasta. Olimme saaneet juhannukseksi uuden savustuspöntön mökillemme, ja savustimme siinä erilaisia kaloja. Herkkua oli, savustaminen on kyllä niin paras tapa valmistaa kalaa! Makutestin voittajiksi päätyivät savustettu siika ja nieriä.



Ruokailun jälkeen pelailimme erilaisia pelejä. Ilma oli todella vaihteleva, välillä paistoi aurinko ja välillä satoi, ja yritimme valita ulkopeleleihin aina sopivia hetkiä. Onneksi pappani oli tuonut usean sukupolven kestäneen fortuna-kuulapelin mukanaan, joten pelailu onnistui myös sisällä. Siskoni taisi tällä kertaa pärjätä kisoissa parhaiten, mutta onneksi tuplatikkamestaruus ja uusi fortunan ennätys tulivat sentään kotiin!



Pelailun lomassa nautimme iltapäiväkahvit ja -teet terassilla. Olin leiponut meille kahvin kanssa kesäisiä mansikkaleivoksia. Mökkimme terassilta on näkymä järvelle ja ihana katsella laineiden liplatusta. Isä ja Fanny kävivät vähän kalastelemassakin, mutta onneksi emme olleet laskeneet illallista sen saaliin varaan...



Illalla grillailimme kaikenlaisia herkkuja: herkkusieniä, kanaa, vihannkesia ja jättikatkaravunpyrstöjä. Niiden kanssa nautimme uusia perunoita ja salaattia. Illaksi olin varannut myös matkaan hyvän romaanin ja Maraboun uutuussuklaata, jota halusin päästä maistamaan. No, suklaa kyllä katosi parempiin suihin, mutta muuten myöhään yöhön meni vain jutellessa. Siskoni kanssa yövyimme kahdestaan saunamökissä, ja juttelimme vielä sängyssäkin pitkään, ihan kuin pieninä tyttöinä!



Fortuna-ennätystäni yritettiin rikkoa vielä seuraavanakin päivänä, mutta turhaan. Ihanan grillilounaan jälkeen pakkasimme sitten tavaramme ja lähdimme ajelemaan kotiinpäin. Viedessämme matkalla papan kotiinsa, pääsimme maistamaan hänen puutarhansa kesän ensimmäisiä mansikoita, nam!

Kaiken kaikkiaan teki todella hyvää rentoutua hetki vailla kiirettä tai sen kummempaa ohjelmaa. Ja ennen kaikkea viettää ihan mielettömän tärkeää aikaa Rakkaiden kanssa. Näitä hetkiä muistelee varmasti sitten, kun syksyn arki ja pimeyskin saapuvat.

Toivottavasti tekin keräsitte lämpimiä juhannusmuistoja koleasta säästä huolimatta!

<3: Ida

torstai 18. kesäkuuta 2015

Yliopistotutkinto takataskussa, pätevä lastentarhanopettaja!

Täällä kirjoittaakin nyt ylpeä ja tavattoman onnellinen vasta yliopistosta valmistunut lastentarhanopettaja! Vietin eilen valmistujaisjuhliani yliopistolla. Matkani lastentarhanopettajaksi on ollut pitkä -ja  se on vasta aluillaan. Matkalleni lastentarhanopettajaksi on mahtunut monen monta mutkaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö?

Viimeisessä harjoittelussa sain tehtäväkseni kirjoittaa pohdiskelevan esseen omasta matkastani lastentarhanopettajaksi. Ajattelin nyt vamistumisen kunniaksi julkaista kirjoittamani tekstin myös täällä blogini puolella. Olen tiivistänyt tekstistäni niitä kohtia, muun muassa liittyen koulutukseeni tarkemmin, joista en usko teidän olevan niin kiinnostuneita.

(Lastentarhan)opettajan työn sanotaan olevan työ, jota tehdään oalla persoonallaan. Mielestäni voisi sanoa, että sitä tehdään koko ihmisenä. Niinpä myös se, millainen ihminen on, ja miten elämä on minua kouluttanut, muun muassa vaikean sairauteni kautta, on muovannut minut sellaiseksi ,joka olen tänä päivänä. Toisaalta myös ammattini on muovannut minua ja auttanut taistelemaan elämän puolesta. Näitä asioita pohdin alla olevassa tekstissä.




Olen kulkenut pitkän ja paikoin hyvinkin raskaan matkan lastentarhanopettajaksi, joka olen tänä päivänä.  Kun mietin itseäni lastentarhanopettajana, näen sen eräänlaisena kasvutarinana, matkana, jonka aikana ovat muokkautuneet niin arvoni kasvatuksen päämääristä, ymmärrys varhaiskasvatuksen merkityksestä kuin omista vahvuuksistani lastentarhanopettajana. Tämä on minun kasvutarinani lastentarhanopettajaksi. 


Olen aina tiennyt haluavani opettajaksi. Lapsuuteni lempileikkejäni olivat koulu, ja sisko-parkani, ystäväni ja isovanhempani sekä tietysti vauvanukkeni joutuivat toistuvasti oppilaikseni. Joku voisi kutsua sitä ehkä kutsumukseksi, minä näin sen tulevaisuuden haavekuvien luomisena tulevaisuudesta, joka on minulle aina ollut luontaista. Jo tuolloin tiesin haaveilevani jostakin tärkeästä.

Työharjoitteluni peruskoulun viimeisellä luokalla herätti kiinnostukseni pienten lasten kasvatusta kohtaan, ja käänsi haaveeni luokanopettajanammattista kohti unelmaa työstä pienempien lasten parissa. Pienistä kohtaamisista maalaushetkellä ja pullia leipoessa, pienen retkiparin tukeutuessa yhtäkkiä suureksi ja turvalliseksi muuttuneeseen käteeni saivat minut ymmärtämään varhaiskasvatuksen merkityksen yhä syvemmin, ja huomaamaan sen valtavat mahdollisuudet.


Lukiossa minun ei tarvinnut kertaakaan opiskelukavereideni tavoin miettiä, mihin pyrkisin lukion jälkeen. Haavekuva tulevaisuudesta oli muuttunut suunnitelmaksi. Elämä toi kuitenkin mutkia matkaani. Pyrkiessäni opiskelemaan olin juuri sairastunut. Valtavan motivaation, ja ehkä hieman sisunkin voimin, jaksoin kuitenkin pyrkiä opiskelemaan. Koska keskittymiskykyni oli heikko ja olin niin väsynyt, että en jaksanut lukea kerrallaan pitkiä jaksoja, rakentelin seinille väripapereista erilaisia karttoja ja tein itselleni muistipelejä painaakseni pääsykoekirjan teorioita, tutkijoita ja vuosilukuja mieleeni.


Tiedon saaminen opiskelupaikasta on ollut yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Se oli erään unelman toteutuminen –tai pikemminkin sen alku. 


Aloittaessani sitten opinnot ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen yliopistolla, minulla ei ollut kokemusta varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa työskentelystä, enkä oikeastaan edes tiennyt, mitä olin aloittamassa. Olin silti innostunut oppimaan uutta ja valtavan motivoitunut opiskelemaani alaa kohtaan. Yritin imeä ensimmäisiltä luennoiltani saamastani jatkuvasta tietotulvasta kaiken mieleeni, en arvosanojen vuoksi, vaan puhtaasta kiinnostuksesta kaikkea kuulemaani kohtaan. Tunsin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, todella olevani oikeassa paikassa.


Ensimmäisiä suuria oivalluksia oli se, kuinka paljon itse asiassa lapselle tapahtuu ensimmäisen kuuden elinvuotensa aikana. Aloin ymmärtää, kuinka tavoitteellista toimintaa varhaiskasvatus on ja käsittää omaa rooliani tuossa lapsen kasvuprosessissa. Ajatukseni työn merkityksestä, ja samalla haastavuudesta kasvoivat entisestään. Sisälläni syntyi kärsimättömyys päästä heti päiväkotiin, mutta samalla huomasin, kuinka paljon minulla vielä olisi opittavaa. 


Suunnittelun ohella opin yliopisto-opintojeni aikana myös jatkuvaan oman toimintani pohtimiseen ja arviointiin. Samalla jouduin tietyllä tapaa heittämään oman perfektionistisen luonteeni, sillä huomasin, kuinka tämä ala ei tuntenut sellaisia termejä kuin täydellinen tai valmis. Oivalluksen myötä kehityin valtavasti niin lastentarhanopettajana kuin ihmisenäkin. Samalla pidin kuitenkin kiinni luontaisesta taipumuksestani asioiden syvälliseen pohtimiseen, oman toiminnan tarkkailuun ja tartuin taipumukseeni pyrkiä parempaan.


Työharjoittelut muistan opintojeni merkityksellisimpinä vaiheina. Suurimpia ja tärkeimpiä havaintojani kaikkien harjoittelujeni aikana olivat kykyni kohdata sellaisetkin lapset, joihin yleensä aikuisten ja muiden lastenkin on vaikea saada kontaktia, ehkä sellaisiin lapsiin, joihin itsekin olen kuulunut. Huomasin pohtivani kovasti sitä, kuinka näillekin lapsille voisi tuoda onnistumisen kokemuksia ja kuinka osaisin antaa myös heille tarvittavat eväät elämään. Toisen vuoden jälkeisenä kesänä päätän valita sivuaineekseni erityispedagogiikan. Suurin mielenkiintoni erityispedagogiikan lyhyissä opinnoissani keskittyi syrjäytymiseen ja kiusaamiseen, jonka tutkimus tuolloin vielä keskittyi lähinnä koulukiusaamiseen. Aihe kosketti minua erityisesti oman henkilökohtaisen kiusaamiskokemusteni vuoksi. Tapani mukaan en halunnut jäädä asian suhteen avuttomaksi, vaan päätin selvittää, miten voisin itse lastentarhanopettajana edistää sitä, ettei kukaan lapsi ainakaan omassa ryhmässäni joutuisi syrjityksi. Päättötutkielmani aiheeksi muotoutui kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen keinot.


Olin suorittanut siis tunnollisesti ja hyvin, jopa erinomaisin arvosanoin koulutukseni ensimmäiset kaksi vuotta. Ennen kaikkea olin oppinut, ja ymmärtänyt, paljon. Suunnitelmani tulevaisuudesta olivat selvät; olin saanut paljon eväitä tehtävään lastentarhanopettajana ja oli enemmän kuin motivoitunut ottamaan tuon tehtävän vastaan. Elämäni ei kuitenkaan mennyt niin kuin olin suunnitellut.


Kolmantena opiskeluvuonna jouduin jäämään pois opiskeluista vakavan sairauden vuoksi. Sinäkin aikana, kun olin pois opiskeluista, oli kuva itsestäni tulevana lastentarhanopettajana minulle tärkeä. Tuleva työni kasvatuksen parissa, lasten edun ajaminen ja opiskelu ovat ehdottomasti olleet asioita, jotka ovat pitäneet minut kiinni elämässä. Joskus tulevaisuuden suunnitelmistani oli jäljellä vain tulevaan työhöni ja opiskeluun liittyvät asiat. Ne auttoivat minua näkemään elämäni merkityksen silloinkin kun se on ollut kateissa. Ne ovat auttaneet minua ymmärtämään, miksi elämän puolesta kannattaa taistella.


En olisi varmaan selvinnyt kuukausien eristyksestä, jos en olisi tiennyt, että minulla on oikeassa maailmassa olemassa paikka minua varten odottamassa. Sairauteni ja kuntoni huonontuessa koin kuitenkin ensi kertaa myös sen, miltä tuntuu menettää kyky oppia ja kyky keskittyä. Ensi kertaa henkilökohtaisesti tunsin, miltä tuntuu, kun oppiminen oikeasti on vaikeaa. Oppimiseni vaikeutumisen ja opiskelujeni pitkittyminen eivät saaneet minua lannistumaan. Se sai minut arvostamaan opiskelua ja oppimista entistä enemmän. En suostunut luopumaan haavekuvastani tulevana lastentarhanopettajana silloinkaan, kun näytti epätodennäköiseltä, että enää koskaan kuntouisin työkykyiseksi. Yritin lukea tenttikirjoja sairaalassakin.


Sairaalassa myös koin, miltä tuntuu olla täysin riippuvainen toisesta ihmisestä. Silloin todella ymmärsin, kuinka tuollaisessa suhteessa, kuten lapsella ja aikuisellakin on, kaikkein tärkein asia on molemminpuolinen luottamus. Ymmärsin myös, kuinka silloin kun itsemääräämisoikeutta ei käytännössä ole, tulee tärkeäksi pienet omaan elämään koskeviin päätöksiin vaikuttaminen. Silloin todella oivalsin lapsen kuuntelemisen merkityksen. Opin myös paljon päivittäisten rutiinien merkityksestä turvallisuuden tunteen kannalta. Olen siis käynyt monilta osin uudelleen lähellä lapsen kokemusmaailmaan, ja onnistunut säilyttämään sieltä ainakin yhden tärkeän asian: kyvyn iloita ja ihmetellä elämän pienen pieniäkin ilon ja ihmetyksen aiheita, joita jokapäiväisestä arjestamme löytyy.


Olen myös kohdannut monenlaisia ihmisiä ja kuullut erilaisia elämäntarinoita ja kohtaloita. Olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä enemmän kuin koko sinä aikana, kun suoritin erityispedagogiikan sivuaineen. Uskon, että kokemuksieni myötä osaan tukea myös erilaisia taustan omaavia vanhempia paremmin, mikä myös kuuluu hyvälle lastentarhanopettajalle, sillä lapsi on osa perhettä ja kasvatus yhteistyötä vanhempien kanssa. Hieman mutkaisemman polun kulkemisen myötä on siis samalla maailmankuvani laajentunut valtavasti.


Kun sitten toipumisprosessini lähti käyntiin, olen käynyt sisälläni valtavan kasvuprosessin. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, olen kasvanut valtavasti ihmisenä, ja samalla lastentarhanopettajana. Toipumiseni on ollut pieni ihme, johon ei ole ajoittain uskonut kukaan.  Tuon ihmeen myötä opin samalla näkemään mahdollisuuksia siellä, missä muut eivät niitä ehkä näe. Lastentarhanopettajan tehtävä on täynnä orastavia mahdollisuuksia ja niihin tarttumista. Se on myös aina myös tulevaan tähtäävää, vielä olemattoman suunnittelua ja keskeneräisyyden arvostamista.


Kriisi muutti arvojani, ja lastentarhanopettajuuteni näkökulmasta se tarkoitti ennen kaikkea kasvatuksen tärkeintä päämäärää. Kasvatuksen keskeisimpänä päämääränä näen nyt sen, että jokainen lapsi saisi tuntea olevansa arvokas, ja oppisi näin arvostamaan itseään ja muita. Lastentarhanopettajan tehtävä on myös opettaa lasta kohtelemaan itseä ja muita siten, kuin tämä arvo edellyttää.


Nyt, kuin ihmeen kautta, valmistumiseni ollessa vihdoin lähellä, koen olevani lasta arvostava, erilaisuuteen hyväksyvästi suhtautuva kasvattaja. Vahvuuteni on alusta asti ollut lasten kohtaamisessa, lapsen tunteiden ja kokemuksen peilaajana ja kanssajakajana. Pääsen lasta lähelle lämpimällä vuorovaikutuksella, josta välittyy aito lapsen arvostus. Ohjaustapani on kannustava ja myönteisesti rohkaiseva. Kokemukseni ja varmuuteni myötä olen oppinut tarttumaan lasten aloitteisiin yhä enemmän, ja suunnittelemaan lasten ja lapsiryhmän tarpeista käsin. Fokukseni kaikessa kasvatuksessa on lapsen paras.


Elämän kokemukseni koulutuksen ohella ovat kasvattaneet minut arvostamaan syvästi lastentarhanopettajan tehtävää, ja kannan ammattini suurella ylpeydellä. Pitkästä ja mutkaisesta tiestäni huolimatta olen siis oppinut paljon myös tehtävästäni lastentarhanopettajana. Matkani on kuitenkin vielä kesken, ja minulla on vasta vähän kokemusta ja paljon opittavaa. Intoni oppia lisää on saanut minut myös haaveilemaan jatko-opinnoista, jopa tulevaisuudesta tutkimuksen parissa.


Viimeisessä harjoittelussani pitkän tauon jälkeen huomasin kuitenkin jälleen, kuinka nautin lasten kanssa toimisesta, kuinka saan voimaa erilaisten lasten kohtaamisesta. Kuinka innostuin lasten onnistumisesta ja kuinka heidän innostuksensa tarttui minuun. Päätin siis heti hakea lastentarhanopettajan työtä, ja katsoa, mihin tulevaisuudessa tieni suuntautuu. Odotan innolla unelma-alani minulle tarjoamia uusia mahdollisuuksia, ja lähden enemmän kuin mielelläni kokeilemaan siipiäni työelämässä, ja oppimaan lisää. Voi olla, että myöhemmin jatkan opiskelujani. Joka tapauksessa varmaa on, että haluan oppia ja tutkia lasten kasvatusta ehdottomasti lisää, on se sitten käytännön työssä päiväkodissa, muunlaisena kasvattajana tai jatko-opiskeluiden merkeissä.


Oma lastentarhanopettajuuteni ja siihen liittyvän ajattelun kehittyminen on siis ollut pitkä prosessi. Viimeisein harjoitteluni sytytti uudelleen voimakkaampana kuin koskaan motivaationi, arvostukseni lastentarhanopettajan työtä kohtaan ja ennen kaikkea uskon omiin mahdollisuuksiini tehdä tuota tärkeää työtä kaiken kokemanikin jälkeen. Nyt muistan taas, miksi tämä ala on ollut aina unelmani, ja enemmänkin.  Nyt tiedän, mitä on kutsumus. 



<3: Ida, Lastentarhanopettaja




torstai 11. kesäkuuta 2015

Ihana kesänaloitusviikko!

Otin tänä vuonna jo pienen varaslähdön kesään. Ennen toukokuun viimeistä viikkoa olin vihdoin saanut kaikki kouluhommat hoidettua, syksyn työkuviot sovittua ja muutenkin elämä tuntui rullaavan hyvin eteenpäin. Kun sitten toukokuun viimeiselle viikolle sattui vielä ne ensimmäiset oikeasti läpimät päivät, oli hyvä aloittaa kesäloman vietto.

Siskoni kanssa avasimme kesäkauden virallisesti yhteisellä kaupunkipäivällä minun lomani alkaessa ja siskoni puolestaan siirtyessä kesätöihin. Vietimme ihanan rennon päivän ilman turhia suunnitelmia tai aikatauluja. Ensin kävimme parilla pienellä kripputorilla. Siskoni uusi melkein koko turkoosin sisustuksensa, ja minä löysin kevyen kesämekon. Sen jälkeen menimme yhteen lempikahviloistani Fazerille jäätelöille. Ensimmäiset "ulkona" nautitut jäätelöt tänä kesänä! Minä maistoin ensikertaa ihanan makeaa, lempisuklaani, Fazerinan makuista palloa, ja siskoni päätyi raikkaaseen päärynään. Tovi kahvilassa vierähtikin muistellen niin vanhoja kouluaikoja kuin yhteistä harjoitteluammekin.




Kesäni aloitusviikkoon kuului tänäkin vuonna myös perinteinen Porvoon-reissumme äitin kanssa. Tänä vuonna myös siskoni oli matkassa mukana. Ihan ensiksi menimme käymään torilla, jossa meitä nauratti, kuinka torikahviosa oli pelkkiä miehiä... Sen jälkeen jatkoimme Porvoon aina yhä sympaattiseen vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelimme pienet sisustus ja herkkuliikkeet sekä tietysti iki-ihanan vanhan ajan henkisen lelukaupan! Yritin kovasti katsella lelukaupasta päiväkotiin käsinukkea, jonka olen todennut ihan parhaaksi kontaktivälineeksi lasten kanssa, mutta valitettavasti sellaista ei löytynyt. Lopulta reissumme paras ostos olivat ihanat pinkit ruususervietit valmistujaisjuhliini. Lounaan ja terassijuomien jälkeen nautimme taas kiskalta jäätelöt auringon paisteessa. Tälläkin kertaa päätin kokeilla uutta ja valitsin banaani-toffee pallon. Tällä tahdilla ehdinkin maistella varsin monta uutta makua kesän aikana...Kierroksen päätimme tietysti Brunbergin tehtaanmyymälään.






Erään ystäväni ja entisen työkaverini kanssa saimme vihdoin yhteisen kesälomaprojektimme alulle, kun menimme kangaskauppaan valikoimaan kankaita essuihimme. Essuni värisäyt eivät vamasti yllätä ketään -pinkkiä tietysti! Tällaiselle jauhopeukalolle ja himokokkailijalle essu tulee enemmän kuin tarpeeseen ja parempaa ompeluopettajaa en voisi toivoa!

 Muutaman mutkan kautta myös paras ystäväni ilahdutti minua yllätysvierailullaan toukokuun viimeisenä viikonoppuna. Arvokas yhteinen hetkemme kului kuten meillä yleensä: jutellen kaikesta mahdollisesta syvällisestä ja vähemmän syvällisestä. Ja kyllä sitä puhuttavaa riiuttikin! Näitä hetkiä olin todella kaivannut! Sen jälkeen kun opiskelukuviot ajoivat meidät eri kaupunkeihin, näitä ytheisiä hetkiä on tuntunut olevan liian harvassa, mutta onneksi kesä tarjoaa meille toivottavasti enemmän mahdollisuuksia yhteiseen ajanviettoon.Ehdottomasti yksi kesän parhaita puolia; en melkein malta odottaa seuraavaa tapaamistamme!

Kolmannen ystäväni ja blogituttuni kanssa olin puolestaan kirpputorikierroksella lemppari itsepalvelukirpputorillani Kaivarin kanuunassa.Onnistuin koituttamaan ihanan turkoosin säyvisen hupparin jo syksyä ajatellen... Juuri puhuimmekin Ystäväni kanssa siitä, kuinka kirppareilta uskaltaa kokeilla sellaisiaki tyylejä, joita ei muuten mieltäisi itselleen! Esimerkiksi olisin helposti kaupassa ohittanut tällaisen värin, mutta nyt huomasin, kuinka hyvin sekin minulle sopii ja tuo mukavaa vaihtelua muuten valkoisiin ja vaaleanpunasävyisiin vaatteisiini! Kävellessämme Eplanadin puistoon kirpputorilta aurinko paistoi, ja oli jo niin kesäistä että! Niinpä päädyimmekin (jälleen) jätskikiskan kautta puistoon istuskelemaan kera suurten pehmisten.Ihanaa, vihdoin kesä, jolloin saan syödä ihan niin paljon jäätelöä, kuin huvittaa!



Kesäni alkoi siis ihan parhaisssa mahdollisissa merkeissä: läheisten seurassa elämän pienistä tärkeistä ilon aiheista nauttien. Näissä tunnelmissa on ihana aloittaa kesäloman vietto: nyt kun sitä elokuussa alkavien töiden vuoksi voi todella lomaksi kutsua! Toivottavasti teidänkin kesänne on alkanut mukavasti!

:) Ida

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Arkisia päivällisiä, osa1

Lupailin teille alkuvuodesta jonkinlaisia ruokakuvia ja kertomuksia ruoka-annoksistani. Kevään aikana onkin sitten tullut räpsittyä ihan kiitettävästi teille kuvia arkisista päivällisistäni. Niin paljon itse asiassa, että saatte seurata niitä useammankin tekstin verran. Toivon, että tästä on tukea teille, joille lämpimän ruoan syöminen on vaikeaa, kuten se on itsellenikin ollut, ja ehkäpä teille muille antavan jonkinlaista inspiraatiota arkiruokailuihin.


Kalanuggettteja. Joulun herkkuruokien jälkeen minun teki mieli jotakin hyvin tavallista kotiruokaa, ja kuitenkin kaiken leipomisen jälkeen jotakin nopeasti valmistuvaa. Lähdin kaupasta hakemaan itseasiassa kalapuikkoja, mutta matkaani tarttui nämä kalanuggetit, jotka tarvitsi vain tuikata uuniin. Kalanuggetit ovat sydänmerkkituoti, ja niiden kuori on valmistettu rypsiöljystä. Tämä on ehdottomasti omalla kohdallani plussaa, sillä yritän varmistua riittävästä omegoja-rasvahappojen saannista. Nuggettien maku muistutaa pitkälti kalapuikkoja, ja nimi taitaa tulla tuosta muodosta. Kuorrutuksesta tuli uunissa rapea, ja ne sopivat hyvin ketsuppiin dipatuiksi. Ehdottomasti mainettaan parempi puolivalmiste!


Omatekoiset sieni-lihapullat. Vaikka osa tuotteita maistuu oikein hyvin valmiinakin, lihapullat teen mielelläni itse, jotta niissä olisi sitä lihaakin... Perusraaka-aineeni ruoanlaitossa on nykyään niin tavallinen, mutta sitäkin herkullisempi jauheliha. Höysteeksi nämä pyörykät saivat vielä suurta herkkuani sieniä. Näiden liahpullien simppelin respetin olen jakanut teille täällä blogissanikin!



Valmis maksalaatikko. Joulun jälkeen lähikauppassani oli vielä tarjolla erilaisia joulusta jääneitä laatikoita. Itse maistoin ensimmäistä kertaa maksalaatikkoa, joka ei meillä ole kyllä ikinä kuulunut jouluherkkuihin. Ihastuin ensihaarukallisesta tähän makeahkoon herkkuun niin paljon, että monta kertaa tätä tulikin alkukeväästä popsittua. Parhaaksi todettu lisuke maksalaatikolle oli mielestäni ehdottomasti (ikirakkaani raejuuston lisäksi tietysti...) keitetyt minuporkkanat!


Kinkku- ja juustotäytteiset tuorepastat. Näppärä ja lähes ravintolatason pasta-ateria syntyi kaupan valmiista täytetyistä tortellineista tuorepastojen joukosta! Yleesnä minulle maistuivat kinkkutäytteiset kera raejusuton,kirsikkatomaattejen ja ison kasan ketsuppia. Kerran kuitenkin tartuin kaupassa vahingossa kinkkutäytteisten sijaan juusto-yrttitäytteisiin yksilöihin, ja löysinkin niistä uuden suosikkini!

Muun muassa tällaisia aterioita on täällä tänä keväänä syöty! Ateriani ovat koostuneet ihan sen mukaan, mitä minun on milloinkin tehnyt mieli. Enää ajatusmalliini eivät siis kuulu minkäänlaiset turvaruoat, vaan syön puhtaasti itseäni ja mielitekojani kuunnellen.

Kuvaamieni aterioiden ohella olen syönyt usein vielä erillisen kulhollisen verran salattia. En kuitenkaan enää täytä vatsaani salaatilla ja kurkulla, vaan syön sitä lämpimän ruoan lisäkkeenä varmistaakseni vitamiinien ja muiden tärkeiden hivenaineiden saannin ja saadakseni hieman raikkautta muuten tuhtiinkin ateriaani. Kuten huomaatte olen myös ihan hulluna raejuustoon, ja syönkin sitä poikkeuksetta melkoisen keon päivälliseni lisäkkeeksi. Raejuusto on hyvä lisä aterialle, mutta ei milloinkaan korvaa koko ateriani proteiineja, saati koko ateriaa!

Nämä ruokamäärät ovat sellaisia, joilla minä saan vatsani täyteen.  Jokaisen tarve on tietysti erilainen, ja kuten huomaatte, vaihtelevat minunkin ateriani arjessa paljon sen mukaan, mitä tekee mieli ja millainen nälkä siellä vatsassa kurnii. Huomauttaisin myös, että päivällinen on vain yksi ateria minun syömisistäni pitkin päivää. Joka tapauksessa, kuten huomaatte, tavallista kotiruokaa saa ja pitää syödä ihan kunnon annoksia.

Itse oikein rakastan nykyään tavallisia arkiruokia, ja päivällinen on ehdottoasti lemppariateriani. Natuin juuri tällaisista tavallisista kotiruoista, vaikka toki enemmän kuin mielelläni vaihdan ateriani silloin tällöin esierkiksi ravintolaillalliseen. Joka tapauksessa en voisi kuvitella enää eläväni kunnon lämmintä ateriaa, en varmasti voisi silloin henkisesti enkä fyysisesti hyvin!

<3: Ida