Pienin askelin eteenpäin syömisessä

Suurin haasteeni toipumisessa on omalla kohdallani on ollut painon nousemisen vaikeuden lisäksi muutoksen tekeminen ruokavaliooni. Jo pelkkä ajatus tästä on tuntunut niin vaikealta, että olen jopa lähes itkun partaalla rukoillut, ettei tarvetta tai pakkoa muutosten tekemiseen tulisi.

Nyt olen kuitenkin kyennyt muutokseen, myös tällä osa-alueella, jopa niin, että aloite ja motivaatio on lähtenyt itsestäni. Olen edennyt pienin askelin tosin, mutta pystynyt muutokseen kuitenkin, ja se on pääasia. Koska uskon, etten ole ainoa, joka kamppailee samojen asioiden kanssa, päätin hieman kertoa siitä, miten minä olen muutoksia tehnyt, mikä on konkreettisesti ollut minun polkuni. Siis mikä on ollut minun tieni onnistumiseen ja mitä olen tästä onnistumisestani saanut, sekä mitä tarkoitan sillä, että onnistuminen ruokkii aina onnistumista.

Koska kykyni muutokseen on ollut rajallinen, olen lähtenyt kasvattamaan ruokamääriäni pienin askelin. Toisille sopii nopeampi tahti, toiset hyötyvät kerralla isomman ateriasuunnitelman käyttöön ottamisesta, sillä joillekin on varmasti helpottavaa tietää, että kun ottaa kerralla käyttöön isomaan ateriasuunnitelman, voi siinä jonkin aikaa pysyäkin, eikä muutoksia tarvitse tehdä jatkuvalla syötöllä. Minun on täytynyt tehdä lisäyksi ateriasuunnitelmaani pienin askelin. Leikkele, desilitra ja keksi kerrallaan olen edennyt ja ruokavaliotani kasvattanut. Mutta pääasia kuitenkin on, että olen niitä tarpeellisia muutoksia tehnyt. Ja lopulta olenkin onnistunut kasvattamaan syömisiäni yhden kunnon aterian verran.

Mutta koska päästäkseen eteenpäin, on kovin pieniä muutoksia tehtävä paljon, jotta niillä olisi merkitystä. Itse olenkin säätänyt ajatukseni sille taajuudelle, että koska muutokset ovat pieniä, täytyy niitä myös tapahtua jatkuvasti. Olen siis tehnyt pieniä lisäyksiä noin pari viikossa, ja se on tuntunut omalle kohdalleni sopivalta tahdilta. Olen lisännyt keksin välipalalle, muutaman leikeleen lounasvoileivän päälle, hilloa aamupuurooni ja niin edelleen. Oikeastaan kun olen edellisen muutoksen tehnyt, olen alkanut jos pohtia seuraavaa, sillä tiedän, ettei paikoillaan jumittaminen ole vaihtoehto. Näin olen myös välttynyt sen asian puntaroinnilta, pitäisikö muutoksia tehdä vai ei ja ovatko ne varmasti tarpeellisia, ja saanut myös irroitettua muutosten tekemisen myös painon jatkuvasta seruaamisesta. Sillä sairaus varmasti keksii kyllä verukkeen jos toisenkin välttyäkseen muutoksilta.

Mahdollisuuteni edetä tällä tavalla pienin askelin on kuitenkin edellyttänyt sitä, että ateriasuunnitelmani on ollut alunperinkin kunnossa, ja vaatinut vain hienosäätöä aina energian kultuksen lisääntyessä painon ja voinnin kohetessa. Jos syöminen on vielä minimaalista ja täysin riittämtöntä, on tietenkin tehtävä muutoksia nopeammassa tahdissa jo kunnossa ja terveenä pysymistä ajatellen. Koska painoni ja syömiseni ovat kuitenkin olleet suhteellisen turvallisissa kantimissa ja stabiileina jo pidemmän aikaan, on tällainen pienin askelin eteneminen ollut siis mahdollista.

Koska siis tämä ateriasuunnitelmani perusrakenne on ollut kunnossa, ja tarkistettu yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa, olen kyennyt lisäyksiä tehdessä myös kuuntelemaan omia makumieltymyksiäni, ja lisäämään sitä, mikä on sillä hetkellä tuntunut mieluisimmalta ja helpoimmalta. Ravitsemusterapeutinkin sanoma lisäysten suhteen onkin ollut selvä: ykkösasia on energian lisääminen, ja kaikki käy. Kun siis mitään suurempia puutteita ruokavaliossani ei ole ollut, olen ajatellut, että mikä tahansa lisäys on ihan yhtä hyvä. Ja ennen kaikkea: aina parempi kuin ei mitään lisäystä ollenkaan.

Myös lisäämisajankohtien suhteen olen kuunnellut itseäni, niin lisäysten käyttöönottamisen kuin lisäysen ajankohdan suhteen päivän sisälläkin. Tämä ei nyt tarkoita millään muotoa sitä, että olisin lykännyt lisäyksiä hamaan tulevaisuuteen milloin milläkin verukkeella, vaan päinvastoin sitä, että olen tarttunut jokaiseen tilaisuuteen, ja tehnyt muutoksia aina kun ne ovat olleet mahdollisia. Kaikilla meillä on vaikeita päiviä, joilloin eteenpäin puskeminen on yhtä tuskaa, jos ei mahdotonta, mutta kaikilla meillä on myös niitä helpompia, parempia hetkiä. Ja taito on käyttää näitä parempia hetkiä omina mahdollisuuksinaan toipumisen tukemiseen ja etenemisen hyödyntämiseen, on tärkeää.

Eli pienin, jatkuvin askeli, itseä kuunnellen. Se on ollut minun avaimeni tässäkin asiassa. Ja se on tuntunut omalle kohdalleni parhaalta, toimivammalta ratkaisulta.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että kaikki olisi sujunut kivuttomasti, ei suinkaan. Vaikeaa on ollut, ahdistanut on, ja pelottanutkin vähän, sen myönnän, mutta mikä tärkeintä jostain löytämäni Rohkeuden ansiosta kaiken pelon ja ahdistuksenkin keskellä olen kyennyt siihen. Nimittäin Muutokseen. Olen ottanut askeleita oikeaan suuntaan, olen mennyt pelkoja päin, olen uskaltanut ja onnistunut. Olen edennyt, pienin askelin, mutta edennyt kuitenkin.

Sillä juuri muutos, eteenpäin meneminen, ne ovat parhaita ratkaisuja tilanteen kroonistumisen estämiseen. Sillä mitä pidempään paino jumittaa paikallaan, sitä ahdistavammaksi muutokset muuttuvat. Ja sitä vaikeammalta tuntuu ottaa aina se seuraava askel, tämän olen saanut todeta ainakin omalla kohdallani. Pääasia on siis, että lähtee liikkeelle, ja jatkaa siitä sitten eteenpäin. Toki me kaikki tarvitsemme pitkässä taistelussamme välillä hengähdystaukoja, mutta tilanteeseen ei saa jäädä kiinni, silloin kun tarvetta muutokselle selvästi on.

Ja sitten tulee se lohduttavin osuus: Voin nimittäin vakuuttaa, että painoni ei lisäysten johdosta ole syöksynyt anoreksian syöttämien pelkojen mukaisesti huimaan hallitsemattoman nousukiitoon, ei suinkaan, eikä se ole tavoitteenakaan. Se on ehkä noussut himpun verran silloin tällöin, ja parhaimmillaan pääsyt tavoitteen mukaiseen jatkuvaan mutta hyvin maltilliseen nousuun.

Jo ennen painon minkänlaista nosuua olen kuitenkin ruokavalioni kasvattamisen myötä saanut aimo annoksen energiaa jaksamiseeni arjessa. Tuntuu kerta kaikkiaan ihanalta, kun jokaista askeltaan ei tarvitse miettiä, energiaa riittää myös yllättäviin ohjelmanumeroihin, eikä kaikki energia kulu pelkästään jokapäiväisestä arjesta selviämiämiseen.

Nälkäni on pysynyt kurissa, ja tämän ansiosta mieleni on täyttynyt niin paljon mielenkiintoisimmista asioista kuin ruoka. Jaksan taas keskittyä opiskeluun, jaksan taas harrastaa, nauraa ja tavata ihmisiä. Minulla on energiaa suunnitella kesän ohjelmaa, haaveilla tulevasta ja pohtia vähän näin filosofiluonteena syvällisiäkin.

Kaiken suunnittelun, haaveilun, Elämisen ja energian keskellä tunnen nauttivani Elämästä yhä vain enemmän hetki hetkeltä. Jaksan taas nauraa, huomata ympäristöstäni poitiivisia asioita, ja puuhailla kaikkea minulle mieleistä.Ja toisaalta jaksan myös jatkaa surun keskellä. Jaksan elää, tuntea, ja vain olla.

Kaikkein suurin vaikutus lisäyksillä on kuitenkin ollut psyykkisiin voimiini taistella Mörköä vastaan. Jokainen teko, jokainen muutos oikeaan suuntaan on ollut kuin puukon isku Mörön rintaan. Jokainen niistä on vahvistanut minua, ja näin ollen heikentänyt Mörköä. Muutokset ja niihin pystyminen, itsen ylittäminen ovat antaneet minulle uskoa itseeni, ja kaloreita suurempi merkitys jokaisella lisäsuupalallisella onkin ollut itseluottamukseeni. Jokaisen muutoksen jälkeen tunnen olevani vahvempi, vapaampi ja ylpeämpi itsestäni Onnellisempi siitä, mitä olen saavuttanut, ja silti halukkaampi suuntaamaan taas eteenpäin.

Sillä niin se vain on, kuten olen useasti todennut, että onnistuminen ruokkii onnistumista. Kun omat voimat ja itseluottamus kasvavat, antavat ne tarvittavaa rohkeutta suunnata taas eteenpäin ja tarttua uusiin haasteisiin. Ja samalla kun muutoksien hyvät vaikutukset alkavat kasaantua, alkaa Elämän nälkä kasvaa ja halu kurkistaa vielä seuraavan mahdollisuuden taakse aina vain kasvaa.

Kaikista tärkeintä näiden pienten, mutta sitäkin tärkeämpien muutosten vyöryssä onkin ollut, että kaipuuni palata normaaliin Elämään, halu päästä eteenpäin Elämässäni ja jättää vanha taakseni, siis motivaationi saavuttaa tavoitteitani, haave tuntea itseni kauniiksi ja terveeksi, siis myös normaalipainoiseksi, ja pakko myöntää, myös se salainen haaveeni tuntea itseni vielä kerran Voittajaksi, tämän tarinan Sankariksi, on kasvanut päivä päivältä.

Näiden Suurien haaveiden, tavoitteiden ja ajatusten keskellä olen kuitenkin ymmärtänyt sen, mikä on kaikkein tärkeintä: pienistä editysaskelistani nauttimisen ja iloitsemisen. Sillä juuri ne pienet muutokset mahdollistavat Suuria.

<3: Ida