lauantai 1. huhtikuuta 2017

Hyvää ravintolaruokaa hyvään hintaan!

Muutama päivä sitten käynnistyi SYÖ Helsinkin! -kampanja, jossa useat ravintolat tarjoavat annoksia kampanjan ajan kymmenellä eurolla. Mielestäni tämä on loistava mahdollisuus tutustua erilaisiin ravintoloihin Helsingissä. Kaikki kampanjassa mukana olevat ravintolat ja annokset löydät täältä .

Itseäni listan ravintoloista kiinnostaa ainakin Loisteen lohikeitto, Hokkaidosushin 12:n sushin lajitelmat ja ranskalainen Frans&Amelie bistron annokset (sahramirisotto ja lohi lohkoperunoilla). Aion ehdottomasti kokeilla ensi viikon aikana joitakin uusia ravintoloita!:) Myös vakkaripastapaikassani Vapianossa on lempparirapupastani nyt tarjouksessa...

Tämän hetken suosikiksi hyvistä ja hyvän hintaisista ruokapaikoista on muodostunut ehdottomasti  Factoryn salaattibaari. Salaattipohjalle saa valita yhteensä kuusi täytettä, kaksi kultakin hyllyltä! Alimmalla hyllyllä on esimerkiksi savulohta, kasvispyöryköitä ja rapuja, keskimmäisellä hedelmiä ja juustoja ja ylimmällä lisukkeiksi siemeniä, kuivattuja marjoja, pähkinöitä ja krutonkeja. Annokseen kuuluu myös leipä ja kastike. Voin kertoa, että salaattivati on valtava, lisukkeita riittävästi, eli nälkäisenä ei "pelkän salaatin" jälkeen tarvitse ravintolasta lähteä! Hinta on silläkin normaalisti kympin tuntumassa. Paikka on viihtyisä ja siisti. Suosittelen siis!:)



Muita hyviä paikkoja, joita on tullut viime aikoina testailtua on mainitsemani pastoja, pizzoja ja salaatteja tarjoavan Vapianon lisäksi Konnichiwan laaja sushibuffet, ja Kukontorilla sijaitseva pieni meksikolainen Subburritos, josta saa hyviä taco ja burritoja. Lisäksi omista "klassikoistani" suosittelen tietysti Teatterin salaatteja ja Virgin Oilia, jossa on mukava myös viettää iltaa.

Aiotteko te hyödyntää kampanjaa? Voitteko suositella jotakin ravintolaa?

Ihanaa sunnuntaita!:)
<3: Ida

2 kommenttia:

  1. Aivan upea juttu! Hitsi, pitäisi varmaan tulla pikimmiten käymään. :D

    VastaaPoista