Uuden vuoden aatto kanssani

Vuosi on jo vaihtunut, ja uudet mukavat jutut vallanneet arkeni, mutta vielä on mukava muistella tuota vuoden vaihtumisen juhlapäivää. Tässäpä siis pieni kertomus uuden vuoden aatostani!

Uuden vuoden aattoa vietin vanhempieni kotona rauhallisissa merkeissä, sillä ystäväni olivat vielä joulun vietossa, joten heitä tapasin vasta tammikuun ensimmäisinä päivinä. Vaikka mitään suurta juhlintaa en siis tänäkään päivänä viettänyt, oli uuden vuoden aatto kaikkine perinteineen, rentoine yhdessäolemisen hetkineen oikein rentouttava ja tervetullut tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi.

Saavuin vanhemmilleni illan alkaessa hämärtää. Pikkuhiljaa ihmiset kerääntyivät läheiseen rantaamme ampumaan ensimmäisiä raketteja. Valot syttyivät myös sisätiloihin. Ilma oli juuri ja juuri pikkaisen pakkasen puolella.

Saapuessani vanhemmilleni valmistimme kovin perinteisen uuden vuoden päivällisen -keitimme nakkeja, joita nautin kera suuren läjän ketsuppia ja ison kasan raejuustoa. Jouluruokia meistä ei enää kaivannut kukaan.

Samalla aloitimme katsomaan Peter Franzenin omaelämänkerrallista elokuvaa. Rankasta aiheestaan huolimatta elokuva oli hyvin toteutettu, vaikka myös koskettava. Mutta minä tunsin olevani turvassa. Mukavasti omassa sohvannurkassa istuen, yhdessä Rakkaiden vanhempieni kanssa aikaa viettäen.

Elokuvam jälkeen valoimme tinaa. Se on kuulunut uudenvuoden perinteisiimme jo siitä asti, kun olimme aivan pieniä. Meillä onkin eräs ihana valokuva muistona, jossa minä isosiskon ominaisuudessa valvon tarkasti juuri käveleämään oppineen Fanny-siskoni pikkusormia.

Tänä vuonna minun onnenkengästäni muodostui täysin selvä kanootti -tiesin sen ennustavan varmuudella Venetsia matkaa, tai kenties jotakin muuta Euroopan-matkaa. Isäni taas lähtee selvästi kaukomatkoille, ja äitilleni tuli iso lintu, mitä lie tarkoittaakaa. Rahaa saa tulevanakin vuonna eniten isäni, kyllä onnenkenkä tietää ;)

Tinan valamisen jälkeen oli vuorossa vielä toinen myös jo kovin pienestä tyttösestä asti tuttu uuden vuoden tapa -nimittäin tähtisädetikkujen polttaminen. Ja tähän perinteeseenhan kuului ehdottomasti myös "tuiki tuiki tähtönen" -laulu.

Tähtisädetikkuja meillä oli lapsena (ja vähän vanhempinakin...) tapana heittää isovanhemmillamme hangen yli läheiseen pusikkoo roikkumaan. Se oli jännittävää puuhaa aina sopivan kokoisesta koukusta tarkaan kaareen saakka -jääkö tähti roikkumaan vai putoaako se ja sammuu hankeen...

Iltapalaksi teimme lämppäreitä, eli lämpöisiä voileipiä. Minun isot paahtoleipäsiivut saivat päälleen kinkkua, tomaattia ja jusutokuorrutuksen. Pohjalle tietysti reilusti ketsuppia ja päälle pitsamaustetta, ja kyllä maistui juuri uuunista otettuna siten, että sai puhallella, ettei suu olisi palanut!

Illan ja yön aikana ehdimme katsoa vielä toisenkin elokuvan, joka tällä kertaa sijoittui vähän toisenalisiin maisemiin, nimittäin Meksikoon! Elokuvan aikana herkuttelimme juoman lisäksi äitini kanssa suklaakonvehteilla, sekä tietysti vielä niitäkin herkullisemmilla Ystäväni marsipaanisuklaa-palloilla, joita vielä muutama oli säästynyt.

Elokuva päättyi sopivasti kellon lyödessä kaksitoista. Itse emme raketteja ole moniin vuosiin ampuneet, sillä meistä sitä on tarpeetonta jokaisen tehdä. Meidän ei tarvinnut kuin avata sälekaihtimet, ja rannan upea ilotulitustaivas avautui eteemme.

Tervetuloa uusi vuosi, lupaan ottaa Sinut vastaan Suurella mielenkiinnolla odottaen, mitä sitten tuotkaan tullessaan!

<3:Ida