Vaikka varsinaisen paranemiseni koen ajoittuneen vuoteen 2015, on minulle vuosi 2016 kuitenkin ollut se ensimmäinen, jonka olen saanut elää täysin omana itsenäni. Energiaa ei mennyt enää toipumiseen ja terveyden ylläpitoon, ja pääsin käyttämään vahvuuksiani minulle tärkeisiin asioihin ja elämään itseni näköistä elämää.
Kanavoin energiaani tekemään työni hyvin ja etenemään urallani, oikeaan treenaamiseen, lähimmäisten auttamiseen, tulevaisuuden suunnitelmiin, harrastuksiin ja matkusteluun ja uusiin ja vanhoihin ihmissuhteisiin. Tämän myötä löysin itsestäni rohkean, luovan, määrätietoisen, positiivisen ihmisen. Tunsin nauttivani arjesta ja pääseväni elämässä eteenpäin.
Vuoteeni on mahtunut monta mukavaa muistoa. Uuden vuoden jälkeen olin siskon kanssa Ruotsin risteilyllä shoppailemassa ja herkuttelemassa. Suomi voitti jääkiekon MM-kisat. Keväällä pääsin Lontooseen, jossa nautin iltapäiväteetä, ravintolaillallisista, shoppailusta Oxford-streetillä ja vahakabinet-seikkailusta.
Kesällä minulla oli kolme viikoa lomaa, jolloin kiertelin bussilla ja autolla Suomea siskon ja perheen kanssa ja tutustuin moneen Suomalaiseen kaupunkiin uusin silmin. Turku, Tampere, Porvoo, Tuusula. Lomaan mahtui paikallista taidetta ja kesäteattereita, jäätelöä ja aurinkoakin. Teimme myös pidemmän Itä-Suomen reissun Savonlinnan ja Lappeenrannan suunnalle. Parhaiten jäivät mieleen Olavinlinna, upea koskenlasku ja lukuisat pikkutorit sekä nuoren taiteilijan näyttely. Parhaan ystäväni kanssa kävin Tallinann risteilyllä, ja mökillä vietin juhannusta ja poimin mustikoita myöhemmin elokuussa.
Vuoden tärkeimmät juhlat ennen joulua ajoittuivat keväälle ja loppuvuoteen. Keväällä juhlistimme siskon valmistujaisia, ja mrraskuussa juhlimme papan pyöreitä vuosia. Olen onnellinen, että pääsin jakamaan näitä tärkeimpien ihmisteni tärkeitä hetkiä.
Töissä tuntuu, että asiat ovat edenneet nopeasti. Olen saanut oppia niin paljon 1,5 vuoden aikana, että se tntuu oikeastaan aika uskomattomalta. Olen tehnyt töitä täysillä, suurella sydämellä ja selvinnyt vaikeistakin hetkistä huumorilla ja itseeni luottaen. Koen pärjänneeni hyvin, ja että minuun ja ammattitaitooni luotetaan töissä.
Jonkin verran olen kokenut työssä muutoksia. Töissä vaihdoin ensiksi toiseen vaativampaan ryhmään heti vuoden vaihteessa. Elokuussa sitten kun ensimmäinen työsuhteeni päättyi sain vakinaisen paikan kotini läheisestä päiväkodista, ja pääsin aloittamaan pienten ryhmässä. Loppuvuodesta sain tunnustuksen työstäni pienellä palkinnolla esimieheni esimieheltä. Yksi työelämän hienoimmista jutuista oli, kun pääsin johtajien mukaan Haikon kartanoon suunnittelemaan varhaiskasvatusta Helsingin tasolla.
Olen tasapainottanut arkeani harrastuksilla. Keväällä ja kesällä opettelin ompelemaan vaatteita kaverini opastuksella, ja nyt syksymmällä toisen ystävän kanssa tehnyt koruja. Siskon kanssa olemme pelailleet sulkapalloa. Tärkein harrastukseni on ollut salilla, ja tulostakin on siellä syntynyt.
Syksyllä ja talvella olen keskittynyt nauttimaan kulttuurista ja tapahtumista täällä lähialueillla. Messuista kävin Messukeskuksessa I love me messuilla, Fashion outletissa, Wanhassa satamassa kädentaitomessuilla ja naistenmessuilla. Teatterissa olimme katsomassa perheeni kanssa lapsuusmuistoja herättävää komisario Palmua. Elokuvissa olen nähnyt Apulannasta kertovan elokuvan, Rowlingin ihmeotukset ja Varpu-leffan. Synttäreitä vietin kiinalaisessa ravintolassa. Ihanaa Chisua pääsin kuuntelemaan Vain elämää-risteilylle, ja samallamyös Tallinnan puolella käsityöpuodeissa käymään. Sunnuntaisin pappaa tervehtimässä on ollut hieno nähdä, miten hänkin on rakentanut nyt tähän elämän vaiheeseen omaa elämäänsä ja nauttii siitä näillä puitteilla.
Joulua vietin perheeni kanssa. Söimme hyvää ruokaa, kävimme joulukirkossa, luin uusimman Harry Potterin, kävimme kävelyillä ja pelasimme rappakaljaa. Joululoma oli tänä vuonna paikallaan. Olen rentoutunut lukien, liikkuen, elokuvissa, kahviloissa ja alennusmyynneissä shoppaillen. Siskon kanssa kävin jälleen Tallinnassa risteilyllä (oho, taisi olla vuoden neljäs).
Kun kokosin tätä postausta, huomasin itsekin, kuinka paljon hienoja juttuja olen saanut kokea vuoden aikana. Lomareissuista huolimatta suurin osa päivistäni on kuitenkin ollut hyvin tavallista arkea. Ja tiedättekö, siitä olen vuodessa 2016 kuitenkin kaikista kiitollisin. Kymmenen vuotta kaipasin juuri sitä tylsää tasapaksua arkea, ja vuosi 2016 toi sen minulle. Kun opin luottamaan siihen tavalliseen arkeen, jossa ei tarvitse koko ajan olla varuillaan, vapauduin taistelusta ja pystyin keskittymään elämiseen.
En luota oikeasti uudenvuoden lupauksiin enkä osaa toivoa parempaa seuraavaa vuotta. Olen onnellinen siitä, mitä olen saanut ja miten hyvän vuoden olen saant kokea. Olen vähän myös ylpeä itsestäni, siitä mitä olen saavuttanut useammallakin elämäni sekotrilla ja miten olen oppinut suhtautumaan asioihin. Nyt astun hyvillä mieli eteenpäin vuoteen 2017, teen parhaani ja katson mitä se tuo tullessaan.
Loppuun vielä linkki mun "tän vuoden" voimabiisiin.
Tartutaan mahdollisuuksiin, tehdään meille tärkeitä juttuja ja nautitaan siitä! :) <3
Hyvää uutta vuotta kaikille!
<3: Ida
Uuden vuoden alussa on hyvä ynnätä kaikki merkittävät (ja vain ihan kivatkin) tapahtumat. Ihmisellä kun on paha tapa muistaa kaikki negatiivinen kolme kertaa helpommin kuin positiivinen kokemus. Siksi muistelemalla ja huomaamalla, että "jestas, onpa paljon ihania asioita tapahtunut vuoden aikana!", sitä jaksaa alkaa uuden luvun täynnä optimismia. Sitä sinulta ei puutu ja aina jaksat kaivaa arjesta ilon aiheita. Kiitos tästä vuodesta ystäväni, olkoon uusi vuosi täynnä haasteita! <3
VastaaPoistaAivan totta, ihan ehdottomasti kannattaa muistaa ja ihan tässä ja nyt myös huomata ne hyvät jutut!:)
PoistaKiitos, että olit Ystävänäni myös vuonna 2016. Toivon myös Sinulle tulevaan vuoteen rohkeutta tarttua haasteisiin, ja toisaalta myös sitä ihanaa tunnetta, kun asiat menevät vain omalla painollaan ja Sinä saat elää. Haleja <3
Heippa! sinulla kun on hyvin läheiset välit perheeseesi, kysyisin, että oletko jo täysin omillasi vai oletko esim. välillä vanhempiesi luona yötä? Itsekin sain sairastaessani korvaamatonta tukea vanhemmiltani ja asuin pitkään heidän luonaan. Nyt olen jo onnellisesti kuntoutuneena omillani, mutta yhä majailen välillä lapsuudenkodissani. En tiedä onko se aikuisiällä normaalia. Toisaalta nyt siitä on kovasti tukea äidilleni, joten sinänsä ei siitä haittaakaan ole. En vain tiedä ketään muuta joka olisi säännöllisesti yötä lapsuudenkodissaan... Se jotenkin jäi päälle.
VastaaPoistaKyllä koen olevani omillani, eli selviän itsenäisesti arjesta, pystyn tekemään itse päätöksiä ja hoitamaan asioitani. En ole siis enää samalla tavalla riippuvainen tai tukeudu sillä tavalla vanhempiini, mutta kyllä pdän heihin paljon yhteyttä ja näemme usein. Erilaista yhdessä oloa, kuin silloin kun tarvitsin esim tukea ruokailuihin, mutta yhtä tärkeää yhä, varmaan molemmille.
PoistaMulle on oikeastaan aina ollut perhe tositosi tärkeä, ja on ihan lapsesta saakka tehty paljon perheen yhteisiä juttuja ja vietetty paljon aikaa. On se tietysti vähentynyt, mutta yhä se on tärkeää. Usein myös vaikeudet, kuten perheenjäsennen sairastuminen, tai eriyisesti yhdessä siitä selviäinen kuten minun tapauksessani, myös yhdistää perhettä ja perhesuhteita entisestään. Koen, että näin kävi myös meidän perheessä, vaikka en tiedä, millaiset välit ilman näitä kokemuksia olisivatkaan... Samoin tää kokemus oli varmasti tärkeä siinä, että olen tosi llähenen myös pappani kanssa, ja tapaan myös häntä varmasti yhtä usein kuin monet ikäiseni isovanhempiinsa. Kaikilla nyt on erilainen käsitys normaalista, mutta omat arvoni eivät ainakaan näe siinä mitään pahaa. Olen onnellinen siitä, että minulla on perheeseeni hyvät välit, että meillä on hyvä olla yhdessä, ja jaamme elämän ilot ja surut, polin ja toisin.
Sinuna en olisi huolissasi siitä, että tykkäät käydä lapsuudenkodissasi. Ehkä tarvitset heitä, vaikka tilanteesi onkin parempi, koska olet saanut heiltä tukea? Tai ehkä tuo että "se jäi päälle" tarkoittaa, että olette kokemusen myötä lähentyneet ja teillekin on kehittynyt tietynlainen tapa pitää yhteyttä? Jos asia sinua metityttää, voit tietenkin puhua asiasta vanhempiesi kanssa. Luulen, että oi syy mikä tahansa, hekin ovat onnellisia siitä, että heidän lapsensa vierailee mielellään lapsuudenkodissaan sillon tällöin, ja jakaa elämäänsä myös nyt kun asiat ovat paremmin :)