Vappu kera herkkujen ja hyvän seuran

Vapun viettoni ei ollut tänäkään vuona erityise railakas, mutta varsin mukavissa merkeissä tuota juhlaa tuli useammassakin tilaisuudessa juhlistettua. Taas tuli takataskuun muutama mukava muisto, jotka haluan jakaa kanssane, vaikka vapusta onkin jo tovi vierähtänyt ja sen jälkeen muitakin juhlia vietetty. Tässä siis hieman kertomusta siitä, mitä minun vappuuni tänä vuonna kuului.

Päiväkotimme oli torstaina kiinni, joten lasten kanssa juhlistimme vappua jo aatonaattona keskiviikkona. Olimme koristelleet ryhmähuoneemme serpenttiineillä ja ilmapalloilla, ja yhdistäneet lasten normaalisti noin neljän lapsen pöydät yhdeksi isoksi pöydäksi. Siinä koko seitsemäntoista 1-3 -vuotiaan lapsen seurue nökötti yhdessä vappulounaalla nakkien ja munkkien kanssa. Kyllä oli hellyttävä näky! Varsinaisia naamiaisia meillä ei ollut, mutta yksi tyttö oli välttämättä halunnut pukeutua vaalenapunaiseen prinsessamekkoon.

Tänä vappuna sain myös koristella ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin myös oman kotini vappukuntoon serpentiinein ja prinsessailmapalloin. En vielä tässäkään iässä suostunut luopumaan jokavuotisesta vappuperinteestä, vaan iso heiumilmapallo oli saatava. Oman kotini kunniaksi se oli tänä vuonna muumitalo.

Samaisena keskivviikkona olimme sitten illalla papallani munkkikahveilla. Kun olimme pieniä, äitini leipoi meidän kanssamme aina itse vappumunkkeja siman kera. Mutta ihan hyviltä ne kaupan hillomunkitkin maistuivat, varsinkin hyvässä seurassa.

Vappuaattona meidän oli tarkoitus mennä perheen kanssa yhdessä vappuillalliselle, mutta siskollani oli muita suunnitelmia ja ätiini oli sairastunut, joten lopulta menimme isän kanssa kahdestaan. Paikaksi olimme valikoineet perinteisen ravintola Seurahuoneen, jossa olemme juhlistaneet vappua useana vuonna ihan lapsesta saakka. Korkea katto ja isot kristallikruunut saavat minut yhä muistamaan sen pikku-Idan tuskan, kun minni-ilmapalloni lenteli kattoon, ja sinne jäi. Onneksi tänä vuonna palloni oli turvassa kotona!

Kaikki annokset olivat todella hienon näköisiä ja ennen kaikkea herkullisia. Alkuruoaksi otimme isän kanssa ankkaa. Pääruoaksi minä päädyin sinisimpukkalautaseen ja tarjoilijan suosituksesta Provencen kansviksiin. Isäni valitisi maissikanaa perunasoseen kera, ja jaoimme sitten annokset ja maistelimme toisiltamme. Oli ihanaa nauttia hyvästä ruoasta kaloreita laskematta ja sen kummemmin suunnittelematta!

Oli myös ihan Parasta päästä isän kanssa juttelemaan isän kanssa kunnolla mukavissa tunnelmissa. Isänikin totesi juuri kaivanneensa tällaista kahdenkeskistä aikaa aikusien tyttärensä kanssa.Kaiken kaikkiian ilta oli siis todellinen Elämys juhlavassa miljöössä, parhaassa mahdollisessa seurassa ja suusssuolavien herkkujen parissa. Syötyämme huomasimmekin, että parituntia oli kulunut ihan kuin siivillä! Niin mukava kokemus tuo olikin, että sovimme menevämme toisenkin kerran yhdessä ulos syömään.

Vapunpäivänä olin tapaamssa entistä työkaveriani ja hyvää Ystävääni pitkästä aikaa. Ystäväni oli kutsunut minut teelle ja tarjosi vielä omena-struudelia ja pikkuleipiä sen lisäksi. Itse vein tuomisina myös keksejä, joita olin kokeeksi leiponut seuraavan viikon leipomistuokiota lasten kanssa ajatellen. Nämä yhteiset teehetket kera käsitöiden kuuluivat vuosia sitten jokaviikkoisiin perinteisiimme, ja oli ihana elvyttää tuota ihanaa perinettämme. Vaihdoimme kuulumisia ja seurassimme siinä sivusilmällä samalla lätkän MM-kisojen avausottelua. Ihan parasta laatuaikaa!

Toivottavasti teilläkin oli hauska vappu!

<3: Ida

Sairaskertomus osa 4: kun oli aika luovuttaa

Edellisestä sairaskertomusteksistäni onkin jälleen vierähtänyt aikaa, ja tätä seuraavaa osaa onkin jo kyselty. Tässä kertomuksessa lähestymme pohjakosketustani, jonka koin vuonna 2010. Tässä siis toivottu neljäsosa sairaskertomustani, olkaapas hyvät!

Hyvin pian kotiuduttuani osastolta tuli selväksi, ettei osastohoito ollut saanut tarvittavaa muutosta aikaan. Kituuttelin jonkin aikaa poliklinikkahoidossa, jolloin uusi keskustelu tiiviimmästä tuesta alkoi. Niinpä minut ohjattiin jälleen päiväosastolle. Pärjäsin tällä kertaa hieman paremmin, mutta kaipuuni normalliin elämään oli Suuri. Kaipasin opiskelukavereitani, tenttikirjojani ja omaa kotiani, joista enää pystyin vain rajoitetutsti nauttimaan osastolta käsin.

Tunsin olevani päiväosastolla vain päivät säilössä -aivan kuin pahimmillaan lapsi päivähoidossa, enkä tuntenut saavani siitä apua tai hyötyä. Niinpä lääkärini ja terapeuttini vastusteluista huolimatta lopetin päiväosastojaksoni jälleen viikon jälkeen, jolloin hoitoni siirtyi ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle, pois syömishäiriöyksiköstä. 

Siirtyessäni Yths:lle hoitoon, oli alamäkeni jo alkanut. Siellä tapaamani lääkäri oli täysin avuton kanssani. Hän ei osannut muuta kuin kauhistella tilannettani, jakaa minulle internetistä tulostamiaan esitteitä anoreksiasta ja sairaalahoidosta, ja yrittää suostutella minua takaisin syömishäiriöyksikköön ja osastolle.

Kävin myös terapiassa yksityisessäsyömishäiriökeskuksessa. Syömishäiriöyksikön ollessa pois pelistä, yritimme epätoivoisesti etsiä vanhempieni kanssa minulle hoitoa muualta. Siellä terapeuttini piirteli minulle palleroita paperille osoittaakseen, kuinka olin niin sairauden vallassa, että terapia olisi täysin turhaa. Ravitsemusterapeutti totesi, että hänen on turha enää tässä vaiheessa antaa minulle mitään valmiita ateriasuunnitelmia, sillä olin niistä vajonnut liian kauas. Keskustelimme siis jogurttiannokseni vaihtamisesta ja kirsikkatomaattien määrästä.

Itsepintaisesti kuitenkin ukottelin ja vakuuttelin kerta toisensa jälkeen, kuinka saisin tilanteen omin avuin käänettyä ja painoni kotona nousuun. Ainoa, joka taisi siihen uskoa, olin minä itse. Uskottelin yhä itselleni, että pystyisin aloittamaan taas syömisen kun vain niin haluaisin. Joka ilta tein lupauksen seuraavasta päivästä, ja joka aamu itkin epäonnistumistani.

Lääkärini syömishäiriökeskuksessa ei kuitenkaan halunnut pakottaa minua hoitoon. Hän uskoi omaan motivaatioon ja hoitoon sitoutumiseen. Muistan yhä elävästi, kuinka hän totesi minulle, että jos lähtee anoreksian kanssa kilpajuoksuun, häviää aina. 

Onneksi vanhempani olivat kuitenkin päättäneet valita toisin. Kun edelleen itsepintaisesti kieltäydyin osastohoidosta, tekivät he rohkean, rakkaudentäytteisen päätöksen: he päättivät hoitaa minua kotona. Niin äitini jäi töistä kotiin kanssani. Siitä alkoi yhteinen maratonjuoksumme anoreksiaa vastaan, johon kuului monta mutkaa ja kuoppaa matkan varrella.

Täydellinen, armoton alamäkeni oli kuitenkin alkanut, eikä sitä pystynyt mikään mahti enää pysäyttämään, ei edes se kaikista suurin: Rakkaus. Ja niin minä vajosin. Vajosin johonkin niin syvälle, mihin en tiennyt ihmisen pystyvän edes vajoamaan. Ja vaikka muistoni noista ajoista ovatkin hataria, kerron, minkä tuosta ajasta muistan, seuraaavassa sairaskertomusta käsittelevässä teksitssäni.

<3: Ida

Kevään shoppailuja

Olen vähän kausittainen shoppailija. Saatan elää pitkiäkin aikoja ostamatta välttämättömien ostosten lisäksi oikeastaan mitään. Ja välttämättömillä tarkoitan todella sitä, että ostan lähinnä vain ruokaa ja lääkkeitä. Joskus saatan ilahduttaa itseäni kukkapuskalla tai ostaa kerän lankaa kutoakseni pipoja hyväntekeväisyyteen. Olen tarkka rahoistani ja mietin tarkasti, mihin rahani haluan käyttää.Olen sellainen ihminen, että tulen oikeasti myös hyvin vähällä toimeen eikä pienehköt tulotkaan ole koskaan olleet minulle ongelma.

Mutta silloin tällöin saatan myös innostua shoppailusta, yleensä juuri esimerkiksi näin kevään tullen. Ja silloin kun lähden kaupoille, harvoin poistun sieltä tyhjin käsin. Silloin on hyvä, että on jäänyt rahaa myös vähän sukan varteen. Toki shoppailuni ei silloinkaan tarkoita täysin harkitsematonta rahan tuhlausta, mutta saatan kerralla esimerkiksi uudistaa vaatekaappiani vähän reippaammalla kädellä. Ja silloin tällöin sellainen pääkopan ja vaatekaapin tuuletus tekee todella hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus!

Kuten olette aikaisemmista teksteistäni ehkä huomanneet, oli minulla alkukeväästä taas tällainen shoppailukausi meneillään. Päätinkin nyt vähän jakaa kanssanne, millaisia löytöjä olen kevään aikana tehnyt vaatekaappiini!

Kädentaitomessuilta löysin kierrätyskeskuksen pisteestä tyylikkään villakanagastakin tekoturkishioilla ja napituksella. Vaikka kevät jo kolkutteli oven takana, päätin satsata takkiin, joka olisi kuitenkin ajaton. Kuinka ollakaan, huomasin sille löytyneen käyttöä vielä tänä talvenakin.

Samaisesta kierrätyskeskuksen pisteestä löysin myös 60-luvun henkisen puuvillaisen tunikan. Tunika on noin polvimittainen ja siinä on isot oranssin ja ruskean sävyiset printit. Tiesin heti, että tässä olisi vaate, jota käyttäisin paljon ja vielä pitkään. Kuin tehty lastentarhanopettajalle!

Toiveikkaana ensimmäisten auringonsäteiden sitten pilkahdellessa esiin hankin kampaajareissullani vilan trenssin kevättakiksi. Takki on hieman erikoisen värinen, jotakin vaaleanpunaisen ja beigen välimaastossa. Trenssi sopii minulle mielestäni hyvin erityisesti kellohelmaisen leikkauksensa puolesta.

Kevättakkiin oli sitten saatava muutaa uusi keväthuivikin. Samantien takin kanssa sorruin ostamaan sävyyn sopivan ruusukuvioisen kevyen huivin. Yhden susoikkimerkkeihini lukeutuvan Victorias Secretin vaalenapuna-valkoisen huivin taas sain tuliaisiksi vanhempieni Barelonan matkalta. Hulluilta päiviltä matkaani tarttui vielä yksi silkkisen tuntuinen kevyt vaaleanpunasävytteinen huivi. Keväthuivi valikoimani todella tarvitsi päivitystä, sillä minulla oli vaatekomerossani tasan yksi huivi, joka ei ollut villaa, ja jota olin käyttänyt jo monet vuodet. Huivit ovat tärkeä lisä tyyliin ja niillä saa vaihtelua edullisesti ja helposti.

Hulluilta päiviltä kotiutuin myös beigesävyisen, kultaisin yksityiskohdin koristellun uuden käsilaukun kevääksi. Minulla on ollut koko syksyn ja talven saman mallinen musta. Kevääksi kaipaan kuitenkin eri tavalla vaaleanpia värejä, ja sopiihan tämä uuteen kevättakkiinikin paremmin. Ihastuin tässä laukussa sen naisellisuuteen ja yksinkertaisuuteen mutta tyylikkyyteen -ja kun hintakin oli kohdillaan, pääti, että tässä olisi Se uusi kevät laukku, jota olin etsinyt!

Kolmantena löytönä hulluilta päiviltä löysin mustan, hyvin yksinkertaisen hameen. Hame on joustavaa materiaalia, joten mukava päällä, mutta silti kuitenkin elegantti. Vakiovarusteisiini kuuluvat mustat legginssit, joita olen yhdistellyt erilaisiin tunikoihin ja mekkoihin. Hame mahdollistaa erilaisten yläosien ja neuleiden käytön, jotka tunikoiden kanssa jäävät käyttämättä.

Olin myös jo pitkään etsinyt rentoja housuja, jotka mahdollistaisi liikkumisen, mutta jotka kuitenkaan eivät näyttäisi ihan niiltä 80-luvun tuulihousuilta. Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi, kunnes löysin Zalandon verkkokaupasta nämä rennot kangashousut, jotka tilasin yhdessä suosikkivärissäni mintunvihreänä piristääksen arkea.

3+1 -päiviltä lyösin peräti kahdet uudet kevätkengät. Toiset Calvin Kleinin vaaleat kiilakorkoiset nauhalliset tennarit olivat minulle todellinen löytö, sillä ne sopivat mielestäni loistavasti juurikin niiden tunikoiden ja legginssien kanssa! Kengät ovat samaan aikaan naiselliset ja sporttiset, ja sopivat tyyliini.

Toiset kengät taas ovat kiiltävät valkoiset korkokengät, joille on varmasti kesällä käyttöä. Kengät sopivat niin juhlakäyttöön kuin arkeenkin. arkkuihin yhdistämällä ne tuovat asuun hieman naisellisuutta. Kaiken lisäksi kengät ovat pehmustetun pohjansa ansiosta äärimmäisen mukavat jalassa!

Myös kirppiksellä on tullut kierreltyä, ja osteltua, Ystäväni ja siskoni kanssa. Todellinen löytö oli mielestäni ruusukuvioinen kesämekko, joka oli minulle kuin tehty! Onnekseni löysin myös kirkkaan vihreän hupparin, juuri kun olinkin etsiskellyt vähän ohuempaa collegea kevääksi. Matkaan tarttuivat myös beige Mangon pitkä neule ja lyhyt kirkkaan pinkki sellainen sekä vielä yksi keväthuivi. Ja mikä parasta, kaikki parin euron hintaan!

Tällaisia löytöjä siis minä olen tehnyt kevään aikana. Onko kevät saanut aikaan samanlaista shoppailuinnostusta sielläpäin?

Nyt toivotan kaikille teille hauskaa vapun jatkoa!

<3: Ida

Sieni-lihapullat

Tämä resepti on jo melko vanha, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan aina yhtä toimiva!

Minulta onkin jo kyselty tätä reseptiä pariin otteeseen, joten olkpaas hyvät, tässä siis oma muunnelmani perinteisistä lihapullista.

Näitä tarvitset (n. 4 annosta)

400 g (naudan)jauhelihaa 

1 sipuli

200 g tuoreita herkkusieniä

n. 1/2 dl-1 dl korppujauhoja

pari dl vettä

suolaa, pippuria maun mukaan

Tee näin:

1. Laita korppujauhot turpoamaan veteen.

2. silppua sipuli, puhdista ja hienonna herkkusienet.

3. Lisää jauheliha, sipulisilppu ja hienonnetut sienet korppujauhoseokseen. Halutessasi voit paistaa hetken sipuli-sienisilppua ensin pannulla.

4. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile kostutetuin käsin pyöryköiksi.

5. Paista 200-225 asteisessa uunissa 10-20 minuuttia lihapullien koosta riippuen.

<3: Ida

Ps. Halutessasi voit korvata sienet esim feta/aura-jusutolla. Jättämällä sienet pois saat reseptistä tavallisia lihapullia.

Pääsiäispäiväni hetkiä ja tunnelmia

Pääsiäiseni kului tänä(kin) vuonna mukavissa tunnelmissa, yhdessä rakkaimpieni kanssa herkutellen ja tarjosipa kuoroon kuuluminen pääsiäisen mahdollisuuden pohdiskella hieman pääsiäisen merkitystäkin. Nyt kun työt ovat pyörähtäneet käyntiin täydellä tohinalla, on mukava rauhoittua viikonlopun viettoon noita hyviä pääsiäsipäivän hetkiä muistellen.

Olin koristellut jo hyvissä ajoin kotini pääsisäiskutnon. Sitä koristivat kirpparilöytöni pahviset pääsiäismunat, äidin minulle markkinatuliaisena tuoma pieni noita-akka ikkunassa, ystäviltäni saamat pääsiäiskorit, kukat pääsiäisen väreissä-sekä tietysti rairuoho. Tänä vuonna olin laittanut rairuohon hyvissä ajoin itämään, ehkä vähän turhankin ajoissa. Onneksi toinen yritykseni osui ihan nappiin!

Sunnuntaiaamuna oli kuorollani esiintyminen pääsiäispäivän messussa. Oli mukava jälleen laulaa yhdessä. Jotenkin messu toi myös ihan uudenlaisen tunnelman pääsiäiseeni - nuo kuorojen esiintymiset ovat kyllä tuoneet mukavia mahdollisuuksia hiljentyä hetkeksi ja pohtia asioita. Tai on niitä mahdollisuuksia tietysti ollut muutenkin, mutta eipä ole tullut kirkossa joulukirkkoa luuunottamatta juuri käytyä sitten rippikoulun...

Messun jälkeen pääsinkin sitten äitin herkkupöytien ääreen. Kokoonnuimme siis vanhemmilleni yhdessä siskoni ja tämän poikaystävän sekä pappani kanssa. Oma gourmet-kokkimme eli äitini oli loihtinut jälleen upeat herkut alkupaloista lähtien. Alkupalat koostuivat kananmunista, ravuista ja salaatista. Pääruoaksi oli lammasta monessa muodossa. Paahtopaisti on erityisesti herkkuani, ja äitini itsepaistamana ja maustamana se oli oikein mieluista minulle.

Ruokailun jälkeen ehdimme vielä tapamme mukaan pelata pappamme kanssa erän korttia. Ja opetimme siskoni poikaystävällekin sen oman yhteisen suosikkipelimme. Vuosikymmenten kokemus kuitenkin tuotti tulosta, ja ensikertalainen hävisi. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja napsimme pieniä suklaamunia jälkkäriksi -tuo mämmi kun ei oo oikein maistunut...

Iltapäivällä ennen pappani junan lähtöä suunnistimme vielä minun luokseni kahveille. Olin saanut pääsiäisvierailusta hyvän (teko)syyn leipoa jälleen. Tarjoilin siis kahvin kanssa sitruunaista rahkapiirakkaa, jossa oli kaardemummainen pullapohja. Omasta mielestäni pohja oli jäänyt hieman kovaksi, mutta hyvin se tuntui silti kaikille maistuvan. Pappani kehui taas asuntoani, johon hän untuu olevan kovin ihastunut... Esittelin myös sitä täydellisesti kasvatettua rairuohoani.

Illalla vieraiden lähdettyä herkuttelin iltapalan jälkeen tietysti vielä äitini minulle ostamalla prinsessa-suklaamunalla, aikamoisen nappivalinta minulle, eikö? Ja toipa pappanikin vielä tulaisiksi suklaita, eli suklaata nyt riittää... Mutta kuten Paras Ystäväni totesi: jokainen juhlapäivä on suklaanarvoinen, -tai no, joskus ihan ne arkipäivätkin!

Toivottavasti teilläkin oli mukava pääsiäinen!

<3: Ida

Maaliskuun Parhaita hetkiä

Maaliskuu alkoi todella mukavissa merkeissä, kun pääsin tapaamaan kahta hyvää ja koko ajan parempaa Ystävääni. Kiertelimme hieman kaupoissa, vaihdoimme innokkaasti kuulumisiamme, ja päätimme retkemme lounaalle Stockan yläkerrassa. Ihan oikeasti nyt viimein huomasin, kuinka paitsi, että meistä oli muodostunut vahva Selviytyjien kolmikko, myös kolme todellista, uskoakseni elämänmittaista Ystävää, mistä minä olen oikeasti tosi kiitollinen ja onnellinen!

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna olin myös äitini kassa kädentaitomessuilla, jotka ovat yhteinen mukava jokavuotinen perinteemme. Korttiaskartelutarvikkeiden lisäksi onnistuin löytämään kierrätyskeskuksen pisteeltä tyylikkään villakangastakin sekä juuri lastentarahanopettajalle sopvian Ihanan,  60-lukua henkivän tunikan, joka näyttäytyikin jo edellisessä tekstissäni. Aidon käsityön, suuomalaisen suunnittelun ja kierrätysmateriaalien uudelleen käyttö tuntuu hyvältä.

Naistenpäivänä olimme isäni kanssa käymässä pappaani tervehtimässä, ja tulipa noita reissuja tehtyä muutama muukin kuukauden aikana. Jotenkin noista reissuista ja pappani näkemisestä on muodostunut minulle todella tärkeitä, ja samalla ehtii automatkoilla vaihtaa kuulumiset isänkin kanssa. Naistenpäivänä isäni musiti minua myös ihastuttavalla vaaleanpunaisella ruusukimpulla.

Itseäni hemmottelin myös kampaajareissulla, jossa hiusteni vaaleaa väriä jälleen hieman päivitettiin raitojen muodossa. Luottokampaajan kanssa rupattelu teekupposen kanssa ja hiusten hyväily -ihan parasta hemmottelua! Samalla reissulla onnistuin myös löytämään ihanan roosa-beigen trenssin kevätauringosta innostuneena, sekä siihen Ihanan sävyyn sopivan huivin!

Siskoni kanssa olimme vielä laitatuttamassa jälleen yhdessä geelikynnet. Itse valitsin kevään kunniaksi, siskoni hillityn värin rinnalle, oikein neonpinkit kynnet. Värit ovat minulle todella tärkeitä, ja nyt tunsin kaipaavani juuri tällaista piristystä! Kynsiä ihastelimme jälleen mukavat hetket kahviossa siskoni kanssa kuulumisia vaihdellen.

Shoppailtua tuli aika paljon maaliskuussa, kun tuntuu, että mahdollisuuksia siihen kolahti postluukusta ihan jatkuvalla syötöllä. Ensin olimme äitini kanssa Sokoksen 3+1 -päivillä, joista onnistuin kotiuttamaan valkoiset, kiiltävät -ja kaikin puolin niin täydelliset korkkarit tulevaa kesää varten. Lounaan nautimme cafepicnicissä, jossa valikoin vahingosta viisastuneena tällä kertaa kahden sijasta kolme täytettä salaatipedille: kanaa, paahtopaistia ja katkarapuja ja siiehn vielä kruunuksi viipale tuoretta vesimelonia....nam! Ja kun siskoni sitten tervehtyi, niin pitihän hänenkin kanssaan jäädä kyseisillä päivillä piipahtamaan. Ja kuinka ollaakaan, taas tarttuivat mukaani kengät! Nuo siistit, vaaleat kiilakantaiset tennarit vain tuntuivat minulle, legginssien ja tunikojen suurkuluttajalle, vain niin omilta, että pakkohan nekin oli kotiuttaa...

Siskoni kanssa teimme myös löytöretken Kampin kirpputorille. Pienessä itsepalvelulkirpputorissa oli toellakin hinta-laatu-suhde kohdillaan, ja moni tovi tuolla pöytien välissä kierrellessä vierähtikin. Kirpputorilla oli kaikkea kirjoista vaatteisiin ja laukkuihin, ja huonoa tavaraa oli todella vähän. Eikä tyjhin käsin suinkaan tarvinnutkaan paikasta lähteä, vaan matkaani tarttui ruusukuvioinen hellemekko kesää odotellessa sekä pari kaunista pahvista koristemunaa pääsiäistä varten. Lopulta eksyimme Hietsuun asti, jossa oli jo yksi rohkea markkinamyyjä. Nämä yhteiset hetket siskon kanssa ovat kyllä minulle ihan kullanarvoisia.

Tottakai myös keltaisen raamatun kolahdettua postilluukusta, oli myös päästävä hieman hulluttelemaan Stockmannille. En muista, olenko yhtenäkään vuonna jättänyt näitä päiviä välistä, ellen sitten ole ollut sairaalassa. Tänä keväänä kävin kyseisillä päivillä peräti kahteen ottteeseen. Vaikka hakemani tuote oli jo päässyt loppumaan, kuinka ollakaan, kaikenlaista pientä mukavaa tuntuikin kerääntyvään koriin aina vaaleanpunaisesta keväthuivista hameeseen ja pirteisiin kirkkaanvihreisiin käspyyhkeisiin tuomaan hieman väriä kylpyhuoneeseeni. Sekä tietysti se paras Löytö, uusi kevätlaukku!

Vanhempamme olivat matkoilla Barcelonassa maaliskuun puolen välin paikkeilla, ja ihanan tapansa mukaan toivat tulleessan taas minulle pinkin tuliaispussakan täynnä kaikkea Ihanaa. Pussukasta paljastui vaaleanpuna-valkoinen suosikkimerkkini Vicotrias Secretin huivi ja parit alushousut, lohenpunainen pinkillä koristeltu tousin nahalompakko, kauniit mintunvihrein kivin kroistellut korut...

Maaliskuussa olivat myös ensimmäiset kuoroni esinntymiset.Ensimmäinen esiintymisemme sattui Marian päivän messuun, johon olin kutsunut myös perheeni kuuntelemaan. Kaiken kaikkiaan esiintyminen meni ihan hyvin, ja sitä olimme sitten yhdessä juhlistamassa messun jälkeen lounaalla lapsuudemme suosikkiravintolassa, minun tapauksessani jättimäisen lehtpihvin kera.

Se kaikista Ihanin juttu maaliskuussa taisi kuitenkin olla rauhalliset kävelyt auringonpaisteessa. Voi, kuinka olinkaan kaivanut kevättä ja lämpöä! Tuntuu, kuin olisin herännyt ihan uudella tapaa taas eloon ja virtaa riittää taas! Aurinko on kyllä keväässä Ihan Parasta!

Seuraavat neljä viikkoa saankin sitten nauttia kevätauringosta lasten kanssa, kun päättöharjoitteluni päiväkodissa maanantaina pyörähtää käyntiin. Vaikka lastentarhanopettajan isoihin saappaaisiin hyppääminen vähän jännittääkin, odotan innolla sitä, että pääsen taas kokeilemaan siipiäni työelämässä -sekä ennen kaikkea millaisiin hienoihin pieniin ihmisiin pääsen tuttustumaan ja  mitä kaikkea mukavaa pääsenkään suunnittelemaan ja toteuttamaan heidän kanssaan!

<3: Ida
 

Tavoitepaino saavutettu!

Olen jättänyt anoreksiaan kuuluvat aiheet vähemmälle blogissani sitä myötä kun sen merkitys elämästäni on alkanut hävitä. Haluan kuitenkin jakaa vielä ajatuksiani liittyen erääseen viimeisimmistä, ja samalla tärkeimmistä virstanpylväsitä tällä matkallani.

Kun viimeksi lähdin osastolta, olin hengenvaarallisesti alipainoinen. Vaikka vältyinkin pakkohoidolta tuolloin, muistan, kuinka päätöksestäni lähteä kotiin olivat kaikki kauhuissaan. Muistan ne muiden potilaiden pelokkaat ilmeet, hoitajien säälivät katseet ja yhden omahoitajistani itkuisen, kenties jäähyväisiksi tarkoitetun, halauksen.Vain yksi uskoi minuun itseni lisäksi.

Näin jälkeenpäin ajateltuna päätös lähteä osastolta sellaisessa kunnossa kuin minä olin, oli rohkea, jopa uhkarohkea. Se oli äärettömän suuri ja vaarallinen riski, jota en suosittele kenellekään. Ymmärrän hyvin ne kostuneet silmät ja säälivät katseen. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että minun oli kujlettava tämä tie.

Nyt, kolmen pitkän ja vaiheikkaan, usein tuskaisenkin vuoden jälkeen olen vihdoin saavuttanut tuolloin asetetun tavoitepainoni. Tiedän, että matkani on ollut tuskallisen hidas, monen mielestä jopa luvattoman hidas. Samaan aikaan tiedän, että tämä oli ainoa vaihtoehtoni. Minulla on myös toisenlaisia kokemuksia. Olen nostanut painoani aikaisemmin osastolla nopeampaa tahtia .-ja romahtanut pian takaisin pohjalle. Olen myös jumittanut vuosia paikallani etenemmättä mihinkään -ja saanut toivottoman tapauksen leiman. Nyt minun oli saatava tehdä tämä omalla tavallani. Ja nyt todella olen ensimmäistä kertaa saavuttanut jotakin, saavuttanut jotakin pysyvää.

Olen kiitollinen siitä, että minun annettiin kulkea tämä tie. Minulla oli rinnallani yksi ihminen, joka ei koskaan kyseenalaistanut matkantekoni hitautta tai matkani pituutta, tai minun pystymistäni kulkea tuo matka. Sen sijaan hän päätti kulkea tuon matkan yhdessä kanssani. Isäni oli ainoa ihminen, joka ei ole kertaakaan hoputtanut tai painostanut minua tämän kolmen vuoden aikana, ei kertaakaan. Ja silti samalla ainoa, joka jaksoi tarpoa minun kanssani yhdessä, tukien ja eteenpäin kannustaen. Olen aivan varma, että en olisi tässä nyt ilman isääni. Olemme kulkeneet tämän matkan yhdessä.

Valehtelisin, jos väittäisin, että tuo yhteinen matkamme olisi ollut helppo.Siihen kuului paljon itkua ja raivoa, monen monta niin tuskaista hetkeä, joista en ole uskonnut selviäväni. Mutta minä ylitin itseni kerta toisensa jälkeen. Ja niin jokainen askel oli edellistä hieman helpompi. Ja pikkuhiljaa, pikkuhiljaa tuo työ alkoi tuottaa tulosta. Pikkuhiljaa, kun uskalsin antaa painoni normalisoitua mieleni kulkiessa käsikädessä,sain vapauden, voimia ja luottamusta suunnitella ja unelmoida tulevasta. Ennen kaikkea sain matkalla uskoa itseeni.

Tänään näen itseni ja vartaloni kauniimpana kuin koskaan. Enkä tarkoita tällä sitä, että oma kehoni vastaisi kauneusihannettani. Mielikuvani unelamvartalosta on paljon muodokkaampi ja lihaksikkaampi, esimerkiksi. Mutta tämä keho, jonka olen kovalla työlläni ansainnut, se on minulle kuin taisteluvoitto, jota olen oppinut kunnioittamaan. Tämän kehon saavuttaminen on ollut minulle tuskainen tie, ja siksi suhtaudun siihen nyt sen ansaitsemalla lempeydellä. Olen myös vartalostani ylpeä. Se on minulle osoitus, että minä pystyin, sittenkin.

Jollakin tavalla olen myös  ylpeä itsestäni, siitä, että olen kulkenut tämän tien. Olen osoittanut kaikille, ja ennen kaikkea itselleni, että minussa on valtavasti voimaa ja rohkeutta, paljon enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Sen vuoksi suhtaudunkin tällä herkellä äärettömän luottavasti tulevaan. En näe, että mikään voisi enää saada minua luopumaan tästä saavutuksestani, ehkäpä elämäni tähänastisesti suurimmasta sellaisesta. Näen edessäni niin paljon sellaista hyvää, josta en halua luopua. Paljon sellaista hyvää, josta haluan nauttia terveenä ja hyvinvoivana.

Teille, jotka kamppailette saman asian kanssa, haluan sanoa:. Älkää väheksykö urakkaanne, joka teillä on edessä. Siitä on hyvin vaikea selvitä yksin, joten ottakaan kaikki mahdollinen tuki ja apu vastaan. Painon nostainen on olllut ehdottomasti vaikeimpia, ahdistavimpia ja tuskaisimpia asioita, joita olen kokenut. Mutta älkää väheksykö itseännekään: jokaisesta löytyy kyllä se voima taistella elämän puolesta. Ja lopuksi: älkää väheksykö määrnpäätänne: painon normalisoituminen on ehottomasti myös parhaita asioita mitä minulle on tapahtunut. Se on ehottomasti ollut kaiken sen työn ja tuskan arvoista.

Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille oikein iloista pääsiäisen jatkoa!

<3: Ida