Onnekseni voin kuitenkin ylpeänä todeta, että sauvakävelystä en suinkaan luovu samasta syystä kuin esimerkiksi tanssiharrastuksestani. Tätä harrastustani en nimittäin lopeta, tai jätä tauolle, sen vuoksi, että Mörkö olisi päässyt siitä ilon pilaamaan. Pikemminkin päinvastoin. Nautin aidosti omassa rauhassa tehdyistä lenkeistäni, siitä, kun pääsin pari kertaa viikossa tuulettamaan ajatuksiani.
Sauvakävelylenkkini olivat minulle tapa rentoutua musiikki korvilla ulkoilmasta nauttien ja kaunista luontoa ihaillen. Se oli myös mitä parhain keino käsitellä ja selkiyttää omia ajatuksiani. Lenkit olivat minulle omaa aikaa, aikaa itseni kanssa. Sauvakävely tuntui minusta siis hyvältä, eikä minun näin ollen tarvinnut juurikaan väkisin puskea itseäni hiekkapolulle, vaan lähdin sinne mielelläni. Pikkuhiljaa lenkeistäni muodostuikin minulle henkireikiä, ja tunsin taas löytäneeni liikunnan riemun.
Sauvakävelylenkkieni myötä opin siis nauttimaan liikunnasta jälleen, mutta opin sen kautta myös astetta rennomman suhtautumisen liikuntaan. Pystyin joustamaan lenkkeilypäivieni suhteen, muuttamaan vauhtiani ja esimerkiksi pysähtymään kesken lenkin nauttimaan auringosta tai ihailemaan sillan ali virtaavan joen sorsia. Vaikka siis minulla riittääkin työtä sen joustavan ja rennon suhteen liikuntaan luomisessa, mikä on tavoitteenani, olivat edistymiseni sauvalenkeissäni askel oikeaan suuntaan.
Tämän kaiken hyvän mahdollisti se, että lenkin pituus ja teho olivat hyvin sopeutettu kuntooni ja voimiini, ja kun lepopäiviä jäi väliin riittävästi, oikein odotin jo edellispäivästä lähtien noita lenkkejäni. Muistan vuosia sitten viimeisillä voimilla nälissään väkisin pusketut päivittäiset lenkit, jotka olivat täysi vastakohta nyt kokemalleni hyvälle ololle. Nyt viime kuukausien aikana sauvakävellessäni opin, kuinka liikunnassa ei aina tarvitse eikä kuulukaan viedä itseään ihan piippuun, vaan sen jälkeinen hyvä olo motivoi paljon enemmän.
Toisaalta näiden toisenlaisten lenkkien ja liikuntaokemuksien mielessä pitäminen oli tärkeä varotoimenpide, jotta vältyin samaan tilanteeseen joutumisesta uudelleen. Tämän riskin välttääkseni tietoisesti torjuin sairaita ajatuksiani, jotka yhä tulevat ajoittain mieleeni, ja lähdin tietoisesti uhmaamaan Mörön käskyjä esimerkiksi pysähtymällä hetkeksi tai himmailemalla vauhtia. Toisin sanoen lähdin siis hiljentämään sairauden ääntä toimimalla tietoisesti sitä vastaan. Ja siten sain lopulta sairailta ajatuksiltani rauhan, ja pystyin ne erottamaan liikuntaharrastuksestani
Näenkin sen, että pystyn lenkeistäni nyt luopumaan lopullisena merkkinä siitä, että ne eivät kaikeksi onnekseni menneet pakkoliikunnan puolelle ja pystyin pitämään tilanteen omissa käsissäni sen sijaan, että olisin antanut Mörön hallita. Näin ollen siitä ei siis ei ollut ehtinyt muodostua minulle pakkoa, josta en pystyisi joustamaan. Ja ehkä siksi juuri nyt on hyvä aika luopua siitä: harrastus jättää mieleeni hyvät muistot, ei pakon luomaa tuskaa.
On nimittäin tosiasia, että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Ja ollakseni täysin rehellinen, ei sauvakävely ole läheskään yhtä mukavaa puuhaa räntäsateessa tarpoessa kuin kesän auringon paisteessa. Ja näistä seikoista löytyvätkin syyni sauvakävelyn lopettamiseen. Nähdäkseni nimenomaan näiden ulkoisten puitteiden ja oman tahdonsa ja tuntemustensa kuunteleminen onkin juuri sitä tervettä joustavaa suhtautumista liikuntaan, mitä paraneminen ja normaalin suhtautumisen luominen liikuntaan edellyttää. Kun sitten uusi viikko koitti tuoden mukanaan syksyisen viiman ja sateet, päätin, että nyt on tullut aika luopua sauvakäveystä, ainakin ensi kevääseen saakka.
Vaikka mieleni on haikea mieluisan harrastuksen lopettamisen vuoksi, olen toisaalta innoissani siitä, että saan nyt tilaa ja aikaa taas uusille harrastuksille. Sauvakävely oli minulle harrastus muiden joukossa, ja nyt tuon ajan ja paikan sydämessäni saavat täyttää muut harrastukset. Kerran olen käynyt jo kokeilemassa jäällä rauhallista luistelua ja ehkä jatkan yhdessä isäni kanssa jälleen keilailuharrastusta, jota viime talvena harrastimme. Lisäksi nyt joulun lähestyessä alkavat varmasti erilaiset pikku askartelut kiinnostaa uudella tapaa. Aika varmasti näyttää, millaisia uusia harrastuksia syksy ja talvi tuovat tullessaan. Mutta täyttyypä vapaa-aikani sitten millaisesta puuhasta hyvänsä, kaikkein tärkientä joka tapauksessa on, että uusien harrastusten löytämisessä kuuntelen jälleen itseäni pitäen mielessäni niiden päätarkoituksen, eli hauskanpidon, rentoutumisen ja arjesta irroittautumisen.
<3: Ida
Kuva: http://www.seppo.net/piirrokset/albums/piirrokset/vapaalla/luontoilu/sauvakavely_fi.jpg
Hei taaseen, Ihana Ida!
VastaaPoistaNäin se vaan on, että maatamme rikastuttaa neljä vuodenaikaa, ja ulkoilma-harrastukset, tai ainakin vermeet, on sopeutettava sen mukaan. Itse asiassa olet jo aiemmin jossain vaiheessa tainnut mainita siitä, että sauvakävely pitänee jättää säiden takia tauolle talven ajaksi, koska minulle oli ihan itsestäänselvää kun tätä postaustasi aloin lukea, että sauvakävely jää tauolle talven takia, eikä suinkaan sairauden takia. Ja hienoa niin!! Olet todellakin edennyt liikunnan kokonaisvaltaisessa hallintaan ottamisessa, niin että Sinä päätät mitä ja milloin harrastat, eikä sairaus enää aina ja liikoja sanele tahtia! Ja - tosiaan - eihän tämä sauvakävelyn lopettaminen mikään lopullisen hyvästin jättäminen tarvitse olla - ainahan tulee uusi kevät ja kesä jolloin voit taas elvyttää rakkaan harrastuksesi. Itsekin olen muutaman kerran kokeillut sauvakävelyä fyssarin seurassa (ja kuulemma heti opin oikean tekniikankin...), ja täytyy myöntää että ihan kivaa se oli, vaikka siihen asti (mainioon kuvaasi viitaten) olinkin pitänyt sauvakävelyä vähän hassuna...
Hienoa siis, että olet oppinut asennoitumaan liikuntaasi hiukan rennommin; pystyt välillä himmailemaan tahtia ja silloin tällöin pysähtymään ihailemaan luontoa ympärilläsi. Se on todella suuri edistysaskel, Ida! Itsekin pystyn kävelemään fiilisten mukaan, joskus tekee mieli kävellä hitaasti ja rauhallisesti, joskus taas on tosi energinen olo ja kävelytahtikin sen myötä rivakampi. Ja, kuten olen kertonut, en ole sidottu tiettyihin kellonaikoihin päivästä jolloin lenkki olisi pakko suorittaa, vaan katselen vähän mistä kullonkin tuulet tuulee ja vesi vihmoo... ;)
Ihan varmasti löydät mielekästä tekemistä sauvailun tilalle! Ja olihan Sinulla jo hyviä ideoita! Mutta, loppukaneettisi oli jälleen todella oleellinen; mitä ikinä keksitkin tehdä, on tärkeää, että tämä tekeminen on aidon itsen kuuntelemisen tulosta; että punaisena lankana kaikessa tekemisessäsi kulkee nautinto, hauskanpito, rentoutuminen ja näin ollen hetken arjesta irtautuminen! Ja muistathan, että aina ei poisjääneen tilalle välttämättä tarvitse keksiä yhtään mitään "fiksua" toimintaa! Sen kuin olla möllöttää, ja vaikka telkkua töllöttää, jos se on juuri ja silloin sitä mitä eniten haluaa tehdä... :)
Rakkaudella.
<3
Hei taasen Ihana Andrea! Kiitos kommentistasi!
PoistaKertomasi perusteella olet sinäkin päässyt eteenpäin mitä tulee lenkkeilyihisi ja niiden pakonomaisuuteen, hienoa!Kun pystyy siirtämään lenkkiään parhaaseen ajankohtaan ja kävelemään omien tuntemustensa mukaan, itseään kuunnellen, nauttii lenkistä ihan uudella tapaa, ja saa siitä enemmän irti, kun pystyy vaikkapa havainnoimmaan ympäristöään. Ehkäpä seuraava askel Sinullakin voisi olla,ettei joka päivä pitäisi liikkua yhtä paljon? Voin vakuuttaa, että mitään pahaa ei todellakaan tapahdu!:)
Toit kommentissasi esille myös todella tärkeän pointin mitä tulee tuohon tekemiseen, tai itse asiassa nimenomaan "tekemätömyyteen". Sekä mieli että keho, ihminen kokonaisuudessaan tarvitsee todellakin sellaista lepoaikaa, jolloin voi vain olla tekemättämitään hyödyllistä. Minä osaan nykyään jo hyvin ihan vain ollakin, ja antaa itseni levätä, rentoutua ja nauttia toimettomuudestani. Esimerkiksi juuri mainitsemasi tv:n ääressä möllötän poikkeuksetta toista tuntia iltaisin. Ja ilman näiä hengähdystaukojani en jakaisi. Enkä tunne siitä enää edes minkäänlaiasta syyllisyyttä. Koko aikaa ei tarvitse olla millään muotoa hyödyllinen. Ja itseasiassa, juuri lepotilassahan sitä onkin niin hyödyllinen että, sillä silloinhan esimerkiksi uuden oppiminen ja lihasten kasvu nimenomaan tapahtuu! ;)
Mukavia hetkiä loppuviikkosi Andrea-ystäväni!<3
Hei Ida!
VastaaPoistaKuinka kypsää tekstiä jälleen kerran sinulta ystäväni. Pakkoliikunta on todella taaksejäänyttä elämää! Olet tehnyt suuren päätöksen, joka on yksi naula anoreksian arkkuun.
Tekstistäsi paistaa harkintakyky, aikuistuminen ja todellinen halu parantua vakavasta sairaudesta. Sauvakävly on hyvä harrastus ja olenkin iloinen, että olet sen kautta löytänyt tavan kuunnella kehoasi ja näin myös pystynyt säätämään rasitustason sinulle sopivaksi. Olet myös pystynyt jättämään pakon pois liikuntaharrastuksestasi ja keskittynyt olennaiseen, eli virkeän mielen ja hyvän olon tuottamiseen. Päätös jättää sauvakävely tauolle on viisas päätös tässä vaiheessa. Koska liikunnan pitää olla nautittavaa, ei ole mitään nauttimisen arvoista rämpiä polviaan myöten loskassa sauvojen kanssa. Sinä todellakin kuuntelet kehoasi ja järjen ääntä.
Kun kelit jälleen paranevat ja olet taas valmis sauvoihin tarttumaan, tartut varmasti toimeen taas ihan uudella tarmolla. :)
Nyt kuitenkin rauhallista oleilua ja keliin sopivia aktiviteetteja pimeyden keskellä.
Ihanaa ja levollista viikon jatkoa sinulle rohkea Ida!
Hei Ystävä rakas! Lämmin kiitos Sinullekin kommentistasi! Tulipa niin hyvä mieli siitä, kun kannustat niin ihanasti, ja samalla muistutat, kuinka paljon olen jo saavuttanut. Kiitos! Pakkoiikkumisen lopullisen kitkemisen eteen minulla varmasti vielä riittää työsarkaa, mutta ainakin eteenpäin olen päässyt, ja paljon!
PoistaJa tiedäthän sen, että myös Sinun on ihan täysin mahdollista saavuttaa se vapaus, tunne, että Sinä päätät liikkumisistasi eikä Mörkö, ja sitä kautta löytää todellinen liikunnan riemu? Myös minä olen noussut syvältä suosta, sieltä, jossa täytyy jatkuvasti liikkua ja kuluttaa yli omien voimavarojen,juuri kuten kuvaat, rämpiä siellä loskassa polviaan myöten, jolloin nautinto on ollut kaukana. Ja mihin olen päässyt? En enää harrasta mitään sellaista, joka ei aiheuta minulle aitoa nautintoa, olen oppinut joustavuutta ja ennen kaikkea kuuntelemaan itseäni. Liikunta edustaa minulle paljon muuta kuin vain pakkoa. Toivon,että minun esimerkkini antaa Sinulle toivoa, sillä tätä samaa hyvää kohti olet myös Sinä menossa, aivan varmasti,sillä niin sitkeästi olet taistellut ja hienosti edennyt.
Nautinnollisia liikuntahetkiä ja ennen kaikkea mukavia rentoutushetkiä Sinulle! <3
Hei Ida!
VastaaPoistaTodella hieno päätös, olen ylpeä sinusta! Eikä ollut vain hieno päätös vaan myös järkevä. Ei kieltämättä yhtään houkuttele lähteä kävelylle tuonne sateeseen ja pimeyteen. Itse en ole kävelyilläkään pitkiin aikoihin saanut käydä, mutta rehellisesti enää ei edes kovasti tekisi mieli.
Olet kuunnellut itseäsi ja tervettä järkeäsi. Se osoittaa, että olet mennyt taas pienen askeleen eteenpäin. Nyt sinulla on tilaa ehkäpä uudelle harrastukselle tai sitten aikaa ihan vain olemiselle, mikä on myös ehdottoman tärkeää!
Itse olen jo kauan yrittänyt saavuttaa liikuntarajaa ja vihdoin olen sitä hipomassa. En voisi olla iloisempi, sillä nyt terveen puoleni vahvistuttua haluni liikkua terveellä tavalla on valtava!
Anoreksiasta paranemisessa kun suhteen liikuntaan on myös tultava normaaliksi. Hankalaahan se on, mutta sinä, minä ja kaikki muutkin voivat siihen pystyä! Liikunta on ihana asia, joka tuo iloa ja voimaa ja on parhaillaan hyvä mielialan kohottaja. Sitä tavoitellaan!
Oikein lämpöisiä ajatuksia sinulle Ida pimeisiin loppusyksyn iltoihin! Jatka rohkeasti itsesi kuuntelemista ja selviät voittajana! Tosin meille lukijoillesi olet jo nyt voittaja, kun annat Mörölle huutia!
<3: Aurora
Hei Aurora! Ja kiitos Ihanasta kommentistasi!
PoistaKurja kuulla, että vointisi on ollut niin huono, ettet ole voinut liikkua, mutta tämä tauko antaa Sinulle varmasti aikaa ja tilaa tehdä muita asioita, joista nautit ja selvittää, mitä Sinä todella haluat harrastaa, ja toisaata juuri sitä kaikkein tärkeintä, eli aikaa vain olla ja levätä.
Kyllä se vain niin on, voin kokemuksesta kertoa, että liikunnasta saa paljon enemmän iloa irti, kun on päässyt eroon pakkoajatuksista liittyen siihen ja kun on OIKEASTI voimia liikkua.
Ajatuksesi liikkumisesta ja siitä, millaista sudetta tavoittelet kuulostaa todella hyvältä ja terveeltä, ja olen varma, että tuolla asenteella ja motivaatiolla saavutat sen varmasti!
Annetaan siis yhdessä huutia Mörölle oikein kunnolla!
Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja valoa pimeneviin syysiltoihin. <3
Hei Ida!
VastaaPoistaJälleen kerran osoitat TEOILLASI että olet tehnyt suuren työn toipumisesi eteen! Moni sairastunut sanoisi, että kyllähän voisi sen sauvakävelyn jättää pois jos haluaisi mutta ei halua kun se on niin kivaa kun se todellisuudessa ei ole yhtään kivaa huonoissa sääolosuhteissa! Sinä voit teoillasi näyttää, että ihan oikeasti osaat jättää sen sauvakävelyn pois silloin kun se ei enää tunnu mukavalta just sään takia! Se on nimenomaan sitä tervettä toimintaa! Osaat sauvakävelystä ottaa irti sen tuoman mukavan olon, poissa on pakkopulla!
Koska meitä yhdistää tämä askarteluharrastus ehdotankin että tässä lähiaikoina voisimme sitä yhdessä tehdä! Se on niin paljon mukavampaa puuhaa tehdä jonkun kanssa kuin yksin! Minullahan on täällä yksi jos toinenkin joululahja ihan vaiheessa, voisimme sitten vaihtaa mielipiteitä askareistamme!
Ihanaa viikonloppua sinulle ja lämmin halaus! <3<3<3
Hei Katarina!
PoistaLämmin kiitos jälleen kannustuksestasi! Saan Sinulta aina niin paljon voimaa ja tukea toipumiselleni, Sinun sanoissasi kun on painoarvoa niin Ystävänä kuin saman kokeneena ja selvinneenä.
Kyllä se niin vain taitaa olla, että lopulta ne teot ratkaisevat toipumisessakin... Ja Sinä jos kuka olet osoittanut, että omiin tekoihinsa voi vaikuttaa ja muutos on myös tekojen tasolla mahdollinen!
Tosi, tosi mielelläni tulisin taas luoksesi askartelemaan ja porisemaan! Minunkin täytyisi keksiä tässä jonkinlaista jouluaskarteluideaa ja kuten sanoit, on se askartelukin Ystävän seurassa niin paljon mukavampaa! :)
Ystävän lämmin halaus tähänkin viikonloppuun tapaamistamme odotellen <3