Joulunvalmistelu on alkanut :)

Muistatte kai, kuinka jo marraskuun alussa alkoi joulukuumeeni ja lupasin kirjoitella teille siitä, kuinka joulunodotukseni etenee? Nyt kerronkin teille niistä muutamista pikkuisista joulujutuista, joista olen toistaiseksi saanut iloa.

  



Minulla on jo monena vuonna ollut joulukalenterin mukana Minna Immosen kalenteri, tällä kertaa valitsin sellaisen hellyttävällä joulupukkikuvituksella. Myös papalle lähti meiltä siskon kanssa pieni korttikalenteri.

 Kun ne ihanat valkoiset hanget sitten lähtivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, halusin luoda kotiin joulutunnelmaa valojen avulla. Minä kun en tuosta pimeydestä tykkää yhtään! Minulla on ollut monta vuotta Iittalan tuikkukuppeja muutamassa erivärissä. Pidän niitä ikkunalaudalla yleensä lähestulkoon ympäri vuoden, mutta vain näin joulunalla yleensä sytytän niihin tuikut. Uutena juttuna ostin kädentaito yms -messuilta ikkunaani köynnöksen vaaleanharmaita paperinaruista valmistettuja pallovaloja. Jotenkin ne sopivat mielestäni tosi hyvin!

Minulle joulukorttien askartelu itse on jouluvalmisteluista ehkäpä se kaikkein tärkein. Tämän vuoden joulukortit tein sen ristiin rastiin -tekniikalla, joka oli minulle uusi tuttavuus. Pohjalle liimailtiin useita erikokoisia ristin mallisia tarroja, joista muodostui pohjakuvan mukaan joulupalloja ja lumihiutaleita. Mielestäni niistä tuli aika kauniita! Vielä on tosin se postitus-osoiterumba edessä, heh! ;)

Muistatte myös varmaan, kuinka jo lähestulkoon kuukausi  sitten haaveilin jo pipareiden leipomisesta. No, jokunen viikko kului, ja järjestimme päiväkodin kanssa toisen opettajan ja hoitajan kanssa koko päiväkodin lähesstulkoon sadalle lapselle piparipajan talomme kahvihuoneessa. Lapset tulivat vuorotellen muutama kerrallaan tonttulakit päässä leipomaan pipareita koko aamupäivän ajan ja kiikutimme niitä sitten keittiön uuniin yläkertaan paistumaan. No, meni sen aamupäivän aikan vähäksi aikaa pipari-innostukseni ;DMutta hauskaa oli varmaan kaikilla, ja sehän on pääasia!

Eilen olin siskon kanssa ennen yökyläilyreissua hoitelemassa vuoden ekoja jouluostoksia -sopivasti black fridayn jatkoruuhkissa ;) Ja tänään vietettiin sitten ensimmäistä adventtia perhepikkujoulujen (ynnä muiden juhlien) merkeissä molempien pappojen kanssa. :) Ja se jouluradio! <3

Jokos siellä on aloitettu joulunvalmistelu?

<3: Ida

Kun on aika painaa jarrua

Onko sulla joskus tullut tunne, että treeni menee suorittamiseksi ja treenin jälkeen olo on entistä väsyneempi, ja ajatus seuraavasta reenistä stressaa? Viimeistään tämä on piste, jossa kannattaa painaa jarrua!

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että tavoitteellisen treeni kulmakivet ovat ravinto, treeniärsyke ja lepo. Vaikka tiedämme, että lihas kehittyy levossa, usein tässä suoritus-tehokkuusmaailmassa tuo lepo tahtoo kuitenkin jotekin jäädä jalkoihin. 

Omalla kohdalla levon merkitys korostui, kun stressitasot nousuvat ja unikin jo häiriintyi ajoittain. Treenaamisessa kehitys tuntui pysähtyvän, ja olo oli voimaton, kiukkuinenkin. Ei oikein väsyttänyt mutta olo oli kuitenkin koko ajan väsynyt. Kroppa keräsi nesteitä tosi helposti. Koko ajan teki mieli sokeria ja nopeita hiilareita, kun aivot huusivat niistä piristystä.

Kyse eikä perimmäinenkään syy ei omalla kohdalla ollut treeni, mutta väsynyt ja ylirasittunut keho rasittuu treeneistä entisestään, eikä liikkumisella ole enää samanlaisia positiivisia vaikutuksia. Annoin kropalleni unta ja lepoa, kevensin treenejä ja hölläsin tavoitteita. Tein vapaa-ajallani enemmän muita juttuja: leffoja, teatteria, kahvittelua ja (uusien) ihmisten tapaamista, askartelua.

Nyt kroppani ja ennen kaikkea mieleni tuntuu taas kaipaavan liikkumista, treeneihin on aina kiva mennä, jaksan treenata kovempaa kuin varmaan koskaan. Tosissani, mutta en kuitenkaan vakavasti. Tuloksia syntyy, kun liikkeisiin jaksaa keskittyä ja lihakset toimivat ja homma tuntuu mielekkäältä. 

Haluan muistuttaa teitä siitä, että joskus vähemmän on enemmän. Höllätkää hetkeksi suorittamisesta, kuunnelkaa itseänne ja muistakaa elää. Silloin voitte saavuttaa paljon paremmin myös kehon osalta sen, mitä tavoittelette.

Mistä sitten tietää, että on osannut levätä riittävästi? On oikeasti mahdotonta sanoa mitään tiettyä päivä-, tunti tms. määrää, joka palautumiseen riittäisi. Itsekin tarvitsen enemmän lepoa ja palautumista työarjessa kuin loma-aikoina, ja syyspimeys vie minulta paljon voimia. Keho ei ole kone, ja joskus sekin sanoo, että tarvitsee lepoa ilman näkyvää syytäkin -ja silloinkin sitä tulisi kuunnella.

Oikeastaan ainoa keino, josta tietää, että on levännyt riittävästi, on oman kehon ja itsen rehellinen kuulostelu ja itsen tunteminen. Tässä muutamia kohtia, joista itsessäni sen huomaan, että olen osannut levätä riittävästi ja keho on palautunut:

 - Treenaamaan on kiva mennä, ja nautin siitä. Se ei ole asia, joka "pitää vain suorittaa alta pois", kuten väsyneenä, vaan sen tekee mielellään ja rauhassa.

- Uutta treeniä ei enää häiritse lihassäryt edellisestä. Treenit ovat nousujohteisia, eli jaksan muutaman harjoittelukerran jälkeen treenata isommilla painoilla ja/tai tehdä pidempiä sarjoa. 

- Treenin jälkeen hetken huilattua olo on rentoutuneempi ja virkeämpi -ei entistä stressaantuneempi.

- Normaalista syömisestä ja ateriarytmistä on helppo pitää kiinni, ei kaipaa naposteltavaa, ylimääräisiä herkkuja jne.

- Nukun yöt hyvin, normaalit yöunet riittävät poistamaan väsymyksen.

- Asiat ei ärystä, kiukuta, hermostuta ja stressaa liikaa. Osaan rauhoittua ja rentoutua. Ei tarvitse kokoajan säheltää tai suorittaa.

- Kroppa toimii hyvin: ei ole pidempiaikaisia kipuja, painossa ei tapahdu odottamattomia heittelyitä, vatsa toimii, lämmönsäätely toimii jne.

- Kehitystä tapahtuu treenitulosten lisäksi pikkuhiljaa myös lihaksissa ja kropassa. 

Itse en olisi uskonut, että asia oikeasti menee näin, ennen kuin olen saanut sen omien kokemusteni pohjalta todeta. Muistakaa siis olla järkeviä, levätä ja pitää huolta itsestänne!

<3: Ida

Mä nousin mun isin kanssa

Kun mä kävin pohjalla, isi sukelsi sinne mun luokse ja otti mua kädestä. Isä tunsi, mitä mä käyn läpi., ja oli valmis kokemaan kaiken sen mun kanssa. Yhdessä me alettiin rakentaa selviytymistarinaa, jossa me noustiin yhdessä pintaan.

Vuosien ajan me otettiin mun isän kanssa yhdessä ihan valtavia riskejä, riideltiin ja itkettiin yhdessä, kun taisteltiin samaan aikaan niin vakavaa anoreksiaa kuin hoitosysteemiäkin vastaan. Se oli ihan helvetillinen matka meille molemmille ja monelle muullekin, mutta mä opin kantapään kautta sen, että isä on aina mun puolella. 

Isä uskoi muhun aina ihan täysin, silloinkin kun kukaan muu ei uskonut (en edes mä itse). Se uskoi, vaikka se näki paremmin kuin kukaan muu, mihin mä en pystynyt, ja hyväksyi sen. Se antoi mulle vain aikaa, ja kaiken tukensa. Vuosien jälkeen mä pikkuhiljaa aloin sitten uskoa itsekin, että pystyn kestämään kipua. Ja pelastin itseni anoreksiasta.

Joskus siellä pohjamudissa mä pelkäsin, että jos mä sieltä joskus selviän, mä menetän mun isän. Mutta ei siinä tietenkään niin käynyt. Nyt mun ei tarvitse enää roikkua isässä henkenihädässä, mutta me ollaan ehkä läheisempiä kuin koskaan.

Isi on aina ollut mulle esikuva, mutta uskon, että tämä yhteinen kokemus on vahvistanut mun ja isän molemminpuolista luottamusta ja kiitollisuutta. Ennen kaikkea antanut uskoa meihin kahteen.

Mä oon aina tiennyt, että mä ja mun sisko ollaan isille maailmassa tärkeintä. Mummo sanoi aina lapsena, että isi hakis meille vaikka kuun taivaalta. En olisi halunnut sitä näin todistaa, mutta nyt tiedän, että isän kanssa me yhdessä rakennettais sinne mulle tikapuut. Tai sitten isi nostais mut niin ylös, että mä pystyisin sinne hyppäämään. Isin kanssa me kyllä keino keksittäis.

Tämä matka on ollut ehdottomasti elämäni kamalin ja vaikein kokemus. Mutta me selvittiin siitä isäni kanssa yhdessä. Syntyi selivytymistarina, joka on samalla myös minun Hienoin kokemus isäni kanssa.

 me on selvitty taisteluista

 ja ei arkikaan tääl tasaista

mut erotat noista muista ja tääl ei oo toist mun laista

mä nään sen saman myös sussa

hymys takana surun ja tuskan

mut ne rakensi vahvaksi paketin

 sä oot nähny mut heikoimmillani

ja tiedät kyll kuka mä oon

 jotain mä oon varmasti tehny oikein

ku silti mun mukana oot

mä en osaa olla ku itteni 

sä pysyt vierellä sitteki 

mä aina teen jotain dorkaa

 kohellan ja sekoilen 

silti sulle mä kelpaan

 oon tarpeeks täydellinen 

tarpeeks täydellinen

(Elastine)

Hyvää isänpäivää!! 

 

Suurella rakkaudella,

Ida

Vähän jo joulutunnelmissa :)

Olenkohan ainoa, jolla alkaa jo olla joulufiiliksiä? Joulua olen joka vuosi odottanut tavalla tai toisella kovasti, mutta nyt tuntuu, että se odotus on alkanut tavallista aikaisemmin. Ja alkakoon vain <3

Olen jo askarrelutkin joulukorttini, itse asiassa löysin niihin idean syksyn messuilta. Minulle joulun odotukseen liittyvä tärkein perinne on ehkä juuri tämä joulukorttien askartelu. Olen tehnyt itse kortit varmaan sieltä ainakin parivuotiaasta, ja jokainen on ollut vähän erilainen. Viron Karnaluksen reissulla äitin kanssa löysin ihania jouluisia kankaita, joista ajattelin pieniä lahjojakin tehdä. 

Ensimmäiset riisipuurot kanelilla olen kerennyt nauttia. Kaurapuuroakin maustaa taas luumusose. Tänään perjantaina syntyi hirveän ihana piparinleipomisinspis. Ja voi että, kun olis ihana tuoda jo vähän joulujuttuja kotiin valoineen ja esineineen, mutta ehkäpä yritän niiden kanssa vielä malttaa tovin... Jouluradiota jo niin odottelen :)

Töissä suunnitellaan joulujuhlia, ja rakennellaan seinälle meidän pikkuisten omaa joulukalenteria tarinoineen, tehtävineen ja yllätyksineen. Hyvin osataan jo tuiki tuiki tähtnen viittoa (tai ainakin tuikkia), ja pipareiden leipomistalkoita odotellaan kovasti. Ajatelkaa, meillä monella tämä on vasta toinen joulu, ensikosketuksia lumeen ja kaikkeen. Voi sitä ihmetyksen määrää! Ihanaa, että siitä saan niin monen pienen kanssa nauttia <3 

Mutta kyllä se ihan paras joulufiiliksen tuoja on ollut ne auringossa kimaltelevat lumikiteet. Niin lämmin ja hyvä syksy on vaihtunut marraskuu koittaessa ihaniin lumisiin lepeisiin pikkupakkasiin, ja mikäs sen parempaa. Vaikka olen jokusen mustan joulunkin nähnyt, niin kyllä se lumi aina joulun taikaa tuo tullessaan...

Ihanaa joulunodotusta, omia pieniä taikahetkiä tähänkin talviseen viikonloppuun!!<3

<3: Ida

Ps. Kuviksi valikoin pixbaysta minua inspiroivia kuvia.

Kirjavinkkejä

Sain inspiroivan toiveen kirjoittaa lempikirjoistani. Syksyn ehdottamia lempipuuhiani on sohvalla köllöttely kera hyvän romaanin, joten ajankohta tällaiselle jutulle on mitä mainioin <3 Tässä muutamia minun romaanipoimintojani, kerrothan omat kirjavinkkisi kommenttiboksissa! :)

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Ehdottomia lempikirjailijoita, jonka löysin vasta hiljattain.

Moyesin ensimmäinen menestysromaani  Kerro minulle jotain hyvää kertoo neliraavahalvvaantuneesta miehestä, jonka elämänilon uusi avustaja yrittää palauttaa. Itse olen juuri lukemassa romaanin jatko-osaa. Tarina on koskettava, mutta romaanit eivät ole lainkaan raskaita, vaan kerronta on luontevaa, lempeää ja ihanalla elämänmakuisella huumorilla höystettyä. Kävin siskoni kanssa katsomassa myös ensimmäisestä romaanista tehdyn onnistuneen elokuvan, ja se herätti meissä paljon ajatuksia ja keskustelua.

Cathy Kellyn romaanit

Cathy Kelly kirjoittaa kepeitä, mutta kuitenkin sisällöltään mielenkiintoisia ja aidonoloisia romaaneja ihmiskohtaloista. Kirjat ovat todentuntuista arkiromantiikkaa ihmissuhdekiemuroista. Nämä kirjat ovat todellista rentoutumisluettavaa, kuin kauniita satuja, joissa on yleensä aina onnellinen loppu. Itse olen lukenut lähes kaikki Kellyn kirjat, sillä sellaisen kanssa on ollut niin ihana hypätä sohvalle raskaan päivän päätteeksi.

Torey Hayden

Torey Hayden on terapeutti ja erityisopettaja, joka kertoo romaaneissaan tapaamistaan ihmiskohtaloista. Romaanit ovat tarinoita selviytymisestä ja aidosta välittämisestä. Itselläni nämä kirjat olivat yksi syy, jotka saivat minut kiinnostumaan erityispedagogiikasta ja erityisopettajantyöstä. Haydenin romaaneilla on ollut siis suuri merkitys minulle myös henkilökohtaisesti, sillä minulle ne ovat olleet monella tapaa muistutuksia toivosta, yrittämisestä ja sydämellä tekemisestä. Ehkäpä siksi olenkin lukenut niitä useampaan kertaankin ja palannut niiden pariin aina uudestaan ja uudestaan?

Joanne Harris: Karamellikengät ja Pieni suklaapuoti

Aivan kaikkia Harrisin kirjoja en ole jaksanut lukea, mutta hänen fantasialla maustetut romaaninsa Karamellikengät ja Suklaapuoti ovat olleet aivan ihania. Itse en ole koskaan ollut fantasiakirjojen ystävä, mutta näissä annostus oli sopiva ja niin lempeä, että ne muuttivat käsitykseni. Romaanit ovat todellisia aikuisten taikaripauksella höystettyjä satukirjoja, joissa hienot tarinat yhdistyvät kauniiseen kerrontaan.

Carlos Ruiz-Zafon trilogia

Zafonin romaanit ovat niitä harvoja kirjoja, joita ihan omistan (yleensä lainaan kirjat kirjastosta). Voisin lukea trilogian uudestaankin, ja olen suositellut sitä myös ystävälleni. Zafonin romaanit ovat täynnä jännitystä ja fantasiaa, kuitenkin helppolukuista ja uskottavaa sellaista. Zafonin romaanit ovat mielestäni vähän kuin aikuisten Harry Pottereita, joissa tarina vie mennesään. Nämä ovat niitä romaaneja, joita et halua laskea kädestäsi kirjan aloitettuasi! 

 Mukavaa sunnuntaita ja Ihania lukuhetkiä!!<3

 

Ps. Klikkaamalla kirjan otsikkoa saat lisätietoja kirjasta kustantajan tms sivuilta! :)  

 

Tallinnan risteily

Olin tällä kertaa Ihanan äitini kanssa Tallinnassa päiväristeilyllä. Saimme viettää ätiin kanssa supertärkeää yhteistä aikaa, ja reissusta jäi Ihanat muistot. 

Lähdimme Eckerö Linella jo aikaisin aamulla, ja nautimme laivalla aamupalabuffetin. Tarjolla oli jogurttia, mysliä ja hedelmiä, leipiä ja leikkeleitä, lämpimiä aamuruokia ja ihania makeita herkkuja, joista itse nautin letuista marjoilla ja hillolla. Kahvia ja tuoremehua juomaksi.

Masut täynnä suuntasimme laivan Tax Free tarjonnan pariin, ja itse löysin Ihastuttavan vaaleanpunasävyisen ponchon ja tietysti karkkia. Molemmat ostimme myös ruusukullanväriset korvikset.

Tallinnassa pääkohteemme oli Karnaluksen käsityötukku, joka on oikea käsityöihmisen unelma. Valikoima on valtava vetuketjujen, nappien ja muiden pienten ompelutarvikkeiden osalta ja myös lankoja ja kankaita löytää uusissa kuoseissa huomattavasti suomen hintoja edullisemmin. Itse sain taas pientä inspistä joulujuttujen suhteen ;) Puhuttiin äitin kanssa, että pitää taas syksyllä ja talvella yhdessäkin viettää koti-iltoja leffan, hyvän ruoan ja käsitöiden parissa. 

Lounastamaan menimme Amarillokseen, ja tortilla-annokset olivat ihan valtavat. Ja tietty ihan superhyvää! Sen jälkeen shoppailimme vielä vähän Viru-keskuksessa, ja löysin paljon ihania uusia syysvaatteita, kuten kengät, tunikan ja mekon papan juhliin. Äiti lupasi neuloa minulle pipoon sopivan huivinkin <3

Paluumatkalla saimme nauttia Ihanasta Chisusta Vain Elämää tunnelmissa. Otimme heti paikat ihan lavan vierestä, ja tunnelma oli ihanan intiimi, ja Chisu vaikutti niin inhimilliseltä ja symppikseltä. Keikan jälkeen pääsin vielä häntä kiittelemään ja halailemaan. 

Kaikki risteilyllä oli jotenkin niin täydellistä ja ihan mahtavan elämyksen saimme kokea kokonaisuudessaan vain yhden päivän aikana. Ihan tuntui kuin olisi lomalla ja pidemmälläkin matkalla ollut! :)

<3: Ida

Minun lauantaipäiväni

Aika toivepostaukselle, jonka toteutan viime lauantaistani. Pääsette kurkistamaan yhteen vapaapäivääni kuvien ja tapahtumien kautta. Laitoin mukaan myös joitakin yksittäisiä mieleeni pujahtaneita ajatuksia!

klo 8.00 

Lauantain köllöttelyhetki <3 Olen vasta viime aikoina oppinut nukkumaan viikonloppuisin väsymystäni pois, ja se on tehnyt tosi hyvää. Nousin sängyssä kahdeksan maissa (mulle tosi myöhään), ja köpsöttelin juomaan kahvia, kuuntelemaan radiota ja valmistelemaan aamupalaa. Samalla selailin vähän blogeja.

klo 10

Pakkailin treenikamppeet ja aamupalan jälkeen lähdin salille. Musta lauantaiaamun sali on ihan parhautta! Saa tehdä treenit levänneenä ja virkeänä, ja hengailla siellä salilla just niin kauan kuin huvittaa. Viikonloppuaamuisin treenit kulkeekin mulla yleensä parhaiten ja innostun koklailemaan uusia juttuja, kun saa vaan tehdä täysillä, kun ei ole mitään, mihin tarvisi niitä paukkuja säästää. Nyt oli vuorossa selkää, ja maastavedolla aloiteltiin kun oli saatu lämpöä kehoon. Päivän retorinen: miksi se 15 kg ei ole salilla yhtään mitään mutta töissä välillä niiiin raskas nosteltava? ;) Tästä huolimatta tää on usein se hetki, jolloin saan työjutut heitettyä mielestä ja ajatukset vapaalle!

klo 12.30

Kotona söin pientä välipalaa, kävin pikasuihkussa ja laitoin itseni ihmisen näköiseksi. Sitten hyppäsin bussiin ja suuntasin kampaajalle. Jos mulla olis liikaa rahaa, varmaan istuisin siellä kampaajatuolissa joka viikko! Pikkanen kriiseily alkuun, kun oli vieras kampaaja, mutta kyllä tämäkin kampaaja sai mut ammattitaidostaan työllään vakuutettua!:)

 klo 15

 Kampaajan jälkeen tapasin Iiihanan Fanny-siskoni kaupungilla, ja mentiin lounastamaan meidän vakkaripaikkaan Teatteriin. Vaihdeltiin kuulumisia töistä, tulevaisuuden suunnitelmista, ja vähän kaikesta muustakin höpölöpöstä. Kampaajan jälkeen innostuttiin vielä vähäksi aikaa kuvailemaan keskustassa (ennen kaikkea hiuksia).

klo 16.30

 

Käytiin Fannyn kanssa leffassa katsomassa Tyttö nimeltä Varpu, jossa Paula Vesala näytteli. Hyvät näyttelijät, ja koskettava tarina. Mutta pitääkö suomalaisten leffojen aina olla niin inhorealistisia ja huumorinkin pikimustaa? :D

klo 20

 

Leffan jälkeen huristelin bussilla kotiin, ja tein vähän ruokia mulle ja papalle, ja söin taas siinä samalla, tietty. Loppuilta menikin sitten vain romaania lukien ja telkkarin tallennuksista mun lempparia Vain elämää toljotellen.

Sellainen lauantaipäivä mulla. Jokainen mun viikonlopun vapaapäiväni on ollut erilainen, mutta ne kolme tärkeintä on mahtunut niistä melkein jokaiseen: rakkaiden ihmisten seura, pienet kivat yhteiset jutut ja omasta jaksamisesta huolehtiminen.

<3: Ida