Muistoja Itä-Suomesta, osa2

Olavin linnan vierailun ja torin lounasmuikkujen jälkeen jatkoimme matkaamme Imatralle. Olimme varanneet Imatran valitonhotellista yön lauantai-illaksi, koska silloin Imatran koskeen laskettiin vedet, ja halusimme nähdä koskinäytöksen.

Ennen Imatralle saapumista pysähdyimme juuri avatussa Saimi Hoyerin hotellissa kahveilla. Punkaharjun maisemat olivat terassilta vaikuttavat ja sisustus lämmin.

Imatran koskenlasku oli varmasti yksi reissumme kohokohdista. Vesi tuli voimalla ja täytti koko kivikkoisen maan. Siellä täällä näkyi pieniä sateenkaaria veden kuohuessa ja virratessa eteenpäin valtavalla voimalla. Me katsoimme sitä kosken yläpuolella olevalta sillalta, uskaliaimmat laskivat vaijerilla kosken yli.

 

Imatran valtionkohtelli sijaitsi aivan kosken rannalla, ja niin huoneestamme oli upeat näkymät ja ympärillä upea kävelymaasto pienine näköalapaikkoineen koskelle. Hotellissa oli ravintola, jossa nautimme upean illallisen. Alkupalaksi talon leipää ja etanoita, pääruoaksi kuhaa torvisienikastikkeessa ja perunapaistoksia ja jälkiruokasi talon omaa jogurttijäätelöä, kyllä kelpasi!

 

Viimeinen pysähdyspaikkamme oli Lappeenranta. Siellä parasta oli linna-alue, joka oli kuin pieni vanhanaikainen kylä mukulakivikatuineen. Alueella oli paljon pieni putiikkeja ja joitakin käsityöliikkeitä, joista löysin pieniä tuliaisia. Alue oli harjanteenlaella, ja sieltä oli upeat maisemat katsella järvelle.

 

Kävimme Lappeenrannassa myös kahdella torilla. Keskustorilla oli perinteinen sunnuntaikirppis, josta löysin vähän vielä puuttuvia kesävaatteita. Rannantuntumassa oli kauppatori marjamyyjineen ja metrilakuineen, sekä pieniä torikahvioita. Rannassa odotti monta hienoa venettä.

Imatralta lähdimme ajelemaan kotiinpäin, ja pysähdyimme vain pikapitsoilla Rossossa matkanvarrella.  Aurinko, upeita järvimaisemia, hyvää ruokaa ja rakkaimmat ihmiset. Olipa ollut hieno reissu, mutta kyllä oli kiva taas palata kotiinkin! :)

<3: Ida

Ps. Kurkkaa myös reissukertomuksen eka osa!

Pelastiko treenaaminen syömishäiriöstä?Ja ruokakuvia!

Moni liittää treenaamisen kauheaan kurinalaisuuteen. Minut se vapautti syömien rajoittamisesta ja opetti kunnioittamaan kehoani. Aloin kuunella omaa kehoani ensin salilla; mitä se jaksaa, mihin se pystyy. Ja sitten opin luottamaan siihen, että kehoni kertoo myös, mitä se tarvitsee.

lohta, kermaviilikastiketta, perunasosetta

buffet-lounas

muurinpohjalettuja ja mansikoita

Treenaaminen ja lihasten kasvu palautti normaalit näläntunteet. En tarvinnut enää desimittaa tietääkseni, mikä oli riittävä määrä, keho kertoi sen itse. Kun aloin kuunnella kroppaani ja sen viestejä ja tarpeita, luovuin pikkuhiljaa kokonaan kaloreiden laskemisesta ja ateriasuunnitelmista. Päivittäinen energiansaantini nousi noin 1000 kaloria, arvioisin. Kroppa palautui säästöliekiltä, ja normaali lämmönsäätely palautui ja kaikki veriarvot ja verenpaine normalisoituivat. Paino nousi normaaliin, kuukautiset alkoivat. Ensi kertaa elämässäni nukun seitsemän tunnin yöunia ilman katkoja ilman lääkkeitä. Jaksan töissä paitsi sen fyysisen kuormituksen, myös ennen kaikkea olla läsnä lapsille, mikä  on se kaikista tärkein asia siinä. Ja sitten jaksan vielä nauttia elämästä.

kookos-kanakastiketta ja riisiä

jauhelihaa ja makaronia

 

brunssilla

Suhde energiansaantiin muuttui aloitettuani treenaamisen. Pitkään myös painoa nostaessa yritin mimimoida syömisiäni syömällä juuri sen määrän, joka riittää. Treenaamisen aloitettuani ravinto ei tarkoittanut enää vain painonnousua ja sen optimointia ja konrtollointia, vaan myös energiaa treenata ja energiaa elää. Sain uskalluksen syödä sen verran, että varmasti jaksan ja opin nauttimaan siitä tunteesta, että energiaa oli riittävästi. Jaksaminen konkretisoitui ihan uudella tapaa salijutuissa ja siinä kehittymisessä, mikä sai mut nauttimaan jaksamisen tunteesta. Pääsin epärealistisista painonnousuun liittyvistä peloistani. Aloin luottaa siihen, että keho osaa hyödyntää sen, mitä sille annan ja osaan kyllä kuunnella sitä niin, että tiedän, mitä se tarvitsee ja mikä on rittävästi. Pikkuhiljaa se sama luottamus ja sallivus siirtyivät mun muuhunkin elämään.

kinkkukiusausta

kanaa ja uusia perunoita

mustikkapiirakka

Nyt tunnen olevani tosi sinut kroppani kanssa. Siinä on jonkin verran enemmän lihasta, varmasti paljon enemmän rasvaa. Mutta pääasia on, että se tuntuu nyt omalta ja mun on hyvä olla siinä ja kannan sitä mielelläni. En enää katso kehoani vain  siltä kannalta, miltä se minusta näyttää jostakin kohtaa, minkäkokoinen jokin kohta siinä on, vaan miltä minusta tuntuu olla siinä kokonaisuudessan ja mitä pystyn sillä tekemään. En yritä unohtaa tai kiduttaa kehoani, vaan nautin kehollisuudestani.

sushia Tampereella

makaronilaatikkoa

banaanilettuja

 

Henkisesti treenaaminen oli toipumisessa mulle tärkeä ennen kaikkea siksi, että sain, muiden juttujen ohella, siitä uutta sisältöä elämääni. Tärkeää toipumisessani oli, että oma elämäni ei pyörinyt enää vain sairauden ja toipumisen ympärillä. Minulla oli tarve löytää ne omat jutut, joilla täytin sen anoreksia-aukon. Jos olisin saanut kummilapsen tai perinyt viinitilan Espanjasta, ehkä ne olisivat auttaneet. Mutta minulle siihen taitekohtaan sattuivat treenaamisen aloittaminen ja työelämään siirtyminen, jotka molemmat auttoivat kiinni elämään.

aurinkoista kasvissosekeittoa

lempikalaani nieriää

kalapuikot ja muusi

 

itstehtyä mysliä ja marjarahkaa

Toinen tärkeä juttu mulle treeniä ajatellen on ollut se, miten hallitsen sen avulla henkisiä paineita. Stressin kestäminen on ollut minulle iso haaste toipumisessa ja elämässä, mutta treenatessa pystyn purkamaan ajatuksiani ja se on mulle tärkeä keino purkaa henkisiä paineita. Usein tuntuu, että jaksan ihan hyvin, mutta kuitenkin miljoona ajatusta pyörii päässä. Tunti hikoilua ja hammasten puristelua salilla perjantai-iltana töiden jälkeen nollaa aika hyvin ajatusmyrskyä, eikä tarvitse viikonloppuna työjuttuja miettiä.

Treenaamisen aloittaminen oli selvästi taitekohta mun fyysisessä ja henkisessä toipumisessa, nimenomaan tässä viimeisessä täydellisessä irtautumisessa. En silti missään tapauksessa sanoisi, että treenaaminen pelasti minut syömishäiriöstä. Koska ei se ole mahdollista. Ei syömishäiriöstä pelasta rakkaus tai koira, opiskelupaikka tai kämppä Ranskassa. Itse siitä on itsensä pelastettava. Mutta oikein ajoitettu treenaamisen aloitus auttoi löytämään oman tapani elää ja olla, tasapainoisesti. Jossakin kohtaa se olisi toiminut varmasti ihan toisella tapaa, mutta tässä kohtaa se auttoi mut ulos anoreksiakuplasta, koska osasin käyttää sitä toipumiseni tukena. Treenaaminen paitsi muutti suhtautumistani syömiseen, antoi mulle kiinnityskohdan elämään ja uudenlaista sisältöä siihen.

lohipyöryköitä

 

parsakeittoa

 

tortillalettu kanalla ja kasviksilla

Ehdottomasti parasta on, että treenaaminen toi mun arkeen vihdoin niitä juttuja, joilla mä saan hymyn huulille ja joita mä odotan arjen keskellä. Kun tulee töiden tai vapaa-ajan takia useamman päivän taukoja, niin voi vitsi kuinka sinne salille kaipaan ja kuinka niin IHANALTA se treeni tuntuu.

Treenaaminen on tuonut elämääni niin paljon iloa ja jaksamista. Melkein itkettää kun kirjoitan tästä. Pitkää liikkuminen oli mulle pakonomaista suorittamista, ja joskus luulin, että se olisi sitä aina. Siksi olen niin hirveän kiitollinen siitä, että juuri treenaaminen imaisi minut mukaansa. Lempeästi ja nautinnollisesti ja siitä tuli se minulle kaikista kivoin juttu.

 
<3: Ida

Ps. Bloggerin lukijat ja kaikki muut: käykäähän tykkäämässä Silta yli virran blogista facebookissa, niin näette uusimmat postaukset halutessanne myös sitä kautta! :)

Muistoja Itä-Suomesta, osa1

Heinäkuussa perheemme yhteisellä lomaviikolla teimme yhdessä Ihanan reissun Itä-Suomeen. Ajoimme Salmelan taidekeskuksen kautta Savonlinnaan, ja yövyimme Kerimäellä. Seuraavana päivänä jatkoimme Imatralle, josta ajoimme Lappeenrannan kautta kotiin. Kaikkinensa tuo kierros oli kolmen päivän pituinen, mutta todella tuntui pidemmältäkin lomailulta. Nyt hieman kuvia ja terveisiä Salmelasta ja Savonlinnasta.

Täytyy myöntää, että niin paljon kuin haluiaisinkin tukea taiteilijoita, harvoin jaksan katsoa tauluja toisensa perään tylsässä hallissa. Taide on minulle aina kokonaisvaltainen elämys, jonka tavoittamiseksi tarvitsen enemmän. Salmelan taidekeskus koostuu parista pienestä huvilasta, apteekkarin talosta ja vanhasta navettarakennuksesta, joihin on sijoitettu seinille taidetta. Paikka on viehättävällä paikalla järven rannalla, ja sillä on om laituri ja pieni hyvinhoidettu puutarha.Tänä vuonna taide kiinnosti erityisesti, sillä melkein-tunnen erään taiteilijoista henkilökohtaisesti.

Taide-elämystä sulattelimme paikan ravintolan "flyygeli-buffetissa", joka koostui pääosin erilaisista salaatti- ja kalavaihtoehdoista. Raaka-aineet tulivat lähitiloilta ja olivat todella laadukkaita. Huvitusta aiheutti vain hieman jälkiruoka-annokseni kokoamiseni, kiisseliäni kun ei meinannut löytyä vaniljavaahtoni alta.

Savonlinnaan tulimme illansuussa, ja ehdimme juuri vielä istahtaa munkkipossuille ja karjalanpiirakoille torille. Savonlinnan rantatie on Savonlinnassa kauneinta. Se alkaa torilta, ja vie kuuluisaan Olavinlinnaan, jossa juuri oli myös oopperaesitys alkamassa. Järven rannalla on lukuisia veneitä, muutama pieni terassiravintola ja tietysti pikkukakkosen leikkipuisto.

Kerimäellä yövyimme hieman majatalotyylisessä, mutta hyvätasoisessa hyvinvointihotellissa, ja ajamiseen jo tältä päivältä kyllässtyneinä myös söimme illallisen hotellin ravintolassa. Monipuolisen aamiaisen tankattuamme lähdimme Kerimäen kirkolle, mutta ainoastaan äitini, joka sulautui niin hyvin konsertin soittokuntaan, pääsi sisälle asti. Sitten jatkoimme jälleen kohti Savonlinnaa ja sen toria.

Pienten paikkojen keskeiset torit ja niiden tunnelma jaksavat viehättää minua kerta toisensa jälkeen. Marjamyyjiä, käsitöitä, kukkia ja leivonnaisia... Siskoni löysi kateutta herättävän vaaleanpunaisen nahkalaukun, itse ostin turkoosit korvakorut, joita myi korutaiteilijan eläkkeellä oleva herrasmies, ja lakkahilloa.

Torilta jatkoimme Olavinlinnaan kierrokselle. Sen portaat ylös torniin eivät kyllä olleet sellaiset, että niitä ei ihan hirveässä kiireessä tai hädässä olisi mielellään juossut. Maisemat olivat kuitenkin hienot ja oli mukava päästä kurkistamaan näin vähän oopperajuhlien kulisseihinkin. Lounaaksi söimme paistetuja muikkuja ja ahven-lohikeittoa sataman laivaravintolassa, ja sen jälkeen matkamme jatkuikin kohti Imatraa. Imatran ja Lappeenrannan pysähdyksistä kerron sitten toisella kertaa enemmän.

Nyt mukavaa loppukesää ja kauniita muistoja, Ihanat!

<3: Ida