Viime viikon tiistai oli perheessämme synkkä päivä, sillä saimme kuulla meitä järkyttävän ja surullisen uutisen. Tästä asiasta en kerro kuitenkaan ainakaan vielä täällä blogini puolella enempää. Sen sijaan kerron teille hieman seuraavasta päivästä, jolloin elämä näytti jälleen hennot auringonsäteensä mustan pilviverhon takaa.
Keskiviikkona näin nimittäin parasta Ystävääni. Itkuisena tiistai-iltana mietin jopa tuon tapaamisen peruuttamista, mutta jälkikäteen ajatellen olen todella onnellinen, että päätin ystävääni tavata. Tuo tapaamisemme osoittautui minulle nimittäin vielä ennakko-odotuksiani tärkeämmäksi, ja oli ajoitukseltaan lopulta mitä parhain. Seuraavassa kerron hieman lisää tuosta tapaamisesta ja oivalluksistani keskustelujemme lomassa.
Vaikka minun on isäni ja isoisäni tapaan yleensä hankala puhua vaikeista ja raskaista asioista, sain jonkin aikaa keskustassa pyörittyämme purettua mieltäni ja sydäntäni ystävälleni. Tämä piirre onkin huomattavasti parantunut minussa toipumiseni edetessä ja opittuani hyötymään terapiasta, mikä on tuonut olooni ja elämäntaakkaani huomattavan kevennyksen.
Ja paras ystäväni kuunteli minua, ja kuuli tuskani. Hän kuunteli suurilla korvillaan, ja kultaisella sydämellään myötäeli tuntemuksiani. Hän jaksoi kuunnella, palata samoihin asioihin yhä uudestaan ja psekuloida kanssani epäselvää tilannetta. Hän ei kiirehtinyt minua tai yrittänyt vaihtaa puheenaihetta, mutta ei painostanut minua puhumaan tilanteesta silloin kun halusin ennustaa ensi viikon säätä tai ihmetellä kirpparihintoja.
Kaikesta huolimatta paras ystäväni, tuskani tosin ymmärtäen, valoi minuun toivoa. Hän muistutti minua siitä, kuinka synkkien kuvien maalailu ei auta ketään ja ahdistuksessa piehtarointi ei vielä auta tilannetta millään tapaa. Ja lopulta aina positiivinen ystäväni sai kyuin saikin jälleen hymyn huulilleni.
Ja mikä tärkeintä paras ystäväni muistutti minua omasta tärkeydestäni. Hän muistutti minua siitä, kuinka minun on tärkeää nyt pitää huolta myös itsestäni huolehtia omasta hyvinvoinnistani muiden jaksamisen murehtimisen lisäksi ja antaa myös itselleni lupa tukeutua ja surra. Ja tästa asiasta ei voikaan minua liikaa muistuttaa.
Ja yhtäkkiä aikamme keskusteltuamme havahduinkin huomaamaan: olin keksinyt vaikean tilanteen ja huonojen tunteiden käsittelylle toisen tavan kuin sairaudellani oireilun. Heikollakaan hetkellä minun ei tarvinut antaa Mörölle valtaa, sillä olin yksinäiseen sairauteen vajoamisen sijaan löytänyt paljon paremman ja toimivamman keinon ahdistukseni lievittämiseen: asian jakamisen ja käsittelyn toisen ihmisen, hyvän ystäväni kanssa.
Opin siis tuon päivän aikana paljon niin sydämellisestä ystävästäni ja suhteestamme kuin itsestänikin. Mutta tämän kaiken lisäksi opin minä muutakin. Lopulta paras ystäväni nimittäin näytti minulle, kuinka elämä jatkuu, ja kuinka elämä tarjoaa myös hyviä asioita. Nautin taas auringonpaisteesta, iloitsin kirpputorilöydöistä, tuskastelin niinkin mitättömän asian kuin oikeanlaisen keittiövälineen löytämisen hankaluuden kanssa. Ja yhtäkkiä muistin: oikeastaan elämä on joskus ihan kivaakin. Ja mikä parasta: joka tapauksessa elämä jatkaa elämää ympärillään, siihen täytyy vain tarttua.
Kuten mummoni siis minulle tekstiviestissään kirjoitti "Elämä on elämistä varten". Autetaan toinen toisiamme tuon tärkeän ohjeen noudattamisessa, jotta kukaan ei unohtaisi elämän tärkeyttä ja muiden mutta ennen kaikkea oman elämän kunnioittamista ELÄMÄLLÄ. Ja juuri tätä tarkoitusta varten on onneksi ystävät olemassa. Ja ilokseni saan huomata: minulla on ainakin yksi sellainen parhaimmasta päästä. Kiitos Sinulle ja teille kaikille muille rakkaille Ystävilleni!
<3: Ida
Ihana lukea, että epätoivon hetkellä ja synkissä tunnelmissa sait purettua pahaa oloasi rakkaalle ystävällesi. Sinulla tosiaan on tuo mahdollisuus tavata rakkaitasi ja sitä kautta kanavoida pahaa oloa puhumalla, mahtavaa, että et antanut tässä tilanteessa mörölle yliotetta ja noudattanut sen kaavailemia itsensä tuhoamis- aikeita. Olet onnekas, kun sinulla on ystäväsi ja uskosi. Vaikka välillä elämä murjoo, niin särkyneet palaset saa aina ajan kanssa koottua ehyeksi kokonaisuudeksi ja siihen on hyvä saada tukea muilta.
VastaaPoistaIloa ja aurinkoa päiviisi muru! <3
Kiitos kommentistasi Ihana Nell! Ja kiitos tuestasi, yhtälailla olen saanut myös Sinulta tukea ja lohtua tähän tilanteeseeni, vaikka emme olekaan suoranaisesti tästä aiheesta koko aikaa puhuneetkaan. Juuri tuo, että olet läsnä ja valmis "kuuntelemaan" ja olet saanut ajatuksiani myös muualle on ollut minulle tärkeää. Kiitos siis siitä! Muistathan, että tämä toimii myös toisinpäin, eli olen aina valmis kuuntelemaan Sinua ja huoliasi. Voit aina, milloin tahansa ottaa minuun yhteyttä. Ja mihin me silloin tarvitsemmekaan Mörköjämme! Onhan meillä toisemme <3
PoistaIda Rakas!
VastaaPoistaOlen niin pahoillani Sinua ja perhettäsi kohdanneesta suuresta surusta. Helpottavaa kuitenkin saada lukea, ettet ole joutunut olemaan yksin surusi kanssa, vaan että sait viettä aurinkoisen ja avartavan päivän parhaan ystäväsi kanssa suruviestiä seuraavana päivänä.
Toit tekstissäsi esiin muutaman todella tärkeän seikan. Ensinnäkin - Ida - olet todella tärkeä ihmisolento, ennen kaikkea ihan itsellesi, mutta myös niin monelle muulle täällä pallolla pyöreällä kulkevalle, mukaanlukien minulle. Joten, kuten paras ystäväsikin Sinulle painotti, haluan minäkin painottaa: nyt Sinun on tärkeää pitää itsestäsi hyvää huolta, jotta jaksat elää läpi surusi. Ja jotta jaksat olla muiden tukena heidänkin surussaan (koska tiedän Sinun kuitenkin kantavan sydämessäsi myös huolta muiden surusta).
Toiseksi olen tavattoman onnellinen siitä, ettei Mörkö ole saanut suurempaa jalansijaa elämääsi surustasi huolimatta, ja että olet löytänyt Mörköön tukeutumisen sijaan muita, terveitä, keinoja purkaa pahaa oloasi. Kuten juuri juttelemalla parhaalle ystävällesi. Ja on hienoa, että vaikka Sinun on aina ollut vaikea puhua tunteistasi, olet nyt sen verran varmemmilla vesillä, että jo kykenet puhumaan surustasi, etkä kätke kaikkea sisääsi ja anna sen lopulta kääntyä vastaasi. Nyt jos koskaan on tärkeää pysyä vahvana, ja olen todellakin huojentunut että olet ehtinyt voimistua sen verran, että kykenet ainakin jotenkuten surusi kohtaamaan ilman Mörköä olkapäällä pomppimassa ja kiljumassa...
Sillä, kuten viisas mummosi Sinulle tekstiviestissään kirjoitti, Elämä on elämistä varten! Kuten kirjoitat, emme saisi koskaan unohtaa sitä tosiasiaa, että kunnioitamme Elämän lahjaa parhaiten elämällä siitä kiitollisina jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä. Vaikean surun kohdatessa, tai vaikean sairauden keskellä kamppaillessa, tätä ei aina ole helppo muistaa saatika toteuttaa. Mutta tehkäämme tästä meille kaikille jokapäiväinen tavoite; elää jokainen päivä ja jokainen hetki täysin rinnoin!
Ida, jos koskaan kaipaat ylimääräisiä kuuntelevia ja kuulevia korvia, tai ihan vaan arkista juttukaveria, niin olen vain muutaman sormen näppäyksen päässä!
Valtavasti voimia ja paljon aurinkoisia päiviä Sinulle, Ystäväni! ♥ ♥ ♥
Andrea Rakas! Kiitos Ihanasta kommentistasi. Juuri tuollaisen lohdun ja tuen takia vaikealla hetkellä, jota sinä kommentissasi osoitit, kuuluu sanonta "ystävä hädässä tunnetaan" . Ja Sinä olet jo moneen kertaan todistanut olevasi aito sellainen minulle. Joten siis, myös minä olen aina napinpainalluksen päässä täällä Sinua varten.
PoistaMuistathan myös muistuttaa itseäsi siitä, kuinka tärkeä ihminen olet. Olet ainakin minulle tärkeä ystävä, ja olet usein ajatuksissani. Pidetään siis molemmat itsestämme ja vähän toisistammekin huolta ja vielä elämme tätä elämää täysillä, sitä kokemuksemme verran opettaneena vielä enemmän arvostaen! <3
Hei Ida!
VastaaPoistaKun elämän polulla tulee vastaan surua, on se kova paikka ihan jokaiselle. Kun vielä seuralaisena on Mörkö, tekee se asiasta vielä raskaamman. Kosa se Mörkö todellakin kuiskaa korvaan ja yrittää ottaa vallan sanomalla että nyt on hyvä "syy" olla syömättä. Silloin on todella tärkeää, että ympärillä on ihminen jonka kanssa voi purkaa oloaan ja tuntemuksiaan, ja sinulla Ida on, ihanaa! Ja ihana kuulla, että itse pystyt jo tunteitasi tuomaan julki puhumalla sen sijaan että piilotat ne sydämesi sopukoihin.
Niin rankkaa kuin se onkin, tämä koettelemus todistaa, että sinä Ida olet jo pitkällä toipumisprosessissasi! Vaatii paljon voimia ja tiedostamista ettei mene Mörön mukaan vaan pistää hanttiin! Kun oma "kakkos"äitini yllättäen kuoli, olin surun murtamana pitkään, ja kun olen surullinen ruoka ei maistu. Sain oikeasti tehdä töitä sen eteen että söin, ja olisi ollut NIIN helppoa vain antaa periksi ja pistää surun pikkiin syömättömyys vaikka oikeasi se olisi ollut se anoreksia joka huusi että älä syö. Toki alussa oikeasi se suru, mutta se olisi todella helposti mennyt anoreksian puolelle ihan huomaamatta. Joten on todella hienoa että sinäkin Ida tiedostat tämän ja pistätä hanttiin!
Tässäkin tapauksessa siis seuraat jalanjäljissäni, vaikkakin olisin suonut että tätä sinä et olisi joutunut läpikäymään!
Tänään lähden bestiksen kanssa Korppooseen koko viikoksi, joten jos tällä viikolla kirjoitat blogia en valitettavsti pääse lukemaan, mutta ihan varmasti luen kun palaan!
Sinulle lähetän täältä sylintäydeltä voimia!
Halataan kun tavataan <3<3<3
Hei Katarina! Paljon kiitoksia kommentistasi!
PoistaTiedätkö, juuri kun kohtasin surun, ja Mörkö ohimenevästi yritti kuiskuttaa korvaani, että tässä olisi hyvä syy oireiluun, muistuit Sinä ja tuo tarinasi, jonka olit minulle kertonut, tuon "kakkosäitisi" menettämisestä. Muistin, kuinka olit kertonut, kuinka kiusaus surun keskellä vanhaan palaamiseen ja syömättömyyteen oli suuri, mutta tämän tiedostaen pystyit ajatuksen torjumaan ja syömään vaikka väkisin. Ja silloin päätin: minäkään en suostuisi antamaan periksi. En voi siis edes kylliksi kiittää Sinua siitä, kuinka suuri apu rohkaisevasta esimerkistäsi, jota ilolla seuraan mallia ottaen, on ollut. Tämä vaikeassa tilanteessa toimiminen oli yksi esimerkki siitä. KIITOS.
Nyt toivotan Sinulla oikein Ihanaa Korppoon-reissua, nauti täysin siemauksin! <3