Jippikayjei!!!

Kun kuulin Idolini Cheekin järjestävän synttäeitäni seuraavana viikonloppuna historiallisen keikan olympiuastadionille, oli minulle heti selvää, että ehdottomasti haluaisin olla tuota tapahtumaa todistamassa. Ja monen monen mutkan kautta lopulta sainkin perjantaiselle konsertille liput minulle ja siskolleni hommattua.

Vaikka odotukseni keikasta olivat korkealla, ylitti Cheek ne totaalisesti. En ole paljon keikoilla käynyt, mutta olen varma, että tämä todella kannatti kokea. Cheek todellakin räjäytti stadionin!

Suuresta karismastaan ja lavaelementeistään huolimatta keikalla oli keskiössä se mikä kuuluikin olla: musiikki. Sokka irti heti alkuun reväytti pankin, Katri Helenan kanssa laulettu puhelinlangat laulaa sai aivan uutta syvyyttä, ja viimeistään niille joilla on paha olla sai kyyneleenkin silmäkulmaan. Onneksi timantit on ikuisia konsertin päätteeeksi nosti jälleen hymyn huulille.

Arvostin myös sitä, kuinka Cheek oli järjestänyt mahdollisuuden niin monelle kolleegalleen itsensä lisäksi kokea tämän varmasti uransa huipennuksen. Lavalla nähtiiin siis Cheekin lisäksi muun muassa niin vain elämää -sarjan tähtiä, Diandra, kuin Cheekin alkuaikojen räppikavereitakin.

Tunnelma oli katossa, tai pikemminkin stadionin tornissa heti Cheekin lavalle saapumisesta lähtien, ja pysyi siellä konsertin päättymiseen saakka. Ihmiset lauloivat ja tanssivat mukana, yleisön innostus oli niin käsin kosketeltavaa, että melkein jännitti, kuin olisi itse ollut lavalla.

Itsekin nauroin, hyvällä tavalla jännitin, hymyilin, lauloin, huusin ja kiljuin ja taputin keikalla enemmän kuin ainakaan pitkiin ptikiin aikoihin. Siis olin täysin fiiliksissä.

En ole varmaan koskaan kokenut sellaista ihmismäärää, ja samalla niin voimakasta yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyytttä kuin tällä keikalla. Kun itse päätähti Cheek pyysi yleisö nostamaan puhelimet ilmaan, ja neljäkymmnentätuhatta valoläiskää loistivat pimeydessä, tuntui melkein, kuin olisi ollut tähti taivaalla.

Kymmenistä tuhansista ihmisitä huolimatta oli kuitenkin ohituskasita laulettu nienoaan minulle. Niin minusta tuntui, kuten varmasti aika monesta muustakin. Ja se on jo aika saavutus.

Ja tämän kuohunnan seasta nousi jotakin syvempääkin tunnetta: Ihailua. Eikä se johtunut vain hienoista lavasteista, komeasta ulkonäöstä tai tarttuvista biiseistä. Cheek ja olympiastadion, CheekEnd, on minulle esimerkki siitä, mitä Suurella Rohkeudella, Itseluottamuskella, Kunnianhimolla ja kovalla puhtaalla työllä voi saavuttaa.

<3: Ida