Mä olen tosi suorituskeskeinen ihminen, aina ollut. En ole siitä piirteestä ylpeä, mutta sen kanssa mun on täytynyt oppia elämään. Mä saan hyvää oloa, kun saan asioita aikaiseksi, mieluiten jossakin näkyvässä muodossa. Esimerkiksi kun töissä tulostan sen valmiin dokumentin, koti on siivottu, blogitekstin julkaistu tai käsityö valmis. Kun mä salilla pystyn nostamaan, jaksan vielä yhden.
Joskus tehokkuus ohjasi koko elämääni siinä määrin, että se teki minusta itsekeskeisen ja tavattoman tehottoman. Kadotin siinä juoksussa itseni pitkäksi aikaa.
Joskus tehokkuus ohjasi koko elämääni siinä määrin, että se teki minusta itsekeskeisen ja tavattoman tehottoman. Kadotin siinä juoksussa itseni pitkäksi aikaa.
Myönnän kuitenkin myös hyötyväni siitä, ettei mun tarvitse patistella itseäni hommiin päivän ainoalla tauolla, töiden jälkeen salille tai viikonloppuisin siivouksen pariin. Ja ehkä myös työkaverini ja läheiseni, piirteeseeni kun liittyy myös tarve olla avuksi ja hyödyksi muille. Mutta jotta mä pystyn päivästä ja vuodesta toiseen, tarvitsen myös niitä hetkiä, kun mun ei tarvitse mitään.
Mulle on kehittynyt nyt alkuvuodesta uusi tapa, kun tulen kotiin. Kun olen saanut tavarat paikoilleen ja ruokaa massuun (joskus jo ennen näitä), heittäydyn sohvalle pötköttelemään hetkeksi tekemättä mitään. Annan ajatusten virrata, joskus selailen blogeja tai naistenlehteä, joskus hörpin teetä tai kuuntelen radiota. En sen kummemmin näitä hetkiä etukäteen suunnittele.
 |
| Uudet treenivaatteet!:) |
 |
| Kattilallinen kanakeittoa, nam! |
En vilkuile kelloa (jos ei ole pakko), koska en halua painostaa itseäni edes lopettamaan. Joskus sohvalla menee 10 minuuttia joskus melkein tunti. Jossakin vaiheessa tulee sellainen olo, että nyt voisin taas nousta. Ja ryhdyn illan askareisin, lähden menoihini tai siirryn mielekkäiden harrastusteni pariin kotona.
 |
| Papan synttäreillä |
Huomaan, että tosta hetkestä on tullut mulle tosi tärkeä. Silloin pysähdyn, nollaan päivän ja siirryn vapaalle. Rentoudun. Rentoutuminen ei aina tarkoita sitä, että ei ajattelisi mitään. Joskus se on omiin ajatuksiinsa syventymistä. Jos ajatukset vilistää tai kiertää kehää, en sulje niitäkään pois. Annan niidenkin tulla, ja sitten päästän ne pois.
Tehokkuus on nyky-yhteiskunnassa hirveän (yli)arvostettu piirre. Musta on hienoa, että pystyn joka päivä aidosti olemaan itseni ja omien ajatusteni kanssa. Se kertoo mulle, että niissä ei ole enää mitään, mitä en osaisi käsitellä tai pelkäisin. Että osaan vielä ajatella, en vain tehdä. Että minua ja elämääni ohjaan minä itse, enkä ole vain mikään kauko-ohjattava lelu tämän maailman vaatimusten edessä. Osaan sanoa myös niille Stop. Se tuo mulle hallinnan tunteen.
Liika stressi on tuhoisaa, keholle ja mielelle. Mutta sekin kuuluu elämään. Rinnalle jokainen tarvitsee stressinhallintakienoja, mutta myös täysin paineettomia hetkiä. Mikä on sun stressivapaa oleiluhetkesi?
<3: Ida
Juuri näin! Tehokkuutta ja suorittamista arvostetaan ihan liikaa. Toki asioiden hoitaminen ajallaan ja tehokkaasti pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, mutta yksilötasolla emme ole yli-ihmisiä. Jokaisella on (tai ainakin toivon, että on) oma elämä ja tekemistä työn ja yhteiskunnan palvelemisen ulkopuolella. Itsekin tykkään hoitaa asiat kerralla kuntoon, hyvin ja turhia vitkuttelematta, mutta rajansa kaikella. Jos on aina valmis ja puurtaa unohtaen oman kehonsa, mielensä ja hyvinvointinsa, se on menoa ojasta allikkoon. Upeaa, että sinulle on tullut tavaksi hengähtää töiden jälkeen, tai silloin kun siihen on mahdollisuus. Tuo pitäisi monen ihmisen ottaa tavaksi. ;) Ihanaista helmikuuta ja tulevaa ystävänpäivää Ida! <3
VastaaPoistaKiitos Nell, jotenkin tosi oivaltava ja hyvä kommentti! :) Juuri niinhän se on, että pitää pitää itsestään huolta, että voi auttaa muita ja olla myös yhteiskunnalle hyödyksi :)
PoistaIhanaa ystävänpäivää, Ystävä! <3<3