Muutama kosmetiikkavinkki

Viimeisen pakkohoitoa käsittelevän tekstini suosio yllätti minut. Kiitos myös kaikille kommentteja pistäneille. Yritin vastata niihin parhaani mukaan. On surullista huomata, miten monella on vastaavia kipeitä kokemuksia. Rohkea omien kokemuksienne jakaminen ja myötätuntonne minun tuntemuksiani kohtaan kuitenkin ilahdutti.

Tähän väliin haluan kuitenkin laittaa jotakin kepeämpää, joten tässä postauksessa esittelen muutamia käyttämiäni luottotuotteita kosmetiikkaosastolta.

Olen aika tarkka rahoistani, enkä ole valmis maksamaan pelkästä purkin kyljessä olevan merkin tai mainoksessa hymyilevän kaunottaren vuoksi. Kokeilujen kautta olen löytänyt ne kosmetiikkatuotteet, jotka sopivat minulle ja joissa on se äitini aina mainostaa kuuluisa hinta-laatu-suhde kohdillaan. Näitä tuotteita voin suositella!


Avenen käsivoide

Talvi ja pakkanen kuivattavat käsiäni todella pahasti, ja lopputalvesta ne ovat usein jo avohaavoilla. Töissä joudun pesemään ja desinfioimaan käsiä kuivattavilla puhdistusaineilla useita kertoja tunnissa. Yritin pitkään hoitaa käsiäni tavallisilla markettien käsivoiteilla -tuloksetta. Haavat tuntuivat vain ärtyvän lisää. Niinpä suuntasin vime talvena kohti apteekkia, josta minulle suositeltiin kyseistä tuotetta.

Voide on helposti levittyvä ja hyvin imeytyvä, miedon tuoksuinen ja sopii herälle iholle. Mutta mikä tärkeintä: Kolmen päivän aktiivisen rasvailun jälkeen, kyllä luit oikein kolmen päivän, käteni olivat kunnossa.

Voin ehdottomasti suositella käsirasvaa muille kuivista käsistä kärsiville ja herkkäihoisille. Itse olin suorastaan yllättynyt sen tehosta. Hieman halpisrasvojaan korkeammasta hinnasta huolimatta ehdottomasti hintansa arvoinen tuote!


Erisan puhdistusgeeli

Vinkin tähän tuotteeseen sain osallistuttuani pari vuotta sitten syntymäpäivinäni meikkkausopastukseen, ja sen jälkeen olen käyttänyt tuotetta päivittäin. Tuote on markinoiden edullisimpia meikinpuhdistusaineita ja sitä saa muutamalla eurolla lähes jokaisesta marketista.

Tuote on testattu yhdessä allergia- ja astmaliitonkanssa, joten se sopii myös hyvin herkälle iholle, kuten omani on. Maito on helppo levittää geelimäisen koostumuksensa ansiosta ja se puhdistaaa vedenkestävänkin meikin tehokkaasti. Puhdistusmaito ei kuivata ihoa, mutta rasvomista se ei tietystikään korvaa. Tuotetta voi käyttää jopa silmämeikin puhdistamiseen, mutta itse olen käyttänyt siihen silmämeikille varsinaisesti tarkoitettuja tuotteita.

Tässä tuotteessa on todella hinta-laatus-suhde kohdillaan!


Four reasons silver shampoo

Minulla on luonnostaan tavalliset, keskiruskeat hiukset, jotka olen värjännyt vaaleiksi. Vaaleat hiukset kuitenkin tummuvat helposti etenkin pimeänä aikana. Vältelläkseni jatkuvaa kampaamossa juoksua olen etsinyt kotiin sopivaa hopeashampoota. Olen kokeillut erilasia hompeashampoita ja hoitoaineita, myös huomattavasti kalliimpia kampaamotuotteita, mutta minulla parhaiten toimii four reasonsin versio, jota ensimmäisen kerran ostin sattumalta tarjouksesta Tuurin kyläkaupasta viime kesänä.

Shampoo taittaa hyvin hiusten keltaisuutta, ja sopii niin värjätyille kuin luonnostaan vaaleille hiuksille. Tuotteen tuoksu on melko mieto ja vaikutusaikakin kohtuullinen (1-5 min) eli toimenpide sujuu melko vaivattomasti. Shampoo sisältää myös hoitavia ainesosia, mutta suosittelen käyttämään myös aina hoitoainetta shampoon lisäksi. Tehostaakseni vaikutusta olen silloin tällöin käyttänyt lisäksi myös hopeahoitoainetta, mutta tämän kanssa riittää myös hyvin tavallinen, ja myös halvempi markettihoitoaine riittää. Hopeashampoiden kanssa kannattaa muistaa, että niitä suositellaan käytettäväksi vain noin kerran, enintään pari kertaa viikossa.

Tuote on huomattavasti vastaavia tuotteita edulisempi, ja usein sitä bongaa myös tarjouksissa. Tällä hetkellä sitä taitaa saada edullisemmin s-etukortilla Sokoksilta. Tuoteperheeseen kuuluu myös muita sävyjä, mutta itse olen kokeillut toistaiseksi vain tätä hopeista versiota. 


Yves Rocherin suihkugeelit

Näitä uihkugeelejä kokeilin ensimmäistä ekrtaa siskoni suosituksesta ehä parisen vuotta sitten, ja nyt niistä on muodostunut ehdoton luottotuotteeni. Yves Rocherin suihkugeeleissä on mielestäni ehdottomasti suihkugeelien paras hinta-laatusuhde.

Suihkugeelit on valmistettu luonnonmukaisista tuotteita ja ymopäristöystävällisistä materiaaleista. Niissä on myös käytetty aitoa hedelmälihaa tai marjoja. Tuoksu suihkugeeleissä on aivan yhtä mehukas ja täyteläinen kuin kilpailevan merkin huomattavasti kalliimmissa tuotteissa. Ehdottomaksi suosikkituoksuukseni on muodostunut jouluun sopiva appelsiini-suklaa, joka tuoksuu ihan lempparisuklaaltani Fazerinalta! Suihugeelien ainoa miinuspuoli mielestäni on, ettei niissä ole rasvaa sisältäviä ainesosia, joten ihon suojelemiseksi kuivumiselta on lisäksi suihkun jälkeen rasvottava vartalo hyvin. 

Tämä teksti kuulosti ihan mainokselta, mutta vakuutan, etten tee minkäänlaista yhteistyötä kyseisten tuotteiden valmsitajien tai markkinoijien kanssa, ja tuotteen kuvaukset perustuvat yksinomaan omiin kokemuksiini!

Mitkä ovat Sinun kosmetiikan luottotuotteitasi?

<3: Ida

Sairaskertomus osa 7: pakkohoito

Saavuttuani suljetulle osastolle yhdessä ilmeettömän mieshoitajan ja isäni kanssa, minut vietiin pieneen kiviseen eristyshuoneeseen, ja hoitaja alkoi penkoa kassiani. Hänen heitellessä tavaroitani ympäriinsä, minä katsoin sellini ainoaa huonekalua: lattiaan kiinniruuvattua metalista sänkyä ja sen ympärillä lojuvia lepositeitä. Ikkunaa koristivat metalliset kalterit. Katon rajassa pyöri kamera, jonka avulla hoitajat kansliassa tarkkailivat, mitä huoneessani tapahtui.

Tarrauduin pelonsekaisin tuntein isääni hiasta: en tulisi selviämään täällä tarkkailun kolmea päivää mitenkään. Tuota lausetta hoin seuraavat päivät vanhemmilleni.

Ensimmäisenä minulle tuotiin ruokaa, jonka söin huoneeseeni väliaikaisesti tuodulla pienellä pöydällä hoitajan istuessa ovella valvomassa. Ruokailuja seurasi tunnin lepo, mikä tarkoitti paikallaan makaamista tietyssä asennossa peiton alla sängyllä. Jos syöminen pitkittyi jostakin syystä yli sovitun ajan, seurasi sitä uusi lepo. Lehtien tai kirjojen lukeminen, musiikin kuuntelu, jopa puhuminen olivat kiellettyjä.

Ruokailu- ja lepotilanteet olivat minulle suunattoman ahdistavia, ja  yritin epätoivoisesti hakea tukea hoitajalta, jotta olisin saanut ajatuksia muualle. Turhaan. Ei ollut hyväksi, että hoitajat keskustelevat potilaiden kanssa. Jäin siis täysin yksin ruokailun tuomien ajatusten, ahdistuksen tunteiden ja yksinäisyyden kanssa.

Osastolla ajateltiin, että koska sairauteni on kova, sitä vastaan täytyy taistella kovin ottein. Käytännössä tämä tarkoitti uhkailua ja pelottelua. Pelkäsin jatkuvasti tekeväni jotakin väärin, kuten istuvani väärässä asennossa. Minua arvosteltiin niin suihkussa käymisestäni kuin perheestäni. Tiuskinnan keskellä yritin pidätellä kyyneliä, sillä ne olivat hoitajille merkki heikkoudestani, ja kyyneleitä seurasivat entisä ilkeämmät kommentit.

Kaikki, mistä hain lohtua osastolla hitaasti kuluvien pitkien tuntejen, päivien ja kuukausien aikana, kiellettiin minulta välittömästi. Minulta vietiin käsityöt, tietokone, musiikki. Minulta vietiin hymy vastassa olevan ihmisen kasvoilta, ja lopulta omiltanikin. Näin minulle tehtiin selväksi, että minulla ei ollut omaa päätäntävaltaa tai vapautta. Samalla minulta riistettin ihmisarvoni ja itsetuntoni rippeet.

Osastolla kaikki sairautta vastaan tarkoitettu julmuus kohdistui minuun. Minulta yritettiin väkivalloin riistää sairaus, mutta samalla minulta riistettiin kaikki muukin.

Ja niin, täysin latistettuna ja maahan poljettuna sairaus vain voimistui, kunnes Mörkö sai minusta täydellisen vallan. Käytin kaiken mahdollisen ajan oireiluuun. Lopulta jouduin nenä-mahaletkuun ja vierihoitoon.

Ainoa asia, jonka vuoksi jaksoin aamulla herätä taas uuteen päivään olivat isovanhempieni tekstiviestit ja siskoni ja äitini lähettämät kortit. Sekä ennen kaikkea illan vierailutunti. Se oli ainoa yhteyteni ulkomaailmaan, sillä ikkunasta en nähnyt ulos ja pihalla en saanut käydä pitkiin aikoihin. Toki myös isäni vierailua osastolla arvosteltiin, mutta sitä en suostunut kuuntelemaan, eikä suostuut onneksi isänikään.

Isäni kävi osastolla minua katsomassa jokaikinen päivä. Vierailu oli se ainoa hetki, jolloin minua kuunneltiin ja  jolloin uskalsin näyttää tunteeni. Silloin sain olla minä ja tuntea, että minusta välitetään. Olin arvokas ja rakastettu. Ja tuon tunteen voimalla minä jaksoin elämäni kahdeksan pisintä kuukautta. Selvisin maanpäälisestä helvetistä, en ehkä hyvin, mutta jotenkin.
 
Isäni vierailut osastolla ovat olleet Suurin rakkauden osoitus, jonka olen kokenut. Ja niin, samalla kun minut lyötiin säpäleiksi, minulle näytettiin keino, jolla vielä kokoaisin itseni ja elämäni taas kasaan.

<3: Ida, kokoonkasattu

Ps. Sairaskertomuksestani tulossa vielä ainakin muutama osa lisää.

Arkisia päivällisiä, osa3

Jälleen on ruokainspiraation vuoro ateriakuvien muodossa! Tämä ruokapäiväkirja sisältää ihania pinaattikokeiluja, makuja maailmalta kätevästi oman lähikaupan antimista loihdittuna sekä yhden pikaisen eväspäivällisen autossa.

Tämä pinaattinen kana-kermapasta on lempparini broiskuresepteistä, ja se kuuluu ehdottomasti arjen vähän parempiin luottoruokiini. Pinaatin lisäksi makua tähän pastaruokaan tuo valkosipuli. Reseptiä tästä laitan teillekin siitä pikapuoleen!

Kun kerran pinaatista tykäään, niin pinaattiekeitto taas on yksi kasvisruokalemppareistani, jonka olen ymmärtänyt vasta näin aikuisiällä. Tämä soppa on peräisin pakastekuutiosta, joka on varsin hyvää sekin, mutta myöhemmin kokeilin pinaattikeiton valmistamista myös itse, ja eipä tuokaan vaikeaa ollut. Nälkä lähtee, kun lisukkeena on pari karjalanpiirakkaa rasvalla ja raejuustoa tai kananmunaa, kuten jo toisen kerran jaksoin keitellä ;)

Kun päivällinen pitää nauttia automatkalla, tarttuuu subwayn patonki usein mukaan.... Kyseisen kinkkupatongin söin eräällä reissullamme papaltani kotiin. Kasviksista lisukkeiksi otan aina vähän kaikkea -ja punasipulia pyydän ekstrapaljon! Sillon tällöin nautittuna  täytetty patonki on ihan loistava vaihtoehto päivälliselle, joka maistuu aina vain yhtä hyvälle, vaikka en joka päivä lämmintä ruokaani haluaisikaan leivällä korvata...Aika monta ilmaista leipää sitä onkin jo leimakorteilla tienattu!

Texmex ruoka vaan on niin hyvää -riisin kanssa, tortillan välissä tai ihan pelkästään! Tässä enskokeiluni mausteisesta chili con carnesta, jossa hyödynsin valmista salsakastiketta. Olin edelliset päivät syönyt jauhelihatäytettä tacokuorien välissä, ja jäljelle jääneen täytteen pääsin nauttimaan sitten ihan sellaisenaan.

Mausteinen tomaattinen päivällinen onnistui myös broiskusta, vaikkakin tälläkertaa makumaailma sijoittui välimerelle. Värikäs kanapata piti sisällään broiskun lisäksi erilaisia välimeren kasviksia, kuten kesäkurpitsaa, munakoisoa ja paprikaa. Mehevyyttää pataan toi siis maustettu tomaattimurska, jota ainakin pirkalla on tarjolla useita hyviä vaihtoehtoja.

Nyt tuli nälkä, palaillaa, murut! ;)

 <3: Ida

Miten salilla syntyy tulosta?

Olen treenannut salilla nyt puolisen vuotta, ja onnistunut  jokaisessa liikkeessä vähintään tuplaamaan painot, parantanut kestävyyttäni ja täten toistomääriäni -ja näkyvästi kasvattanut lihaksiani. Ennen kaikkea olen saavuttanut salilla sen, mistä olen pitkään (jos en aina) haaveillut: treenin tuoman jumalaisen tunteen. Miten tuloksia sitten on syntynt? Nyt siis luvassa ajatuksiani onnistuneesta, siis tuloksellisesta mutta nautinnollisesta treenaamisesta

Ihan ensiksi haluan tehdä selväksi, että treenin onnistumsen ja tulosten saavuttamisen kannalta ensimmäinen ja ehkä kaikkein tärkein edellytys on oikea ajoitus. Olin haaveillut saliharjoittelusta jo pitkään, mutta tein alusta asti selväksi, että sen aika olisi vasta, kun paitsi ammattilaisen mielestä turvallinen paino treenamiselle olisi saavutettu -eikä liikkumiseni olisi enää sairauden sanelema! On naurettava, tai no, pikemminkin säälittävä, ajatella, että lihaksia olisi mahdollista kasvattaa riutuneeseen kroppaan ylirutinoituneella pakkoliikunnalla  ja energiamäärillä, jotka eivät riitä edes aliravitsemustilan korjaamiseen.

Jotta elimistöllä olisi energiaa treenata, puhumattakaan mitään maholliuuksia rakentaa lihaksia, edellyttää se riittävää ravintoa. Lienee itsestäänselvyys, että kasvatin myös ruokamääriäni ryhtyessäni treenaamaan, ja tankkaan aina ennen ja jälkeen salikäyntien vielä ekstraa. Lihaksieni ja treenitehojeni kasvaessa olen tietysti myös syönyt enemmän.

Kun keholla ei ole mistä rakentaa -siis riittävästi rakennusaineita niin kehossa kuin ravinnosta, ei se onnistu. Jos lihaksia yrittää harjoittaa nääntyneessä tilassa rasvattomaan kroppaan, vain tuhoaa itseään lihasten kasvattamisen sijaan. Liikkuminen aliravittuna saa elimistön käyttämään lihaksia ravintonaan, ja siis surkastuttaa niitä entisestään.Pahimmillaan aliravittuna treenaaminen (tai sen yrittäinen, sillä tuota termiä ei tällöin mielestäni oikein sovi käyttää), on jopa hengenvaarallista.

Salilla kannattaa muutenkin muistaa, mitä on tekemässä, eli edistämässä omaa hyvinvointiaan, ei vaarantamassa sitä. Tällöin ykkösasiaksi nousee turvallisuudesta huolehtiminen. Erilaiset rasitusvammat (joilta olen onneksi onnistunut välttymään) syövät aina paitsi aikaa ja mahdollisuuksia treenaamiselta, myös vievät kehitystä siihen väärään suuntaan. Se, että flunssaisena pidin taukoa treenaamisesta sairauden ajan ja vielä muutaman lepopäivän päälle, oli minulle nyt itsestäänselvyys -ja teki oikeasti vain hyvää, niin minulle kuin keholleni ja treeneillekin.

Lihas ei nimittäin kasva salilla hien virratessa, se kasvaa levossa. Itse asiassa treenatessa lihaksissa tapahtuu mikroskooppista hajoamista, ja vasta levossa, kun lihakset ovat saaneet riittävästi ravintoa, ne korjaantuvat entistä vahvemmiksi -ja kehittyvät. Jos siis olet jatkuvasti huhkimassa salilla, eikä lihas ehdi palautua, hajotat vain lihaksiasi. Tämän vuoksi pidänkin tarkasti huolta, paitsi ravinnosta myös omasta jaksamisestani. En koskaan treenaa peräkkäisinä päivinä, pidän AINA viikossa useamman lepopäivän ja välillä pidempiä taukoja ja kevennettyjä treeniviikkoja. En mene huhkimaan salille, jos lihas on kipeä vielä edellisestä treenistä. Jos treenissä huomaan, että lihas ei jaksa tai palaudu normaalisti, annan sille lisää aikaa ja lepoa.

Treenatessani kehoani myös kuuntelen ennen kaikkea kehoani -en mieltäni. En siis anna mielen johtaa ja ajattele, mitä minun pitäisi jaksaa tai vaikkapa kuinka monta kiloa nostamaan. Lihas ei valitettavasti osaa lukea, eikä kehity siitä, paljon taulu näyttää painomääräksi tai pää laskee toistoja, sen kehitys alkaa siitä kun se saa riittävästi ärsykettä. En kirjaa painoja tai toistomääriä, ja jos aluksi suunnittelemani painomäärä tai toistomäärä tuntuu liian kovalta tänään, hyväksyn kehoni rajat sellaisena kuin ne ovat ja höllennän tahtia.

Keholla ei ole kahta samanlaista päivää. Joskus se jaksaa enemmän, joskus vähemmän. Laitteilla lähden ensin tunnustelemaan melko pienillä painoilla, ja kokeilen, mitä keho tänään jaksaa ja mikä on sille tänään hyvä painomäärä. Jokainen treeni on kuitenkin uusi, ja kehoni kyllä kertoo, milloin sille on tarjottu tarpeeksi haastetta. 

Suorituksiaan ei kannata lähteä vertailemaan kaverin kanssa.  Sillä kun pyrkii parantamaan omaa lihaskuntoaan, eikä naapurin, kananttaa myös keskittyä siihen. En enää vertaile sairaalla tavalla muihin. En vertaile vartaloani, enkä vertaile suorituksiani. Salilta löytyy aina joku "parempikroppaisempi" ja joku, joka treenaa kovempaa. Eikä se, nostaako joku 3 vai 120 kiloa vaikuta omaan kehitykseeni tuon taivaallista. En siis tuhlaa sellaisiin asioihin enää arvokasta aikaani, vaan keskitän mielummin aikani ja energiani omaan suoritukseeni

Nostaessani vaikkapa painoja en muutenkaan koskaan moiti itseäni puutteellisistä suorituksista tai kiristä itseäni sellaisiin suorituksiin, joita kehoni ei jaksa. Puhun poikkeuksetta itselleni kannustavasti, armollisesti. Saatan esimermiksi sanoa: Hienoa, jaksoit vielä tämänkin kerran tai yksinkertaisesti: tämä riittää, ei tarvitse yrittää enempää, kuin mitä nyt jaksat. Sillä harva asia syntyy pakottamalla -eivät lihaksetkaan.

Ammattikasvattajana uskon, että kiitos ja lempeä kannustus johtaa parempiin tuloksiin kuin moite ja ruoskiminen, myös omalla kohdallani. Se, että lapsilta tai keholtaan vaatii sellaista, mihin se ei ole valmis ei johda muuhun kuin lannistumiseen -ja näin myös tulevien onnistumisten sabotoimiseen.

Itse tykkään äärimmilleen vetämisen sijaan jättää treenit piirun verran vajaiksi. Sillä tavoin, etten purista itsestäni ihan kaikkia mehuja, vaan lopetan juuri silloin huipulla, kun tuntuu kaikkein hauskimmalta.

Lihaksen kehitys on nimittäin hidasta ja pitkäjänteistä puuhaa. Kun treeneistä jää hyvä mieli, jaksaa salille palata aina uudestaan ja uudestaan. Ja kun salille palaa hyvillä ja rennoin mielin, saa treeneistä kaikki hyödyt irti aivan toisella tapaa kuin pakonomaisesta suorituksesta.

Jotta treenaaminen siis onnistuisi ja paletti toimisi pidemmällä tähtäimellä, kannattaa treeni sovittaa omaan elämäntilanteeseensa -ei toisinpäin. Oman elämäntilanteeni on kokopäivätöiden vuoksi muuttunut ihan täysin niistä ajoista kun alotin treenaamisen. Ja hyvä niin. Olen saanut tärkeämpää sisältöä elämääni, joka on tietysti vaatinut kompromisseja muussa elämässä. Treeneissä se on tarkoittanut muun muuassa treenien lyhentämistä, harventamista -ja sitä kuuluisaa joustoa.

Ajatus siitä, että esimerkiksi työkiireiden vuoksi joudun välillä tinkimään treeneistäni, ei ahdista minua piirun vertaa. Olen jättänyt salitreenit väliin töiden, ja tietysti ihmisten tapaamisien lisäksi, esimerkiksi ihan vain senkin takia, että minuun iski eräänä lauantaiaamuna inspiraatio leipoa (ja syödä) kakkua. Ja se on ihan ok.

Jos joskus olen kiireessään erehtynyt salille "jotain hommaamaan", on se usein sellaiseksi jäänytkin. Kun menen treenaamaan muuhun elämääni sopivana ajankohtana, pystyn siihen täysin keskittymään ja rauhoittumaan (vaikka tuota hetkeä olisikin joutunut odottelemaan). Ja ne ovatkin juuri niitä treenejä, jolloin rikon omia ennätyksiäni salilla.

"Älä liiku siksi, että vihaat kroppaasi, vaan siksi, että rakastat itseäsi."

<3: Ida

Toiveresepti: Hapanimeläbroileri

Olimme perjantaina kehittämispäivänämme työporukalla syömässä kiinalaisessa ravintolassa, ja kyllä maistui taas kiinalainen pitkästä aikaa! Maistelin vähän kaikkea susheista lihakastikkeisiin, mutta lemppariani oli kyllä hapanimeläbroileri. Vaikka en mikään broilerin suurkuluttaja olekaan, mielestäni kiinalaisiin makeahkoihin kastikkeisiin yhdessä soijan ja riisin kanssa se sopii pääraaka-aineeksi parhaiten. Mieleeni muistui myös tämä kotoinen versioni hapanimeläbroilerista, joka jo on ruokapäiväkirjassani näkynyt. Reseptiä toivottiin myös täällä blogissani, joten tässäpä tulee vinkki oivaksi viikonloppuateriaksi! Resepti on mukailtu loistavasta Hellapoliisin ohjeesta.

Nästä kiinalainen herkkuruoka valmistuu: (non kolme annosta):

pussi pakasteporkkanoita (myös tuoreet käyvät)

muutama valkosipulin kynsi

1 punainen paprika

450g broilerin fileesuikaleita

2 (makeaa) sipulia

purkki ananasta

1 dl ketsuppia

n. 2-3 rkl soijakastiketta

hieman perunajauhoja ja vettä suuurustamiseen (muutkin jauhot varmasti käyvät)

pippuria, öljyä

Näin onnistut:

 Silppua valkosipulin kynnet ja viipaloi sipulit ja paprika reiluiksi viipaleiksi (ja suikaloi porkkanat).

 Paista broilerisuikaleet kypsiksi pannulla valkosipulin kanssa. Mausta prppurilla. Lisää joukkoon kasvikset ja paistele hetken. Heitä sekaan ketsuppi, soijakastike ja ananas mehuineen. 

Sekoita pari ruokalusikallista perunajauhoja reiluun desiin vettä ja lisää vähitellen kastikkeeseen, kunnes kastike on sopvan sakeaa. Kuumenna nopeasti.

Herkuttele riisin kanssa, ja jos kärsivällisyyttä riittää syömäpuikoilla!

<3: Ida

Syksyn kuulumisia töistä ja vapaa-ajalta

Syksyyn on kuulunut töissä sadunlumoa ja vihdoin sitä oikeaa open työtä kaiken kiireen keskellä, sitkeää syysflunssaa ja lepoa sekä Ihania pieniä pirstysruiskeita vapaa-ajalla. Vaikka syksy ei todellakaan kuulu lempiaikaani vuodesta, on tänä syksynä tekemistä ja iloisia asioita riittänyt niin paljon, ettei syksyn sateita ja pimeyttä ole kerennyt synkistelemään sen kummemmin.

Olinpa kerran töissä

Töihin on kuulunut vanhempainiltaa, luentoa liikuntakasvatuksesta ja kuvakommunikaatiokoulutusta. Sekä tietysti sitä kaikkein tärkeintä -eli toimintaa lasten kanssa. Sairaslomalla kuumeen kourissa oli kerrankin hyvin aikaa lukea kirjastosta lainaamiani lastenkirjoja, katsella Frozen-elokuvaa Netflixistä, selailla askartelulehtiä ja tehdä uutta lorupussia ja kuvakortteja heikon suomenkielen omaavien (ja mudienikin!) lasten tueksi.

Talon yhteisessä suunnittelupalaverissa valitsimme päiväkotimme yhteiseksi teemaksi "Olipa kerran..." -satuteeman. Teimme oman ryhmäni lasten kanssa retken kirjastoon, jossa olin sopinut meille satutunnin ja opastuksen ja pääsimme samalla valitsemaan kirjoja lainaksi päiväkotiin. Oman lorupussin askartelimme yhdessä lasten kanssa -miksi minä loruja ryhtyisin kuvittamaan, kun minulla on sitä varten monta innokasta taiteilijaa? Nukkarissa olemme lukeneet iki-ihanaa Anneli ja Onneli -kirjaa, joka onkin useimmille lapsille ainakin elokuvana tuttu. Syksyjuttujen myötä olemme tutustuneet neljään peikkolapseen kuvittaen heidän metsäänsä ja leikkien ja laulaen pienten peikkosorminukkejen kanssa. Päiväkotien yhteisenä tavoitteena tänä vuonna on lasten liikkumisen lisääminen, ja ensimmäisenä ulkoliikuntapäivänämme etsimme lasten kanssa pihalta lahjapaperinaruista valmistettuja "taikamatoja", joita onkin yhä taskussani vinopino. Se paras juttu lapsista taisi kuitenkin olla "kruunajaiset" -siis prinsessasadun jälkeen itse askarteltujen kruunujen painaminen peilin edessä päähän virallisin menoin.

Kaiken naurun (ja välillä pienen itkunkin) keskellä olemme harjoitelleet siinä samalla tärkeitä kaveritaitoja ja tukeneet lapsen luottamusta itseen ja omiin kykyihin. Siinä sivussa ovat tulleet esimerkiksi jonomuodostus, numeroiden opettelu, maahanmuuttajalasten suomenkielen tukeminen, oman vuoron odottaminen ja erilaisia liikkumistavat ja motoriset taidot.

Voi kuinka suuri Onni on, että saa tehdä työtä, jota rakastaa! Vaikeuksista, kiireestä ja työn huonoista ja raskasita puolistakin huolimatta saan tehdä monen monta tuntia päivästä sellaista mistä tykkään.

Hemmottelua ja shoppailuterapiaa

Pelkkää työntekoa ei elämäni kuitenkaan ole suinkaa ollut. Mikään ei voinut piristää minua paremmin kuin viikojen flunssakierteen ja monen päivän kotona kuumessa makaamisen jälkeinen Ihana käynti luttokampaajani käsittelyssä! Värivalinta ei ehkä ollut yllätys, mutta seuraavaksi kerraksi marraskuulle suunnittelimmekin jo vähän jotakin spesiaalimpaa... Siinä samalla tuli vaihdettua taas Ihanan luottokampaajani kanssa niin syksyn hyvät uin huonotkin uutiset, tsekattua seuraavan viikon 3plusykkösten tarjonta ja suunniteltua yhdessä viikon menuta.... Aika kokonaisvaltaista hoitoa siis! ;D

Pakkohan sitä shoppailusaldoa oli päästää kerrytettyä jälleen niin kolmeplusykkösille kuin hullareillekin. Sokkareiden alennusmyyntien saldo jäi pieneksi, mutta hullareilla tuli omien pienien vaate- ja kosmetiikkalöytöjen lisäksi shoppailtua jo vähän joululahjojakin. Lahjojen valmistelu ja ostaminen on minusta sitä ihan kaikita kivointia joulunodotusta, ja aloitan sen aina jo hyvissä ajoin. Samalla suuntaan lämpimät ajatukseni jo lahjansaajaan ja hänen ilahduttamiseensa.

Vaikka kyllä niiden lahjojen saaminenkin kieltämättä hyvältä tuntuu -kuten Se Täydellinen Michael Korsin laukku, jonka vanhempani Ranskasta minulle tuliaiseksi toivat. Olen täysin rakastunut tuohon fuksianpunaiseen uuteen Ystävääni -ja ihan hyvin maistuvat ne sen sisältä löytyneet mars-patukatkin...

Sairasloma verotti vähän treenimahdollisuuksia, mutta olipahan enemmän aikaa rentoutua hömppäromaanien kanssa sohvalla ja syödä suklaata. Syksy aikana minusta onkin tullut oikea kirjaston vakkariasiakas, ja joka viikko käyn sieltä noutamassa pinon varaamiani kirjoja, joita sitten lueskelen. Päivittäiset sohvalöhöhetkeni ovat sitä ihan parasta rentoutumista minulle! Maistuu sitten ne punttitreenitkin taas tauon jälkeen niin pirun hyviltä kun sinne salille olen taas päässyt!

Kahvittelua ja juoruilua

Kaiken kipuilun ja työnteon lomassa olen ehtinyt tavata onneksi ihania Ystäviäni ja siskoani. On nautittu lounaita kahviloissa ja piknikillä puistossa kaulahuivit kaulassa ja viimeisistä aurinonsäteistä nauttien, ommeltu mekkoja ompelukerhossa ja ihan vähän juoruiltukin....

Syksyn huippukohta oli ehdottomasti Elastisen Hartwall Arenan keikka, jota olimme yhdessä siskoni kanssa odottaneet kesästä kuin kuuta nousevaa. Siinä miehessä on niin paljon hymyä ja energiaa, että jo pelkkä läsnäolo piristää! Kun vvieraina olivat vielä tauolta palannut Legenda Cheek ja suloinen Robin, oli aika täydellinen paketti kasassa! Kaikesta hymystä huolimatta en voinut mitään sille, että kun tummiin pukeutunut tähti aloitti konserttinsa huutaen täydelle areenalle "mul ei ollu mitään muut kun mahollisuus", purskahdin minä vuolaisiin kyyneleisiin.

Parhaan Ystäväni kanssa olimme yhdessä saamillani lahjalipuilla taidenäyttelyssä. Amos Andersenin taidenäyttely oli rakennettu vanhan rikosdraaman ympärille, jota asiakas pääsi mukaan ratkaisemaan pienen mukana kulkevan tarinan kautta, jotka liittyivät pieniin erillisiin huoneisiin järjestettyihin taidekokokoelmiin. Tämän jälkeen rentouimme teepannun äärellä ihanassa teehuoneessa.

Toisen ihanan Ystäväni kanssa pääsin taas pitkästä aikaa tekemään pienen kirppiskierroksen -edellisestä kerrasta olikin kulunut jo ihan liian kauan! Kirppikseltä löytyi niin pientä sisustusjuttua, vaatetta kuin muutama pokkarikin. Parhaan hetken taisimme kuitenkin viettää viereisessä kahvilassa kuulumisia päivitellen.

Rakasta pappaanikin olen käynyt tervehtimässä yhdessä isäni ja myös yhdessä siskoni kanssa. Tuntuu niin niin hyvältä, kun voi antamalla pienen hetkisen omaa aikaansa antaa toiselle niin paljon -ja saada siinä samalla itselleen vieläkin enemmän.

Mukavaa loppusyksyä Ihanaiset,

<3: Ida

Mistä syntyy treeni-inspis?

Kerroinkin jo, kuinka olen päässyt aloittamaan vihdoin treenaamisen, ja olen saanut siihen oikein kipinän syttymään! Treenaaminen on niin hauskaa ja motivoivaa, että siitä on mudoostunut todellinen henkireikä minulle myös työarjen keskellä -aina silloin kun se siihen luontevasti sopii. Tässä tektissä kerron hieman sitä, miksi minä jaksan siellä salilla käydä puntteja nostelemassa, mitä minä siiä saan.

Suurin minua motivoiva tekijä on treenaamisen itsensä tuottama mielihyvä. Kun keho saa yhdistettynä riittävään lepoon ja ravintoon sopivan tasoista liikuntaa, sellaista joka tekee sille hyvää, tuottaa se energiaa, joka vaikuttaa positiivisesti myös mieleen. Lähden poikkeuksetta salilta hymy korvissa. Silloin on ihanna tehdä jotakin luovaa kuten kirjoittaa,sisutaa tai askarrella -tai sitten vain hypätä sohvalle köllöttelemään. Parhaimmillaan kun on aikaa käydä aamulla salilla, on päivän töissä energisempi.Töiden jälkeen treenaaminen taas auttaa irtaantumaan työarjesta ennen seuraavaa työvuoroa, missään muussa asiassa eivät ajatukseni liitele vapaalle yhtä nopeasti. Kaikkein eniten tykkään treenata perjantaina työpäivän jälkeen -silloin saan pyyhittyä työjutut mielestäni ja siirryn vapaalle.

En kuitenkaan koskaan treenaa vain treenin jälkeisen tuntee vuoksi -silloinhan menisi hukkaan se arvokas salilla vietetty hetki. Usein tuo hetki onkin juuri se kaikista paras ihan itsessään. Treenaaminen on minulle ennen kaikkea rentoa ajanvietettä, jolloin saa unohtaa velvollisuudet, joita muun maussa työarki ja elämä muuten pakolla eteen tuovat. Treenatessa aivot voi heittää hetkeksi narikkaan ja vain keskittyä itseensä. Mitään ei tarvitse osata, mitään ei tarvitse ajatella -ja oikeasti, mitään ei tarvitse jaksaa.

Kun treenaa aidosti itseään varten ja omaksi parhaakseen, ei pakota itseään ja kehoaan sellaiseen, mihin ei pysty. Treeni-innostus pysyy yllä, kun ei tarvitse stressata sitä, jaksaako riittävästi tai yltääkö riittävään suoritukseen. Keho pystyy mihin pystyy, ja se on aina sillä hetkellä riittävästi.

Pystyinpäs, jaksoimpas! Näin tunnen monesti ajattelevani, kun sitten jaksankin kymmenen kiloa enemmän jalkaprässissä tai vielä yhden punnerruksen. Sellainen vahvistaa omaa pystyvyyden tunnetta, saa tuntemaan itseni vahvemmaksi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Treenaaminen on aina pienessä määrin itsensä ylittämistä, ja joskus on kiva hieman haastaa itseään salilla -mutta vain itseään. Se antaa minulle valtavasti voiman tunnetta, kun huomaan konkreettisesti pystyväni johonkin, mihin en olisi uskonut yltäväni.

Nautin valtavasti siitä tunteesta, että kehoni taas jakssaa. Toisaalta olen oppinut myös kunnioittamaan sitä, että se väsyy. Sairastaessani olen liikkunut siten, että kehoni on oikeasti vedellyt viimeisiään sen hätähuutoja kuuntelematta. Siitä toipuminen on saanut minut kunnioittamaan kehoni rajoja ja tuntemuksia, joihin koko ajan treenatessani tutustun yhä paremmin ja paremmin. Treenaamisen ja siinä kokemien onnistumisten kokemusten kautta kiitollisuuteni ja arvostukseni omaa kehoani kohtaan vavhistuu joka kerta: Tähän kehoni pystyy tänään tämän verran sen jaksaa nyt.

Voiman tunne ja vahvuus, jota koen treenatessani ja sen avulla saavutan, on minulle erottuvia lihaksia paljon tärkeämpi tekijä. Joskus saatan siskoni kanssa naurahtaa, kun huomaan lihaksieni erottuvan paremmin tai käsivarsieni kasvaneen -mutta itse en sitä juurikaan edes huomaa. En käytä aikaani itseni pällistelyyn peilistä, vaan mieluummin siitä ihanasta tunteesta nauttimiseen, jonka treenaaminen minulle tuo.

Toki kehittyminenkin on aina osa treenaamista, vaikka ei suuria tavoitteita olisikaan,ja onhan minulle myös tavoitteena saada takaisin menettämiäni lihaksia ja löytää voimaa kehooni. Lihasten rakentaminen on osa kehoni uudelleen rakentamisprojektiani, johon toki ehdottomasti kuuluu myös rittävän rasvakudoksen rakentaminen. Salilla käyminen on ikään kuin loppusilaus sille pitkälle prosessille, jossa olen konkreettisesti rakentanut kerran tuhoamaani kehoa uudestaan, ja kyllähän sitä kehitystä onkin tapahtunut.

En kuitenkaan liikuttamassa kehoani sen vuoksi, että haluaisin kehoani muokata tai että näkisin siinä nykyisellään jotakin vikaa -vaan aivan päinvastoin. Nautin kehoni liikuttamisesta, koska viihdyn kehossani. Kun on hyvä olla omassa kehossaan, tuntee myös mielihyvää siitä, kun kehoaan käyttää, huomaa mihin se pystyy ja saa tuntea, kuinka tärkeä se on.  Nautin kehollisuudestani, nautin siitä, että minulla on tällainen keho ja käytän sitä ylpeänä.
 
Uskon, että kun ihminen rakastaa itseään ja rakastaa kehoaan, hän haluaa pitää siitä huolta. Arvostan kehoani ja haluan vahvistaa sitä, kuunnella sitä ja antaa sille sitä mitä se tarvitsee -niin ravintoa, lepoa kuin liikuttamistakin. Minulle treenaaminen sopivassa suhteessa, riittävän levon ja ravinnon sekä mielihyvää tuottavien ja renotuttavien asioiden tekemisen ohella on siis yksi osa itsestäni huolehtimista -tapani kertoa keholleni: näin paljon sinusta välitän.

Treenaaminn on yksi minulle mielihyvää aiheuttava tekijä -mutta ei suinkaan ainoa. Treeneistä nauttiminen edellyttää sitä, että se luontevasti sopii muuhun elämääni ja sen kuvioihin. Kiireellä ja väsyneenä väkisin suoritettu treeni ei palvele tätä tarkoitusta. Haluan treenin olevan osa elämääni, mutta ainoaksi tai edes tärkeimmäksi elämäni sisällöksi se ei koksaan muodostu.

Kun käyttää muutaman tunnin viikossa treenaamiseen, jää vielä monta tuntia aikaa tehdä ihan kaikkea muuta. Vapaa-aikaani tasapainottavat myös lukusiat muut harrastukset, kuten käsityöt ja ompelu, ystävien kanssa kahvittelu ja kirppiksillä kiertely, ja kotona leipominen -sekä erityisesti romaanien lukeminen. Treenin jälkeen vietän yleensä loppuillan kynttilän valossa sohvalla makoillen hömppäromaanin kanssa. Yhdessä harrastukseni muodostavat kokonaisuuden, joka saa minut rentoutumaan arjen kiireen keskellä.

Treeni-iloa,
Ida