Uuden vuoden toiveita

Mennyt vuosi on ollut minun ja toipumiseni kannalta tärkeä. Se on ollut parempi kuin monet edelliset, ja koen olevani paremmassa tilanteessa kuin vielä vuosi sitten. Vuoteeni on mahtunut paljon onnen hetkiä ja myös surun kyyneleitä. Päällimmäisenä ovat mieleeni jääneet siskoni opiskelemaan pääseminen ja monet hänen kanssaan vietetyt hetket. Surullisista asioista taas mieleeni tulee rakkaan koirani Helmin poismeno.

Kuluneen vuoden muistelun sijaan aion kuitenkin suunnata tässä tekstissäni katseeni jo tulevaisuuteen ja tähän vuoteen 2013. Suurten lupausten sijaan kerron siitä, mitä toivon vuoden 2013 tuovan minulle tullessaan. Koska suurin toiveeni keskittyy tällä hetkellä syömishäiriöstä paranemiseen, liittyvät myös toiveeni ymmärrettävästi niihin apuihin, joiden avulla uskon sen paremmin onnistuvan.

Ensinnäkin toivon uuden vuoden tuovan minulle rohkeutta. Tiedän, että jotta toipumiseni voisi edetä toivomallani tavalla, tarvitsen valtavasti rokeutta tehdä vaikeiltakin tuntuvia asioita. Nämä vaikeat asiat liittyvät minulle ennen kaikkea muutosten tekemiseen, joka on koko sairauteni ajan ollut minulle vaikeaa, mutta jota toipumiseni edellyttää. Muutokset herättävät minussa pelkoa, jopa kauhua, ja saavat minut tuntemaan itseni kovin pieneksi. Samassa pysyminen taas tuntuu jollakin tavalla turvalliselta tuttuudensa vuoksi. Tiedän kuitenkin, että pysymässä kiinni vanhassa en voi kuitenkaan saavuttaa päämäärääni. Anoreksiasta toipuminen edellyttää aina, myös omalla kohdallani, luopumista, irtipäästämistä ja toisintekemistä. Siksi toivonkin itseltäni tänä vuonna uskallusta hypätä tuntemattomaan, tutustua vieraaseen, elämään, josta en voi tietää kaikkea etukäteen. Toivon siis rohkeutta antaakseni ELÄMÄLLE mahdollisuuden.

Toivon vuoden mittaan myös itseluottamukseni kasvavan, jotta minulla riittäisi uskoa siihen, että vaikeuksista huolimatta kykenen nämä tarvittavat mutta välttämättömät muutokset tekemään. Paranemisen tulee lähteä omasta itsestä ja tämän vuoksi on tärkeää, että jokainen sairastava jaksaisi uskoa omaan pystymiseensä ja omiin kykyihinsä voittaa sairaus. Sillä lopulta jokaisessa meissä on se voima, joka riittää sairauden nujertamiseen, kunhan siihen vain jaksaa uskoa ja kaivaa sen esiin.

Itseluottamuksen kasvattamiseen voi myös itse, ja ennen kaikkea itse, vaikuttaa. Siihen löytyy varmasti moniakin tapoja, mutta ennen kaikkea luottamusta omaan itseen tukevat pienet onnistumisen kokemukset, joita saa erävoitoista sairautta vastaan. Kun tunne siitä, että pystyy vastustamaan sairauttaan kasvaa, kasvaa myös samalla usko omaan itseen. Minun itseluottamustani on viime aikoina kasvattanut esimerkiksi välipalani syömisestä yksin selviäminen.

Tällainen itsensä jatkuva haastaminen on kuitenkin tietysti kuluttavaa ja syö valtavasti henkisiä voimavaroja. Toivonkin vuodelta 2013 voimia, jotta jaksaisin taistella syömishäiriötä vastaan. Sillä vaikka kaikki mahdolliset ylimääräiset stressitekijät, kuten opiskelu on karsittu pois elämästäni, olen usein väsynyt taisteluuni ja aika ajoin tunnen jopa olevani henkisesti ihan lopussa. Syömishäiriöstä toipuminen todellakin on rankkaa kokopäivätyötä, vaikka sitä saattaa olla vaikea ulkopuolisen, terveen ihmisen käsittää. Se vaatii valtavasti voimia, ja siksi uskonkin, että siitä selvittyään on entistä vahvempi. Ja ehkäpä vain meille kaikkein vahvimmille on alunperin uskallettukaan antaa tällainen taakka kannettavaksi!

Näitä tavitsemiani henkisiä voimavaroja saan parhaiten paitsi huolehtimalla riittävästä levosta ja ravinnosta myös tärkeistä hetkistä minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Viime vuonna sain nauttia sekä parhaan ystäväni että perheeni ja onnekseni hetkittäin myös tätini ja isovanhempieni seurasta. Nämä hetket muodostuivat minulle elintärkeiksi henkirei'iksi, jotka auttoivat minua jaksamaan raskaan arjen ja päänsisäisen kaaoksen keskellä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, toivon uuden vuoden tuovan siis minulle paljon rakkautta, sillä sen ympäröimänä on mikä vain mahdollista!

Rakkauden lisäksi on toinenkin asia, jota toivon uudelta vuodelta sen vuoksi, että se antaa minulle sekä voimia että itseluottamusta. Puhun nyt toivosta. En uskalla odottaa, en edes toivoa vuodelta vielä täydellistä paranemista. Se ihme tulee jos on tullakseen, ja pystyn hyväksymään sen. Pieniä toivonpilkahduksia kuitenkin tarvitsen, muuten en jaksa. Elän pienistä auringonsäteistä synkkien pilvien takaa, siitä, että näen vilauksen myrskyn jälkeen odottavasta poutasäästä. Minut pitää pystyssä toivo siitä, että elämässäni koittaa vielä parempi aika, ja sen voimin jaksan joka päivä yrittää ja yrittää ja nousta kerta toisensa jälkeen.Tarvitsen valoa tunnelin päähän.

Lopulta toiveeni tiivistyvätkin niihin kolmeen tärkeimpään, eli uskoon, toivoon ja rakkauteen. Tarkemmin sanottuna uskoon omaan itseen, omien voimavarojen ja rohkeuden riittävyyteen, toivoon paremmasta tulevaisuudesta ja voimia antavaan rakkauteen, niin itseäni kuin ympäröiviäni ihmisiä kohtaan.

Kaikkien näiden suurten toiveiden jälkeen olen tehnyt itselleni vain yhden lupauksen. Minulla on siis vain yksi vaatimus itselleni, mutta se onkin ehkä se kaikkein tärkein. Lupaan nimittäin yrittää tänä(kin) vuonna parhaani. Enempään en pysty, ja siksi minun on vain toivottava, että se riittää. Lopuksi toivonkin vielä armeliaisuutta itseäni kohtaan, viisautta hyväksyä oma epätäydellisyyteni ja omat heikkouteni ja jälleen rohkeutta ottaa apua vastaan silloin kun omat voimat eivät riitä.

Toivon myös kaikille teille lukijoilleni vuotta, joka on täynnä oman itsen vahvistumista, rohkeutta katsoa, mitä elämällä on juuri Sinulle tarjottavana ja uskallusta ja voimia tarttua sen tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä paljon, paljon rakkautta! Tehdään jokainen tästä vuodesta vielä edellistäkin parempi, olemme kaikki sen ansainneet!

<3: Ida