Ensi kokeilu osoitti, että en ainakaan ole sulkapallossa yhtään niin taitava kuin olin ehkä mielikuvissani kuvitellut -tai ainakin toivonut. Epätoivoisesti huidoin pallon ohi ja sulkapallo putosi maahan kerta toisensa jälkeen, eikä lätkimistämme ehkä voinut kutsua varsinaiseksi pelaamiseksi. Sinnikkäästi kuitenkin nostin pallon maasta kerta toisensa jälkeen. Ja niin, muskatappiostani huolimatta, hymy levisi tunnin jälkeen kasvoilleni.
Pieni tutustuminen lajiin sai minussa aikaan innostumisen kipinän syttymään. Ensimäistä kertaa pitkiin aikoihin tunsin liikkuessani vapautuvani kaloriajattelusta, aikarajoitteista ja saavani ajatukset pois sairaudesta. Liikuin siis itse lajin, en siitä seuraavan energiankulutuksen vuoksi, ja näin pystyin ainakin hetkeksi unohtamaan kaiken pelin ulkopuolisen. Ja pelissä minä jännitin, minä kokeilin, minä epäonnistuin -ja minä nauroin. Sisälläni syttyi pieni kipinä, ja tämä kipinä sai minut janoamaan lisää.
Niinpä sulkapalloilu tuli osaksi minun ja isäni harrastuksia ja viikonlopun viettoa, siskoni kun harjoittelee paremman vastuksen kanssa. Ja jo muutaman harjoituskerran jälkeen tunsin löytäneeni lajini. Tässä oli vihdoin sellainen laji, jossa minä unohdin muun, nauroin, nautin ja jossa minä sytyin taas Elämään.
Ja yhä surkeana ja vailla hienoja tuloksia (vaikka pientä kehitystä onkin ehkä havaittavissa!) tiesin löytäneeni jotain paljon parempaa: liikuntamuodon, josta Minä todella, oikeasti nautin. Pelatessa kaikki tuntui niin luonnolliselta, niin omalta. Hyvä olo valtasi minut, ja tunsin vihdoin sitä liikunnan riemua. Tunsin itseni taas onnelliseksi. Tunsin taas nauttivani Elämän pienistä onnen aiheista, itsestäni ja yhä kasvavista voimistani.
Tästä riemusta seurasi paljon lisää hyvää. Ensinnäkin hyvästä olosta motivoituneena motivoidun myös syömiseen. Sulkapalloilusta muodostui riittävän ravinnon ohella keino pitää huolta itsestäni ja saada sitä kautta lisää virtaa, ei keino kuluttaa kaikkia energiavarastojani loppuun. Lisäsin siis myös energiansaantiani oma-aloitteisesti pelipäiville. Haluan jaksaa, haluan auttaa kehoani palautumaan, haluan voida hyvin ja nauttia pelistä.
Aidosti nautinnollisen liikuntamuodon löytäminen riittävän energiatankkauksen kera on auttanut minua myös valtavasti oman kehoni hyväksymisessä. Yhtäkkiä haluankin saada siihen taas voimaa, lihaksia, eikä se olekaa enää lainkaan niin hyödytön kapistus mitä sen luulin olevan. Itse asiassa se on hyvin arvokas. Se kannattelee ja palevelee minua, ja sulkapalloilussa näen tämän selkeämmin kuin pitkiin aikoihin.
Niinpä tein päätöksen: enää en kiertäisi väkisin tuttua reittiä kerrasta toiseen tallustellen ulkona räntäsateessa, vain siksi, että on pakko, vaan liikkuisin juuri niin kuin minua itseäni huvittaa. Ja se on paras, kerrassaan nautinnollisin päätös, jonka olen pitkiin aikoihin tehnyt!
<3: Ida
Kuva jälleen osoitteesta weheartit.com
Sulkis on kivaa! :) Muistan pelanneeni sitä koulukaverini kanssa ihan organisoidusti jossain seurassa, joskus kaaaaaaauan sitten yläaste-ikäisenä. Mutta onhan sitä siinä välissä joskus tullut hiukan vähemmän organisoidusti lätkittyä mökilläkin, jokseenkin semi-kuntoisilla mailoilla ja palloilla... välillä ihmeteltiin mihin se pallo oikein lensi... oho - olikin tarttunut mailan verkkoon... ;) Mutta hauskaa on aina ollut!
VastaaPoistaIhanaa, että olet löytänyt liikuntamuodon josta AIDOSTI nautit! Ja mikä kaikkein parasta: PAKKO on siitä kaukana. Erityisen onnellinen ja ylpeä olen siitä, että olet nyt päässyt siihen pisteeseen, ettei ole pakko lähteä kävelylle, jos ei huvita tai jos sää on karmiva... Tuohon pisteeseen pääseminen on vaatinut Sinulta uskomattoman paljon! Ole siis TODELLA tyytyväinen ja ylpeä itsestäsi! Ennen kaikkea olet varmaan suunnattoman vapautunut ja onnellinen! Sen uskon!!
Ihanaa palloilua Elämän Areenoilla Sinulle Ystäväiseni!
<3<3<3
No mutta sehän sulkkiksessa onkin ihan parasta; sitä voi pelata niin monella tasolla ja kukin oman taitotasonsa mukaan, ja silti pitää hauskaa, vaikka ei siinä kovin kummoinen olisikaan, kuten esimerkiksi minä! Ja silti siitä voi nauttia ja siinä voi kehittyä, vaikka ei mitenkään vakavissaan "treenaisikaan".
PoistaOlen kyllä tullut niin syvältä elämästä (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua), jossa kaikkea sanelivat eilaiset pakot, että kyllä, tuntuu vapauttavalta, kun saa vihdoin yhä enemmän ja enemmän itse määrätä ja tehdä päätöksiä itseään ja omia mielitekojaan kuunnellen! Ja tällöin ihan kaikesta tekemisestäkin nauttii kyllä aivan toisella tapaa. Uskon, että Sinullekin vielä koittaa se aika, mikäli ei ole vielä koittanut, että vaikkapa lenkille ei ole pakko lähteä, jos ei huvita. Minä olen hyvä esimerkki siitä, että vaikka lähtisi miten syvistä vesistä, on pakoista luopuminen ja nautinnon löytäminen ihan täysin mahdollista!
Tsemppirutistus Ystäväni <3
Jee Ida!
VastaaPoistaKuulostaa niin hyvältä, että olet löytänyt kivan liikuntalajin, mutta ennen kaikkea se, että olet käsittänyt terveellisen liikunnan pointin! Syödä pitää, että keho jaksaa liikkua ja liikkuja nauttia tekemisestään. Päivä päivältä ajatukset kirkastuvat ja olet lähempänä totaallista irtiottoa anoreksiasta. Sulkapallo on ihanaa ja vielä ihanampaa se on ilman sitä kalorinkulutusajattelua ja pakon tuntua, sen sinä olet onnistuneesti huomannut ja samalla saanut uuden ihanan harrastuksen.
Mukavia hetkiä palloilun parissa sinulle muru! <3
Kiitos kannustuksestasi Muru! Voi kyllä, olen onnellinen, että vihdoin on löytynyt laji, josta todella nautin! :) Mutta sen nautinnon edellytys on ollut juurikin tuo, että liikunta on suhteutettu omiin voimiini ja myös energiansaanti on ollut kohdallaan, eikä liikunta ole vain energiankulutusta. Kyllä se vain niin on, kuten toteat, että liian vähillä energiavarastoilla vedetyt pakkolenkit ovat hyvin kaukana siitä liikunnan riemusta, joka syntyy aidosta jaksamisen tunteesta ja siitä seuraavasta liikunnan tuottamasta hyvän olon tunteesta -ilosta itse lajista nyt puhumattakaan! Muistetaan siis pitää molemmat huolta näiden tärkeiden asioiden balanssista, eli riittävästä energiansaannista suhteessa liikkumiseen, sekä tietysti tärkeästä levosta!
PoistaMukavaa kevään odotusta myös Sinulle Ystävä Rakas <3
On niin tärkeää löytää nautintoa tuottava laji itselleen, olipa sitten terve tai sairas. Mutta tietenkin sairauden huomioon ottaen tämä on todella vaikeaa ja välillä mahdottoman ja pelottavan tuntuista. Hienoa että sinä tunnet sulkista kohtaan kuitenkin aitoa iloa!:) ja se että olet valmis lisäämään ruokaa niinä päivinä tarkoittaa, ettet todellakaan tee sitä kulutusmielessä! Sen on juuri tarkoitus tukea hyvinvointia ja kasvattaa haluasi tervehtyä.
VastaaPoistaMuista, että on ok jättää menemättä ilman että tunnet itsesi epäonnistujaksi/laskaksi tai muuta mitä sairaus voisi negatiivisiusessaan keksiä, mikäli olosi on väsynyt ym. Joskus ei tarvitse edes olla väsynyt, mutta kävely ulkona tai shoppailu tai jokin muu aktiviteetti saattaa vain tuntua silloin kivemmalta, jolloin mieltä ja kehoa on toteltava:) ymmärrän, että tämä on isäsi kanssa tärkeä hetki sinulle, mutta ehkä voitte esim pelata yhdessä lautapeliä, jos pelihalli ei jonakin päivänä innosta? Se on nimittäin ihan ok, ettei aina kiinnosta;) normaalia elämää!
Kannustan tietenkin sinua sulkapalloa pelaamaan, koska se on tärkeä askel etenemisessäsi, halusin vain muistuttaa kolikon kääntöpuolesta.
Paljon ihania hetkiä lajin parissa!
Mikäli haluat kertoa, niin olisin halunnu tietää kuinka paljon tukea tarvitset ja millaisissa asioissa? Suoriudutko itse kaikista ruoista ja annosteluista?
Itselläni illat ovat pitkään olleet tuettuja ja koen sen vieläkin turvalliseksi, vaikka pystyn itsekin syömään. Pelkään kuitenkin että jään tukeen ns. riippuvaiseksi enkä osaa enään itse nähdä oikeaa annoskokoa tai luottaa itseeni että selviän kaikista ruokailuista. Voiko niin käydä? Kuitenkin tiedän että jos yli 3pvä olen tuetta niin sairaus haluaa nipistää annoskoosta, vaikka samaan aikaan luulen syöväni "liikaa"...
Onko sinulla samoja tunteita ollut?
Kiitos ja hyvää loppu viikkoa:)
Kiitos viisaasta kommentistasi!
PoistaOlet niin oikeassa tuossa, että vasta silloin pystyy todella nauttimaan liikkumisesta, kun sitä eivät sanele pakot, ja juuri tuon takia myös pelipäivän väliin jättäminen silloin tällöin on paikallaan! Vielä minulla on haastetta pitää viikkoja kokonaan ilman liikuntaa, mutta eteenpäin olen mennyt hurjasti, ja lepopäiviäkin mahtuu viikkooni jo poikkeuksetta, ja sulkkikskin on tosiaan vain kertaviikkoinen harrastus, ja hyvä niin. :)
Ja mitä tulee tuohon "tukeen roikkumiseen jämähtämiseen" haluaisin lohduttaa Sinua siinä, sillä minulla, ja ehkä myös joillakin läheisilläni, oli aikoinaan ihan sama pelko. Lähdin tilanteesta, jossa söin vuosia kaikki ateriat tarkasti tuettuina, tai pkemminkin valvottuina, ja ateriat olivat minulle valmiiksi tarkasti mitatut. Pienin askelin olen kuitenkin edennyt asiassa aina sitä mukaa, kun olen tuntenut itse olevani valmis, ja kuinkas ollakaan, nyt kuin huomaamatta vastuu kaikista aterioistani ja annosteluista on siirtynyt minulle -ja sujunut ongelmitta! Eli pelkoni osoittautui täysin turhaksi! Kun etenee toipumisessa, tuli ainakin minulla myös vastuun ottaminen täysin luonnostaan, eikä minun tarvinnut sen eteen erikseen työskennellä. Yhtäkkiä tiivis tuki ikään kuin vain kävi turhaksi. En olisi itsekään vaikkapa vuosi, tai edes muutama kuukausi sitten, uskonut olevani nyt tässä, mutta näin siinä vain kävi. Tärkeää edistymisessäni on ollut se, että olen saanut edetä omassa tahdissani, eli ottanut vastuuta sitä mukaa, kun olen itse todella tuntenut olevani siihen valmis, ja olen saanut edetä vaiheittain, eli koko vastuu ei ole siirtynyt kerralla minulle. Uskon, että se päivä, kun et tarvitse enää tukea koittaa varmasti vielä Sinullekin, mutta muista edetä asiassa mikäli mahdollista, itseäsi kuunnellen, näin saavutat parhaan lopputuloksen. Jos asia tuntuu vaikealta tai jännittää liikaa, ei vain ole vielä sen aika. Ja se ei suinkaan tarkoita sitä, ettei se aiko olisi vielä edessä.
Mukavaa loppuviikkoa Sinullekin ja tsemppiä! :)
Ps. Oletko se sama anonyymi, joka kommentoi edellistä tekstiäni? Mikäli kommentoit ueammin, olisi kiva, jos voisit laittaa vaikka viestiesi perään jonkin nimimerkin (vaikka et kirjautuisikaan), josta Sinut tunnistaman samaksi tyypiksi! Ei ole tietenkään mikään pakko, mutta tällöin näin kommenttien kautta viestittely olisi mielekkäämpää :)
Kiitos vastauksestasi, olen sama anonyymi:) laitan tästä edespäin nimimerkin viestini perään!
VastaaPoistaOlen seurannut blogiasi pitkään ja on ollut jännä huomata kuinka sairaus etenee eri ihmisillä erilailla ja toisenlaiset asiat ovat haasteita toisille kun jokin muu asia voi olla toiselle mennyttä aikaa jo:) siksi onkin kai tärkeää kuunnella itseään ja olla rehellinen itselleen, missä kohtaa menee:)
-N
Hei Ida!
VastaaPoistaSulkis on kivaa! Itse sain makua siihen kun olin päiväsairaalassa Laaksossa, siellä kävimme pelaamassa kerran viikossa ja oli todella mukavaa! Sulkista kun voi pelata niin monella tavalla. Rauhallisesti ja maltillisesti tai vauhdikkaasti jos rahkeet riittävät!
Mitä parasta, olet läytänyt sen oikean tavan liikkua! Pelaat koska se on hauskaa etkä siksi että pitäisi kaloreita polttaa! Ja olet ymmärtänyt että kun liikkuu enemmän myös keho vaatii enemmän energiaa jaksaakseen.
Mahtavaa Ida, aivan mahtavaa! Sain muuten silloin joskus veljen sulkismailat, ehkä mekin voisimme mennä joskus pelaamaan? Olen myös ihan aloittelija joten samalla viivalla olemme sen suhteen :)
Lämmin halaus! <3
Hei Katarina ja lämmin kiitos kommentistasi!
PoistaKuten Andrealle tuossa yllä totesin, on sulkpallo nimenomaan sen vuoksi niin hauskaa, että siitä voi aidosti nauttia, siinä voi kokea onnistumisia ja kehittyä, vaikka ei sitä niin kovin vakavasti ottaisikaan tai olisi mitenkään hyvä. Jokainen pelaa omalla tasollaan, ja silti siitä voi saada paljon irti.
Toki voin joku kerta lähteä Sinunkin kanssasi pelailemaan, ja pitää taas yrittää ehtiä tavata noin muutenkin. Sinun kanssasi nyt mikä vain puuha on kivaa, Ystävä. :)
Mukavia alkavan kevään päiviä sinne Sinulle ja Lumille! <3