Painoni noususta: eteenpäin hitaasti mutta varmasti

Kirjoitin aikaisemmin ennakkotuntemuksistani ja historiastani liittyen painoni nousuun. Tässä tekstissä palaan aiheeseen kertoen, miten painonnostamisprojektini on käytännössä edennyt ja miten olen päässyt eteenpäin. Kuten edellisessä tekstissäni totesin, on painon nostaminen usein niitä kaikista haastavimpia asioita anoreksiasta toipumisessa, ja tämän vuoksi ajattelin, että omien kokemuksieni jakamisesta  asian osalta voisi olla apua jollekin saman asian kanssa kamppailevalle. Tekstissäni käsittelen periaatteitani liittyen painoni nousuun, kerron projektini etenemisestä käytännössä ja samalla pohdin niitä tekijöitä, jotka minulla lopulta ovat mahdollistaneet onnistumiseni.

Lähtiessäni siis nostamaan painoani kotiuduttuani osastolta, pidin aluksi mielessäni poliklinikan yleisiä tavoitteita. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että minun olisi edettävä omaan tahtiini, myös tässä asiassa, sillä paitsi että painoni nousu oli epätasaista oli sen pitäminen tavoitteiden mukaisessa nousussa minulle paitsi äärimmäisen työlästä myös henkisesti hyvin raskasta ja kuormittavaa. Tietyllä tapaa luovuin siis tavoitteistani painon nousuvauhdin suhteen, mutta en silti missään tapauksessa tavoitteestani nostaa painoani. Tavoitteekseni muotoutui nostaa painoni normaaleihin lukemiin omaan tahtiini, yrittäen parhaani ja tehden aina sen, minkä kulloinkin pystyn. Tarkkaan en edes tiedä omaa painoni nousuvauhtia, koska en katso lukemia itse, mutta pääasia minulle on, että etenen.

Periaatteeni, jolla olen painoa sitten nostanut olenkin pitänyt sitä, että eteenpäin on päästävä, vaikka sitten hitaasti. Ja kun edistyminen on  hidasta, täytyy muutosta tapahtua jatkuvasti, eikä takapakkeihin ole varaa. Muutosvauhtia tärkeämpänä olenkin pitänyt nyt nimenomaan tulosten pysyvyyttä, siis sitä, että kun olen kerran jotakin saavuttanut, en menetä sitä heti seuraavan vaikeuden edessä. Ja juuri tämä on se suurin etu, jonka olen kotona painoa nostaessa saavuttanut. Vaikka etenemistahtini on siis ollut huomattavasti hitaampaa kuin osastolla, ei se toisaalta ole johtanut uuteen alamäkeen, kuten minulle aikoinani kävi esimerkiksi pakkohoitoni jälkeen. Tähän pysyvään muutokseen olen pyrkinyt sen oman hyväksymiseni kautta, ja luottanut siihen, että pystyn kestämään painon nousun, kun saan tehdä sen rauhassa omaan tahtiini.

Lähtiessäni sitten painoani nostamaan, toivat minulle turvaa projektini suhteen omat suunnitelmani painonnostamisen toteutuksesta, ravitsemusterapeutin kanssa yhdessä laadittu ateriasuunnitelma sekä tavoitteeni, joista olin hoitotahon kanssa keskustellut, mutta ennen kaikkea minulle aivan välttämätön vanhempieni vankkumaton tuki. Lähtötilanteessa olin täysin riippuvainen vanhempieni tuesta, jotta sain syötyä riittävästi, liikuttua tarpeeksi maltillisesti ja isäni kanssa hoidimme yhdessä myös viikoittaiset punnitukset, jotka kertoivat etenemisestäni. Kaiken tämän tuen rinnalla tarvitsin kuitenkin valtavasti myös sitä omaa motivaatiota, sillä koko kotihoitoni perustui, ja perustuu nykyään yhä vain enemmän, yhdessä laadittuihin sopimuksiin ja sääntöihin, joihin minun oma sitoutumiseni on aivan välttämätöntä.

Kun tämä motivaationi sitten on ollut kohdillaan, olen ennakkohuolistani huolimatta päässyt toivomallani tavalla pienin askelin eteenpäin. Aluksi painoni nousu oli nopeampaa, mutta se tasaantui hyvin nopeasti. Painonnousuni on kuitenkin ollut hyvin epätasaista, kausittaista ja vaihdellut siis suuresti. Ihmisen paino vaihtelee päivän sisälläkin muun muassa nestetasapainosta johtuen, eikä sitä koskaan voi kontrolloida grammantarkkuudella. Luotettavimman kuvan painon kehityksestä saakin vasta useamman punnituskerran jälkeen pidemmällä aikavälillä. Samanlaisesta syömisetä huolimatta välillä olen siis jumittanut paikoillani hetken, ja siitä sitten taas jatkanut eteenpäin. Viikkotasolla painoni on välillä korkeampi, välillä matalampi. Mutta mikä tärkeintä, pitkällä aika välillä olen siis päässyt eteenpäin.

Tämä eteenpäin pääseminen pidemmällä aikavälillä on kuitenkin edellyttänyt muutoksia niin liikuntatottumuksiini kuin ruokavalioonikin, eikä ole tapahtunut mitenkään itsestään. Suurista peloistani huolimatta painoni ei siis ole koskaan mystisesti "räjähtänyt käsiin" " karannut käsistä" tai jatkanut nousuaan loputtomasti. Hitaasta etenemisestäni huolimatta edistymistä on kuitenkin tapahtunut, ja pidemmällä juoksulla olen saanut useita kiloja lisää.

Kuten mainitsinkin, painoni ei ole siis kuitenkaan noussut ilman työtä. Se on edellyttänyt kellontarkkaa, säännöllistä ja välillä ahdistavaltakin tuntuvan suurta määrää syömistä. Turvanani ollut ateriasuunnitelmani on kulkenut mukanani läpi koko matkan, ja olen ateriasta, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen noudattanut sitä tarkasti. Voin rehellisesti (ja vähän ylpeänäkin)todeta, että tämän puolentoista vuoden aikana, jonka olen nyt ollut kotona, en ole jättänyt suuristakaan ahdistuksista huolimatta yhtäkään ateriaa välistä. Vaikka se kuulostaa tylsältä, ja on ollutkin jopa rasittavaa, on ateriasuunnitelmaan turvautuminen ollut minulle toistaiseksi välttämätöntä. Omiin nälkätuntemuksiini kun en ole vieläkään pystynyt luottamaan, ja tämän vuoksi on ateriasuunnitelmani ollut minulle toistaiseksi vielä välttämätön apuväline, jotta Mörkö ei olisi päässyt nipistämään annoskokoja ja siis huijaamaan minua "riittävän syömisen" suhteen. Pikkuhiljaa olen kuitenkin onnistunut joustamaan ateriasuunnitelmastani yhä enemmän ja enemmän, muun muassa syömällä ulkona, laajentamalla ateriavaihtoehtoja ja ottamalla uusia tuotteita osaksi ateriasuunnitelmaani.

Painoni nousun jatkuminen on edellyttänyt jatkuvia pieniä lisäyksiä ruokavalioon ja liikunnan rajoittamista, myös arkiliikunnan osalta. Samalla energiamäärällä kun paino ei voi mitenkään, kaikista Mörön syöttämistä valheista huolimatta, nousta loputtomiin, vaan painonnousu tasaantuu joka kerta, ja sen jatkuminen edellyttää aina vain uusia ja uusia muutoksia. Ja koska olen kerralla pystynyt vain pieniin muutoksiin, olenkin ajoittain tuntunutkin eläväni jatkuvassa muutostilassa, ja kun olen ehtinyt sopeutua edellisiin lisäyksiin, onkin ollut aika alkaa pohtia seuraavia.

Ratkaiseva konkreettinen muutos edellisiin yrityksiini oli toisaalta kuitenkin myös se, että aloitin syömismäärien suhteen tällä kertaa alunperinkin jo riittävän korkealta tasolta, ja lähdin siitä sitten niitä kasvattamaan. Jos aloittaa ruokamäärien suhteen hyvin minimaalisista määristä ja muuutosten tekeminen on kovin vaikeaa, kuten se minulle on osoittautunut, on suuri haaste saada energiamäärää mitenkään riittävälle tasolle kohtuullisessa ajassa.

Painoni nousemisen edistymisen takaamiseksi on ollut myös välttämätöntä seurata sen kehitystä, jotta tiedetään, missä mennään, ja olemme pystyneet tekemään sitten niitä tarvittavia muutoksia. Punnitukset olen hoitanut yhdessä isäni kanssa, ja tällä hetkellä en katso itse painolukemaani, vaikka toki keskustelemme sen suunnasta ja muutoksesta yhdessä.

Koska Mörkö kuitenkin kaikesta huolimatta pyrkii  näitä muutoksia vastustamaan, on muutoksien, välttämättömienkin sellaisten tekeminen, ollut minulle todella haasteellista. Tämän vuoksi olen painon nostamisessa tarvinnut valtavasti tukea myös ulkopuolelta. Se on tarkoittanut vakuutteluja, hyväksyntää ja rohkaisua ottaa askelia eteenpäin, ja välillä erityisesti isäni onkin joutunut sekä vetämään että työntämään minua eteenpäin yhtä aikaa.

Suuresta määrästä tukea huolimatta ei painoni olisi kotioloissa mitenkään voinut kuitenkaan nousta ilman omaa sitoutumistani projektiin. Tämän vuoksi se onkin vaatinut minulta valtavasti rohkeutta, valmiutta kohdata pelkojani, kestää ahdistusta ja henkistä pahaa oloa ja tunnetta kontrollin menettämisestä. Se on vaatinut minulta voimia uhata sairauden tahtoa ja jatkaa eteenpäin sinnikkäästi epäonnistumisista, pettymyksistä ja erityisesti Mörön aiheuttamasta ahdistuksesta huolimatta. Ja kaiken pohjalla on ollut rehellisyys muita, mutta ennen kaikkea itseäni kohtaan.

Ja lopulta juuri tämä rehellisyys onkin ollut aivan avain tekijässä pohdittaessa, mikä on mahdollistanut onnistumiseni juuri tällä kertaa. Rehellinen sitoutuminen hoitotahon ja läheisten kanssa yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja sopimuksiin. Painonnousun onkin siis kuitenkin nähdäkseni lopulta mahdollistanut siis juurikin se henkinen edistymiseni, joka on tuonut minulle muun muassa valmiutta kohdata painon nousemisen aiheuttamaa ahdistusta. Nimenomaan itseluottamukseni kasvun, uskon omaan itseeni, omiin voimavaroihini näen aivan ratkaisevana tekijänä muutoksen mahdollistajana.

Lyhyesti sanottuna siis aivan liian alhaisesta lähtötilanteestani huolimatta puolellani olivat kuitenkin tällä kertaa psyykkinen edistymiseni sekä erittäin tiivis ja vahva tukiverkosto. Ja näenkin, että vaikka painonnostaminen edellyttääkin kovaa työtä ja paljon tuskaista henkisen pahan olon sietämistä, vaatii valtavasti tarkkuutta ja jopa tiettyä joustamattomuutta, ei se ole mikään mahdottomuus kenellekään. Oman kokemukseni pohjalta voinkin vakuuttaa, että kun henkinen puoli ja motivaatio ovat kohdallaan, onnistuu painon nostaminen riittävän tuen avulla ihan varmasti keneltä vain!

<3: Ida