Kohti edessä olevia mahdollisuuksia

Kirjoitin jokin aikaa sitten kirjeen menneisyyteen, kirjeen, jonka olisin halunnut ohjata aikuistumisen kynnyksellä olleelle Idalle, kirjeen, jolla olisin toivonut voivani muuttaa mennyttä. Tällainen kirje ja menneen Elämän muuttaminen jälkikäteen ei kuitenkaan ole valitettavasti mahdollista, ja siksi onkin sen sijaan tärkeämpi pohtia, miten siihen, mitä on tapahtunut, mitä on kokenut, ja mitä on vielä edessä, siis Elämään ylipäätään, suhtautuu.

Viisaan isäni kanssa keskustelu jokin aikaa sitten herättikin minua ajattelemaan sairauden myötä tullutta suhtautumistani elämään, menneeseen ja ennen kaikkea tulevaan. Pitkä ja vaikea sairaus ja siitä toipuminen kun saa väistämättä myös pohtimaan omaa Elämään, ja pistää usein myös siihen liittyvän arvomaailman ja koko suhtautumistavan uuteen uskoon. Tässä siis ajatuksiani siitä, kuinka sairaus ja toipumiseni edistyminen on opettanut minua mitä tulee elämääni suhtautumiseen ja millaisen muutoksen tuo suhtautumistapa on kokenut.

Yleensä, kuten isäni osuvasti totesi, kun ihminen sairastuu vaikkapa syöpään tai johonkin muuhun somaattiseen sairauteen, ja toipuu siitä, hän ajattelee tulevaa, edessä olevaa elämää onnellisena. Hän näkee sen uutena avautuvana mahdollisuutena, toisena tilaisuutena, ja suhtautuu siihen kiitollisena. Sillä silloin todella osaa arvostaa kaikkea sitä hyvää, mikä on vielä edessä. Ehkäpä kaiken kokemansa vuoksi vielä enemmän ja paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kun taas ihminen on sairastanut pitkään anoreksiaa, ja on toipumassa siitä, hän, minä usein myös mukaan lukien, helposti suree hukkaan heitettyjä vuosia. Ajatukset pyörivät sen ymäprillä, mitä on menettänyt sen sijaan, että iloitsisi siitä mitä on jäljellä, ja kysymykset koskevat sitä, miksi niin tapahtui sen sijaan, että pohtisi mitä haluaa tulevalta. Tällöin katse on siis menetetyssä mennessä sen sijaan, että nauttisi niistä mahdollisuuksista ja siitä kaikesta Elämästä mikä on vielä edessä. Ja jos sitten uskaltaakin katsoa kohti tulevaa, saattaa sekin piirtyä eteen uhkaavana, jopa pelottavana.

Minä olen toiminut juuri näin. Olen pelännyt tulevaa ja surrut mennyttä. Olen katunut niitä päästöksiä ja valintoja, jotka ovat mielestäni johtaneet sairastumiseeni. Olen itkenyt niitä nuoruuteen normaalisti kuuluvia kokemuksia, jotka ovat sairauteni vuoksi minulta menneet ohi. Olen pohtinut pääni puhki mitä olisin voinut tehdä toisiin. Olen jopa syyttänyt niin itseäni kuin Jumalaakin siitä, että minä ja läheiseni olemme joutuneet käymään läpi ja kestämään tämän Helvetin.

Voi kuinka olen toivonut, että minulla olisi Elämän peruutusnappula. Silloin puhuisin itselleni nuoruudessani lempeämmin, kertoisin itselleni kuinka arvokas olen, juuri tällaisena, kuten kirjeessäni totesin. Ja jos kuitenkin sairastuisin, ottaisin apua niin hoitotaholta kuin läheisiltänikin aiemmin vastaan, jotta saisin katkaistua sairauden kierteen heti alkuun. Ainakin yrittäisin tehdä niin kovin monta asiaa toisin. Sillä nyt todella näen, mitä sairauden vuoksi olen menettänyt. Minulla on niin sairauteeni liittyen paljon sellaisia kokemuksia, jotka tahtoisin jättää väliin. Sitä sanotaan, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta minä vaihtaisin monta.

Mutta kuten äitini usein toteaa, ei sitä kaivattua peruutusnappia tässä elämässä ole, ja siksi on turha liiaksi murehtia menneitä. Toki menneiden läpikäyminen ja sureminen voi auttaa pääsemään kokemuksista yli, ja on siksi usein välttämätöntä, jotta pääsee eteenpäin. Menneeseen ikävään ja itsesääliin kieriskelyyn jääminen ei kuitenkaan auta mitään, ja elämään katkeroituminen vain pahentaa tilannetta.

Ja vaikka pystyisinkin palaamaan menneessä taaksepäin, en oikeasti voi tietää, mitkä valinnat olisivat olleet juuri niitä oikeita. Olen oppinut nimittäin ajattelemaan, että toimin aikoinani, myös sairastuessani, silloisen parhaan tietoni, ymmärrykseni ja mahdollisuuksieni varassa. Anoreksia oli minulle aikoinaan ehkä vastaus tai ratkaisu johonkin, ehkä paras sellainen, tai ehkä jopa ainoa vaihtoehtoni. Olisinko voinut jotenkin välttyä kaikista kivuliaimmilta kokemuksiltani, sitä en saa koskaan tietää, mutta enää minun ei tarvitsekaan.

Sillä oli miten oli, on minun nyt aika suunnata jo katseeni tulevaan, toivottavasti valoisampaan sellaiseen. Menneitä vuosia en saa enää mitenkään takaisin, mutta paljon on vielä edessä. Ja tämän ymmärrettyäni olen oppinut näkemään siellä uusia mahdollisuuksia ja uudenlaista toivoa. Olen oppinut nauttimaan toipumisesta, kun olen oppinut huomaamaan, mitä kaikkea hyvää Elämä voi minulle vielä tarjota. Olen oppinut iloitsemaan niistä hyvistä asioita, joita minulla on nyt, ja suunnittelemaan itselleni mennyttä parempaa tulevaisuuttani. Olen oppinut nauttimaan Elämästä, ja janoamaan sitä yhä vain lisää.

Samalla, vaikka vaihtaisin päivistäni ja jopa vuosistani epäröimättä monet pois, olen myös jollakin tavalla kiitollinen myös niistä kokemuksista ja niistä opetuksistani, joita olen sairastaessani saanut. Se on opettanut minulle paljon uudenlaista Elämän arvostamisesta, opettanut kunnioittamaan itseäni, pistänyt asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen, ja etenkin lähentänyt minua perheeni ja läheisteni kanssa, ja olenhan tutustunut moniin uusiinkin tuttavuuksiin. Ehkä en siis olisi pystynyt ilman sairauttani kirjoittamaan menneisyyteen tuollaista kirjettä. Ehkä minulla ei olisi ollut sen vaatimaa viisautta nähdä asioita siten. Sillä vaikka olen menettänyt sairauteni vuoksi paljon, on minulla toivuttuani myös paljon sellaisia henkisiä voimavaroja ja resursseja, joita monella ikäiselläni ei ole, ja joita minulla ei ainakaan olisi, jos en olisi koskaan sairastunut.

Nyt minulla on, noiden voimavarojen käyttöönkin vielä lähes koko Elämä edessä, kaikki sen mahdollisuudet, hienot kokemukset. Ja ennen kaikkea kaikki mahdollisuudet tehdä tulevaisuudesta parempi, ja nauttia siitä kääntäen kokemukseni siinä voimavarakseni. Olen ottanut jo ensiaskeleita, ensikosketusta tuohon Elämään, ja osaan arvostaa sitä, että se on edessäni varmasti paljon paremmin kuin moni helpomman tien kulkenut.

Minun tulevaisuudessani näkyy muun muassa edessä aukeavat mahdollisuudet työskennellä unelma-alallani, uusien mielenkiintoisten ihmissuhteiden luominen ja rakkaiden seurasta täysin siemauksin nauttimista, uuden oppiminen ja itseenikin paremmin tutustuminen. Siellä näkyy Elämän koko kirjo, kaikkine yllätyksineen, ja mahdollisuuksineen, joiden osan eteen minun pitää tehdä töitä, ja joihin osaan voin vain tarttua. Siellä näkyy Elämä itse, ja siihen Elämään tahdon nyt suunnata katseeni.

<3:Ida