Viime aikoina olen kovasti pohtinut blogiani, sen merkitystä, tarkoitusta ja kohtaloa. Erityisesti minua on mietityttänyt se, millaisen kuvan annan blogissani itsestäni ja tilanteestani. Saatuani hirveän itku-potku-raivari-ahdistuskohtauksen kirjoitettuani blogiini juuri hetkeä ennen siitä, kuinka olen mennyt eteenpäin, alkoi mielessäni pyöriä kysymyksiä: onko blogini pelkkää teeskentelyä, onko siinä mitään aitoa, ja jos ei, ketä se näin ollen palvelee? Ensimmäistä kertaa olen jopa pohtinut tämän asian takia blogini lopettamista.
Tämä blogini on sen elämän aikana muokkautunut yhä enemmän kertomaan onnistumisen kokemuksistani matkani varrella, erävoitoistani taistelussani Mörköä vastaan, sekä sitä seuranneista elämän pienien ilojen löytymisestä arjestani. Blogistani on tullut minulle positiivinen paikka, jossa jaan onnistumisiani, hyviä tuntemuksiani ja nautin edistymisestäni. Toki olen kirjoittanut blogissani myös muun muassa sairaista rituaaleistani, pakkoliikkumisestani ja muista vaikeuksistani. Etenkin aluksi käsittelinkin blogissani syömishäiriöön liittyviä ongelmia omien kokemuksieni pohjalta, mutta yhä enemmän blogini on tullut minulle positiiviseksi paikaksi, paikaksi, jossa jaan onnistumisiani ja löytämiäni elämän iloja ja iloitsen niistä. Ja sellaisena sen haluan pitääkin.
Netti on pullollaan sairastavien syömishäiriötä käsitteleviä blogeja, joissa puretaan pahaa oloa, epätoivoa ja ryvetään sairaudessa. Tämäntyyppisillekin blogeille on varmasti kysyntää ja oma lukijauntansa, mutta minun blogini ei kuulu näihin. Eikä kuulu toivottavasti tulevaisuudessakaan.
Ainakin minulle itselleni on kuitenkin selvää, ettei minunkaan elämäni positiivisesta blogista huolimatta kuitenkaan ruusuilla tanssimista, eivätkä nämä onnistumiset kuitenkaan valitettavasti ole koko elämäni. Jos jollekin on jäänyt vielä siis epäselväksi, niin kyllä, olen ihminen, ja olen yhä syvästi sairas, ja minullakin on silloin tällöin todella vaikeaa. Kaikista vaikeuksistani en kuitenkaan kerr, enkä tietoisesti haluakaan kertoa tänne blogiini. Valikoin siis, mitä tänne blogiini kirjoitan, enkä halua julkaista kaikkia ajatuksiani ja tuntemuksiani julkisesti netissä kaikkien luettavaksi, ja minulla on tähän nähdäkseni täysi oikeus. En ole blogillani tilivelvollinen kenellekään tilanteestani, ja itse päätän, mitä omaan blogiini kirjoitan. Blogini ei siis ole mahdollisimman realistinen kuvaus tai dokumentti elämästäni, eikä se ole sen tarkoituskaan. Osaa asioistani käsittelen esimerkiksi vain ystävieni ja läheisteni kanssa, osaa vain hoitajani kanssa, ja osan asioistani pidän omina yksityisasionani.
Vaikeukeuteni eivät kuitenkaan mitätöi sitä kaikkea saavuttamaani hyvää, sitä edistymistä, josta olen tänne blogiini kirjoittanut. Jokainen tänne kirjoittamani terve oivallus, edistysaskel ja onnistumisen tunne on totta, minun todellista elämääni. En blogini historiassa ole vielä valehdellut kertaakaan tänne blogiini, mikä on mielestäni jo aika kunnioitettavaa ja kertoo siitä syvästä luottamuksesta, jonka olen teihin lukijoihini muodostanut, ja ehkäpä jotakin myös tekstejeni aitoudesta. Ja tämänpä vuoksi ovat edistymisestäni päässet nauttimaan itseni lisäksi myös läheiseni ja hoitavat tahoni. Olen edistynyt toipumisessani ihan joka sektorilla, ja iso kiitos siitä kuuluu myös tälle blogilleni.
Rajanvetoni yksityisyyteni suojaksi lisäksi tähän positiivisuuteen blogissani on nimittäin toinenkin syy. Tämä onnistumisten, hyvän fiiliksen jakaminen on ollut minulle niin tärkeää siksi, että anoreksia sairautena on kovin negatiivinen ja Mörkö pyrkii mitätöimään tämän kaiken hyvän tieltään. Syvällä ahdistukseni syöverreissäkin olen nauttinut siitä, että minulla on ollut ainakin yksi paikka, jossa voin tuntea olevani onnistunut, yksi paikka, jossa erävoitto sairauttani vastaan todella on Voitto ja yksi paikka, jossa tunnen tulleeni ymmäretyksi siitä, kuinka isoja pienen pienet hatarat askeleeni ovat olleet, mistä suuri kiitos kuuluu teidän lukijoidenne Ihanille kommenteille. Blogini kautta olen todella saanut huomata, kuinka jaettu ilo on kasinkertainen ilo ja kuinka onnistuminen ruokkii onnistumista. Siksi blogistani onkin tullut minulle yhä enemmän paikka, jossa vahvistan terveitä ajatuksiani hehkuttamalla onnistumisiani. Pitkän hoitojaksoni aikana olenkin oppinut ainakin yhden tärkeän asian hoitajani avulla: nauttimaan myös siitä, mitä on jo saavuttanut sen sijaan, että surisin vain sitä, miten paljon matkaa on vielä jäljellä.
Ehkäpä blogiini valikoituneet aiheet ja sen positiivisuus viestittävätkin enemmän minussa tapahtuneesta muutoksesta kuin yksittäiset onnistumisen kokemukset, joita olen täällä käsitellyt. Se kertoo vaikeuksista huolimatta pikkuhiljaa omaksumastani myönteisestä suhtautumisesta elämään ja itseeni, siitä, kuinka kovassa taistelussakin minulla on menneiden sijaan katse jo tulevassa. Olen tavoittanut palan siitä positiivisesta, hyvyyttään ympärillään huomaavasta Idasta, joka olen joskus ainakin ollut. Ja samalla blogini on kertomus siitä, kuinka olen taas tavoittanut toivon.
Haluaisinkin tällä blogillani tarjota myös teille rakkaille blogini lukijoille toivoa, kannustusta, uskoa parempaan sekä sitä kautta sitä arvokasta positiivista vertaistukea, joita minä olen puolestani teiltä lukijoiltani saanut. Sekä kaikille teille, jotka ette välttämättä edes sairasta syömishäiriötä, haluaisin antaan uskoa siihen, että ihmeitä todellakin tapahtuu.
Itselleni olen siis kuitenkin saanut blogistani kaikkein eniten irti. Kuten kirjoitin, vertaistuen lisäksi olen saanut blogini kautta vahvistettua terveitä ajatuksiani, positiivinen ajattelutapani on antanut minulle toivoa ja ennen kaikkea olen oppinut blogini välityksellä iloitsemaan onnistumisistani. Kaikkein tärkein asia kuitenkin on, että käsittelemällä sairauttani ja erityisesti sitä, kuinka pienin paloin olen siitä uskaltanut irroittaa ottettani, tunnen ikään kuin kirjoittaneeni itseäni ulos sairaudestani, ja rohkaiseeni itseäni sitä kautta eteenpäin.
Olen siis äärettömän iloinen, jos joku teistä lukijoistani saa blogistani jotakin hyvää itselleen, mutta minulle jo riittää, että ainakin yksi ihminen kokee hyötyvänsä siitä: nimittäin minä itse. Siksi aionkin jatkaa blogini kirjoittamista juuri tällaisena, kuin minulle siitä on eniten apua, juuri sellaisena kuin itse haluan. Ja tällä hetkellä se on tällainen. Tulevaisuudesa blogini varmasti muokkautuu minun mukanani omanlaisekseen, minunlaisekseni. Tämä on minun Siltani yli synkän virran. Kiitos teille, jotka haluatte jakaa tämän matkan kanssani.
<3: Ida
Kannustan täältä matkaasi!:)<3
VastaaPoistaVoi kiitos! :) <3
PoistaHei Ida!
VastaaPoistaAloitanpa heti tuosta lopusta mitä sanoit: tämä blogi on ihan ensisijaisesti SINUA varten ja kirjoitat just mitä haluat, onhan kyseessä sinun blogisi eikä kenenkään muun! Voin lyödä pääni pantiksi, että ihan me kaikki vakkarilukijat haluamme että jatkat kirjoittamista tällä omalla tavallasi!
Löysin taas niin paljon mihin pystyin samaistumaan! Kun lähdin toipumisen polulle mielessäni pyöri pelko, että mitä jos voinkin välillä huonosti eikä se enää näykään ulospäin koska paino on normaali? Ja näinhän on käynyt, välillä olo on todella huono. MUTTA olen tajunnut, että ei todellakaan kaikkien tarvitse tietää kaikkea, että voin itse valita kenelle kerron ja kenelle en kerro että mitä minulle kuuluu. Kuten sinä, myös minä puhun osasta asioista vain ystävien kanssa, osasta vain terapeutin kanssa, ja osan pidän ihan itselläni. Myös ystävien kesken vaihtelee mitä kerron kenellekin. Eli ei kukaan, siis ei kukaan, tiedä minusta ihan kaikkea paitsi minä itse! Ja niin se pitää ollakin! Kukaan meistä ei ole tilivelvollinen koko elämästään kellekään, jokainen voi valita mitä haluaa kertoa ja mitä ei. Jos sitten joku ei hyväksy tätä asiaa ettei tiedä toisesta kaikkea on se hänen ongelmansa.
Minusta on ihan selvää, että sinulla on niitä erittäin vaikeita hetkiä, en epäile yhtään! Onhan minullakin vaikka olen jo näin pitkällä! Kuten sanoit, netti on pullollaan niitä blogeja joissa vain ryvetään sairauden epätoivossa, on erittäin ihanaa kun sinä jaksat kirjoittaa tätä blogia tästä positiivisesta näkökulmasta! Koska se nimenomaan antaa sitä toivoa! Ja toivoa tarvitsee ihan jokainen, oli syömishäiriö tai ei! Jos joku taas on niin naiivi, että luulee sinun elämäsi nyt olevan vain ruusuilla tanssimista voin taas vain sanoa että se on hänen ongelmansa.
Voin myös niin samaistua tuohon mitä sanot omasta positiivisuudesta ja sen uudestaan löytämisestä! Monta vuotta elin anoreksian lisäksi vaikean masennuksen vallassa, ja mieli oli kaikkea muuta kuin positiivinen, minkä ikävä kyllä myös lähiympäristö sai kokea. Nyt olen minäkin alkanut löytää uudestaan sitä positiivista Katarinaa joka on ollut pitkään piilossa. On suuri ero siinä, näkeekö lasin puolityhjänä vai puolitäytenä.
Jatka siis ihmeessä yksityisyytesi suojaamista ja kirjoita blogia just tavalla mikä sinua puhuttelee! Kuten sanoin, on ihanaa lukea positiivisia edistyksiäsi, poissulkematta sitä tietoisuutta että sinulla niin vaikeitakin hetkiä todella on!
Minä haluan ehdottomasti olla mukana jakamassa matkaasi kanssasi! Lämmin, lämmin halaus! <3<3<3
Hei Katarina! Lämmin Kiitos kommentistasi!
PoistaKiitos siitä, että tunnuit hyvin ymmärtävän sen, etten kaikkia asioitani halua julkisesti täällä blogini puolella julkaista. Kuten kirjoitin, on osa asioistani seaisia, jotka jaan vain lähimpieni kanssa ja osan pidän ihan vain itselläni, aivan kuten Sinäkin. Ja tiedätkö mitä? Sinä kuulut jo myös niihin lähimpiini, ystäviini, ja koko ajan tunnumme lähentyvän toisiamme. Juuri viimeisimmän vierailuni jälkeen kerroin isälleni, kuinka onnellinenolen siitä, että tuntuu,että olen saanut Sinusta ihan oikean Ystävän. Ja jos blogini on tuonut meidät yhteen, on se jo yhdelle pienelle blogille ISO saavutus. Jatketaan siis positiivisesti eteeenpäin, yhdessä elämän iloista nauttien ja niinä huonoinakin hetkinä toisiamme tukien. Lämmin Ystävän halaus. <3
Kiitos sanoistasi! Kyllä, blogisi on tuonut meidät yhteen ja myös minä olen onnellinen kun olen saanut sinut oikeaksi Ystäväksi <3
PoistaKiitos Ida tästä hyvin rehellisestä puheenvuorostasi!
VastaaPoistaKatarina sanoi ääneen monta asiaa, joista olen ihan samaa mieltä. On ollut hienoa lukea matkastasi "yli synkän virran" ja niistä positiivisista muutoksista, joita sinussa on tapahtunut.
Tiedän kuitenkin paremmin kuin hyvin, että anoreksiasta paraneminen on vaikea ja pitkä prosessi. Välillä mennään kaksi askelta eteenpäin ja sitten yksi taaksepäin. Niin se on kaikilla, sinä(kään) et ole superparantuja , joka paranee viikossa. En minäkään ole.
En halua, että koet velvollisuudeksesi meitä lukijoita kohtaan parantua "täydellisesti". Kukaan meistä ei halua sinun tuntevan paineita, vaan haluamme sinun kirjoittavan itsellesi tärkeistä asioista.
Nautin todella paljon blogisi lukemisesta ja haluan myös sinun nauttivan siitä. Teet kaiken niin kuin se on sinulle parasta! Tässä kohtaa saat, ja pitääkin olla terveen itsekäs!
Parantumismyönteisiä syömishäiriöblogeja ei todellakaan ole liiaksi. Olen itse lopettanut kokonaan ahdistavien blogejen lukemisen. Se laji on kuitenkin siinä mielessä juurikin haastava, ettei aina voi olla hyvä päivä ja ah niin positiivinen fiilis ja kaikki on niin ihanaa.
Sinä olet ihana Ida juuri sellaisena kuin olet, kaikkine hyvine mutta myös huonoine puolinesi. Paranet omassa tahdissasi, itseäsi varten.
Voimia syksyn haasteisiin! <3
Aurora
Hei Aurora ja kiitos jälleen Sinullekin Ihanasta kommentistasi! Voi kun olen iloinen, että olen saanut Sinut lukijakseni! Tuntuu, että Sinulla on motivaatio kohdallaan, tunnut ymmärtävän niin hyvin ajatuksiani ja tuot kommenteillasi minulle uutta tärkeää ajateltavaa. Kaiken lisäksi vaikutat niin kovin kiltiltä, empaattiselta, rohkealta ihmiseltä, juuri sellaiselta, jonka kanssa haluaisi vaihtaa ajatuksia lisää ja tutustua paremmin :)
PoistaToit todella tärkeän pointin esille kirjoittaessasi siitä, kuinka paranemisessakaan ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Syömishäiriöön sairastuneet kun ovat usein hyvin vaativia itseään kohtaan, ja saattaa käydä niin että paranemisestakin tulee jonkinlainen suoritus, jossa vaatii itseltään liikoja, ja tällöin saatetaan mennä metsään. Siksi tämä riski on pidettävä mielessä!
Todella hieno on myös tuo oivalluksesi siitä, että itselleen haitallisia blogeja ei kannata kenenkään lukea. Jokainen valitsee tietysti itse, millaisia blogeja lukee ja jokainen saa iloa ja hyötyä erilaisista blogeista, mutta pääasia on, että ne eivät ole itselle vahingollisia. Todella hienoa, että Sinä olet kunnioittanut itseäsi niin paljon, että olet tämän rajanvedon pystynyt tekemään lopettaessasi ahdistavien blogien lukemisen!
Lopuksi haluan vielä muistuttaa myös Sinulle, kuinka ainutlaatuinen ja tärkeä ihminen olet, juuri tuollaisena kuin olet. Ja kuinka paranet itseäsi varten,sillä onhan palkintona oma elämäsi.
Toivon Sinun syksyysi kaikkea hyvää koko sydämestäni! <3
Ida-Rakas-Kultapieni!!
VastaaPoistaVoin vain tässä kolmantena kiekujana todeta, että yhdyn täysin Katarinan ja Auroran kommentteihin! He ovat todella hienosti pukeneet sanoiksi myös minun päällimmäiset ajatukset, kun luin tämän todella vahvan ja hienon puheenvuorosi! Luin tekstisi vielä toistamiseen läpi ja tämä oli taas niitä vahvimpia pohdintojasi. Ja niin tärkeitä.
Tämä todellakin on, Ida, SINUN blogisi ja on ihan itsestäänselvää, että kirjoitat ja kerrot juuri niistä asioista joista kulloisenakin hetkenä haluat sydäntäsi keventää ja joita haluat kanssamme jakaa. Ja mikäs sen hienompaa jos nämä asiat ovat useimmiten niitä positiivissävytteisiä! :) Onhan tämä SILTA YLI synkän virran! On ihan totta, että netti on pullollaan mollivoittoisia syömishäiriöblogeja, ja ken niitä halajaa lukea ne varmasti myös löytää. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan halua mitenkään polkea tai arvottaa näitä blogeja, sillä varmasti suurin osa niiden ylläpitäjistä elää suurenkin epätoivon ja ahdistuksen vallassa, ja heitä kenties helpottaa saada purkaa paha oloaan kirjaamalla synkät fiilikset tekstin muotoon. Ja kenties he saavat omalta osaltaan voimaa siitä että joku, tai ehkäpä monikin, seuraa heidän tekstejään ja niitä kommentoi. Eniten minua harmittaa ja surettaa se, että jotkut kommentit voivat olla niin ilkeämielisiä ja halveksivia. Onneksi näitä kommentteja ei ole juurikaan täällä Sinun blogissasi näkynyt. Siitä olenkin tavattoman onnellinen. Sillä se kyllä ajan myötä vie mehut bloggaajalta kuin bloggaajalta. Jos ei ole muuta kuin negatiivista sanottavavaa toisen kirjoituksista, olisi minun mielestäni parempi sitten jättää konsanaan kommentoimatta... Mutta se synkistelystä; nyt harhauduin hiukan siitä mitä tänne halusin varsinaisesti kommentoida...
Siis, minusta on jo hienoa ja rohkeaa, että ylipäänsä pidät tätä blogia ja jaat avoimesti omia tuntemuksiasi sairauden suhteen. Ei kuka tahansa pystyisi tai osaisi tällaista blogia kirjoittaa. Se, että valitset kertoa onnistumisistasi kertoo minusta jotain perusluonteestasi; siitä valoisasta, iloisesta, empaattisesta Idasta, joka alkaa anoreksian panssarin alta löytää tietään ulos. Ja positiivisuus tarttuu ja saa paitsi itsesi jaksamaan paremmin myös meidät lukijat, tai ainakin minut, jaksamaan paremmin! On ihanaa lukea toisen innostuksesta elämää ja sen suomia pieniä suuria edistysaskelia kohtaan! Tämä ei kuitenkaan todellakaan poissulje sitä, että Sinunkin elämäsi saattaa aika ajoin olla synkempääkin synkempää helvettiä ja, että Sinullakin on niitä todella vaikeita ja tuskaisia hetkiä ja olotiloja. Veikkaan, että vaikka niitä on ollut ja tulee vastedeskin paljonkin vielä matkan varrellasi olemaan, on niitä nyt huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa vain vuosi sitten. Ja tiedätkös, Idaseni, en ole eläessäni lukenut yhtäkään positiivisen ajattelun itsehoito-opasta, joita taitaa mahtua markkinoilla kolmetoista tusinaan. Mutta uskallanpa heittää sellaisen villin veikkauksen, että lähestulkoon kaikissa niistä painotetaan sitä kuinka oma asenne ja positiivinen ajattelu on avain "parempaan elämään". Ja juuri näinhän se loppupeleissä on! Ja tämän Sinä olet luontaisesti sisäistänyt, kirjoittamalla edistysaskeleista ja positiivisista fiiliksistäsi! Ei ole yhtään ihme, että saat siitä voimaa! Minäkin saan voimaa ja lohtua vain lukemalla Sinun positiivisista edistysaskeleista. Positiivisuus todellakin generoi lisää positiivisuutta, kuin ne kuuluisat renkaat lainehilla...
Jatkuu... ;)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista... Jatkoa...
VastaaPoistaVielä pienistä suurista askelista. Minä jos kuka ymmärrän kuinka, näennäisesti, pienet askeleet ovat kuin suuria harppauksia sairastavan elämässä. Joten älä koskaan epäröi kirjoittaa niistä pienimmistäkin erävoitoista Mörköä vastaan. Sillä oikeasti ne ovat suuria voittoja!
Jatka Sinä, Idaseni, hyvillä mielin bloggailuasi ihan juuri niistä aiheista jotka Sinua kulloinkin kirjoituttavat - olivat ne sitten duuri- tai mollipainotteisia. Ainakin minä luen suurella innolla ja myötäeläen kaikki kirjoituksesi! Ja, ken tietää - tänään mennään näillä, mutta joskus tulevaisuudessa blogisi on ehkä jotain ihan muuta ja erilaista. Kaikki on ihan Sinusta, Ida, kiinni - mistä Sinä koet haluavasi kertoa meille ja kanssamme jakaa. Me lukijathan emme täältä mihinkään katoa! Ja, jos joskus tulee sellainen hetki, että haluat pitää taukoa kirjoittamisesta on sekin ihan ok! Tai vaikka joskus päättäisit laitta pillit pussiin kokonaan. Ilokseni et jälkimmäistä kuitenkaan toivon mukaan lähitulevaisuudessa tee. Mutta on kuitenkin tärkeää olla realisti. Kaikella on aikansa. Elämä, elämäntilanteet ja puitteet muuttuvat - ja niillä mennään!
Yhdestä ei kuitenkaan tingitä: anoreksialle annetaan kyytiä - pienin suurin askelin!
Suurella Rakkaudella.
♥♥♥
Kiitos Andrea-rakas-kultapieni pitkästä ja tärkeästä kommentistasi!
PoistaSiitä paistoi taas läpi se Sinun Ihana empaattisuutesi, joka tulee suoraan lämpöisestä sydämestäsi. Osaat hyvin asettua myös niiden asemaan, jotka purkavat pahaa oloaan blogiinsa, ja myös minä olen kanssasi samaa mieltä siitä, että myös tällaiset blogit saattavat palvella jonkinlaista tarvetta.
Ja mitä tulee tuohon positiiviseen kannustukseen, niin nimenomaan sitä koen saaneeni valtavasti näistä kaikista Sinun Ihanista kommenteistasi! Tuntuu että olet aina osannut löytää juuri sen asian myönteisen puolen ja kannustuksellasi jaksat rohkaista niin minua kuin monia muitakin eteenpäin näin blogien kautta. Kiitos, kiitos siitä. Toivon, ja uskon, että osaat kannustaa myös yhtä Ihanasti itseäsi. Ja muistathan, että yhtälailla, kun minä saan pitää taukoa bloggailusta, jos siltä tuntuu, on myös Sinulla yhtälainen oikeus pitää taukoa kommentoinnista, vaikka kommenttejasi aina suurella ilolla luenkin? :)
Suurella rakkaudella <3<3<3
Hei Ida!
VastaaPoistaKiitos rehellisestä postauksestasi. Aluksi sanon, kuinka rohkea ihminen olet kirjoittaessasi tätä blogia. On todella rohkeaa jakaa niin paljon omasta elämästään ja sairaudestaan meidän tuntemattomienkin lukijoiden kanssa. Koskaan ei voi tietää, tuleeko joku idiootti anonyymi kommentoimaan jotakin asiatonta. Koska blogisi on niin positiivinen ja kannustava, olet onneksi välttynyt tältä "törkykommenoinnilta".
Arvostan tapaasi kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti asioistasi ja oletkin taitavasti vetänyt rajan siihen, mikä on liian henkilökohtaista täällä jaettavaksi. Kirjoitat juuri siitä, mistä haluat, kukaan ei sinua painosta kirjoittamaan tietyistä asioista, vaan sinulla on lupa valita. Jokaisesta postauksestasi huomaa, että olet ajatellut asioita syvällisesti ja todella pohdiskellut ja käyttänyt tekstin laatimiseen aikaa. Kirjoituksista paistaa huolellisuus. Ihana kuulla, että myös sinä itse olet saanut paljon irti blogisi kirjoittamisesta ja asioiden jakamisesta.
Minä jos kuka olen saanut paljon voimaa ja tarmoa teksteistäsi. Juuri kivat ja positiiviset ja myös hyvin pohdiskelevat tekstisi saavat minut ajattelemaan omaa tilannettani ja näin punnitsemaan eri vaihtoehtoja sairauden ja terveyden väliltä. Jaksat aina tsempata ja vastata kommentteihin, vaikkei sinun edes tarvitsisi, kiitos siis viitseliäisyydestäsi ja kaikista niistä kauniista sanoista! Olet uskomaton vertaistuki!
Nyt kannustankin puolestani minä sinua kirjoittamaan ihan siihen tahtiin ja niistä asioista kuin itse parhaaksi koet. Älä ota paineita blogisi päivittämisestä vaan elä elämääsi ja kiva, jos joskus tulet meille kuulumisiasi kertomaan. Sinulla on vielä matkaa kuljettavana kohti tervehtymistä ja etenet tasaisesti sillä tielläsi. Välillä tulee niitä alamäkiä, mutta ne kuuluvat asiaan. Laita terveys etusijalle ja jätä muut asiat niille kuuluvalle paikalle.
Kiitos tästä blogista ja kaikesta ihanasta vertaistuesta sinä vahva, ihana Ida! <3
Hei Nell! Kiitos taas paljon niin kovin sydäntäni lämminttäneestä kommentistasi! Ja nyt minä puolestani kiitän Sinua siitä, että olet kunnioitettavasti aina jaksanut näitä tekstejäni kommentoida, jokainen niistä on ollut minulle tärkeä. :)
PoistaTuntuu todella Ihanalta kuulla, että olet saanut jonkinlaista tukea omaan toipuisprosessiisi myös minulta ja blogiltani, sillä minä puolestani olen saanut sitä arvokasta vertaistukea juuri Sinulta, ystävä rakas, ehkä enemmän kuin keneltäkään muulta. Sinun kanssasi pystyn jakamaan niin vaikeat hetket ja tuntemukset, sekä pienet onnistumiset, jotka yhdessä Sinun kanssasi muuttuvat suuriksi onnen ja ylpeyden aiheiksi. Ihailen sinnikkyyttäsi ja vahvuuttasi, jolla tarvot eteenpäin vaikeuksista huolimatta, ja sitä haluaisin oppia Sinulta, ja huomaan onnekseni jo jotain oppineenikin. Jatketaan siis rohkeasti eteenpäin yhdessä toisiamme tukien ja toisistamme iloiten. Lämpöinen halaus. <3
Hyvä teksti Ida. On ihanaa, että jokin paikka voi ainaisen taistelun keskellä olla positiivisuuden, itsensä kannustamisen ja itsetunnon kohottamisen paikkana. Tietenkin on myös tärkeää pysyä rehellisenä, koska ilman sitä en usko, että tästä kovin paljon hyötyä olisi. Onkin ihmeellistä, miten fiksusti ja monipuolisesti pystyt täällä asioita käsittelemään ja pohtimaan - ja onhan se koko ajan siirtynyt varovasti vähän myös normaalielämän puolelle. Toivottavasti lähitulevaisuudessa vaan vielä enemmän!! Tsemppiä ja kirjottamisen iloa.. Musta tää blogi on todella hyvä ja innolla aina odotan uusia tekstejä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi rakas! Tunnuit tavoittaneen siinä hyvin sen, miksi blogini on juuri tällaisena positiivisena paikkana minulle niin tärkeä :)
PoistaKuten kirjoitin, ovat kaikki blogissani mainitsemani edistysaskeleet olleet todellisia. Minussa ja elämässäni on kuitenkin useampi puoli, ja blogissani tunnun parhaiten tavoittavan sen positiivisen, elämänmyönteisen ja terveen Idan. Ja uskon, että tämän puolen esiin tuominen ja sen luomien ajatusten käsitteleminen täällä blogissani tukee tätä puoltani parhaiten, ja sen tuen kautta se siirtyy yhä enemmän ja enemmän jokapäiväiseen elämääni.
Kiitos, että jaksat minua kannustaa ja minuun tätä uskoa tähän hyvään puhaltaa. <3
Ja kiitos kivasta päivästä ja seurasta! :)
Ida sinun blogisi on niin hyviä luettavaksi ja jokaisen lukijan pohdittavaksi myös omaa sisimpäänsä ajatellen. Emmehän lukijat millään pärjää ilman ”meitä kaikkia ilahduttavaa Ida-viisautta” . Tekstisi on asiaa, juhlasta arkeen , ilosta suruun, huumoria unohtamatta. Onnea. Olemme ylpeitä sinusta, olethan itsekin.
VastaaPoistaMaija
ISO kiitos Sinullekin niin kovin kauniista sanoistasi blogiani koskien! Kiitos, että olette matkallani mukana ja kannustamassa. Niin täällä blogissani kuin oikeassakin elämässä. Teitä suurella ylpeydellä Ihaillen ja teistä iloiten.
PoistaHei!
VastaaPoistaEn ole taas vähään aikaan kommentoinut, vaikka lukenut kylläkin:)
Jumitan nyt kommenttini kanssa (ole siis pyyhkinyt ja kirjoittanut useamman kerran kappaleita), joten jääköön kommentointi tällä kertaa tähän. Ajattelin vain vinkata, että täällä ollaan edelleen.
Ja sen verran itse aiheesta, josta olin kommentoimassa.. Kirjoita mitä kirjoitat. Älä huoli siitä, miten lukijat sen vastaanottavat. Jokainen meistä tekee valintansa mitä lukee tai jättää lukematta. Jatka rohkeasti omalla tielläsi, se selvästi kantaa.
Blogisi on ajoittain vaativaa luettavaa, mutta mielestäni juuri se tekee siitä sellaisen, että sitä kannattaa lukea. Se ei ole nyyhkytarina tai sairaudessa elämistä, vaan ennen kaikkea siitä irtautumista ja siksi mielestäni toimiva. Kyllä tähän blogimaailmaan niitä lillumisleijailujakin mahtuu, valitettavasti. Omalta kohdalta pyrin tällä hetkellä irtiottoon sairaudesta ihan kaikella taholla. Mutta erona moneen muuhun, sinun blogista en edes yritä irtautua. Ei ole syytä. Ja se on positiivinen asia, aihe kiitokseen Sinulle!
Tämä meni nyt sekavaksi, mutta oli miten oli. Jatka samaan malliin. Kiitos.
<3
<3
Heippa Ihana Jen! Ja kiitos Sinullekin kommentistasi! Olipa mukava kuulla taas Sinustakin, kva että rohkaistuit taas kommentoimaan! :) Olet ollut paljon ajatuksissani, ja olenkin lueskellut kuulumisiasi blogistasi, ja miettinyt, mitä Sinulle kuuluu. Toivon kuitenkin, ettet ota tästä kommentoinnista mitään paineita siten, että voit kirjoittaa ajatuksiasi ilman sen kummempia vaatimuksia. Jokainen kommentti on minulle arvokas, eikä mitään kriteerejä ole, vaikka kommenttisi ovatkin aina olleet hyviä ja ajatuksia herättäviä. Ja toisaalta taas, älä ota senkään suhteen mitään paineita, vaikka et jaksaisi/ehtisikään kommentoimaan. Myös "hiljaiset" lukijani ovat arvokkaita. Kiva kuitenkin kuulla, että jatkat blogini lukemista, samoin minä seurailen Sinun matkaasi blogisi välityksellä, ja ehkäpä joskus jaamme muutaman sanan ihan kahdenkeskenkin taas vaikka facebookin välityksellä?
PoistaMukavaa syksyä Sinulle! <3