sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syyssadosta hyvää kotiruokaa edullisesti

Tiesitkö, että tällä viikolla vietettiin kaaliviikkoa? Satokauden kasvisten suosiminen on järkevää paitsi ekologisesti, myös kukkaron kannalta. Mikä tärkeintä, tällöin kasvikset maistuvat tuoreina parhailta.

Huolella haudutettu kaalilaatikko on mitä Ihaninta syksyruokaa. Kaalia saa usein tarjouksesta alle eurolla kilo, ja tähän ruokaan et montaa ainesta sen lisäksi tarvitsekaan! Laatikko on helppo valmistaa, mutta vaatii aikaa, eli ihan hirveään akuuttiin nälkään tätä ei kannata alkaa väsäämään. Tämä ruoka vain paranee uudelleen lämmitettäessä ja sopii myös pakastettavaksi, eli voit tehdä tätä isomman satsin kerralla.

Näitä tarvitset (uunivuoalliseen):

n. 1 kg kaali
400g paketti jauhelihaa
2 dl riisiä (kuivana)
(halutessasi 1 sipuli)
n puoli litraa vettä, kaalin keitinlientä tai lihalientä
suolaa, pippuria (jos käytät lihalientä, et välttämättä tarvitse)
hieman sokeria tai siirappia
yrttejä mitä sattuu kaapista löytymään, perinteisesti meiramia, mutta esim oregano sopii hyvin!



Tee näin:

1. Suikaloi kaali ja keitä suolalla maustetussa vedessä puolisen tuntia.
2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
3. Paista jauheliha (ja sipulisilppu). Mausta.
4. Sekoita riisit, jauheliha ja kaalisuikaleet isoon uunivuokaan. Kaada leimi päälle ja lisää vielä yrttejä ja hieman makeutusta.
5. Paista uunin alatasolla n 175-200 asteessa reilu tunti.



Itse olen tehnyt laatikkoa monesti nyt loppukesän ja syksyn aikana, ja aina vaan yhtä hyvin maistuu! Myös päiväkodissa on ollut sadonkorjuuviikot, ja sielläkin oli tarjolla kaalilaatikkoa. Pienet lapset eivät oikein ymmärtänyt kaalilaatikkoinnostustani, mutta sen kanssa tarjottu makea puolukkahillo maistui kylläkin. Totuus tulee lasten suusta jälleen: Parhaalta kaalilaatikko maistuu puolukoiden tai puolukkasurvoksen kanssa! Itse olen päässyt nauttimaan puolukkasadosta äitini mökkituliaisten myötä. Suosittelen kuitenkin samaa kuin lapsille, eli maistamaan myös sitä laatikkoa ;)
 



Lämpöä syyspäiviin,
Ida

Ps. Kasvisversion saat vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen, mutta tällöin suosittelen lisäämään liemeen esim ruokakermaa, ettei ruoasta tule kuivaa!

Ensimmäinen kuva osoitteesta:  http://tuoretori.fi/ftp/tuoretori/products/normal_201303110823399.jpg


6 kommenttia:

  1. Kaali on kasvisten aatelia! Kaikki eivät ymmärrä, miten jaksan syödä kaalia läpi vuoden, mutta se on vain niin hyvää! Teen kaalilaatikostani aina kasvisversion ja hyvää tulee. Ohra, riisin sijaan tuo mehevyyttä ja purutuntumaa. Olen myös monesti kokannut kaali-ohra-pataa intialaisella twistillä, lisäämällä kanelia, jeeraa ja kardemummaa. :)
    Ihanaa syksynjatkoa ja alkavaa viikkoa muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nell vinkistä, pitää ehdottoasti kokeilla laatikkoa myös tuosta ohrasta! :) Kaali on yksi hyvä raaka-aine valtavassa kirjossa, jota kannattaa hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti :)
      Hyvää viikko Sinulle, Ystävä! <3

      Poista
  2. ja sopii myös meille gluteenia välttäville=) -minnie

    VastaaPoista
  3. En ole vielä kokeillut tätä, mutta täytyy kokeilla ! :) aurinkoista viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, kaalisato on nyt parhaimmillaan! :)
      Ihanaa aurinkoa on täällä tällä viikolla riittänyt, toivottavasti sielläkin! :) <3

      Poista