Kotityöt ja ruoanlaitto
Koska olen päivisin kotona, enkä käy vielä esimerkiksi töissä tai koulussa, on minusta luontevaa, että yhteisessä taloudessamme hoidan päivisin myös osan kotitöistä. Sairauden luonteesta, eli siitä, että se pyrkii maksimoimaan kulutuksen, ja alipainostani johtuen olemme kuitenkin sopineet vanhempieni kanssa, että he hoitavat fyysisesti raskaimmat kotityöt kuten esimerkiksi imuroinnin ja lattianpesun. Minä lähinnä pyykkäilen, tiskailen, silittelen ja järjestelen paikkoja. Pitkän aikaa kotihommat olivatkin minulle suurta pakkoa, jossa sairaus pääsi toteuttamaan itseään. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut, osittaisen luopumisen ja pakoistani vapautumisen myötä, joustavuutta myös tämän asian suhteen, vaikka matkani onkin vielä kesken.
Kotitöistä erilliseksi, vaikka se sellaiseksi voitaisiin myös laskea, luokittelen sitten ruoanlaiton ja leipomisen. Kokkailu onkin minulle nimittäin ennemminkin jo oikeanlainen harrastus. Jo pienestä pitäen olen ollut äitini mukana keittiössä, ollessani nuori ohjailin lapsille erilaisia kokkikerhoja ja taisinpa itsekin joskus unelmoida kokin ammatista. Muutama vuosi sitten olimme vielä isäni kanssa eriaiheisilla työväenopiston kokkikursseilla, mutta sairauteni vuoksi kokkailu ja kiinnostus ruoanlaittoon jäivät minun kohdaltani, vaikka joillakin sairastuneilla se tuntuu pikemminkin sairauden myötä lisääntyvän.
Nyt, toipumiseni edetessä on tuo harrastus kuitenkin taas ilokseni palannut osaksi elämääni. Keräilen usein jo pitkälle etukäteen erilaisia reseptejä netistä ja keittokirjoista, ja suunnittelen tulevia ruokia. Aloitin monta kertaa viikossa tapahtuvan kokkailun noin vuosi sitten, aluksi hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla kotiruokaresepteillä, ja pikkuhiljaa olen siirtynyt toteuttamaan myös hieman vaativampia ohjeita. Innostuksestani kertoo ehkä sekin, että en koko vuoden aikana ole tehnyt yhtäkään ruokaa toistamiseen, joidenkin ruokien saamista kehuista huolimatta, vaan haluan aina hieman ylittää itseni ja kokeilla jotakin uutta. Myös luovuuteni, oma joustavuuteni ja mielikuvitukseni hyödyntää jääkaapista jo löytyviä aineksia ja jämiä on lisääntynyt. Tämän harrastukseni parissa vietänkin kokonaisuudessaan ison osan aamupäivästäni ennen lounasta.
Lenkkeily ja ulkoilu
Aamupäivällä käyn myös ulkoilemassa. Ennen minulla oli ihana koiramme Helmi mukana lyhyemmillä lenkeillä, mutta hänen poismenonsa jälkeen olen käynyt itsekseni. Jokin aikaa sitten tarvitsin vielä tuekseni toisen ihmisen, jotta olisin onnistunut pitämään vauhdin kohtuullisena ja lenkin sovitun mittaisena. Nyt tilanne on onneksi jo toinen, ja pärjään itsekseni. Kasvaneesta kunnostani huolimatta en suinkaan ole lisännyt lenkkeilyni määrä, vaan päinvastoin vähentänyt sitä systemaattisesti. Lisäksi osaan jo nauttia lenkillä esimerkiksi auringosta, eikä pysähtyminen silittelemään naapurin koiraa tai juttelemaan naapurin kanssa enää tuota minkäänlaisia ongelmia. Kävelyni ovatkin enää vain lyhyt happihyppely ja varsin usein myös sosiaalinen tapahtuma, sen verran rutinoituneita ovat myös naapuruston koiranulkoiluttajat ja muut lenkkeilijät nimittäin. Olen myös oppinut kävelyjeni suhteen joustavuutta siten, ettei minun tarvitse enää liikkua joka päivä saman verran. Näiden oikeasti lyhyiden happihyppelyiden lisäksi, käyn pari kertaa viikossa viereisen rantamme kauniissa metsämaastossa sauvakävelemässä, ja tästä koostuukin pääasiassa tällä hetkellä kaikki liikuntani.
Muut harrastukset kotona
Loppuajan, mitä pieniltä kotiaskareiltani, ruoanlaitolta ja ulkoilulta jää, käytän pääsääntöisesti kotona rauhalliseen oleiluun. Muistan, kuinka aikoinani rentoutuminen, tai vaikkapa pelkkä istuminen tuotti minulle suuria vaikeuksia. Onneksi noistakin ajoista on tultu pitkä matka eteenpäin, ja nyt sohvan nurkassa kyhnöttäminen tai terassin nojatuolissa auringonottaminen on minulle myös itseltäni enemmän kuin sallittua.
Olenkin viime aikoina herätellyt henkiin lukemisharrastustani, ja huomannut todella nauttivani siitä. Lukemisharrastukseni parissa huomaan parhaiten oman edistymiseni niin rauhoittumiseni kuin keskittymiskykyni parantumisen osalta. Nykyään saatan viettää monta tuntia päivästä hyvän romaanin parissa sohvan nurkassa, mikä ei ennen olisi tullut kuuloonkaan, ja mikä parasta, pysyn juonessa kiinni! Parhaiten minua koukuttavat Dan Brownin tai Carlos Ruiz Zafonin kaltaisten kirjailijoiden mysteerit.
Lukemisen lisäksi, siitäkin huolimatta, että varsinainen kurssi on kesätauolla, olen yrittänyt pitää hengissä myös kitaransoittoharrastustani. Opettajamme antoi meille nuotteja kesäksi kotiin, ja olen niitä harjoitellut itsekseni. Silloin tällöin soitan myös muutaman kappaleen pianolla, mutta pääsäääntöisesti tykkään pianomusiikkia kuunnella enemmän siskoni soittamana laulun säestyksellä silloin kun hän on kotona käymässä. Musiikki on kuitenkin aina ollut, ja on nykyään vielä enemmän, mikäli mahdollista, tärkeä osa elämääni ja saan sen kuuntelusta valtavasti voimia. Yksin ollessani Suomipop raikaakin meillä aamusta iltaan!
Soittamisen lisäksi olen aina harrastanut kaikenlaista pientä käsillä tekemistä. Jo lapsena kävin käsityökerhossa ja maalaustunnilla. Työskennellessäni lankakaupassa mudostui minulle neulomisesta suoranainen intohimo, ja ystävä jos toinenkin löysi joulupaketistaan itseneulomani villasukat. Nykyään neulon hieman maltillisemmin, ja silloin tällöin myös esimerkiksi maailailen tai vaikkapa askartelen esimerkiksi kortteja, joilla tykkään piristää ystäviäni heidän merkkipäivinään, tai sitten ihan muuten vain.
Iltaisin majoittaudun poikkeuksetta äitini kanssa sohvalle tv:n ääreen ja katsomme suosikkisarjojamme minun nauttiessa iltapalaani. Yhteisistä suosikeistamme moni on tuttuja dekkarisarjoja, mutta minä olen koukussa myös ihan Salattuihin elämiinkin.
Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, kuten ehkä olette huomanneet, on myös tästä bloggailusta mudostunut minulle tärkeääkin tärkeämpi harrastus. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luonteva tapa purkaa ajatuksiani, ja koulussa ainekirjoitus oli ehdottomasti minusta parasta. Odotan myös innolla joka päivä lempiblogejeni uusia postauksia, ja luen aina suurella mielenkiinnolla blogiystävieni kuulumisia. Blogini avulla olen saanut myös korvaamattoman arvokasta vertaistukea, josta olen löytänyt aivan uudenlaisen voimavaran taisteluuni. Teistä lukijoistani on muodostunut minulle tärkeä, läheinen ystäväpiiri, ja kommenttieni kautta saamani tuki on ollut minulle todella tärkeää.
Kirjoittamista olen kotona alkanut harrastaa myös pikkuhiljaa toisessa muodossa, nimittäin palailemalla vähittäin myös opiskelujeni pariin keskeneräisen päättötyöni myötä. Olen kuitenkin yhä sairaslomalla, ja olen huomioinut omat voimani ja kuunnellut tässä asiassa omaa jaksamistani. Ennen olisin varmasti stressaatunut aiheesta enemmän kuin liikaa ja alkanut suorittamaan asiaa verenmaku suussa. Nyt en suinkaan ole ottanut asiasta mitään ylimääräisiä paineita, sillä toipumisessani riittää tällä hetkellä vielä ihan tarpeeksi työsarkaa, enkä aiokaan ottaa päättötyöstäni ainakaan vielä mitään suoritettavaa pakkoa. Pystyn hyvin pitämään viikkojenkin taukoja työstäni, kuten olen nyt kesällä tehnytkin, mutta silloin tällöin löytäessäni aiheeseen sopivan kirjan kirjastosta innostun hetkeksi perehtymään aiheeseen vielä hetkeksi lisää ja kirjoittamaankin muutaman rivin.
Syöminen ja nukkuminen
Lisäksi ison osan päivästäni vielä tällä hetkellä vie se tällä hetkellä toipumisen kannalta kaikkein tärkein asia, itseni lääkitseminen, nimittäin syöminen. Joudun syömään muutaman tunnin välein, ja koska se on minulle edelleen hankalaa, on syömiseni täynnä maneereja ja vie näin ollen yhä myös paljon aikaa päivästäni. Olen kuitenkin oppinut joustavuutta ruokailuihini esimerkiksi ruokapaikan ja -ajan suhteen, ja ottanut vastuuta niistä enemmän itselleni, jolloin en ole enää niin sidottu kotiin tai muihin ihmisiin ruoka-aikoina.
Ison osan vuorokaudestani lohkaisee myös se toiseksi tärkein asia toipumiseni kannalta, nimittäin lepääminen. Pahimpina sairausaikoina menetin käytännössä kokonaan uneni ja vietin lukusia ja lukuisia pitkiä ja epätoivoisia unettomia öitä. Nykyään uneni on palannut, mikä on ollut aivan valtava helpotus. Illalla onkin ihana kömpiä omaan sänkyyn raskaan päivän jälkeen ja painaa päänsä tyynyyn. Ja raskaalla en nyt välttämättä tarkoita fyysistä uurastamista, vaan nimenomaan sitä pääkoppani sisällä tapahtuvaa jatkuvaa taistelua ja työtä, jota joudun tekemään joka päivä. En jaksaisi ilman kunnollisia, usein kymmenen tunnin yöuniani!
Hoitokäynnit
Tätä raskasta henkistä työtä teen paitsi arjen valintojen ja syömisen kanssa kamppaillessa, myös käsitellessäni asioitani hoidossa. Hoitoni on tällä hetkellä polikliinista avohoitoa, ja toteutuu noin kerran kahdessa viikossa olevilla omahoitajani tapaamisilla. Lisäksi tapaan noin kerran kuussa ravitsemusterapeuttia, ja samoin noin kerran kuussa meillä on perhetapaamisia ja lääkäriäni tapaan vähän harvemmin. Yhteensä näitä polikäyntejä minulla on noin kerran viikossa. Lisäksi noin kerran viikossa jalkautuvan työryhmän hoitaja on käynyt kanssani syömässä lounasta.
Pitkään jännitin ja stressasin näitä hoitokäyntejäni jo monta päivää etukäteen. Tunsin meneväni hoitokäynneille arvioitavaksi ja todistelemaan toipumistani. Sain jännittää jo ylipäätään sitä, saisinko sanaa suustani. Nyt kaikki on onneksi toisin. Olen oppinut puhumaan asioistani ja tunteistani, ja samalla saanut uuden suhtautumistavan hoitokäynteihin: ajattelen nykyään, että menen sieltä hakemaan tukea omalle työlleni.
Kesälomien vuoksi minulla on ollut hoitokäynneistä hieman lomaa, mutta nyt lomat ovat ohi, ja tapaan taas hoitajaani. Aiemmin olen lomien aikaan käynyt tapaamassa jotakuta sijaista, mutta nyt sekä hoitotahoni, että mikä tärkeintä minä itse, olimme sitä mieltä, että siipeni kantavat hetken jo omillaankin.
Muu kodin ulkopuolinen elämä ja ihmisten tapaaminen
Lopuksi päästäänkin arkiviikkoni ehdottomaan kohokohtaan. Nimittäin siihen muuhun kuin näihin hoitokuvioihin rajoittuvaan kodin ulkopuoliseen elämään. Noin kerran, pari viikossa tapaan ystäviäni tai teen perheeni parissa pieniä retkiä, matkoja tai vierailuja.
Tänä kesänä olen tavannut erityisen ahkerasti parasta ystävääni, joka asuu ilokseni kesän täällä Helsingissä. Olemme käyneet yhdessä shoppailemassa, kirpputorilla, Korkeassaaressa ja Suomenlinnassa. Ja suunnitelmia vielä loppukesänkin varalle on vaikka kuinka paljon! Mukavasta tekemisestä huolimatta näiden tapaamisten ehdoton keskipiste on aina kuitenkin keskinäisessä juttelussa ja kuulumisten vaihdossa.
Parhaan ystäväni tapaamisen lisäksi olen tavannut toista ystävääni ulkomailta, ollut siskoni Fannyn kanssa kaupungilla ja elokuvissa sekä hänen uudessa asunnossaan vierailulla, käynyt perheeni kanssa mökillä ja Tukholmassa ja Hämeenlinnassa rakkaita isovanhempiani tapaamassa.
Lisäksi syksyllä alkaa taas kitaratuntini, joilla kävin koko viime lukuvuoden. Soitan työväenopiston kitararyhmässä, joten myös siihen kuuluu olennaisena osana ihmisten tapaaminen. Kesän ajan, kuten jo edellä mainitsin, kitaratuntini ovat kuitenkin olleet tauolla, joten kitaransoitosta on tullut minulle silloin tällöin tapahtuvaa harjoittelua itsekseni kotona, kuten kirjoitin jo aikaisemmin.
Vielä tällä hetkellä voimani eivät riitä juuri enempään tapaamiseen tai puuhailuun, mutta voi kuinka nautin tapaamisistamme joka kerta, kun näen minulle rakkaita ihmisiä! Joskus ollessani hyvin huonossa kunnossa, tuntuivat kaikki sosiaaliset tapaamiset ja tapahtumat minusta äärimmäisen raskailta, ja jokainen poikkeus tavallisista arkirutiineista ahdistavalta, mutta nyt asia on niin päinvastoin kuin vain voi olla. Saan tästä kodin ulkopuolisesta elämästä sellaista voimaa, joka imee minua takaisin normaaliin, oikeaan Elämään magneetin tavoin ja muistuttaa minua aina siitä, mihin olen pyrkimäsä, miksi tätä työtä teen, vaikka toki yhä tarvitsen sitä ihan tavallista arkeanikin, ja jopa huomaan kaipaavani tavallisia "kotipäiviäni" jokaisen erilaisen, ohjelmoidumman päivän jälkeen.
Tässä oli siis kurkistus minun arkeeni, niitä palapelin palasia, joista jokapäiväinen elämäni koostuu. Se saattaa ehkä jostakin teistä kuulostaa tylsältä, mutta minulle se on enimmäkseen kaikkea muuta. Olen oppinut nauttimaan arkeeni kuuluvista pienistä iloisista asioista, kuten auringon paisteesta, uuteen herkkuun tutustumisesta, uuden kitarakappaleen oppimisesta tai hyvän romaanin löytämisestä. Arjessani on siis jo tällä hetkellä kaikki ne ainekset, joista onni koostuu, mutta se voisi olla vielä paljon enemmänkin, kunhan vain saan ensin karistettua Mörön kannoiltani.
<3: Ida
Kuvat:
http://image16.spreadshirt.net/image-server/v1/compositions/106501254/views/1,width=178,height=178,appearanceId=1/Rakastan-ruoanlaittoa.-Kokin-hattu,-sydaen.-Cook,--T-paidat.jpg
http://www.kslmedia.fi/wp-content/uploads/2013/05/iltap-aurinko.jpg
http://dakiniland.files.wordpress.com/2010/11/tumblr_kwwfa0wgi81qzdiqvo1_400_large.png
http://static.guim.co.uk/sys-images/Admin/BkFill/Default_image_group/2013/2/19/1361294379900/Cup-cakes-010.jpg
http://commondatastorage.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/50841430.jpg
http://images.fineartamerica.com/images-medium/best-friends-bestfriends-bff-hands-isidora-leyton.jpg
Hei Ida!
VastaaPoistaOikein kivaa oli saada lukea arjestasi! Vaikka se ehkä itsestäsi tuntuu tylsältä, niin ihan varmasti saman sairauden kanssa kamppailevat saavat siitä jotain itselleen! Voin myöskin itse niin allekirjoittaa suuren osan siitä mitä kirjoitat! Itsellänikin oli siinä vaiheessa kun sairaalasta pääsin hyvin tarkkaan suunniteltu ja monen mielestä tylsä päiväohjelma, mutta se oli siinä vaiheessa välttämätön. Turvallisten rutiinien noudattaminen toi hyvällä tavalla sitä varmuutta mitä toipumisen edistyminen vaati. Kun sitten aikaa kului, ja aloin uskaltaa luottaa itseeni ja siihen, ettei mitään maata mullistavaa tapahdu vaikken orjallisesti päivärytmiäni noudata aloin uskaltaa tehdä niin kuin sinä nyt, eli syödä eri aikoihin ja jopa eri ruokia. Näin myös minä pikkuhiljaa avarsin sairasta maailmaani terveenpään suuntaan.
Kuten sinullakin nyt, aloin nauttia ystävien tapaamisista ihan eri tavalla mutta samalla hieman valikoidusti siinä mielessä että en tavannut ihmisiä liian paljon. Eli en suunnitellut viikkoja täyteen tapaamisia, vaan kuuntelin jaksamistani.
Ja taas kuten sinulla, harrastukset ovat saaneet uutta eloa ja iloa kun keskittyminen ja jaksaminen on ihan eri luokkaa! Ja myöskin minä vuosia kestäneen unettomuuden jälkeen nautin kun saan nukkua kymmenen tuntia!
Olet jälleen kerran Ida näyttänyt miten kuljet jalanjäljissäni, en kylliksi jaksa sitä toistaa kun se on minusta niin mahtavaa!
Kiitos tämänpäiväisestä, oli aivan ihanaa nähdä sinua, tavataan pian uusiksi! On niin eri asia jutella kasvotusten kuin kirjoittamalla!
Lämmin, lämmin halaus <3
Hei Katarina! Lämmin kiitos taas kommentistasi! Minä en puolestani kylliksi voi toistaa sitä, kuinka mahtavaa minusta on aina kuulla sitä, kuinka kuljen jalanjäljissäsi, sillä ne jalanjäljet vievät pitkälle! :)
PoistaHuojentavaa kuulla myös, että tylsä päiväohjelma ja se, että tarvitsee myös sitä tavallista "tylsää" arkea, on myös Sinulle tuttua, enkä ole asian kanssa yksin. Uskonkin, että näissä tutuissa rutiineissa on myös pelastukseni. Nimittäin esimerkiksi ruokailusta on tullut minulle jo niin rutiinia, että syön oikean määrän ja suunnilleen oikeaan aikaan eikä sairaus pääse sanelemaan enää liikkumisiani. Näissä asioista on toisin sanoen tullut itsestään selvyys, eikä minun pidä enää lähteä näissä tilanteissa neuvottelemaan sairauden kanssa. Ja kun pikkuhiljaa olen vielä oppinut myös joustamaan näistä rutiineista sopivasti ja saanut myös sellaisia rutiineja esimerkiksi harrastusten muodossa, jotka eivät mitenkään liity sairauteen, tiedän, että olen menossa oikeaan suuntaan ja saamassa elämääni takaisin.
Iso kiitos Sinullekin tapaamisesta! Kirjoitan varmaan siitä vielä erillisen postauksen, kunhan kerkeän, mutta lyhyesti sanottuna: koin Sinun kanssasi keskustellessa sellaista ymmärrystä vaikeita kokemuksiani kohtaan, jota en ole kokenut vielä koskaan. Ja se on jotain todella arvokasta, ja oli tärkeää minulle.
Lämmin halaus <3
Ps. Toivottavasti Lumi on osannut olla kiltisti! ;)
Kiitos tästä ihanasta postauksesta ja mahdollisuudesta kurkistaa arkeesi!
VastaaPoistaTodellakin, päiviisi mahtuu vaikka mitä! Kerran omahoitajani huonolla tuulella ollessaan tiuskaisi minulle, kun yritin vaihtaa seuraavaa tapaamisaikaa, että "miksi aika ei muka käy, sinähän olet sairauslomalla?!" Olin todella tyrmistynyt. Se, että on sairauslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä, ei todellakaan tarkoita sitä, että maata möllöttäisi kotona kykenemättä mihinkään! Jos aikoo kuntoutua, pitää elämään tutustua harrastusten ja ihmisten tapaamisen, sekä itsestään huolehtimisen kautta. On ihanaa huomata, kuinka paljon sinunkin elämääsi mahtuu tervehtymistä auttavia tukipilareita, mielekästä tekemistä. :)
Myös minä Katarinan tapaan kiitän tästä päivästä. Oli uskomattoman ihanaa nähdä sinut kaikessa kauneudessasi ja jutella ihan kavotusten. Tämä kerta ei jäänyt ainoaksi, sen lupaan! Ihanaa loppuviikkoa ihanaiseni! <3
Kiitos Sinullekin kommentistasi Ihana Nell! Olet todellakin oikeassa tuossa, että myös kuntoutustuella tai sairauslomalla saa ja pitääkin olla myös muuta elämää kuin pelkät hoitokäynnit. Sitähän se kuntoutuminen juuri tarkoittaa, elämänsä rakentamista pala palalta uudestaan kokoon. Ja tämä edellyttää elämistä. Mutta kuntoutumisen toisena vähintäänkin yhtä tärkeänä osana pitää kuitenkin muistaa myös se itsestä huolehtiminen, jonka myös mainitset. Ja se on paitsi riittävän ravinnon antamista myös sitä, että antaa itsensä vain luvan olla ja levätä. Ainakin minä, ja varmasti Sinäkin, kaipaamme vielä paljon lepoa kuntoutuaksemme ja jaksaaksemme sitä elämää, ja sitä, että on "tekemättä mitään" pitäisi meidän jokaisen opetella tämän elämän kaikenlaisen hulinan keskellä. Muistathan antaa luvan itsellesi myös siihen?
PoistaJa lämmin, lämmin KIITOS Sinullekin tapaamisesta! Tosiaan ajattelin kirjoittaa siitä vielä ihan erillisen postauksen, mutta oli todella IHANAA tavata Sinua. Kanssasi oli niin luonnollista puhua ja tuli todella tunne, että tämä yhteinen taistelumme on todella lähentänyt meidät aidoiksi ystäviksi, ja kasvotusten tapaaminen syvensi tätä ystävyyttämme entisestään. Toivottavasti nautit Helsingin-reissustasi kokonaisuudessaan. <3
Kiva postaus. Pienet asiat on tärkeitä:-) oot kyllä edistynyt huomattavasti niistä ajoista kun et njuuri mihinkään pystynyt keskittymään ja olit usein poissaoleva. Nykyään olet lähet poikkeuksetta läsnä, innokas ja elämän riemukin esiintyy usein. Oot ihana! Haleja
VastaaPoistaKiitos Rakas Sinullekin kommentistasi! Sinä jos kuka olet varmasti todella huomannut sen muutoksen, mikä minussa on tapahtunut, sillä olet aina, olen sitten ollut missä vaiheessa toipumisessani (tai sairastamisessa) hyvänsä ollut rinnallani ja viettänyt aikaa kanssani. Ja en ole ehkä osannut aina osoittaa Sinulle kyllin hyvin sitä, miten kiitollinen olen siitä kaikesta yhteisestä ajastamme. Myös silloin, kun olin ulkopuolisen silmin poissa tästä maailmasta, oli minulle tärkeää, että halusit viettää sitä tavallista "siskosten aikaa" kanssani esimerkiksi kaupungilla. Se sai minut ajoittain jopa syvällä sairaudessa ollessani tuntemaan, että olin arvokas, minun seurastani ja minusta välitettiin, ja rakkautesi puski läpi sairauden tunteettoman panssarikuoren. Ja koinhan Sinun kanssasi Linnanmäellä ne ensimmäiset spontaanit naurunpurskahduksetkin, kuten varmasti muistat. Nyt taas osaan nauttia jo aivan eri tasolla Sinunkin seurastasi, pitää oikeasti hauskaa ja meidän tapaamisemme ovat niitä todellisia arkeni kohokohtia. Joten: Itse olet Ihana! <3
PoistaArmollisuus, Idaseni, armollisuus itseäsi kohtaan kuvastuu tästä postauksestasi - ja se on aivan ihanaa! Olet todellakin tullut pitkälle ja oppinut kuuntelemaan itseäsi ja olemaan itsellesi armollinen!
VastaaPoistaMyös minusta oli tosi ihanaa saada lukea ihan perusarkesi pilareista, ja ainakin minä näen sen suuren edistymisen johon olet jo kyennyt! Eihän siitä ole kuin noin vuosi kun postasit esimerkiksi kampaajalla käynnistä, joka silloin oli Sinulle suuri asia. Ymmärsin tuolloin että istuminen kampaajan tuolissakin saattoi olla haasteellista. Mutta nyt, nyt osaat rentoutua jo ihan eri tavalla! Osaat ottaa vastuuta arjestasi ja olet löytänyt elämänilon ystävien ja harrastusten muodossa. Samalla osaat myös pitää huolen siitä, että saat riittävästi ravintoa ja lepoa. Aivan upeaa, Ida! Olen niin onnellinen puolestasi!
Toivottavasti voisimme Sinä ja minäkin joku päivä vielä tavata, vaikkapa teekupposen äärellä, ja rupatella ihan kasvotusten!
Olet ihana!
Lämpimin Halauksin.
<3
Sydämellinen kiitos Sinullekin Andrea kommentistasi! Voi kuinka Ihanalta tuntuu, kun jaksat aina niin kovin rohkaisevasti ja kannustavasti kirjoittaa edistymisestäsi samalla kuitenkin yhtään työtäni väheksymättä. Kunpa, kunpa jaksaisit kannustaa ja rohkaista myös itseäsi yhtä Ihanasti ja antaa myös itsellesi yhtä positiivisessa hengessä palautetta saavutuksistasi <3
PoistaJa tuossa armollisuus asiassa osut jälleen naulankantaan. Itse asiassa juuri viimeksi hoitajani luona puhuimme siitä, kuinka olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Itseensä tutustuminen, oman tahdon kuuleminen sairauden käskyjen ohi onkin mielestäni toipumisessa tärkeää. Rohkaisen Sinuakin miettimään, seuraavaksi kun sairaus käskee tekemään jotakin, mitä SINÄ oikeasti haluat, vaikkapa seuraavan lenkin kohdalla, haluatko oikeasti lähteä. Olet ihan liian arvokas ihminen sairauden sätkynukeksi.
Ja toki voimme tavata tässä jossain vaiheessa Ystäväiseni! Halaus <3
Arkesi ei minunkaan silmiin vaikuta lainkaan tylsältä, päin vastoin! Ihailen rohkeutta, jolla pystyt sanomaan, että kaipaat lepoa, myös niitä omia rutiineja. Itsellä nämä asiat ovat tällä hetkellä kovin hakusessa. Helposti täyttää kaikki päivät ohjelmalla ja sitten miettii, miksi väsyttää niin paljon.
VastaaPoistaJa se, miksi myös minä tätä postausta toivoin, tuli juuri hyvin "täytetyksi" (en keksi nyt mitään järkevää sanavalintaa). Meistä jokaiselle kuitenkin arki on se, mitä elämä eniten on, ja ainakin minua auttaa, kun saan lukea, miten toiset sitä viettävät. Miten tehdä toipumisesta myös mielekästä, mitä muuta voi tehdä kuin ulkoilla tms. Ja sitten ehkä se tärkein, on muitakin, joilla uni vie päivästä ison osan.
Kiitos taas!
<3
Hei Jen ja kiitos Sinullekin kommentistasi! Niin se taitaa olla, että jokainen silloin tällöin kuvittelee, että muiden arki on aina jotenkin niin ihmeellistä, ja oma tylsää. Mutta kuten kirjoitat, arjesta se elämä pääosin koostuu ja siksi on tärkeää löytää siitä ne omat onnen sirpaleensa. Omaa arkeaan rakentaessa kannattaakin pohtia, mistä asioista nauttii. Ja näistä pienistä ilonaiheista olen minä oppinut nauttimaan, kun toipumiseni on edennyt. Ja uskon, että en ehkä osaisikaan olla niin onnellinen niistä ilman, että olisin kerran sen kaiken menettänyt.
PoistaJa mitä tulee tuohon lepoon ja päivän ohjelmointiin, täytyy muistaa, että toipuminen on kokopäivätyötä, nimenomaan henkisellä puolella. Siksi se vie paljon, paljon voimia, ja on todella tärkeää muistaa antaa itselleen lupa myös levätä ja kerätä niitä voimia, jotta taas jaksaa taistella. Syömishäiriöön sairastuneelle tietysti tämän levon salliminen itselleen voi olla vaikeaa, niin se on minullekin ollut, mutta silloin kannattaa muistuttaa itseään siitä, että se ei suinkaan ole "laiskottelua" vaan tärkeää työtä myös se oman hyvinvointinsa eteen, usein parasta, mitä sillä hetkellä voi sen hyväksi tehdä. Näin minä ainakin olen opetellut ajattelemaan.
Ja myös nuo rutiinit luovat ainakin minulle turvaa, ja rauhaa jatkuvalta sodankäynniltä sairauttaan vastaan. Tosin toipumisen edetessä pitää oppia myös joustamaan rutiineista, jotta niistä ei muodostu pakkoa.
Tsemppiä arkesi rakentamiseen ja aurinkoisia päiviä Sinulle! <3
Ps. Kiva, kun liitit minut facebook-kaveriksesi! Älä epäröi lähettää viestiä minulle, jos tuntuu siltä, että kaipaat vertaistukea tai vaikka vain "jutteluseuraa"! :)