Kateudesta ja kateudesta

Viimeisessä tapaamisessani hoitajani kysyi minulta, olenko kateellinen siskolleni. Tyrmäsin ajatuksen alkuun ihan kokonaan. Sillä vaikka siskollani on jos ei nyt lähes kaikkea niin hyvin paljon sellaista hyvää, mitä toivoisin itselleni, kuten esimerkiksi mahdollisuus opiskella minunkin unelma-alaani, rakastettava poikaystävä, laaja mutta tiivis ystäväpiiri ja hän elää omassa asunnossaan itsenäisesti, en koskaan ole ajatellut voivani tuntevani kateutta siskoani kohtaan. Tämä ei johdu siitä, etteikö tällainen tunne minunkin tunneskaalani kuuluisi, ei suinkaan. En ole mikään pyhimys, ja olisi tekopyhää väittää, etten olisi tätä tunnetta ajoittain elämäni varrella tuntenut, sekä syystä että joskus varmasti ilman kunnollista syytäkään. Olenhan tuntenut kateutta tuttuja ja tuntemattomia kohtaan, kavereitani kohtaan, jopa ystävieni puolesta tunnettuun ylpeyteen ja onneen on välillä sekoittunut ripaus kateutta. Siskoani olen kuitenkin aina rakastanut niin paljon ylitse muiden, että en ole voinut kuvitella koskaan tuntevani kateutta häntä kohtaan, ainoastaan suunnatonta onnea hänen puolestaan. Esimerkiksi siskoni päästessä opiskelemaan voin rehellisesti sanoa tuneneeni itseni jopa onnellisemmaksi kuin mitä olin silloin, kun sama onni aikoinaan sattui omalle kohdalleni.

Aikamme asiasta hoitajani kanssa keskusteltuamme tajusin kuitenkin, että kateutta voi olla monenlaista, eikä se välttämättä sulje pois sitä onnea ja ylpeyttä toisen puolesta, jota tunnen esimerkiksi siskoni puolesta. Ymmärsin myös, että kateuskaan ei välttämättä ole ainoastaan negatiivinen tunne, vaan se voi olla myös eteenpäintyöntävä voima. Seuraavassa valotan tätä ajatustani kertomalla kahdenlaisesta kateudesta, ja miten nämä erilaatuiset kateudet voivat vaikuttaa toipumiseen, ja miten sitä oikeanlaista, hyvää kateutta voi käyttää toipumisprosessissa myös hyödykseen.

Yleensä kateus mielletään negatiiviseksi tunteeksi ja pahaksi asiaksi. Mutta vaikka sitä on häpeä myöntää, uskon, että jos ei kaikki niin ainakin suurin osa ihmisistä tuntee ajoittain myös sitä. Tämä paha kateus perustuu ajattelutapaan, jossa tavoittelee toiselle jonkin onnen aiheen menetystä, koska haluaa sen itselleen. Toisin sanoen haluaa saada toiselta pois jotakin itselleen. Ajattelumallin taustalla on ajatus, jossa toisen voitto on oma tappio, eli toisen onni on jotakin itseltä pois.

On selvää, että tällainen kateus ei tee hyvää kenellekään ihmiselle. Se saa oman olon pahaksi, masentuneeksi ja surulliseksi. Ajan kuluessa tällainen kateus vain katkeroittaa. Tällainen paha kateus usein myös tuhoaa ihmissuhteita, sillä se saa haluamaan toiselle pahaa ja estää olemasta onnellinen toisen puolesta. Lisäksi kukaan ei halua olla ihmisen kanssa, joka jatkuvasti vain valittaa omaa kurjuuttaan, eikä suostu huomaamaan, mitkä asiat omassa elämässä ovat jo hyvin.

Syömishäiriötä ajatellen tällainen kateus vetää vain yhä syvemmälle ja syvemmälle suohon. Paitsi että, kuten edellä kuvasin, läheisistä koostuva tukiverkosto alkaa pettää, tällainen kateus ja siitä johtuva katkeruus ruokkii sairauden negatiivista kehää. Vääränlainen kateus nimittäin tuhoaa omaa itsetuntoa yhtä varmasti kuin anoreksia muutenkin. Se saa itsen tuntemaan huonommuutta siitä, ettei ole saavuttanut kaikkea sitä hienoa, mitä jollakin toisella on tai mitä omasta mielestä kuuluisi olla saavuttanut. Se myös estää näkemästä hyviä asioita elämässä ja itsessään, mikä lisää sairauden mustaamaan maailmaan vaipumista ja sairaudella oireiluun tukeutumista.

Mutta onneksi on olemassa myös toisenlaista kateutta, jonka voi kääntää voimavaraksi taistelussaan. Tällaisessa kateuden muodossa ihminen alkaa haluta MYÖS itselleen sitä kaikkea hyvää, mikä toisella on. Erona edelliseen on kuitenkin se, että ei samalla toivo toisen tappiota tai onnen menetystä, vaan tahtoo voivansa saavuttaa saman. Tällainen kateus perustuu ajattelumalliin, jossa kaikki hyvä on kaikille mahdollista, eikä hyvällä ole mitään rajattua määrää olemassa.

Tällainen hyvänlainen kateus taas toisin kuin paha sisarensa tekee hyvää kenelle tahansa. Se saa elämän näyttämään paljon valoisammalta, kun huomaa, mitä kaikkea hyvää elämässä on ja mitä kaikkea voi saavuttaa. Hyvänlaista kateutta tunteva ihminen ei vaivu epätoivoon tai jää kateutensa vangiksi, vaan työskentelee entistä kovempaa saavuttaakseen sen saman onnen, mitä toisella jo on.

Tällaista oikeanlaista kateutta voi siis käyttää apuna myös syömishäiriöstä toipumiseen. Tällöin jo toipuneiden esimerkit antavat toivoa: jos tuo saavutti tuon, minäkin pystyn siihen. Tällöin hyvänlaatuinen kateus auttaa toisen kautta myös näkemään elämässä hyvää myös silloin, kun oma elämäntilanne on synkkä. Toisen elämässä saavuttama onni toimii myös motivaationa toipumisessa, sillä parantumisen myötä ajatellaan saavuttavan myös itselle se sama hyvä. Ja tämän motivaation voimin tehdään entistä kovempaa töitä tuon hyvän saavuttamisen eteen.

Tapaamisessamme opin siis, että kateutta on monenlaista, ja se voi olla myös hyvä tunne. Asiaa pohdittuani huomaan olevani ehkä sittenkin vähän kateellinen siskolleni, kuten myös esimerkiksi niille tuntemilleni ihmisille, jotka ovat jo selättäneet syömihäiriön tai kykenevät elämään sellaista elämää ilman syömishäiriötä, johon minäkin toivoisin pystyväni. Enimmäkseen tämä kateus, ja kateuteni siskoani kohtaan kokonaisuudessaan, on onnekseni kuvaamistani kateuden laaduista kuitenkin jälkimmäistä. Ja tämän vuoksi aionkin tehdä kaiken voitavani saavuttaakseni sen kaiken, mistä olen kateellinen, ja miksi en enemmänkin!

<3: Ida