Kuuluu äänet koko ajan hiljempaa

Viime viikon kauppareissulla minulle tapahtui yksinkertaisesti vain pieni unohdus, joka oli kuitenkin jälleen yksi merkki siitä, kuinka sairaat ajatukset ja pakkomielteet ovat pikkuhiljaa hellittämässä otettaan minusta. Valikoin nimittäin jogurttia katsomatta tuoteselostetta. Vasta kotiin päästyäni tajusin, etten edes tiennyt, kuinka paljon kyseinen purkki sisältää energiaa.

Tämä oli uutta minulle, sillä anoreksiaan yleensä kuuluu, että tuotteiden ravintosisällöt ohjaavat valintoja, ja kuten olen joskus aiemminkin todennut, pyörii pahimmillaan mielessä jatkuvasti kalorilaskuri.  Vaikka olen päässyt jo yli loputtomasta tuotteiden pyörittelystä ja ravintosisältöjen tutkiskelusta, on minun edelleenkin vaikea olla valitsematta kaupassa sitä kaikkein keveintä tuotetta ja pyrkimys kaloreiden minimointiin on suuri.

Tällainen energiasisältöjen mukaan tuotteiden valitseminen johtaa yleensä hyvin pian valintojen kaventumiseen. Sairastavalle mudostuvat tietyt tuotteet, jotka hän aina kaupasta ostaa. Näistä ruoista muodostuu niin kutsuttuja "turvaruokia", joita sairastunut pystyy pahemmin ahdistumatta syömään. Näihin ruokiin liittyy erilaisia sääntöjä, jotka energiatiheyden lisäksi saattavat liittyä esimerkikisi kuidun, proteiinien, rasvan tai hiilihydraattien määrään tai jopa esimerkiksi ruoan rakenteeseen, väriin tai muotoon. Syömishäiriöön sairastunut saattaa pitää myös listaa itselleen sallituista ja kielletyistä ruoista. Myös minä olen tottunut valikoimaan kaupassa tiettyjä, turvallisiksi kokemiani ruokia, joiden ravintosisällöt muistan jo ulkoa. Olen kuitenkin onnistunut laajentamaan valikoimaani huomattavasti, ja pystyn nykyään pelkkien vihanneksien sijaan valitsemaan ostoskoriini esimeriksi nakkeja, jäätelöä ja piirakoita.

Omien turvaruokiensa ulkopuolelta  jonkin tuotteen valitseminen, ovat ne sitten mitä hyvänsä, syömisestä puhumattakaan, aiheuttaa kuitenkin usein syömishäiriöön sairastuneelle kovaa ahdistusta ja pelkoa. Vaatiikin sairastavalta valtavasti rohkeutta mennä pois omalta mukavuusalueeltaan, ja kokeilla rohkeasti jotain uutta tuotetta. Nyt kuitenkin uskalsin kokeilla jotain uutta ja erilaista, ja sain todeta, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan -ja sitähän toipuminen nimenomaan on uuden kokeilemista, ja opettelua!

Kun kaloriajattelu ohjaa valintoja, on selvää, ettei valintoja kaupassa tehdä ainakaan pelkästää makumieltymysten perusteella. Anoreksiaan sairastuneen on myös vaikea sallia itselleen hyvältä maistuvia tuotteita, ja tämä saattaa pahimmillaan johtaa jopa ruoan pilaamiseen polttamalla tai esimerkiksi liiallisella mausteiden, kuten suolan, käytöllä. Myös minulla sairauden ollessa vahvoilla ruoka oli vain kaloreita ja energiaa, enkä voinut sallia itselleni nautinnon kokemusta siitä. En tuntenut olevani ikään kuin ruoan tuoman mieliyvän arvoinen. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut myös nauttimaan jokailtaisista herkutteluhetkistäni televisiota katsoen. En pyri enää peittämään ruoan makua liiallisella suolalla, vaikka sen käyttö onkin minulla runsasta edelleen, olen tullut tarkaksi siitä, etten paista kalaani liian pitkään ja niin edelleen. Spontaani herkuttelu ei kuitenkaan vielä minulta luonnistu.

Ensi kertaa nyt uskalsin kuitenkin unohtaa tuoteselosteet ja valita uutta jogurttimakua sen vuoksi, että sitä vain yksinkertaisesti teki mieli. Uskalsin kuunnella itseäni, omia toiveitani ja mikä tärkeintä kunnioittaa niitä. Loppujen lopuksi asia kävi yllättävän helposti, ilman suuria kamppailuja, ahdistusta tai syyllisyyden tunteita. Sairaus vain ikään kuin jäi hetkeksi ajatuksissani taka-alalle. Ja se tuntui ihanalta.

Vielä suurempi oli kuitenkin onnen tunne, jonka koin kotona huomattuani unohtaneeni sairauteni kauppareissun ajaksi. Se oli minulle osoitus siitä, että mielessäni eivät pyöri enää pelkästään sairaat ajatukset. Sinne mahtuu muutakin kuin ruoka, syöminen, energia ja kuluttaminen, ja oman itseni kuunteleminen tuntuu yhä luonnollisemmalta. Tämän olen saanut huomata viime aikoina myös laajemmin arjessani. Kun pakot eivät enää sanele niin paljon elämää, on tunne yksinkertaisesti vapautunut. Ja ehkäpä sairaudesta luopuminenkin alkaa olla yhä luonnollisempaa?

Tällä hetkellä kalorit ja tuotteiden pakkausselosteet ovat minulle edelleen kuitenkin tarpeellinen apuväline, jonka avulla varmistan, että syön riittävästi joka päivä. Tällä hetkellä tämä luo minulle turvaa, koska muuten sairaus vielä ohjaisi valintojani siten, että valikoimani ruoista, joita kykenisin syömään kapenisi ja sairaus olisi vielä niin vahvoilla, että päivittäinen energiatarpeeni ei tulisi täytetyksi.

Olen kuitenkin edennyt tässäkin asiassa. Enää kaloreilla ei ole minulle maagisia merkityksiä, ja pystyn joustamaan niissä, toistaiseksi vielä valitettavan vähän, mutta jonkin verran kuitenkin. En enää epäile pakkauksien printtejä tai varmista asiaa moneen kertaan, sillä yksittäisten kaloreiden merkitys on hälvennyt. Pystyn silloin tällöin syömään ulkona tietämättä annokseni tarkkaa ravintosisältöä. En pyri enää syömään vain äärettömän vähäkalorisia tuotteita, vaan olen ottanut muun muassa kermajäätelöä ja karkkia osaksi ruokavaliotani. Enkä pyri enää minimoimaan jatkuvasti energiansaantiani.

Myöhemmin elämässä toivon kuitenkin pystyväni kokonaan luopumaan tavastani varmistaa etukäteen syömieni tuotteiden ravinto- ja energiasisällöt ja kykeneväni syömään sitä, mikä yksinkertaisesti maistuu hyvältä. Tämän edellytys tietysti on, että olen edennyt pisteeseen, jossa pystyn luottamaan omiin nälkäsignaaleihini ja siihen, ettei anoreksia enää ohjaa valintojani.

Vaikka tavoitteeseni omien halujeni kuunteluun ja niiden mukaan syömiseen on vielä matkaa,  huomaan, kuinka pikkuhiljaa pystyn jo vastustamaan anorektisia tapojani ja kuinka anorektiset ajatukset eivät enää pyöri koko ajan mielessä. Laura Närhen sanoin "äänet kuuluu koko ajan hiljempaa" - ehkäpä ennen kuin ne unohtuvat kokonaan?

<3: Ida