maanantai 6. lokakuuta 2014

Syyskuun Parhaita hetkiä

Kaikkien kesämuistojen lisäksi on Elämäni toki rullannut eteenpäin myös näin syksyllä, ja vieläpä kovin mieluisissa merkeissä sekin! Jotta siis bloginikin pääsisi hieman ajan tasalle kuulumisisistani, olen tähän tekstiini koonnut kaikkien kesäkuulumisien keskelle, kuukauden vaihduttua jo lokakuuhun, syyskuuni parhaita paloja.

Syyskuuhuni on mahtunutkin paljon voimia antavia ja mukavia hetkiä läheisteni kanssa. Syyskuun alussa teimme muun muassa treffit hyvän Ystäväni kanssa Fazerin valoisaan kahvioon, jossa pistäydyimme siskoni kanssa synttäreitäni juhlistamassa. Teen kaveriksi valikoin pitkän ja vaikean valinnan jälkeen suuren annoksen rommirusina -jäätelöä, ja antoipa mukava tarjoilijapoika vielä suklaatakin kaupanpäälle! Juttu luisti taas aivan kuten yleensäkin tämän Ystävä-aarteen kanssa, ja Ihanan ja herkullisen hetken päätteeksi sainkin todeta, että olen tainut saada rinnalleni taas yhden uuden Parhaimman Ystävän, edellisten rinnalle toki. Yhtä mieltä olimme siitäkin, että kahvitteluhetkemme pitää ottaa pian uudestaan, kenties jopa brunssin muodossa seuraavaksi!



Tämän samaisen Ihanan Ystäväni kanssa piipahdimme myös syyskuussa vanhassa satamassa kädentaitomessuilla. Ideaa ja inspiraatiota tuli moneltakin taholta, mutta taisimme jälleen unohtua muutaman kerran jälleen niin syvälle keskusteluihimme, että meinasivat värikkäät lankakerät ja kimaltelevat helmet melkein mennä ohitsekin! No, löysin kuitenkin joulukorttiaskartelutarvikkeita, hyvissä ajoin jälleen tapani mukaan.

Ystävän lisäksi on syyskuuhuni mahtunut pari Ihanaa siskohetkeäkin. Nimpapreitani olimme juhlistamassa leffassa. Elokuvana toimi suomalainen hyväntuulinen kesäkaverit -elokuva, ja leffanamia katosi siihen malliin, että kotona oli vatsa kipeänä.

Nimpparipäivänäni syyskuun puolivälissä minua muistettiin myös Ystävieni tervehdyksellä, sekä Ihanalla kortilla siskoltani ja suurella kimpullisella vaaleanpunaisia ruusuja jälleen. Myös Italian-matkaltaan äiti kotiutti minulle ihanan vaaleanpunaisen tuliaispussukan... Ihanaa musitelua ja arjen hemmottelua!



Syyskuun loppupuolella olimme siskon kanssa yhdessä sen sijaan Tikkurilan markkinoilla. Jo viime vuonna oli siskoni minua kyseiseen tapahtumaan houkutellut, mutta kun en jostain syystä silloin päässyt, oli nyt selvää, etten voisi tänä vuonna tätä tapahtumaan missata! Ja onneksi sinne pääsinkin, sillä oli se niin suuri ja mukavan aurinkoisena syyspäivänä vielä todella kiva kokemus! Ja löytyipä tuolta markkinoilta jo ensimmäiset joululahjat ja pientä rekvisiittaa ikiomaan asuntoonikin...



Ihanien hetkien läheisteni kanssa lisäksi on syksyn alkuuni mahtunut myös sitä omaa aikaa, muun muassa uusien ja vanhojen harrastusten muodossa. Syyskuussa jatkuikin rentouttava joogani, ja palasinpa tanssilattiallekin taasen! Vielä kun nyt lokakuussa valokuvauskurssini alkaa, on monelle päivälle jo oikeinkin mieluista ohjelmaa arkisen opiskelun rinnalle!

Joogan lisäksi olen nyt syksyllä rentoutunut myös hieronnassa. Jo pitkään on ollut haaveenaani kunnon selän avaaminen, jolla saataisiin tästä istumisesta syntyneet jumitukset kuntoon, ja kun sitten sain synttärilahjaksi vanhemmiltani lahjakortin hierontaan, ei se olisi voinut enempää nappiin enää osua! Tosin se jumitusten avautuminen on vain sivutuote siitä, miten Ihanan rentouttavalta lämpimät kivet ja toisen käsien kosketus iholla tuntuvat. Hieronnassa todella tunnen pääseväni aivan kuin seitsemänteen taivaaseen, kun hetken saa vain olla! Kotona olen saanut nauttia myös jalkahoidosta, kun sain synttärilahjaksi siihen rasvat ja muut tarvittavat välineet.

Myös kotona on tullut siis tietysti rentouduttua. Ihan parasta syksyssä onkin se, että tv-ohjelmat pyörähtävät käyntiin uusin jaksoin kesän ikuisten uusintojen jälkeen. Tänä syksynä olin oikein odottanut, että tanssii tähtien kanssa, erilaiset äidit sekä tietysti se Ihan Paras Vain Elämää, pyörähtävät käyntiin.

Myös pari uutta kivaa lehtitilausta tein syksyn alkajaisiksi, ja olen niistäkin nauttinut sohvan nurkassa. Ei ole varmaan mitään paremaa tunnetta kuin se, kun on tuskaillut aikansa opiskelutyön parissa, ja saa vaihtaa kannettavan kevyeen naistenlehteen ja heittäytyä se kourassa teekupin kera sohvan nurkkaan!

Hymyn sai syyskuussa korviini myös viimeisestä tentistä tullut suoritus, ja vieläpä kiitettävä sekin! Nyt on viimeinen tentti, ainakin vähään aikaan, ohi, ja mieli on helpottunut. Myös loppututkielmani valmistuu hyvällä vauhdilla, vaikka kieltämättä on muutama tuskainen hikipisarakin sen ääressä tullut vuodatettua! Onneksi aihe on minua kiinnostava, ja homma etenee.

Ihan se kaikkein Paras juttu syksyssäni on kuitenkin tainnut olla se Oman Unelmieni kotikolon löytyminen. Kun tähän asuntoon astelin ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että sen haluaisin, ja voi sitä onnen tunnetta, kun se kuuluisa onni sitten potkaisi takapuoleen, ja minut valittiin vuokralaiseksi. Ne käytännön muutopuuhat eivät stten olekaan olleet iihan niin mukavia (voi sitä tavaran määrää!), mutta sekin menettelee, kun pitää tavoitteen mielessä. Lopulta edellisen asuntoni vuokrasopimuksen purkautuminen siis osoittautuikin oikeaksi onnenpotkuksi, ja huomasin taas, kuinka asioilla on yleensä tapana järjestyä. Ja kuten terapeuttini sanoi: se todisti sen, kuinka myös hyviä asioita tapahtuu, minullekin.



Toivottavasti teidänkin syksyynne on mahtunut paljon kivoja hetkiä!

<3: Ida

10 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin muru!
    Mahtavaa, että muutto sujui tavarapaljoudesta huolimatta ja olet saanut pimenevään syksyyn paljon tekemistä ja ilonaiheita.
    Aivan ihanaa, että olette viettäneet aikaa yhteisen ystävämme kanssa. Olen niin iloinen, että te samanhenkiset olette löytäneet toisenne.
    Ja tuo uusien harrastusten aloittaminen on syksyssä aina yhtä mukavaa. Muistat vain välillä antaa aikaa vain sille olemiselle ja eiköhän uudet lehtitilaukset ja hyvät tv-ohjelmat sinut kaada sohvalle aina kotvaseksi. ;)
    Mukavaa ja raikasta syksynjatkoa ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nell, mutto siintää vielä edessä, mutta lähestyy hyvää vauhtia :)
      Kyllä, päiviini sisältyy myös paljon tuota ihan vain oleilua: telkkarin edessä möllöttämistä ja lehden kanssa sohvannurkassa kyhnöttämistä ja vain rentoutumista... Silloin kun väsyttää, pitää levätä. Ja silloin juuri se tekemättömyys on sitä parasta tekemistä. Muistathan tämän myös itse? :)
      Olen onnellinen, että olen myös saanut Sinut Ystäväkseni, ja vielä onnellisempi, kun saan Sinut ihan kokonaan, ilman Mörköä. Ja tiedätkö, olen varma, että vielä sekin hetki koittaa.
      Tsemppiä siis ja paljon rentouttavia hetkiä tähän syksyiseen viikkoosi, Muru! <3

      Poista
  2. Moikka Kaunotar!
    Ihanat aurinkolasit sulla tossa kuvassa :-)
    Ja onnea Uuteen Kotiin!!
    Niinhän se usein menee, että asioilla on tapana järjestyä..vieläpä ajan kanssa parhain päin. Sinä etenkin, tietysti myös muutkin maailman ihmiset, olet ne hyvät hetken elämääsi ansainnut. Arjen isot, pienet, vaaleenpunaset ja hymyn kasvoille tuovat. Hymy kaunistaa Sinua entisestään :-)
    Vähän harmittaa, etten Tikkurilaan lähtenyt markkinoille vaikka ihan vieressä asunkin, koska oisin Sinuun saattanut siellä törmätä.
    Syksyisin terveisin: Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ihana Marika! Kiitos kommentistasi, olipa taas kauniisti sanottu! :) Myös minä toivon Sinulle koko sydämestäni paaaaaljon hyviä hetkiä. Olet ansainnut vain Parasta. Haleja <3 Annetaan hymyn kaunistaa meidän molempien kauniita kasvoja!:)

      Poista
  3. Heips Idaseni!

    Oikein paljon Onnea Uuteen Kotiin minultakin! Hienoa, että löysit näinkin pian uuden unelmiesi pesäkolon. :)

    Pakko kysyä, kun taas on se aika vuodesta kun keskustan keltaisilla kaduilla kummittelee... Ei suinkaan tuo kolmoskuvan (Tikkurilan markkinoilta) roosa takki ole Hullareilta hankittu, muutama vuosi takaperin?! Minulla näet näyttäisi roikkuvan kovin samanlainen tuolla eteisen naulakossa... :D

    Mukavaa ja tunnelmallista syksyn jatkoa Sinulle Ystäväiseni! <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Andrea! Itse asiassa tuo takki on viime kesän kirppislöytöjä, mutta kuka tietää, saattaa hyvinkin alunperin olla hullareilta :) Meillä tuo väriskaala ja maku näyttää olevan melko samanlainen ;)
      Oikein paljon kaikkea hyvää Sinunkin syksyysi, Andrea Ystäväiseni! Kyllä Sinullakin asiat vielä kääntyvät parhain päin, niin uskon <3

      Poista
  4. Hei Ida!

    Mukavia hetkiä syyskuussa! Terapeuttisi on aivan oikeassa: kyllä niitä hyviäkin asioita tapahtuu! Onnea uuteen kotiin Ida! Kiitos myös sanoistasi, olen äärettömän iloinen ja onnellinen että olet päässyt tähän pisteeseen missä nyt olet ja että saan olla rinnallasi yhtenä Parhaista Ystävistäsi! Myös minä sain Sinusta yhden parhaan kaverin! Se brunssi pitää ehdottomasti toteuttaa!

    Lämmin halaus <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katarina! Tiedätkö, Sinuun tutustuminen on ollut ehdottomasti yksi parhaista asioista, joita minulle on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut. Ja olen tavattoman onnellinen siitä, että olemme molemmat tässä pisteessä, että Ystävyytemme on oikeasti mahdollinen sellaisena kun se nyt on. Sillä meitä ei yhdistänyt sairaus, vaan toipuminen. Ja nyt ne lukuisat pienet ja Isot asiat, joita Elämä on tuonut mukanaan. Ja niistä syntyy aito ystävyys, johon Mörkö tai mikään ei pääse väliin.
      Monta lämpöistä halausta ja nähdään taas pian! Olet tärkeä <3

      Poista
  5. Kiva postaus :-) <3. Kivaa lokakuuta, nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kommentti, kiva sisko ;) Nähdään ja pidetään taas kivaa yhdessä! :) <3

      Poista