Minun Jouluni

Minun jouluni täyttyi tänä(kin) vuonna tutuista perinteistä, rauhallisesta tunnelmasta ja yhdessä rakkaan perheeni kanssa vietetyistä hetkistä. Vaikka en onnistunutkaan heittämään juhlan ajaksi sairauttani romukoppaan, kuten olisin tietysti toivonut, sain silti viettää monta mukavaa hetkeä ja nautin joulustani paremmin kuin moniin vuosiin. Siksi ajattelinkin jakaa teidän kanssanne muutamia hetkiä minun jouluaaton vietostani kuvien kera.

Aamulla pitkän yöunen jälkeen unihiekat silmistäni karistettuani ja aamupalan herkullisen jouluteen kanssa nautittuani koristelin huoneeni joulukuntoon. Lempijoulukoristeeni on pieni oma seimeni. Miten ihanalta tuntuukaan joka vuosi kaivaa se aina uudelleen ja uudelleen esiin silkkipaperista ja asetella esille!

Seuraavaksi oli vuorossa joulukuusen koristelu rakkaan siskoni kanssa. Se on kuulunut joka vuosi aattoaamumme puuhin. Lapsena se vei hetkeksi ajatuksia pois joulupukin tulon jännittämiseltä. Ja ehkä vieläkin, saihan siskoni minut jo aamulla kiinni nenä lahjapussista!

Lapsena koristelimme kuusen joka vuosi lisääntyvillä omatekoisilla kaikenmaailman joulukoristeilla, jotka lisääntyivät vuosi vuodelta kunnes kuusen oksat notkuivat erivärisistä kimmeltävistä palloista, enkeleistä ja possuista. Viime vuosina olemme tyytyneet hieman yksinkertaisempaan tyyliin, äitimme toivomuksesta....

Lapsena kotimme täytti myös tuoksu aidosta havukuusesta, joka oli kyllä tuoksultaan ihana, mutta jonka neulasia alkoi jo viimeistään Tapanin päivänä varista niin paljon ympäri lattiaa, että olemme tänä ja viime vuonna tyytyneet tekokuuseen.

Kuusen koristelun jälkeen päätin koristella piparitalon. Muutamana viime vuonna olen tehnyt sen muumitalon muotoon, mutta kokoamisen haastavuudesta ja parin romahtaneen pipariläjän jälkeen päätin tänä vuonna tyytyä siinäkin perinteiseen pieneen mökkiin. Koristelin talon sokerikuorrutteilla, ranskanpastilleilla ja muilla karkeilla. Lopuksi laitoin vielä runsaasti päälle valkoista lunta tomusokerina. Pihalla nököttivät tietysti pieni possu, ukko ja akka. Lopputulos oli persoonallinen, mutta aika hellyttäväkin, vaikka itse sanonkin. Ja mikä pääasia, olin ihmeissäni siitä, että piparitalo oli pysynyt pystyssä, vaikka olin ollut kokoamisoperaatiossa ensimmäistä kertaa isäni kanssa mukana!

Kun koti oli saatu juhlakuntoon päätin koristella itsenikin. Lakkasin kynteni kauniin joulunpunaiseksi ja siskoni kiharsi hiukseni suoristusraudalla. Lisäksi taitava sisareni loihti minulle juhlameikin harjoituksena ystäväni lauantaisia häitä varten. Täytyy kyllä sanoa, että minulla on apunani puoliammattilainen meikkaajana ja kampaajana. Ja hyvä niin, olenhan itse niissä puuhissa aivan onneton!

Kun kaikki oli juhlaa varten valmiina hiljennyimme vielä ennen joulupuuroa yhdessä perheeni kesken seuraamaan joulurauhanjulistusta televisiosta; tästä voi joulu oikeasti alkaa!

Seuraavaksi odottikin höyryävä kattilallinen äitini tekemää ihanaa riisipuuroa, johon hän oli tietysti piilottanut mantelin. Meidän perheemme tapoihin kuuluu, että mantelin saanut lausuu pöydässä itse keksimänsä joulurunon.

 Meidän muiden riemuksi mantelin sai jälleen tänäkin vuonna äitini. Valitettavasti runo ei ole julkaisu kelpoinen, joten tyydyn vain toteamaan, että hihitystä ja naurua riitti alusta loppuun ja vielä toviksi sen jälkeenkin!

Riisipuuron jälkeen vanhempamme menivät hetkeksi päivälevolle, ja me ehdimme sillä välillä pelaamaan hetken Fanny-siskoni kanssa. Lapsena saimme usein jonkun hauskan lautapelin yhteiseksi joululahjaksi, ja joulunpyhät kuluivat leppoisasti yhdessä pelaillen.

Tällä kertaa pelasimme Yatzya. Ja harvinaista kyllä sain poikkeuksellisesti niellä tappioni Fannya vastaan. Ja sehän ei ollut minulle ihan helppo pala purtavaksi, kuten minut paremmin tuntevat tietävät!

Vánhempiemme kömmittyä ylös sängyn pohjalta keitimme jouluteet ja kahvit. Samalla maistelimme leipomiani torttuja ja piparkakkuja. Omiin suosikkeihini ovat aina kuuluneet piparit, mutta tänä vuonna niitä kehui jopa sisareni, joka yleensä pitää vain piparitaikinasta.

Tänä vuonna sai muutama läheisenikin avata paketista rasiallisen rakkaudella heitä ajatellen leipomiani ja koristelemiani pipareita. Toivottavasti ne maistuivat heillekin!

Välipalan nautittuamme sonnustauduimme kirkkoretkelle isäni ja siskoni kanssa. Vaikka itkimme tilaisuuden lähes alusta loppuun kaikki kolme, en jättäisi tätä perinnettä kyllä mistään hinnasta pois. Joulukirkossa käyminen luo minulle aina viimeistään oikean joulutunnelman ja tuo rauhan mieleeni ja sydämeeni. Ja vaikka Oulunkylän uutta kirjkkoa moni pitääkin liian modernina, jopa rumana, minulle se on juuri se yksi ja ainoa kirkko. Olenhan päässyt siellä ripillekin!

Tänä vuonna papin saarna tuntui kyllä erityisen koskettavalta. Päällimmäisenä siitä jäivät mieleeni muutama asia: kelpaan juuri tällaisena kuin olen, en ole yksin ja mikä tärkeintä, "ei ole niin suurta pimeään, jota pieni kynttilän liekki ei valaisisi". Se antoi minulle toivoa. Lopuksi sytytimme vielä pienen kynttilän rakkaan edesmenneen Helmi-koiramme muistolle.

Joulukirkon jälkeen aloitimme jouluruokien lämmittämisen, ja kun kaikki oli valmista istahdimme pitkäksi toviksi herkuttelemaan jokainen mieliherkkujamme juhlapöytään. En ole yleensä ollut perinteisten joululaatikoiden ystävä, mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna ykkösherkukseni nousi mummoni erityisesti minua varten tekemä perunalaatikko, nam! Joulupöydässä minulle maistuivat sen lisäksi myös muun muassa jättikatkaravut, seinisalaatti ja kalkkuna uunijuureksien kera.

Joulupöydästä noustuamme maltoimme vielä hetken ennen lahjojen avaamista ja vanhempamme hiljentyivät olohuoneeseemme kuuntelemaan elävää musiikkia minun ja sisareni soittamana. Fanny soitti monta kaunista kappaletta pianolla päivän aikana, mutta olin minäkin harjoitellut kitaralla yhden, nimittäin vanhan tutun"Joulu yö, juhla yö" -kappaleen.

Sitten olikin vihdoin ainakin lapsena kaikkein odotetuimman hetken aika, nimittäin vuorossa oli lahjojen avaaminen! Tänä jouluna pukki ei valitettavasti ehtinyt meidän kotiimme sisälle asti, vaan oli jättänyt lahjat eteiseen, josta Ida- ja Fanny-tonttu saivat ne käydä jakamassa.

Lapsena paketit revittiin heti auki niin nopeasti kuin mahdollista, mutta viime vuosina olemme avanneet lahjoja vuorotellen yksi kerrallaan. Se on mukava tapa, sillä näin myös muut näkevät, mitä toiset ovat saaneet lahjaksi.

Minä sain monta ihanaa lahjaa: kauniin kitara-rintaneulan parhaalta ystävältäni, vielä kauniimman mummoni virkkaaman liina, toisilta isovannhemmiltani itse upeasti kirjaillut vaaleanpunaiset tyynynpäälliset, kokkikirjoja, ihania Guessin koruja ja pörröisen kylpytakin vanhemmiltani sekä tietysti kauan odottamani älypuhelimen (jota tuskin opin hetkessä käyttämään) ja jääkaappirunoutta ja Nalle Puhin elämäntaito-oppaan siskoltani, sekä vielä paljon muuta. Loppuilta kuluikin tutkiskellessani lahjoja jäätelöannosta nauttien!

Olkoon tämä tekstini ja minun jouluni jälleen yksi muistutus siitä, että vaikka sairaudesta luopuminen lisää huomattavasti elämänlaatua, ja on siksi tavoittelemisen arvoista, on meillä jokaisella oikeus ja mahdollisuus hyviin hetkiin ja elämästä nauttimiseen myös sairaudesta huolimatta. Sillä kuten viisas uusi kirjani opettaa, tarjoaa jokainen päivä mahdollisuuden tehdä juuri siitä päivästä täydellisen "ottamalla aikaa siihen, mistä pitää eniten":

...Risto Reipas sanoi: "Mistä sinä pidät kaikista eniten maailmassa?" "Kaikista eniten", sanoi Puh ja sitten hänen täytyi pysähtyä ajattelemaan. Sillä vaikka Hunajan syöminen oli todella mukavaa, sitä ennen oli hetki, joka oli vielä parempi, mutta hän ei tiennyt miksi sitä sanottiin. Ja sitten hän ajatteli että Risto Reippaan kanssa oli hyvin mukava olla, ja se että Nasu oli lähellä tuntui hyvältä, ja ajateltuaan kaikkea tätä hän sanoi: "Kaikista eniten pidän siitä kun minä ja Nasu tulemme tapaamaan sinua ja sinä sanot 'Ottaisitko jotain pientä?' ja minä sanon: 'Jotain pintä voisimme varmaan ottaa, vai mitä Nasu?' Ja ulkona on hyräilevä päivä ja linnut laulavat.
-Nalle Puh rakentaa talon


Toivottavasti juuri Sinunkin joulusi on ollut onnistunut! Rauhallista joulunajan jatkoa ja stressitöntä arkeen paluuta teille jokaiselle!

<3: Ida