Niks ja naks -itsensä hemmottelulla poikki sairauden kahleita

Kävin tänään kampaajalla. Monelle säännölliset kampaamoreissut ovat luonnollinen osa arkea, mutta minulle se tarjosi ainutlaatuisen itseni hemmotteluhetken, jota voi todella kutsua arjen luksukseksi. Seuraavassa kerron hieman lisää siitä, miten tällainen pienikin kokemus voi anoreksiasta toipuvalle olla merkityksellinen.

Ensinnäkin kampaamossa käynti on aina panostus omaan ulkonäköön ja omaan itseensä. Tällöin se on myös omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Anoreksiaan liittyy usein ajatus, että itse ei ansaitsisi mitään ja tulisi pärjätä mahdollisimman vähällä. Tällöin myös itseen rahallinen satsaus tuntuu sairauden mielestä väärältä. Tämä johtuu nähdäkseni pohjimmiltaan heikosta itsearvostuksesta. Kampaamoa varatessani en kuitenkaan kuunnellut sairauden perättömiä väitteitä, vaan ajattelin, että olen pienen ehostuksen arvoinen, minuun kannattaa panostaa.

Omaan ulkonäkööni panostaminen viestii myös siitä, että haluan näyttää hyvältä. Anoreksiaan liittyy usein pyrkimys näyttää muille omaa pahaa oloaan oman riutuneen ja kurjan ulkomuotonsa avulla. Nyt kampaajalla, kuten olen aiemmin havainnut jo meikatessani, halusin kuitenkin näyttää
terveeltä, kauniilta nuorelta naiselta, en enää sairaalta lapselta.

Kaikesta ehostuksesta huolimatta anoreksiaa sairastavan on kuitenkin vaikeaa antaa itselleen lupaa tuntea itseään kauniiksi. Sairaus saa sairastavan häpeämään omaa ulkoista olemustaa ja syöttää sairastavan mieleen jatkuvasti väitteitä siitä, kuinka rumalta, lihavalta tai muuten vain epämiellyttävältä tämä näyttää. Tämän vuoksi toipuvalle kokemukset itsensä kauniiksi tuntemisesta ovat arvokkaita. Minusta tuntui ihanalta ihastella omaa peilikuvaani tänään kampaamon peilistä leikkauksen ollessa valmis, ja todeta: näytän ihan hyvältä.

Tyytyväisyyttä omaan ulkonäkööni lisäsi entisestään se, kuinka huomasin hiusteni tuuheentuneen ja saaneen lisää kiiltoa, mistä voin varmasti kiittää parantunutta ravitsemustilaani sekä erityisesti etenemistäni taistelussani riittävän rasvan saannin kanssa. Tällainen oman etenemisen huomaaminen ja oman voinnin koheneminen kannustavat jatkamaan eteenpäin toipumisen tiellä ja lisäävät tyytyväisyyttä itseen.

Tämä tyytyväisyyden tunne kampaamotuolissa ei kuitenkaan tullut anoreksiasta toipuvalle ilman haasteita. Syömishäiriöön liittyy usein nimittäin, että toisen ihmisen kosketus koetaan vaikeana, jopa vastenmielisenä. Kehosta on tullut pyhä taistelutanner, jota häpeää ja johon ei halua päästää muita lähelle. Tarkkaa syytä kosketuksen vaikeuteen en tiedä itsekään, mutta varmasti sekin liittyy alhaiseen itsetuntoon ja häpeään omasta kehostaan. Muistan, kuinka sairaimpina aikoinani toisen ihmisen kosketus, vaikkapa hyvällä tarkoitettu ystävän tai äidin halaus, on saanut minutkin pelästymään ja ahdistumaan. Antaessani kampaajan leikata hiuksiani minun täytyi kuitenkin päästää toinen omalle reviirilleni.

Ja toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa kosketus ei tuntunutkaan enää pahalta. Itse asiassa tunsin rentoutuvani kampaajan tuolissa lehtiä selatessani, kun kampaaja käsitteli hiuksiani. Tälläinen rentoutunut olotila on usein sairastavalle harvinaista, sillä sairaus saa sairastavan olemaan ikään kuin jatkuvasti varuillaan. Lisäksi anoreksia pistää sairastavan tuntemaan huonoa omatuntoa rentoutumisesta väittämällä, että sairastavan tulisi koko ajan olla liikkeessä tai muuten kuluttamassa kaloreita. Lisähaasteensa rentoutumiseen tuovat sairaat ajatukset, jotka eivät jätä rauhaan. Lisää rauhoittumisen haasteesta sairastavalle voi lukea täältä.

Nyt kuitenkin lähes torkahdin kampaamon tuolille.Tälläinen rentoutunut olotila, jonka kampaajalla koin, tuntui todella nautinnolliselta. Nautinnon kokemuksen suominen itselleen ei sekään kuitenkaan ole sairastavalle mikään itsestäänselvyys. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, sairauden tavoitehan on nimenomaan kurjuuden maksimointi. Sairastava myös ajattelee usein, ettei ole ansainnut tuntea hyvää oloa. Kuten edellisessä tekstissäni kuitenkin kirjoitin, on hyvä muistaa, että lupaa nauttia elämästä ei tarvitse mitenkään ansaita. Jokaisella on yhtälainen oikeus nauttia arjen pienistä iloista, kuten minä nautin tänään kampaajalla.

Parikymppiä köyhempänäkin olen siis tyytyväinen kampaamokokemukseeni. Sain kokea  rentouttavan, nautinnollisen hetken sekä lopputuloksena tuntea tyytyväisyyttä itseeni ja omaan ulkonäkööni. Kaiken kaikkiaan tuntuu, ettei kampaamossa saksittukaan pelkästään ylikasvanutta tukkaani, vaan samalla lähti jälleen pieni siivu myös anoreksian kahleita ja niihin kuuluvaa häpeää ja rajoituksia.

<3: Ida