Pieni hymynhetki

Puolitoista viikkoa sitten oli ehkä siihen astisen kesäni onnellisin päivä. Se päivä oli hyvin tavallinen lauantaipäivä, eikä mitään oikeasti ihmeellistä tapahtunut. Olin vain äitini kanssa shoppailemassa Jumbon kauppakeskuksessa. Ja samaan aikaan, kivuistani huolimatta, minä tunsin eläväni enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Tuona päivänä hymyilin ja innostuin varmaan enemmän kuin ikinä.

Ihan ihmeellistä oli huomata, kuinka tuntien ja tuntien shoppailureissu oli minulle nyt täysin mahdollinen. Sellainen, joka ennen olisi ollut korkeintaan hammasta purren viimeisillä voimilla vedetty suoritus olikin nyt hymyä alusta loppuun. Vapaana sairaista ajatuksista, vapaana ahdistuksesta, vapaana säännöistä ja rutiineista. Täynnä pelkkää elämän kokeilemista ja kokemista.

Mutta tämä jaksaminen ei estänyt minua levähtämäsä myös kesken shoppailureissun yhdessä äitini kanssa sopivan paikan tullen. Kesän, ja samalla minulle vuosien, ensimmäinen jäätelökiskan jäätelö maistui kesken reissun ostoksia ihastellen ja tulevia suunnitellen. Oma valintani päärynäjäätelö mansikkakastikkeella oli juuri niin Ihanan äitelän makea kuin koko huippupäivänikin. Ja mikä parasta, sen syöminen sai sisälläni vain ilon kuplimaan, ei syyllisyyttä, vaan puhdasta onnea ja ylpeyttä siitä, mihin olen päässyt, ja että olen tässä. Jäätelöä suussa. Yhden minulle kaikista rakkaimman ihmisen seurassa. Arjen huippuhetkessä. Ja jaloissani monta pussukkaa uutta kaunista minää täynnä.

Vaatekaappikin saikin taas reissulla mukavasti täytettä. Se pullistelee nyt uuden Idan kevätmallistoa, tyylikästä, aikuisen naisen vaatetta ripauksella omaa pientä romanttisen tyttömäistä prinsessaani ja valkoista pitsiä. Se viestii omaa kieltään siitä, miltä minä haluan näyttää. Se viestii sitä kasvu tarinaa, jonka minä olen viimeisen parin vuoden aikana kokenut. Enkä nyt tarkoita vain kasvavia kokonumeroita, vaan ennen kaikkea sitä henkistä kypsymistä rohkeutta, itsevarmuutta, sitä vastuullista ja naisellista Idaa, joka on vihdoin päässyt esiin. Sitä kaunista Idaa, joka on vihdoin oman kauneutensa ymmärtänyt.

Ostoksia tärkeämpää oli kuitenkin yhdessä vietetty aika, yhdesä äitini kanssa jaettu kokemus. Tuolla shoppailureissulla nimittäin muistin taas sen, mikä minun elämässäni on kaikkein parasta. Se on lähimmäisten kanssa jaetut pienet hymynhetket. Niinä hetkinä minä olen kaikkein onnellisin, suorastaan "onneni kukkuloilla".

Tuota lauantaita seuraavana yönä olisin voinut valvoa vaikka koko yön. En sen takia, että en olisi saanut unta, vaan sen takia, että olisin voinut vain nauraa, mutta sen sijaan nukuin hymyssä suin. Jäätelö ja Elämä maistui vieläkin hymyilevässä suussani. Ja se maistui paremmalta kuin koskaan.

<3: Ida

Ps. kuvituksena uutta vaatekaapin sisältöä!:)