Toukokuun parhaita hetkiä

Toukokuu oli sellainen kuukausi, että elämässäni ehti kyllä tapahtua yhtä sun toista! Enimmäkseen mukavia asioita, kivoja hetkiä niin läheisten kanssa kuin itsekseni sekä myös isoja onnistumisia, päätöksiä ja muutoksia. Kaiken kaikkiaan ihmeellinen kuukausi, josta jaan nyt parhaita paloja kanssanne.

Arvokasta läheisten seuraa

Äitienpäivää vietin yhdessä perheeni kanssa. Meidät, minä ja siskoni poikaystävänsä kanssa sekä pappani oli kutsuttu vanhemmillemme lounaalle. Äitini oli taas pistänyt parastaan, ja tarjolla oli alkupaloja, sienillä höystettyä lihapataa ja jälkiruoaksi tilaamiemme erikoiskahvien lisäksi herkullista suklaa-kääretorttu-rullaa kera tuoreiden vadelmien. Itse vein äidilleni viemisinä itseleipomiani pullia, kimpun vaaleanpunaisia ruusuja sekä pienen paketin, joka kätki sisälleen erään äidin lempikirjailijan romaanin. Iltapäivä meni siis herkutellen, jutellen, auringosta terassilla nauttien sekä tietysti korttia pelaten.

Siskoni kanssa sain viettää toukokuussa laatuaikaa kahdestaankin. Siskoni synttäreiden kunniaksi treffasimme lempikahvilassamme Teatterissa jossa nautimme taas Hesan parhaat salaatit. Yhdessä veirailimme myös Hämeenlinnassa pappaani katsomassa. Eräänä aurinkoisena päivänä siskoni kanssa päätimme tehdä ex-tempore-kävelyretken minun läheiseen puistoon. Toukokuussa sain myös houkuteltua siskoni kokeilemaan minulle rakasta harrastusta joogakurssin muodossa, jonka hauskin osuus taisi tosin olla yhteinen siihen liittyvä kumman kaa-vitsimme.

Isäni oli vissiin ensimäistä kertaa toukokuussa kunnolla luonani vieraana, kun seurasimme yhdessä jääkiekko-ottelua. Jääkiekon Mm-kisojen seuraaminen on Ihana yhteinen jokavuotinen perinteemme, ja aina samalla veikkailemme leikkimielisesti tuloksia, ja minä tietysti lähes poikkeuksetta voitan. Oli kiva saada jatkaa tuota perinnettämme, vaikken enää kotona asukaan ja saada samalla isä vierailulle niin, että ehdimme myös vaihtaa kuulumisia.

Myös Ystävieni seurasta pääsin nauttimaan. Entinen työkaverini, jonka luona olin ollu vapupäivää viettämässä, oli vuorostaan nyt teellä minun luonani. Nautimme kesän ensimäsiistä mansikoista jätskin kera. Ystäväni lupasi myös opettaa minua ompelemaan koneella kesän aikana hieman paremmin, hän kun on sen alan ammattilainen, ja seuraavaksi suunnittelimmekin retkeä kangaskauppaan.

Toista Rakasta ystävääni näin eräänä toukokuisena päivänä kahvittelun merkeissä. Oli ihana päästä jakamaan jälleen pieniä ja Suuria uutisia -ja vähän tietysti juoruilemaanki... En voi edes sanoin kuvata, kuinka onnellinen olen siitä, että olen löytänyt rinnalleni tällaisen Ystävän. Tuntuu, että lyhyessä ajassa meistä on tullut todella läheisiä.

Aikaa itselle

Ikiomia rentoutumishetkiä olen saanut viettää niin kotosalla kuin hoidoissakin. Monet hetket olen rentoutunut romanttisten romaanien kanssa sohvan nurkassa, teekupponen kädessä ja edessä kimppu kotiuttamiani tuoreita leikkokukkia. Olen selvästi keski-ikäsitymässä, sillä dekkaeista ja fantasia-henksisistä arvoitusromaaneista olen siirtynyt kirjaston romantiikka-hyllylle kaiken rennon hömpän pariin... Kerta kaikkiaan ihanaa heittää aivot narikkaan kaiken opiskelurutistukse jälkeen ja vain antaa kehon ja mielen levätä!

Sunnuntain lempipuuhikseni toukokuussa taas on muodostunut uusi leipomisharrastukseni. Olen loihtinut niin porkkanakakkua, muffinsseja, mansikka-kermaleivoksia, pikkuleippiä kuin kanelipulliakin. Leipomuksia olen vienyt tuliaisena vierailuillani Ystäville, vanhemmilleni ja papalleni, sekä tietysti nauttinut itse niitä päiväkahvilla ja iltateen kera. Ei ollenkaan harrastus hulluimmasta päästä!

Sain myös nauttia jälleen luottokampaajani käsitelystä. Oman luottokampaajan löytyminen on kyllä todellinen aarre! Paitsi, että hän tietää tarkalleen, mitä tarkoitat, kun kuvailet unelmiesi hiuksia ja tekee parhaansa niiden saavuttamiseksi, mieli rentoutuu jutellessa. Nytkin nauroimme yhdessä monet tovit nuoruutemme Suurille ideoille ja hiusviritelmille. Samoin omaa renotutmisaikaa tarjosi minulle käynti hierojalla, jossa pääsin renouttamaan lasten nostelusta kipeytyneitä lihaksiani.

Jooogakurssin lisäksi otin kesäksi myös jälleen yhden baletin tiiviskurssin ja pääsin nauttimaan liikkeen ja musiikin harmoniasta. Hauskaa oli myös, että koska minulle sopivantasoista kurssia ei ollut tarjolla, menin uusiksi alkeiskurssille, ja pääsin näyttämään opettajan johdolla esimerkkiä muille. No, kerrankin en ainakaan ollut ihan pihalla!

Hieman päivitystä vaatekaappiinikin tuli jälleen shoppailua. Kesäksi en yleensä osta hirveästi uusia vaatteita, se kun on Suomessa niin valitettavan lyhyt, mutta syksyä' varten tein muutaman hyvän ostoksen... Paras löytö taisi kuitenkin olla Ihana vaaleanpunainen unelma-mekko omiin, vihdoin edessä oleviin valmistujaisjuhliin! Pitkään mietin, tarvitsenko todella uutta mekkoa, mutta eiköhän tuo valmistuminen ole tarpeeksi hyvä tekosyy sille!

Isoja jutuja ja onnistumista

Näiden pienten iloisten juttujen lisäksi toukokuussa tapahtui myös niitä Isoja onnistumisia. Vihdoin on tutkielma palautettu ja opiskeluihin liittyvät tehtävät suoritettu, ja enää tarvitsee vain vähän tuloksia jännittää. Enää ei tarvitse yhtään esseetä kirjoitella tai tenttikirjaa avata -ainakaan vähään aikaan enhän ole kokonaan hylännyt aatoksiani jatko-opiskeluista...

Ehdottomasti yksi suurimmista jutuista toukokuussa oli päättöharjoitteluni suorittaminen erinomaisin arvosteluin. Harjoittelussa, pienten ihmisten kanssa pieniä ihmeitä luoden muistin taas, miksi haluan tehdä tätä maailman tärkeintä työtä. Samalla vahistuivat uskoni omiin kykyihini ja voimiini työntekoon ja lastentarhanopettajan Suuriin saappaisiin astumiseen.

Harjoittelu antoikin minulle varmuutta hakea oman alan töitä. Valitsin kolme paikkaa, joissa kävin haastatteluissa, ja kolmesta paikasta minulle sitten töitä tarjottiinkin. Näinä aikoina saa kyllä olla iloinen, että on valinnut alan, jolla riiittää töitä...

Yhden minulle parhaalta tuntuvan lastentarhanopettajan paikan otinkin sitten vastaan, ja nyt odotan varmasti innokkaampana kuin yksikään lapsi elokuussa alkavia töitäni sillä omalla unelma-alallani!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, asiaa ja tapahtumaa riitti toukokuulle niin paljon, että toukokuun viimeisen viikon tunnelmiin ja työjuttuihin palaan vielä uudemmissa teksteissä mutta nyt toivottelen teille kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja hyvää kesän aloitusta!

<3: Ida
Viimeinen kuva Pixbaysta!

Simppeli katkarapupasta

Tämä ruoka on valmistettu yhdestä ikisuosikistani katkaravuista. Etsin pitkään hyvää reseptiä kakaravuista valmistetulle pastakastikkeelle, ja lopulta päätin kehittää oman version. Tämä kastike on todella helppo ja nopea valmistaa, mutta silti niin herkullista!

Näitä tarviset (pari annosta):

Kaksi tölkkiä tai pussia katkarapuja

Kaksi vakosipulin kynttä

Yksi pieni purjo

2,5 dl ruokakermaa tai kasvisrasvasekoitetta

1/2n sitruunan mehu

kapriksia, jos sattuu kaapista löytymään

mustapippuria, suolaa

lisäksi: pastaa

Tee näin:

 Hienonna valkosipulit ja suikaloi halkaistu ja pesty purjo. Kuullota purjoa hetki pannulla. Lisää muut ainekset. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Tarjoa pastan kanssa.

 Annos todellista arjen Gourmeta on valmis!

<3: Ida

Minun päiväni lastentarhanopettajana

Näitä päivistäni kertovia tekstejä toivotaan aika ajoin ja myös harjoittelustani kertovia tekstejä on kaipailtu. Päätin siis nyt valottaa teille hieman erästä arkista työpäivääni päiväkodissa. Suortin viimeisen opiskeluihini liittyvän harjoittelun siis huhti-toukokuussa 1-3-vuotiaiden lasten ryhmässä. Valitettavasti kuvia en voinut työpaikalla ottaa, ja vaitiolovelvollisuuteni vuoksi minun oli jätetttävä joitakin asioita kertomatta, mutta yritin parhaani mukaan välittää teille kuvan työpäivästäni ja sen arjen iloista.

Saavun päiväkotiin aamupalalle. Ruokapöydässä lasten lempikeskustelunaiheita on se, kuka tulee heitä hakemaan päiväkodista. Jokainen kuusihnkisen pöytäni lapsi hihkaisee minulle, että äiti tulee hakemaan tänään. Kuuntelen jokaista ja vastaan tasapuolisesti jokaiselle. Tärkeänä näen, että jokainen lapsi saa osallistua ja oman vuoronsa. Kohtelias lisää pyytäminenkin onnistuu 2-3-vuotiailta pienellä ohjeistuksella. Pyrin tukemaan myös lasten oman hallinnan tunnetta tarjoamalla valinnan mahdollisuuksia: "näin ison" sanoo poika, ja harottaa sormiaan, kun kysyn, haluaako hän ison vai pienen näkkärin tänään. Ruokailun päätteeksi iloitsen yhden lapsen kanssa siitä, kun  hän saa puurolautasensa tyhjäksi, vaikka yleensä hänelle ei puuro maistu. Myös toinen puuroa rakastava  tyttö ja esittelee omaa tyhjää lautastaan minulle kolme vuotiaan ylpeydellä. Hymyilemme yhdessä.

Aamupalan jäljeen ohjeistan lastenhoitajat päivän kulusta; kuka hoitaa mitkäkin tehtävät ja lasten jakamisen ulko- ja sisäpuuhiin. Itse menen ensin valmistamaan keittiöön keksitaikinaa. Tarkoituksenani on nimittäin tänään leipoa lasten kanssa järjestämääni äitienpäivätilaisuutta varten.

Kun taikina on hetkisen ehtinyt jääkaapissa jähmettyä ja ensimmäinen ryhmä lapsia saatu puettua ulos, otan muutaman lapsen kerrallaan kanssani leipomaan. Lapset pukevat innoissaan pienet ruskeruudulliset esiliinat ja iskevät kätensä onnessaan taikinaan. Tuokion tavoitteenani on opettaa lapsille juhlan valmistelua, välittää ajatus toisten ilahduttamisesta ja tarjota onnistumisen kokemuksia itsetekemisestä. Kun pidän mielessä yleisen tavoitteeni opettaa pieniä pikkuhiljaa yhdessä tekemiseen, ilahdun erityisesti, kuinka eräs kaksivuotias poika jakaa kaikille diplomaattisesti muotteja toisten lasten toiveita kuunnelle. Itselle hänelle jää pieni piparkakkuakka, jonka hän nimeää laulamamme laulun mukaan "piippolan muoriksi". Taitaa myös ilahduttamisen idea välittyä, kun lapset puhuvat, miten äiti ilahtuu. Niille lapsille, jotka ovat arempia tai eivät meinaa uskaltaa mukaan, ohjaan kädestä seuraamaan, ja vakuutan ettei mitään tarvitse tehdä. No, kauan nämäkään lapset eivät jaksa sivusta seurata, ennen kui kädet ovat jo taikinassa. Lopulta kaikki lapset innsotuvat leipomisesta eivätkä meinaa millään haluta lopettaa. Avittaessani toisia lapsia, pöydän toisella puolella myös taikinaa katoaa suuhun ihan kiitettävässä tahdissa...

Leipomisryhmien välillä autan lapsia pesulla ja pukemisessa. Pyrin tukemaan lasten omatoimisuutta, mutta olen myös valmiina auttamaan. Kyse on pienistä lapsista, ja haluan vahvistaa lasten turvallisuuden tunnetta välittämällä lapsille, että aikuinen on päiväkodissa lapsia varten. Kun leipomukset on leivottu ja kaikki lapset ovat hoitajien kanssa ulkona, valmistelen sängyt ja katan ruokapöydät.

Lasten tullessa sisälle pidän enne lounasta koko ryhmän 17 lapselle yhteisen laulupiirin. Yhdessä musisoimisen on todettu tukevan lasten pisitiivista kesinäistä vuorovaikutusta ja toisten auttamista. Ihailen jälleen, kuinka pienet lapset jaksavat odottaa omaa vuoroaan. Riemunkiljahdukset kaikuvat ja huulet nousevat hymyyn viieistään siinä vaiheesa, kun otan jäniskäsinuken esiin. Jokainen haluaa vuorollaan silittää ja suukotella jänistä. Leikimme muun muassa jänis istui maassa -leikkiä. Mutta voi, yksi tyttö jääkin "nukkumaan" keskelle, kun on aika pomppia omalle paikalle. Se vasta naurattaakin toisia, ja etenkin nukkuvaa pientä jänistä. Opastan toiset lapset herättelemään jänistä silittelemällä kaveria.

Lounaalla pyrin herättlemään yhteistä keskustelua johon myös ryhmän maahanmuuttajataustaiset tytöt pääsisvät mukaan. Sellainen löytyy jälleen muumi-eväsrasiastani. Joka päivä jokainen haluaa sitä vurollaan ihastella ja joka päivä nimeämme siitä lasten kanssa muumihahmoja ja saan selittää,mikä on majakka. Eväsrasiani on jo hajonnut liitoksistaan, mutta pidän sitä mukana, koska se on lapsista niin kiinnostava.

Lounaan jälkeen luen lapsille unisatua ja paijailen ja silittelen heidät uneen. Lasten nukkuessa on yleensä aikuisten kokouksia. Tällä kertaa en itse osallistu kokoukseen, vaan päästän sille muun henkilökunna, sillä niissä käsiteltävät asiat eivät koske minua. Jään vahtimaan lapsia ja päivystämää puhelinta. Muovailen tytön kanssa, joka on hereillä. Samalla valmistelen askartelutarvikkeita valmiiksi iltapäivän toimintaan.

Lasten herättyä askartelen yhden pojan kanssa äitienpäiväkorttia, joita olemme tehneet muiden lasten kanssa eellisellä viikolla. Ohjatessani pyrin positiivisella kannustuksella ja rohkaisevalla palautteella tukemaan lasten itsetunnon kehitystä. Tarjoan lapsille aikuisen aikaa ja onnistumisen kokemuksia itsetekemisestä. Kun sellainen lapsi, jolla on itsetunto-ongelmia ihailee työtään ja iloitsee onnistumisestaan,  muistan taas, miksi tätä työtä kannattaa tehdä.

Iltapäivällä valmistelen vielä välipalat ja syön sen lasten kanssa ja sitten onkin jo aika lähteä kotiin. Kotiin saavuttuani aurinko paistaa, enkä ehtinyt tänään koko päivänä lasten kanssa ulos. Ensin pikasiivous, ja sitten päätän lähteä pienelle kävelylle ennen paperihommin ryhtymistä.

Kotona täydennän yliopistolle lapsihavainnointitehtävääni lasten vertaissuhteista, arvioin päivän omaa toimintaani ja lasten oppimista. Illalla suunnittelen vielä seuraavan päivän ryhmät ja musikkipiirin valmiiksi. Ylihuomenna pidän lisäksi äitienpäivän yhteisen musiikkileikkiuokion äideille ja lapsille ja kahvittelutilaisuuden, joten suunnittelen sitä, ja mietin, mitä lauluja otan mukaan. Kutsut olen lähettänyt vanhemmille jo viikko sitten, ja ilokseni lähes kaikki vanhemmat ovatkin ilmoittautuneet tilaisuuteen. Ehdottomasti kiva päästä juttelemaan vanhempienkin kanssa pelkkiä tulo- ja hakutilanteita enemmän ja esittelemään, mitä olemme kuluneiden viikkojen aikana lasten kanssa laulaneet, askarrelleet ja leiponeet.

Yhdeksän maissa illalla suljen tietokoneen ja istahdan sohvalle jännittämään MM-lätkäottelua kera teekupposen ja suklaapullan. Olen tämän rentoutumishetkeni ansainnut!

<3: Ida

Vappu kera herkkujen ja hyvän seuran

Vapun viettoni ei ollut tänäkään vuona erityise railakas, mutta varsin mukavissa merkeissä tuota juhlaa tuli useammassakin tilaisuudessa juhlistettua. Taas tuli takataskuun muutama mukava muisto, jotka haluan jakaa kanssane, vaikka vapusta onkin jo tovi vierähtänyt ja sen jälkeen muitakin juhlia vietetty. Tässä siis hieman kertomusta siitä, mitä minun vappuuni tänä vuonna kuului.

Päiväkotimme oli torstaina kiinni, joten lasten kanssa juhlistimme vappua jo aatonaattona keskiviikkona. Olimme koristelleet ryhmähuoneemme serpenttiineillä ja ilmapalloilla, ja yhdistäneet lasten normaalisti noin neljän lapsen pöydät yhdeksi isoksi pöydäksi. Siinä koko seitsemäntoista 1-3 -vuotiaan lapsen seurue nökötti yhdessä vappulounaalla nakkien ja munkkien kanssa. Kyllä oli hellyttävä näky! Varsinaisia naamiaisia meillä ei ollut, mutta yksi tyttö oli välttämättä halunnut pukeutua vaalenapunaiseen prinsessamekkoon.

Tänä vappuna sain myös koristella ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin myös oman kotini vappukuntoon serpentiinein ja prinsessailmapalloin. En vielä tässäkään iässä suostunut luopumaan jokavuotisesta vappuperinteestä, vaan iso heiumilmapallo oli saatava. Oman kotini kunniaksi se oli tänä vuonna muumitalo.

Samaisena keskivviikkona olimme sitten illalla papallani munkkikahveilla. Kun olimme pieniä, äitini leipoi meidän kanssamme aina itse vappumunkkeja siman kera. Mutta ihan hyviltä ne kaupan hillomunkitkin maistuivat, varsinkin hyvässä seurassa.

Vappuaattona meidän oli tarkoitus mennä perheen kanssa yhdessä vappuillalliselle, mutta siskollani oli muita suunnitelmia ja ätiini oli sairastunut, joten lopulta menimme isän kanssa kahdestaan. Paikaksi olimme valikoineet perinteisen ravintola Seurahuoneen, jossa olemme juhlistaneet vappua useana vuonna ihan lapsesta saakka. Korkea katto ja isot kristallikruunut saavat minut yhä muistamaan sen pikku-Idan tuskan, kun minni-ilmapalloni lenteli kattoon, ja sinne jäi. Onneksi tänä vuonna palloni oli turvassa kotona!

Kaikki annokset olivat todella hienon näköisiä ja ennen kaikkea herkullisia. Alkuruoaksi otimme isän kanssa ankkaa. Pääruoaksi minä päädyin sinisimpukkalautaseen ja tarjoilijan suosituksesta Provencen kansviksiin. Isäni valitisi maissikanaa perunasoseen kera, ja jaoimme sitten annokset ja maistelimme toisiltamme. Oli ihanaa nauttia hyvästä ruoasta kaloreita laskematta ja sen kummemmin suunnittelematta!

Oli myös ihan Parasta päästä isän kanssa juttelemaan isän kanssa kunnolla mukavissa tunnelmissa. Isänikin totesi juuri kaivanneensa tällaista kahdenkeskistä aikaa aikusien tyttärensä kanssa.Kaiken kaikkiian ilta oli siis todellinen Elämys juhlavassa miljöössä, parhaassa mahdollisessa seurassa ja suusssuolavien herkkujen parissa. Syötyämme huomasimmekin, että parituntia oli kulunut ihan kuin siivillä! Niin mukava kokemus tuo olikin, että sovimme menevämme toisenkin kerran yhdessä ulos syömään.

Vapunpäivänä olin tapaamssa entistä työkaveriani ja hyvää Ystävääni pitkästä aikaa. Ystäväni oli kutsunut minut teelle ja tarjosi vielä omena-struudelia ja pikkuleipiä sen lisäksi. Itse vein tuomisina myös keksejä, joita olin kokeeksi leiponut seuraavan viikon leipomistuokiota lasten kanssa ajatellen. Nämä yhteiset teehetket kera käsitöiden kuuluivat vuosia sitten jokaviikkoisiin perinteisiimme, ja oli ihana elvyttää tuota ihanaa perinettämme. Vaihdoimme kuulumisia ja seurassimme siinä sivusilmällä samalla lätkän MM-kisojen avausottelua. Ihan parasta laatuaikaa!

Toivottavasti teilläkin oli hauska vappu!

<3: Ida

Sairaskertomus osa 4: kun oli aika luovuttaa

Edellisestä sairaskertomusteksistäni onkin jälleen vierähtänyt aikaa, ja tätä seuraavaa osaa onkin jo kyselty. Tässä kertomuksessa lähestymme pohjakosketustani, jonka koin vuonna 2010. Tässä siis toivottu neljäsosa sairaskertomustani, olkaapas hyvät!

Hyvin pian kotiuduttuani osastolta tuli selväksi, ettei osastohoito ollut saanut tarvittavaa muutosta aikaan. Kituuttelin jonkin aikaa poliklinikkahoidossa, jolloin uusi keskustelu tiiviimmästä tuesta alkoi. Niinpä minut ohjattiin jälleen päiväosastolle. Pärjäsin tällä kertaa hieman paremmin, mutta kaipuuni normalliin elämään oli Suuri. Kaipasin opiskelukavereitani, tenttikirjojani ja omaa kotiani, joista enää pystyin vain rajoitetutsti nauttimaan osastolta käsin.

Tunsin olevani päiväosastolla vain päivät säilössä -aivan kuin pahimmillaan lapsi päivähoidossa, enkä tuntenut saavani siitä apua tai hyötyä. Niinpä lääkärini ja terapeuttini vastusteluista huolimatta lopetin päiväosastojaksoni jälleen viikon jälkeen, jolloin hoitoni siirtyi ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle, pois syömishäiriöyksiköstä. 

Siirtyessäni Yths:lle hoitoon, oli alamäkeni jo alkanut. Siellä tapaamani lääkäri oli täysin avuton kanssani. Hän ei osannut muuta kuin kauhistella tilannettani, jakaa minulle internetistä tulostamiaan esitteitä anoreksiasta ja sairaalahoidosta, ja yrittää suostutella minua takaisin syömishäiriöyksikköön ja osastolle.

Kävin myös terapiassa yksityisessäsyömishäiriökeskuksessa. Syömishäiriöyksikön ollessa pois pelistä, yritimme epätoivoisesti etsiä vanhempieni kanssa minulle hoitoa muualta. Siellä terapeuttini piirteli minulle palleroita paperille osoittaakseen, kuinka olin niin sairauden vallassa, että terapia olisi täysin turhaa. Ravitsemusterapeutti totesi, että hänen on turha enää tässä vaiheessa antaa minulle mitään valmiita ateriasuunnitelmia, sillä olin niistä vajonnut liian kauas. Keskustelimme siis jogurttiannokseni vaihtamisesta ja kirsikkatomaattien määrästä.

Itsepintaisesti kuitenkin ukottelin ja vakuuttelin kerta toisensa jälkeen, kuinka saisin tilanteen omin avuin käänettyä ja painoni kotona nousuun. Ainoa, joka taisi siihen uskoa, olin minä itse. Uskottelin yhä itselleni, että pystyisin aloittamaan taas syömisen kun vain niin haluaisin. Joka ilta tein lupauksen seuraavasta päivästä, ja joka aamu itkin epäonnistumistani.

Lääkärini syömishäiriökeskuksessa ei kuitenkaan halunnut pakottaa minua hoitoon. Hän uskoi omaan motivaatioon ja hoitoon sitoutumiseen. Muistan yhä elävästi, kuinka hän totesi minulle, että jos lähtee anoreksian kanssa kilpajuoksuun, häviää aina. 

Onneksi vanhempani olivat kuitenkin päättäneet valita toisin. Kun edelleen itsepintaisesti kieltäydyin osastohoidosta, tekivät he rohkean, rakkaudentäytteisen päätöksen: he päättivät hoitaa minua kotona. Niin äitini jäi töistä kotiin kanssani. Siitä alkoi yhteinen maratonjuoksumme anoreksiaa vastaan, johon kuului monta mutkaa ja kuoppaa matkan varrella.

Täydellinen, armoton alamäkeni oli kuitenkin alkanut, eikä sitä pystynyt mikään mahti enää pysäyttämään, ei edes se kaikista suurin: Rakkaus. Ja niin minä vajosin. Vajosin johonkin niin syvälle, mihin en tiennyt ihmisen pystyvän edes vajoamaan. Ja vaikka muistoni noista ajoista ovatkin hataria, kerron, minkä tuosta ajasta muistan, seuraaavassa sairaskertomusta käsittelevässä teksitssäni.

<3: Ida

Kevään shoppailuja

Olen vähän kausittainen shoppailija. Saatan elää pitkiäkin aikoja ostamatta välttämättömien ostosten lisäksi oikeastaan mitään. Ja välttämättömillä tarkoitan todella sitä, että ostan lähinnä vain ruokaa ja lääkkeitä. Joskus saatan ilahduttaa itseäni kukkapuskalla tai ostaa kerän lankaa kutoakseni pipoja hyväntekeväisyyteen. Olen tarkka rahoistani ja mietin tarkasti, mihin rahani haluan käyttää.Olen sellainen ihminen, että tulen oikeasti myös hyvin vähällä toimeen eikä pienehköt tulotkaan ole koskaan olleet minulle ongelma.

Mutta silloin tällöin saatan myös innostua shoppailusta, yleensä juuri esimerkiksi näin kevään tullen. Ja silloin kun lähden kaupoille, harvoin poistun sieltä tyhjin käsin. Silloin on hyvä, että on jäänyt rahaa myös vähän sukan varteen. Toki shoppailuni ei silloinkaan tarkoita täysin harkitsematonta rahan tuhlausta, mutta saatan kerralla esimerkiksi uudistaa vaatekaappiani vähän reippaammalla kädellä. Ja silloin tällöin sellainen pääkopan ja vaatekaapin tuuletus tekee todella hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus!

Kuten olette aikaisemmista teksteistäni ehkä huomanneet, oli minulla alkukeväästä taas tällainen shoppailukausi meneillään. Päätinkin nyt vähän jakaa kanssanne, millaisia löytöjä olen kevään aikana tehnyt vaatekaappiini!

Kädentaitomessuilta löysin kierrätyskeskuksen pisteestä tyylikkään villakanagastakin tekoturkishioilla ja napituksella. Vaikka kevät jo kolkutteli oven takana, päätin satsata takkiin, joka olisi kuitenkin ajaton. Kuinka ollakaan, huomasin sille löytyneen käyttöä vielä tänä talvenakin.

Samaisesta kierrätyskeskuksen pisteestä löysin myös 60-luvun henkisen puuvillaisen tunikan. Tunika on noin polvimittainen ja siinä on isot oranssin ja ruskean sävyiset printit. Tiesin heti, että tässä olisi vaate, jota käyttäisin paljon ja vielä pitkään. Kuin tehty lastentarhanopettajalle!

Toiveikkaana ensimmäisten auringonsäteiden sitten pilkahdellessa esiin hankin kampaajareissullani vilan trenssin kevättakiksi. Takki on hieman erikoisen värinen, jotakin vaaleanpunaisen ja beigen välimaastossa. Trenssi sopii minulle mielestäni hyvin erityisesti kellohelmaisen leikkauksensa puolesta.

Kevättakkiin oli sitten saatava muutaa uusi keväthuivikin. Samantien takin kanssa sorruin ostamaan sävyyn sopivan ruusukuvioisen kevyen huivin. Yhden susoikkimerkkeihini lukeutuvan Victorias Secretin vaalenapuna-valkoisen huivin taas sain tuliaisiksi vanhempieni Barelonan matkalta. Hulluilta päiviltä matkaani tarttui vielä yksi silkkisen tuntuinen kevyt vaaleanpunasävytteinen huivi. Keväthuivi valikoimani todella tarvitsi päivitystä, sillä minulla oli vaatekomerossani tasan yksi huivi, joka ei ollut villaa, ja jota olin käyttänyt jo monet vuodet. Huivit ovat tärkeä lisä tyyliin ja niillä saa vaihtelua edullisesti ja helposti.

Hulluilta päiviltä kotiutuin myös beigesävyisen, kultaisin yksityiskohdin koristellun uuden käsilaukun kevääksi. Minulla on ollut koko syksyn ja talven saman mallinen musta. Kevääksi kaipaan kuitenkin eri tavalla vaaleanpia värejä, ja sopiihan tämä uuteen kevättakkiinikin paremmin. Ihastuin tässä laukussa sen naisellisuuteen ja yksinkertaisuuteen mutta tyylikkyyteen -ja kun hintakin oli kohdillaan, pääti, että tässä olisi Se uusi kevät laukku, jota olin etsinyt!

Kolmantena löytönä hulluilta päiviltä löysin mustan, hyvin yksinkertaisen hameen. Hame on joustavaa materiaalia, joten mukava päällä, mutta silti kuitenkin elegantti. Vakiovarusteisiini kuuluvat mustat legginssit, joita olen yhdistellyt erilaisiin tunikoihin ja mekkoihin. Hame mahdollistaa erilaisten yläosien ja neuleiden käytön, jotka tunikoiden kanssa jäävät käyttämättä.

Olin myös jo pitkään etsinyt rentoja housuja, jotka mahdollistaisi liikkumisen, mutta jotka kuitenkaan eivät näyttäisi ihan niiltä 80-luvun tuulihousuilta. Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi, kunnes löysin Zalandon verkkokaupasta nämä rennot kangashousut, jotka tilasin yhdessä suosikkivärissäni mintunvihreänä piristääksen arkea.

3+1 -päiviltä lyösin peräti kahdet uudet kevätkengät. Toiset Calvin Kleinin vaaleat kiilakorkoiset nauhalliset tennarit olivat minulle todellinen löytö, sillä ne sopivat mielestäni loistavasti juurikin niiden tunikoiden ja legginssien kanssa! Kengät ovat samaan aikaan naiselliset ja sporttiset, ja sopivat tyyliini.

Toiset kengät taas ovat kiiltävät valkoiset korkokengät, joille on varmasti kesällä käyttöä. Kengät sopivat niin juhlakäyttöön kuin arkeenkin. arkkuihin yhdistämällä ne tuovat asuun hieman naisellisuutta. Kaiken lisäksi kengät ovat pehmustetun pohjansa ansiosta äärimmäisen mukavat jalassa!

Myös kirppiksellä on tullut kierreltyä, ja osteltua, Ystäväni ja siskoni kanssa. Todellinen löytö oli mielestäni ruusukuvioinen kesämekko, joka oli minulle kuin tehty! Onnekseni löysin myös kirkkaan vihreän hupparin, juuri kun olinkin etsiskellyt vähän ohuempaa collegea kevääksi. Matkaan tarttuivat myös beige Mangon pitkä neule ja lyhyt kirkkaan pinkki sellainen sekä vielä yksi keväthuivi. Ja mikä parasta, kaikki parin euron hintaan!

Tällaisia löytöjä siis minä olen tehnyt kevään aikana. Onko kevät saanut aikaan samanlaista shoppailuinnostusta sielläpäin?

Nyt toivotan kaikille teille hauskaa vapun jatkoa!

<3: Ida