perjantai 7. elokuuta 2015

Mökkeilyä

Heinäkuussa kävin vielä muutaman kerran mökin rauhassa rentoutumassa. Siellä todella rauhoittui ja pääsi eroon tästä arkilomailun hälinästä. Ilmat eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, mutta kyllä niitä aruinkoisia päiviäkin sattui ja onneksi mökkimme on niin tilava, että hyvässä seurassa siellä viihtyy sisälläkin. 

Lempparipuuhaani mökillä on ollut mustikoiden poimiminen -niitä kun ihan mökin omassa pihassa riittää niin, että ei ehdi edes kaikkea kerätä. Nyt on monen monta litraa taatusti puhdasta ja kotimaista luomua pakkasessa Se on hyvä, koska syön tätä maamme omaa superfoodia joka päivä ja paljon, ihan ympäri vuoden. Lisäksi saimme mökin pihalta muutaman kourallisen ihania kanttarelleja.




Onneksi emme olleet kuitenkaan kaikkea herkuttelua varanneet ihan oman sadon varaan. Muutaman kerran tarkenimme terassilla syödä ja grillailla useasti. Grillistä valmistui tuorejuustotäytteisiä sieniä, broiskua ja tietysti nakkia ja makkaraa. Uusien perunoiden seuraksi savustimme vielä kalaa.

Saimme mökille myös pappani vierailulle ja mansikkaviinereille. Tuliaisiksi pappani toi taas ison kipollisen oman maansa mansikoita, jotka ovatkin sitten ihan omaa luokkaansa.



Mökkireissulla kävimme myös jälleen Somerniemen tori- ja kirppistapahtumassa. Hauskaa, kuinka oikeasti keskelle ei-mitään saadaan ythäkkiä kokoontumaan niin paljon ihmisiä. Oli ihana tutkiskella vanhoja tavaroita ja astioita, vaikka omaksi saldoksemme jäikin edellispäivänä käsinpoimitut uudet perunat, marjat lakoista vadelmiin ja mummojen leipomat uunituoreet pullat.




Iltaisin innostuin mökillä taas äitini kanssa vähän käsitöitä tekemään, joka sekin tuntui siellä ihanan rentouttavalta. Sekin ptiäisi varmaan ottaa taas tavaksi täällä kotonakin syksyn tullessa ja arjen kiireiden ja stressien koittaessa!

Nyt on siis kunnolla rentouduttu ja todella sielu ja keho levännyt, ja tästä onkin hyä lähteä hulinan keskelle päiväkotiin taas uutta tarmoa täynnä! Seuraavaksi teitä tervehtiiki sitten jo työssä käyvä lastentarhanopettaja, toivottavasti tuo mökin rauha kuitenkin kaiken kiireen keskellä yhä mielessä!

<3: Ida

4 kommenttia:

  1. Kyllä mökkeily on mukavaa! Ja me molemmat vomme nykyisin nauttia siitä ahdistumatta. Teillä on siellä upeat maisemat ja aktiviteettejakin riittää, vaikka sitten siellä mustikkametsässä. Olen iloinen, että pääsit nauttimaan olostasi ja hyvistä keleistä. Halauksia ja ihanaa viikonloppua muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Mahtavvaa, että Sinäkin olet päässyt nauttimaan mökkeilystä! Sopivasti pientä puuhaa, sopivasti tekemättömyyttä ja sitä vain olemista, siitähän se on hyvä (mökki)loma tehty :) ...Ja kyllä tänä kesänä saa olla onnellinen, kun sattuu luonnonhelmaan yhtä aikaa auringon kanssa ;)
      Mukavaa viikonloppua sinnekin! <3

      Poista
  2. Levänneenä, tarmoa täynnä... Nyt se sitten alkaa... lastentarhanopettajan ura!
    Hurjasti onnea Sinulle päiväkoti-hulinoihin! <3
    Ja PS. Onpa söpis tuo raidallinen tunika/mekkosi Somerniemen pippaloissa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ihana! <3 Hyvää viikkoa toivon myös Sinulle! :)

      Poista