Prinessaleikin nurjapuoli

Edellisessä tekstissäni kirjoitin harhaisesta todellisuudesta, jossa sairastava elää. Valitettavasti vääristynyt kuva myös anoreksiasta sairautena tuntuu olevan melko yleistä. Netti prusuaa anoreksiaa hyvänä elämäntapana pitäviä pro-ana-sivustoja. Niissä sairautta pidetään tavoittelemisen arvoisena, sitä ihaillaan ja sitä sairastavat kilpailet siitä, kuka on "paras anorektikko" aivan kuin sairaus olisi jokin peli tai leikki. Nämä mettisivustot ylläpitävät harhakuvitelmia sairaudesta. Jopa monissa naistenlehdissä anoreksia on saanut "prinsessataudin" leiman. Lisäksi monissa syömishäiriötä sairastavien blogeista on näennäisestä parantumismyönteisyydestä huolimatta tullut anoreksialla mässäilyn kilpailukenttiä.

Viime aikoina monet blogit ovat ottaneetkin kantaa tähän sairauden ihannoimiseen ja sillä ylpeilyyn. Koska aihe saa myös minut kananlihalle ja ihokarvani nousemaan pystyyn, päätin itsekin sekoittaa nyt lusikkani tähän soppaan. Seuraavassa otan esille joitakin anoreksiaan ja äärimmäiseen laihuuteen liittyviä väristyneitä mielikuvia, ja valotan hieman sitä, millaiset asiat karussa todellisuudessa pitkään sairastaneen näkökulmasta näyttävät.

Ensinnäkin laihtumisella, jopa anorektisuuteen asti lähdetään hakemaan usein terveellisempiä elämäntapoja. Anorektikon liikkumistottumukset, ruokavaliosta puhumattakaan, ovat kuitenkin niitä kaikista epäterveellisempiä. Uskallan väittää, että terveellisempää olisi esimerkiksi syödä päivittäin rasvaista ja suolaista "roskaruokaa". Anorektikon ruokavalio aiheuttaa monia vakavia terveyshaittoja, kuten osteoporoosia, lapsettomuutta, kilpirauhasen vajaatoimintaa, maksa-arvojen kohoamista, sydämen rytmihäiriöitä... Ja lopulta se tappaa. Itse olen useamman kerran lähes kuollut tällä "terveellisellä" ruokavaliollani. Valkosoluarvoni ovat laskeneet niin alas, että olen menettänyt vastustuskykyni lähes kokonaan ja tavallinen flunssa olisi saattanut koitua kohtalokseni. Lisäksi olen saanut todennäköisesti elinikäiseksi riesakseni myöhemmin elämässäni pahimmillaan hyvinkin kipeän osteoporoosin.

Laihtumisella kai tavoitellaan myös parempaa ulkonäköä. On kuitenkin virheellinen käsitys, että anorektinen laihuus olisi mitenkään kaunista. Etenkään, jos siihen vielä liitetään muut aliravitsemustilaan kuuluvat ulkonäköön vaikuttavat oireet: hiukset putoilevat päästä, hammaskiille syöpyy ja hampaista tulee harmaat ja kiillottomat, kynnet lohkeilevat ja alkavat kasvaa kynsisientä, silmät painuvat kuopalle ja silmänaluset muuttuvat mustiksi, raajat sinertyvät, vatsa on turvoksissa jalkapallon kokoisena kuin kehitysmaan lapsilla, kasvoja myöten iholle alkaa kasvaa kiusallista lanugo-karvoitusta, posket menevät lommolle, silmät painuvat kuoppiin, iho muuttuu lakanan kalpeaksi ja alkaa hilseillä ympäriinsä... Lopputulos ei vastaa ainakaan omaani eikä myöskään käsitystäni yleisestä kauneusihanteesta, miesten mielestä haluttavana pidettävästä, seksuaalisesti kiihottavasta, naisellisesta vartalosta nyt puhumattakaan.

Oli lopputulos kuinka kaunis hyvänsä laihduttamisella haetaan yleensä jonkinlaista tyytyväisyyttä omaan kehoon. Anoreksian avulla et tule sitä kuitenkaan koskaan saavuttamaan. Anoreksiaa sairastava ei nimittäin koksaan ole tyytyväinen kehoonsa. Mikään ei ole sairaudelle riittävästi, ja itsekritiikin ja vääristyneen kehokuvan myötä tyytymättömyys omaan peilikuvaan vain kasvaa ja kasvaa mitä pidemmälle sairaus etenee.

Tämän muka täydelllisen kehon tavoittelun keinoin kuitenkin haetaan usein kohotusta omalle alhaiselle itsetunnolle. Anoreksia on kuitenkin väärä keino tähän. Sairaus nimittäin pyrkii tuhoamaan itsetuntosi ihan täysin. Painon laskiessa ja aliravitsemustilan pahetessa, itsetunto nimittäin vain laskee. Sairaudelle olet aina riittämätön ja Sinua seuraa jatkuvat tyytymättömyys paitsi omaan kehoon myös omaan itseen muuten. Lisäksi harteillesi tulee jatkuva syyllisyyden taakka esimerkiksi siitä, mitä olet tehnyt läheisillesi ja tunne siitä, ettei kukaan välitä.

Itsetunnon ajatellaan laihtumisen myötä kohoavan paitsi "parantuneen" ulkonäön vuoksi, myös siksi, että laihduttaminen liitetään virheellisesti hyvään itsekuriin ja itsekontrolliin. Kun on kyse sairaudesta, kuten on anoreksiassa, sillä ei ole kuitenkaan enää mitään tekemistä itsekurin kanssa. Todellisuudessa sairaden myötähän itsekuri katoaa kokonaan. Et pysty enää hallitsemaan itseäsi, liikkumisiasi tai syömisiäsi, ja laihduttaminen riistäytyy käsistä. Monet kerrat olen katsonut kateellisena, kun muut herkuttelevat vapautuneesti ja minä järsin kurkkua, koska minulla ei ole ollut tarpeeksi itsekuria tarttuakseni jäätelökauhaan. Totuus nimittäin on, että sairautta ei voi kontrolloida. Se saa tekemään asioita, joita ei haluaisi, kuten juoksemaan tuntitolkulla kaatosateessa, sotkemaan ruokaa ympäriinsä, ja lopulta jopa tappaa. Jos ei halua kuolla kokonaan pois, onkin valheellisesta kontrollista usein luovuttava ja annettava ohjat toisten jäsiin. Tällöin esimerkiksi osasto-olosuhteissa jokaista suupalaa ja tekemistäsi, menemistäsi ja tulemistasi vahditaan, etkä saa kontrolloida enää itse edes niitä syömisiäsi, mikä on kai se, mitä lähdit tavoittelemaan. Maatessani vierihoidossa nenämahaletkussa pakkohoidossa tunsin kaikkea muuta kuin kontrolloivani omaa elämääni. Vielä tälläkin hetkellä lähes jokainen ruokailuni on valvottu, koska en pysty kontrolloiman syömisiäni itse.

Moni virheellisesti kuitenkin ajattelee, etttä sairaasta kontrollista voisi jotenkin luopua, kun on saavuttanut laihduttamistavoitteensa. Minäkin ajattelin joskus, että kun saavutan itselleni määräämäni tavoitepainon, voin syödä mitä haluan. Voin kuitenkin kokemuksesta kertoa, että näin ei tapahdu. Ensinnäkään et tule koskaan pääsemään tavoitteeseesi, sillä kuten edellä totesi, oma tavoite muuttuu aina vain alhaisemmaksi. Toiseksi, kun olet laihduttanut tarpeeksi, voit kyllä haluta syödä kaikenlaista, mutta et vain pysty, sillä sairaus pitää niin tiukasti otteessaan ja kiellettyjen ruokien lista vain kasvaa, ja sairaus laittaa yhä enemmän ja enemmän estoja syömisellesi. Olen kierrellyt usein tuntikausia kaupassa ihaillen silmilläni kaikkia niitä herkkuja, joista tahtoisin nauttia, mutta joihin en kuitenkaan pysty koskemaan. Ja se tekee pahaa.

Laihduttaessa ajatellaan saavuttavan siis myös jotain suurempaa elämässä kuin pelkkä painon lasku. Uskotaan jopa, että laihtuessa Sinusta tulee fiksu ja menestyvä. Karu totuus kuitenkin, että ajatus ei kulje kunnolla aliravitsemustilassa. Aivot tarvitsevat rasvaa ja energiaa toimiakseen kunnolla. Nälkiintyneenä ne kiertävät kehää pakkoajatusten ja ruoan ympärillä. Myös kyky abstraktiin ajatteluun heikkenee, samoin kuin lähimuisti ja keskittymiskyky. Tämä ei anna hyviä eväitä esimerkiksi opiskeluissa tai työelämässä menestymiseen. Itse olen menettänyt opiskelupaikani. Seuraan sivusta, kun kaverini valmistuvat ja jatkavat työelämään, menevät elämässään eteenpäin, samalla, kun itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä parikymppisenä.

Laihtumiseen liitetään pro-anoreksia-sivustoilla usein jopa maagisia merkityksiä ja anorektikoita kuvaillaan jopa vapaina leijaileviin keijukaisiin ja uskotaan laihtumisella vapautuvan muita ihmisiä koskevista säännöistä. Todellisuus on ihan päinvastainen. Olet kyllä jossain eri todellisuudessa. Se on yksin kannettava vankilasi, selli, josta katsot ulkopuolista elämää. Sairaus tekee elämästä nimittäin kaikkea muuta kuin vapaata. Sairas elämä on täynnä pakkoja. Päiväni ovat täyttyneet erilaisista pakkotoiminnoista niin, että en ole ajoittain halutessani voinut edes istahtaa hetkeksi alas. Minua satuttaa syvältä sisältä, kun joudun kieltäytymään ystävieni kanssa kahvittelusta tai elokuviin lähdöstä, koska arkeni on erilaisten pakkojen sanelemaa siten, etten ole vapaa edes pieneen hetkeen ystävieni seurassa.

Jotkut, etenkin nuoret saattavat myös ajatella, että laihtuessa saa enemmän kavereita ja Sinusta tulee suosittu. Todellisuudessa sairaus kuitenkin eristää muista ihmisistä. Menetät vähitellen kaikki sosiaaliset kontaktisi. Ketään ei kiinnosta jatkuva sairaista ajatuksistasi puhuminen, etkä Sinä enää osaa muutta. Tämän vuoksi, vaikka olisit muiden seurasta, et pysty siitä nauttimaan, ja tunnet olevasi sairautesi kanssa mielesi sellissä aina yksin. Hyvätkään ystävät eivät jaksa seurata oireiluasi loputtomiin. Pahimmillaan sairaus muuttaa persoonallisuuttasi niin, että myös lähipiiri alkaa kaikota ympäriltäsi. Itse olen menettänyt monta läheistä ja tärkeää ihmissuhdetta sairauden vuoksi, pidempää seurustelusuhdetta en ole kyennyt edes aloittamaan, ja olen jättäytynyt monesta normaaliin nuoruuteen ja opiskeluun kuuluvista illanviettotapahtumista sairauden vuoksi pois.

Laihtumisessa haetaankin usein paitsi hyväksyntää itseltä, myös muilta. Syömishäiriöisen ajatellaan saavan laihtuessaan ihailua, jopa kateutta osakseen. Karu totuus kuitenkin on, että silminnähden sairas ihminen herättä terveissä ihmisissä vain sääliä, ja ehkä korkeintaan paheksuntaa. Minusta tuntuu pahalta kulkea siskoni tai kaverini kanssa kaupungilla, kun muut katsovat ja kohtelevat minua aina kuin sairasta, säälien, jopa paheksun, luullen tietävänsä itse paremmin, mikä minua vaivaa ja miten minun tulisi toimia. Silloin en tunne ulkonäöstäni minkäänlaista ylpeyttä, pikemminkin häpeää. Lopulta tämän häpeän vuoksi ei enää edes uskaltaudu muiden ihmisten joukkoon.

Jos siis laihtumisella anorektiseksi haetaan onnea, mennään pahasti metsään. Onnellisuutta et sillä koskaan tule saavuttamaan. Onnellisuuteen kun eivät mielestäni kuulu anoreksiaan liittyvä jatkuva yksinäisyys ja itseviha. Anorektikko elää pelkojen ja pakkojen maailmassa, ja tunteista jäljelle jää onnellisuuden tilalle pelkästään ahdistus.

Anoreksia on siis kamala SAIRAUS sairauksien joukossa. Siinä ei ole mitään hienoa tai tavoittelemisen arvoista. Se on kaukana ruusuisista "prinsessaleikeistä". Sen vuoksi tahdonkin varoittaa Sinua: pysäytä anoreksia jos vielä voit. Älä menetä elämääsi sille. Minä olen ylittänyt jo rajan, ja joudun nyt taistelemaan saadakseni elämäni edes osittain takaisin.

<3: Ida