maanantai 24. huhtikuuta 2017

1. Päiväni Wienissä

Pääsiäisenä vietin siis äitini kanssa pidennetyn viikonlopun Itävallan vanhassa kauniissa pääkaupungissa Wienissä. Meidän reissu oli tosi onnistunut, ja nautin suunnattomasti yhteisestä ajasta, hienoista kokemuksista ja täydellisestä irtiotosta arjesta. Nyt pääsette kurkistamaan ensimmäiseen lomapäiväämme, kun perjantaiaamuna saavuimme määränpäähämme.

Saavuimme perjantaina aamukoneella. Majoituimme pieneen hotelliin aivan vanhan kaupungin laidalla, johon pääsimme kätevästi lentokentältä paikallisjunalla. Wien on sen verran pieni kaupunki, että kun hotellin sijaintiin kiinnittää huomiota, pääsee lähes kaikkiin päänähtävyyksiin kävellen -mikä onkin minusta ihan paras tapa tutustua kaupunkiin etenkin näin keväisin.





Tänään lähdimme kuitenkin, tavarat hotelliin jätettyämme, ainoaan kauempaan kohteeseen Scönbrunnin keisarilliseen linnaan. Matkalla metroasemalle poikkesimme pienen kasisruokaketjun kahvioon syömään kasissoselinssikeitot.

Schönbrunnin linnan pihalla oli valtava puutarha, jossa kevät oli jo pitkällä. Kaikkialla oli vihreää, ja jokainen tulppaani on pystysuorassa ojennuksessa -mietin kuinka monta puutarhuria on ahdettu tarvita tämän mahdollistamiseksi. Puutarha-alue oli nimittäin valtava, ja eri alueita erottivat kulmikkaat pensasseinät. Kuvaavien turistien lisäksi alueella näkyi lenkkeilijöitä -olisipa tässä puitteet aamulenkille!





Linnan eteen oli rakennettu pääsiäisen kunniaksi tori alue, jossa oli pieniä vihreäkattoisia toreja täynnä herkkuja ja erilaisia pääsiäiskoristeita, sekä muun muassa pääsiäispipareita!



Linnan sisällä oli pitkä peilisali, jossa oli järjestetty tanssiaisia. Keisarinnalla oli näköjään ollut vielä paksummat ja pidemmät hiukset kuin minulla koskaan -mahtoi siinä olla hovineidoilla takuissa selvittämistä ilman nykyisiä hoitoaineita! Kuljimme myös "kuntosalin" poikki, jossa oli alkeelliset puolapuut ja leuanvetotanko.

Paluumatkalla hotellille poikkesimme oopperan kahvioon nauttimaan ensimmäisen omenatrudelin vaniljakastikkeella paikallisen melange-kahvin kanssa (puolet maitoa ja puolet kahvia). Meille tarjoili ihana frakkiin pukeutunut herrasmies.


Illalla menimme syömään pieneen italialaiseen ravintolaan, joka oli ihan hotellimme lähellä. Tunnelma oli eläväinen ja tiivis -niin kuin italialaisessa kuuluukin. Alkupalaksi otimme tomaatttibruchetat ja sen jälkeen pastaa, minä simpukoilla ja äiti ravuilla. Jälkkäriksi maistelimme tiramisua.





Sellainen oli Ihana ensimmäinen päiväni Wienissä, ja monta yhtä Ihanaa vielä edessä!

<3: Ida

2 kommenttia: