Painavaa asiaa muutoksesta

Nyt tulee vielä hieman painavampaa, mutta valitettavasti myös totuudenmukaista asiaa tärkeästä aiheesta liittyen syömishäiriöstä toipumiseen. Nimittäin muutoksesta. Sillä juuri tuota ihmisten yleensä niin kovasti karttamaa ja pelkäämää asiaa tarvitaan kipeästi symishäiriöstä toipumisessa, kuten yleensäkin eteenpäin menemisessä elämässä. 

Tutussa pysyminen tuntuu houkuttavalta ja turvalliselta. On helppo jatkaa samoja latuja ja tehdä kaikki kuten ennenkin. Salaa silti usein toivoo jonkin olevan toisin, paremmin. Toivoo kehittyvänsä ja pääsevänsä eteenpäin, sairauden kohdalla toipuvansa.

Itse elin vuosia tässä pelkässä "muutoksen toiveessa". Rakentelin pilvilinnoja terveestä Elämästä, rukoilin ja toivon varmaan kokonaisen ihmislauman edestä, ja jos se olisi riittänyt, olisin varmasti nauttinut täysipainoisesta elämästä jo vuosia.

Mutta, niin rasittavalta kuin se kuulostaakin, ei anoreksiasta toipuminen tapahdu itsestään. Se vaatii valtavasti töitä, rohkeutta ja pelkoja päin menemistä. Se vaatii toisin tekemistä ja itsensä haastamista.  Se vaatii muutosta. Niin ajatuksen tasolla kuin ihan käytännössäkin.

Ja vasta tämän tajuttuani, ja vasta kun sain siirrettyä kauniit ajatukseni paremmasta huomisesta käytännön tekoihin, se alkoi. Nimittäin toipuminen. Ja tämä on ollut ehdottomasti vaikeimpia asioita, joihin olen ryhtynyt. Mutta silti ehdottomasti paras matka, jonka olen elämässäni kulkenut. Ja tuolla tiellä seison vankasti yhä, tietäen, että menneisyyteen en halua, enkä palaa, koskaan.

Vaikka olen kirjoitellut aiheesta ennenkin, ajattelin nyt vielä jakaa kanssanne muutamia ajatuksia siitä, miten muutos oikeasti on mahdollista. Tai ainakin, miten minä sain muutoksen pyörät käynnistymään, nyt, kun todella olen siihen jokaisella mittapuulla pystynyt ja olen saanut hieman jo etäisyyttäkin asiaan. Uskon nimittäin, että en suinkaan ole ainoa, joka kamppailee samojen ristiriitojen ja vaikeuksien edessä. Ehkäpä tästä hyötyykin joku teistä, jolla haaveet ovat muutoksessa, mutta vielä se viimeinen uskallus siihen puttuu.

Ensinnäkin haluan huomauttaa, että vaikka haaveet eivät ketään paranna, tarvitaan kuitenkin aina myös vähän niitä pilvilinnoja. Tai ainakin tavoitteita. Itse olen huomannut, että asioita kannattaa miettiä vähän pidemmällä aikavälillä. Missä haluat olla vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Haluatko jonkin elämäntilanteessani olevan toisin kuin nyt?

Muutoksessa eteenpäin pääseminen edellyttääkin yleensä jonkinlaisia tavoitteita. Tärkeää on näissä olla pilvilinnoista unelmoimisen ohella myös realisti. Mieti tarkkaan, mitä oikeasti haluat saavuttaa, ja miten se käytännössä on mahdollista ja millä aikavälillä. Epärealistiset kuvitelmat saavat vain putoamaan korkealta, ja jos niiden toteutumista ei ole näköpiirissä, eivät ne myöskään hyvien tavoitteiden tapaan aja eteenpäin tai saa työskentelemään.

Tähän väliin haluan kuitenkin muistuttaa, että tässä asiassa, kuten yleensäkään missään, harvoin kaikki tavoitteet ja toiveet ovat samansuuntaisia. Tällöin apuna voi olla vaikkapa niinkin yksinkertainen juttu, kuin plussien ja miinuksien kijraaminen paperille, tai niiden pohtiminen ääneen. Ei siis haittaa kuitenkaan, vaikka yhä myös kaipaisit jotakin sairaudesta. Sillä kakkea ei tarvitsekaan muuttaa kerralla. Näin ollen riittää, että tartut siihen tavoitteen muruseen, joka vie kohti terveyttä. Loppumotivaatio tulee kyllä perässä, kun uskallat valita oikein ja lähteä muutokseen.

Joka tapauksessa hienoja tavoitteita tärkeämpää on nimittäin se, että olet rehellinen, rehellinen ennen kaikkea itsellesi. Jos kaipaat alhaisen painon tuomaa kontrollin tunnetta tai heikosta kunnosta johtuvaa hoivaa, niin silloin kaipaat sitä. Ja sekin on ihan ok. Voit silti suurella tahdonvoimalla ja rohkeudella päästä eteenpäin. Oikeasti harva, jos kukaan, vasta muutoksen kynnyksellä oleva on täysin satavarma muutoksen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä -emmehän voi etukäteen koskaan tarkkaan tietää, mitä se tuo tullessaan.

Mutta jos muutos tuntuu niin pelottavalta, että et oikeasti pysty mihinkään muutokseen käytännössä, ja vain uskottelet muille ja itsellesi haluavasi parantua, et ole valmis muutokseen. Ja joskus sekin on vain hyväksyttävä, ja annettava itselle aikaa ja mahdollisuuksia kerätä rohkeutta hieman lisää. Mutta älä silloin uskottele itsellesi ja vakuuttele toisille meneväsi eteenpäin, jos et siihen kerran pysty. Älä vähättele tilannettasi tai ongelmiasi. Uskalla katsoa totuutta silmiin.

Muista siis rehellisyys tässäkin asiassa, äläkä vähättele ongelmiasi, äläkä myöskään vähättele muutosta ja sen vaativaa työtä. Älä kuvittele, että muutos tapahtuu itsestään. Se vaatii paljon työtä, kuten eräs lääkärini sanoi, verta hikeä ja kyyneleitä. Usein samassa tilanteessa pysyminen, oli se sitten miten huono tahansa, on helpompaa, tuttua ja turvallista. Itse valitset, menetkö siitä, mistä aita on matalin ja tukeudutko tähän valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, vai oletko valmis kohtaamaan pelkosi, ja muutoksen.

Nyt tulee nimittäin se karu totuus: muutos vaatii aina omalle epämukavuusalueelle menemistä. Toipuminen, kuten muutos milloinkaan, ei ole mukavaa nousukiitoa. Se on ahdistusta ja pelkoapäin menemistä, johon kaikki eivät pysty eivätkä uskalla lähteä. Jos ei näitä pelkojaan ole valmis kohtaamaan, ei ole valmis muutokseen. Ja juuri tämän vuoksi muutokselle ei koskaan tule sitä täydellistä hetkeä, sillä se on aina yhtä epämiellyttävää.

Jos kuitenkin päätät uskaltaa, päätät tehdä töitä, on seuraavassa vaiheessa aika miettiä, mitä olet tuon muutoksen eteen valmis tekemään. Tekemään nimenomaan itse. Sillä kun tavoitteet ovat yleensä ristiriitaisia, ja lisäksi pilvilinnat kaukana todellisuudesta, eivät ne ole koskaan sama asia kuin se, mitä pystyy oikeasti tekemään. Vaikka oma motivaationi on jo useamman vuoden ollut kohdallaan, olen monesti joutunut toteamaan omat rajani, ja määrittelemään sen, kovasta halustani huolimatta, mikä on paras, mihin tällä hetkellä pystyn. Tärkeää on kuitenkin, että niitä konkreettisia tekoja myös on, sillä vaikka kuinka haluaisi muutosta, se harvoin syntyy itsestään.

Kun tiedät, mitä haluat, ja mitä Sinun on tehtävä sen eteen, lopeta jatkuva lykkääminen ja tekosyiden keksiminen. Tässä tarvitaan taas sitä kuuluisaa rehellisyyttä: lopeta uskottelu, että asiat muutuisivat itsestään ja vaihda niiden en nyt pysty koska -syyt tekoihin, joilla osoitat, että pystyt. On ok, että olet epävarma, mutta tartu niihin positiivisiin asioihin, jotka ajavat Sinua oikeaan suuntaan. Et voi vaikuttaa omiin ajatuksiisi, mutta Sinä päätät, mihin niistä tartut. Lähes jokaisen tilanteen voi käyttää kahdella tavalla: sitä käyttää omaksi hyödykseen, tai sitten ottaa siitä tekosyyn vajota syvemmälle itsesääliin. Minulla on todella läheinen Ystävä, joka nousi syvältä suosta. Nousi myös siksi, ettei häneen enää uskottu. Nousi tilanteessa, jossa moni muu olisi ottanut verukkeen vajota. Ja kuten tälle Ystävälleni totesin, se, jos mikä osoittaa vahvuutta ja voimaa.

Tärkeää pystymisen kannalta onkin oma usko itseen. Jos ensimmäinen ajatus on aina "en pysty", kuten itselläni pitkään oli, ja tyrmää sen perusteella jokaisen mieleen pilkahtavan tai ulkopuoliselta taholta tulevan muutosehdotuksen, ei sitä oikeasti pystykään. Epätoivon keskellä kehotankin miettimään ja haastamaan itseään: pystyisitkö sittenkin, olisitko sittenkin himpun verran vahvempi, onko tämä todella paras, mihin pystyt. Sillä ainakin itse olen saanut todistaa, että kun sitä härkää tarttuu niistä kuuluisista sarvista, epäluuloistaan huolimatta, sitä saakin usein huomata olevansa sittenkin paljon pystyvämpi, kuin ensin on kuvitellut.

Itse asiassa Suuren muutoksen edessä pitää olla niin paljon uskoa itseen, että on valmis ottamaan vastuun omasta muutoksestaan. Lopeta siis siihen tuudittautuminen, että mikään hoito tai kukaan toinen voisi muutosta puolestasi tehdä. Mikään ulkopuolinen tekijä, tilanne tai tapahtuma ei tee muutosta, jos et ole sitä itse valmis muutosta tekemään. Ota siis vastuu muutoksesta, ja samalla itsestäsi, teoistasi ja Elämästäsi. Älä piiloudu sen taakse, että olet sairas tai ainakaan itsesääliin siitä, että olet jollakin tavalla liian heikko tai että tilanne on huono. Myönnä se, että itse olet vastuussa muutoksesta ja itse Sinun on se tehtävä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei tukea saisi ja pitäisi ottaa vastaan, mutta se ei vain yksin riitä. Sillä lopulta muutos alkaa ja tapahtuu itsessä. Muista siis kuitenkin myös, että Sinunkaan ei tarvitse pystyä yksin. Tukea saa ja pitää ottaa vastaan. On suoraan sanottuna tyhmyyttä olla käyttämättä kaikkia apukeinoja silloin, kun todella tietää, mitä tahtoo.

Ja sitten muutoksen tärkein vaihe: uskalla lähteä liikkeelle. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pystyä Suuriin Ihmetekoihin tai olla mikään Supermies. Riittää, että otat sen ensimmäisen askeleen, ja sitten seuraavan. Ei ole koskaan liian myöhäistä ottaa se ensimmäinen askel, mutta joskus se on otettava. Älä lykkää muutosta sen takia, ettet pysty Suuriin Mullistuksiin. Maraton-juoksu, kuten isäni toipumistani kuvaa, alkaa sillä ensimmäisellä askeleella. Sillä pienikin askel oikeaan suuntaan on paljon parempi kuin ei askelta ollenkaan.

Ja kun sitten onnistut jossakin konkreettisessa asiassa, vaikka kuinka pienessä, tartu siihen hetkeen kiinni. Nauti hetkestä, nauti siitä, että olet saavuttanut, kerää itseesi ylpeyttä koko onnistumisen edestä. Tunne  rohkeasti itsesi Sankariksi. Sillä sellainen Sinä juuri olet. Pystyit siihen, mihin ei kuka tahansa pytykään. Mutta Sinä olet Onnistuja. Ja jos jokin siellä päänsisällä kuiskii jotakin muuta, työnnä se sille tasolle mihin se kuuluukin, ja voin kokemuksesta vakuuttaa, että tuo ääni vielä hiljenee, ja sen tilalle saapuu jotain paljon parempaa.  Ja onnistuminen, se alkaa ruokkia uutta onnistumista.

Samalla kun otat askeleita muutoksen polulla, älä sulkeudu pelkkään omaan kuoreesi ja tilanteeseesi, vaan kerää muutokseen voimia ja motivaatiota myös ulkopuolelta. Vaikka et tukea siis juuri sillä hetkellä tuntisikaan tarvitsevasi, pidä silti yhteyttä muihin ihmisiin. Sillä Elämässä kiinni pysyminen auttaa myös oman motivaation ylläpitämisessä. Jos eristäytyy omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä sairauden kanssa, piirit pienenevät, ajatukset alkavat kiertää kehää, ja muutos on huomattavasti vaikeampi kuin silloin, kun Elämä jatkuvasti muistuttaa siitä, mitä haluat ja mitä kohti olet pyrkimässä. Pidä siis yhteyttä Ystäviisi, tapaa tuttujasi ja mene ihmisten ilmoille. Se avartaa näkökulmia kummasti.

Tee myös paljon sellaisia asioita, joista aidosti nautit. Ne ovat juuri sitä, mitä tarvitset: elämän ilojen löytämistä, oman itsen kunnioittamista ja itseluottamuksen kasvattamista. Pilvilinnojen rakentamisen rinnalla opit ehkä huomaamaan, kuinka paljon hyviä asioita elämässäsi oikeasti jo on, ja joihin voit tarttua.

Siis rehellisyys itseään kohtaan, elämään pyrkiminen, ja niin Elämästä, itsestä kuin läheisistä ihmisistäkin vastuunottaminen ja huoltapitäminen, ja samalla nistä nauttiminen. Siinä taitaakin olla hyviä tavoitetta meille ihan jokaiselle ihan riittämiin. Ja kun tämän oivallat -ja sisäistät- huomaat epäilyksistä huolimatta, mihin kannattaa pyrkiä. Muutoksen ja sen edellyttämän kovan työn hinnallakin.

Minä olen puhunut. Ja ennen kaikkea: minä olen toiminut ja näyttänyt, että muutos on mahdollinen. Uskallatko Sinäkin lähteä liikkeelle?

<3: Ida