Koska olin tottunut jo ensimmäiseltä luokaltammme jakamaan syvimmätkin salaisuuteni parhaan ystäväni kanssa, oli hän luontevasti myös ensimmäinen, jolle uskalsin jakaa ongelmani liittyen syömiseeni. Itse asiassa kerroin hänelle syömishäiriöstäni jo ennen perhettäni. Välillemme oli muodostunut vuosien saatossa niin vahva keskinäinen luottamus, että vaikka aihe oli minulle erittäin arka, uskalsin sen jakaa parhaan ystäväni kanssa. Ystäväni otti minut heti tosissaan, oli valmis kuuntelemaan ja osoitti haluavansa auttaa ja olevansa tukenani. En olisi jaksanut enää pitää yhtään pidempää salaisuuttani omana tietonani, ja kun sain sen jaettua, oli tunteeni yksinkertaisesti helpottunut. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. En ollut enää ongelmani kanssa yksin.
Ystäväni osoittautui luottamukseni arvoiseksi eikä kertonut asiasta eteenpäin kunnes yhdessä sovimme, että hän saisi jakaa asian minulle luotettavaksi mudostuneen aikuisen kanssa. Osoittamalla aitoa välittämistä ystäväni sai minut yhtään painostamatta rohkaistua hakemaan apua. Hän sai minut ymmärtämään, että paitsi tarvitsin apua, olin se arvoinen. Muistan ikuisesti tekstiviestin, jossa ystäväni kertoi, kuinka minusta välitetään, vaikka tekisinkin itselleni pahaa. Ystäväni ansiosta hakeuduin aikoinani siis avun piiriin, myönsin ongelmani ja aloin haluta siihen apua.
Osoittamalla joka käänteessä vilpitöntä välittämistä ja keskinäistä luottamusta ystäväni on ylläpitänyt luottamustani muihin ihmisiin. Sairaus usein haluaa tuhota sairastavan ihmissuhteet ja vakuuttelee sairastavalle, että hän ei voi luottaa mihinkään muuhun kuin itseensä, mikä todellisuudessa merkitsee sairauteen luottamista. Ystäväni ansiosta olen kuitenkin pitänyt ainakin yhden ihmissuhteeni kasassa myös kaikkein huonoimpina aikoina, jolloin katkaisin välini lähes kokonaan jopa perheeseeni, ja eristäydyin yksin omaan asuntooni. Minulla oli yksi ihminen johon pystyin luottamaan täysin, ja joka ei hylännyt minua koskaan. Parhaan ystäväni ansiosta olen aina pitänyt uskoni ihmisten hyvyyteen ja vilpittömyyteen.
Paitsi uskoa muihin ihmisiin, ennen kaikkea paras ystäväni on kuitenkin pitänyt yllä uskoani itseeni. Hän on pitänyt itsetuntoni kasassa sairauden yrittäessä tuhota sen täysin. Paras ystäväni on ollut sitä myös silloin, kun muut ovat minut hylänneet. Silloinkin, kun muut luokkalaiseni kiusasivat minua ala-asteella, seisoi paras ystäväni vankkumattomana rinnallani. Hän on jatkuvasti jaksanut minua muistuttaa siitä, kuinka tärkeä olen. Hän on aina ollut valmis tapaamaan minua, keskustelemaan kanssani ja arvostanut mielipiteitäni, vaikka aika ajoin se onkin tarkoittanut lähinnä puhumista sairauteni kanssa. Ja samalla, ikään kuin vaivihkaa, mutta samalla niin luonnollisesti, hän on onnistunut kaivamaan minusta sen oikean Idan esiin kaiken panssarikuoren alta, sen Idan, johon hän tutustui aikoinaan hiekkalaatikolla. Hän on osoittanut minulle, kuinka arvokas olen.
Samalla, kaivaessaan oikeaa Idaa sairauten alta esiin, on ystäväni vetänyt minua pois anoreksia-maailmasta kohti tavallista elämää. Pitkälti ystäväni ansiota olen myös sairauteni aikana saanut kokea hauskoja hetkiä ja saanut monta mukavaa muistoa. Olen saanut elää tavallista nuoruutta ja jakaa hänen kanssaan niin normaaliin nuoruuteen kuuluvat ensimmäiset treffit kuin humalatkin. Hän on näyttänyt minulle, millaista elämäni voisi olla, puhunut tavallisista asioista, arjestaan ja opiskelukuvioistaan ja saanut minut hetkittäin unohtamaan sairauteni, saaden itseni tuntemaan vain ihan tavalliseksi Idaksi, joka haluaa elää.
Ystävälleni olen kuitenkin saanut purkaa myös tunteitani, ahdistustani ja ongelmia. Yhteiset kävelylenkkimme ja pitkät juttelutuokiomme ovat olleet minulle henkireikiä, joita ilman en olisi selvinnyt. Paras ystäväni on ollut tukenani eikä koskaan ole painostanut minua kertomaan mitään. Silti hän on aina ollut vamis kuuntelemaan minua, kun olen sitä tarvinnut. Tunteiden näyttäminen ja ongelmistani puhuminen on aina ollut minulle vaikeaa, mutta ystävälläni on ollut taito saada avattua sisäistä arkkuani. Tämä keskinäinen luottamus on rakentunut pitkän ajan kuluessa. Hän on osoittautunut joka käänteessä luottamuksen arvoiseksi. Paras ystäväni ei ole koskaan väheksynyt minua ja hän on aina ollut täällä minua varten.
Ystävyydessämme minulle tärkeintä onkin nimenomaan ollut sen pysyvyys. Ystävyyttämme ovat koetelleet ystäväni muutot ja niiden ansiosta koetut erot sekä sairauteni ja muut elämän kolhut. Silti ystävyytemme on säilynyt, herännyt uudestaan henkiin ja vain vahvistuu päivä päivältä. Ystävyytemme on luonut minulle turvaa, kun olen ollut sairauteni keskellä pelosta sekaisin. Ystävyytemme ansiosta nimittäin tiedän, että elämässä on aina jotain pysyvää. Ystävyyttämme ei pysty mikään tuhoamaan.
Parasta tässä suhteessa ja sen pysyvyydessä on ollut se, että se on ollut kummankin puolelta täysin vapaaehtoista. Kuten ystäväni minulle osuvasti totesi, parisuhteessa on monia ulkopuolisia velvoitteita, jotka sitovat ihmisiä yhteen, ystävyydestä arvokkaan tekee juuri se, että sitä haluaa olla toisen ystävä vain siitä syystä, mitä ystävyydestä saa, ja tämä ystävyys on antanut minulle paljon.
Mikään ei korvaa yhdessä kuljettua matkaa, yhteisiä kultaisia muistoja ja yhdessä jaettuja arvokkaita elämän hetkiä. Vessapaperissammekin se totuus lukee: "Ystävä on se, joka tietää sinusta kaiken, ja rakastaa sinua sittenkin." Juuri sellainen ystävä on Paras Ystäväni Tytti.
<3 <3 <3: Ida
Hei Ida,
VastaaPoistaTodella ihanaa, että Paras Ystäväsi Tytti on pysynyt rinnallasi ja Sinä hänen rinnallaan kaikki nämä vuodet! Ihan selvästi olette toisillenne korvaamattomia, ja korvaamatonta - näin yleismaailmallisesti - on varmaan sekin, että löytyy se yksi ja paras ystävä. :)
Itse tunnen, että olen pahimpien sairastamisen vuosien aikana, eristäytymällä, onnistunut karkottamaan monen hyvän ystävän rinnaltani. Mutta vain oikeastaan ne, joille en koskaan ole sairaudestani kertonut. Ne harvat, jotka siitä tietävät kyllä ovat tuolla ulkona jossain ja "elvytettävissä", mutta viime aikoina en ole itse jaksanut olla lainkaan aktiivinen sen suhteen. Olen paljon pohtinut tuota "parasta ystävää" ja rehellisesti sanottuna en tiedä onko minulla sellaista. Tosin en tällä hetkellä tästä ole kärsinyt, sillä koen olleeni, niin hyvässä kuin pahassa, aika eristäytynyt jo jonkin aikaa. Olen tarvinnut omaa aikaani ja yksinäisyyttäni. Toivon kuitenkin että vielä jonain päivänä löydän sen aidon Parhaan Ystävän. :)
Pitäkää hyvää huolta toisistanne Sydänystävät Ida ja Tytti! <3
Hei Andrea ja kiitos taas kommentistasi!
PoistaOlet täysin oikeassa siinä, että on korvaamattoman arvokas asia, että löytyy yksi paras ystävä, kuten minulla on Tytti. Ystäviä minulla ei ole koskaan ollut kovin montaa, mutta ne jotka ovat olleet rinnallani ovatkin sitten olleet sitäkin arvokkaampia.
Kirjoitat, että Sinullakin on olemassa ystäviä "tuolla jossain", jotka ovat pysyneet rinnallasi sairaudestasi huolimatta. Olen siitä tavattoman onnellinen, sillä Sinä jos kuka olet jokaisen ystäväsi ansainnut, vaikka ei ystäviä edes pidä mitenkään erityisesti "ansaita".
Myös minä kaipaan vastapainoksi toki paljon omaa aikaa ja rauhaani, mutta yhtälailla nautin ystävieni seurassa olemisesta. Jokainen varmasti tietää, minkälainen näiden suhde ja yhdistelmä sopii itselle.
Muista, että vaikka nyt Sinusta yksinoleminen tuntuu tyydyttävältä vaihtoehdolta, jos jossain vaiheessa koet tarvitsevasi enemmän sosiaalisia kontakteja, on asia muutettavissa. Kuten kirjoitat, vanhat ystävyyssuhteet ovat elvytettävissä ja ainahan voi muodostaa uusiakin! Olet niin ihana ihminen, että moni olisi varmasti iloinen löytäessään Sinun kaltaisesi ihmisen rinnalleen. Ainakin minä olen todella onnellinen siitä, että olen saanut tutustua Sinuun ja että olemme lähentyneet tämän blogini kautta. Sinusta on tullut minulle tärkeä. Muista, että minäkin olen "täällä jossain" ruudun toisella puolen Sinua varten. <3
Kiitos, Ida.
Poista<3
Hei Ida!
VastaaPoistaIhanaa luettavaa! Ja taas kerran voin todeta jotain yhteistä meillä! Minulla on nimittäin myös se yksi Paras Ystävä, ollut jo 40vuotta! Ihan totta, parasta ystävyydessä on sen pysyvyys! Kun tietää, että tapahtui mitä tahansa niin se toinen on AINA siellä jossain, ei ikinä katoa!
Minäkin olen sairauden aikana ollut todella eristäytynyt, ja jossain vaiheessa paras ystävä tuntui etäiseltä, mutta se johtui ihan puhtaasti minusta. Kun astuin ulos anoreksian kuplasta, on ystävyytemme entistäkin syvempi. Ihan niin kuin sinäkin sanoit, on mahtavaa kun on ihminen jonka kanssa on jakanut todella paljon ihan lastenkengistä asti!
Toinenkin yhteinen asia meillä on: minäkin kirjoitin blogin parhaasta ystävästäni! Tässä pieni ote siitä:
"Meillä oli ihan omat juttumme, josta kukaan muu ei ymmärtänyt mitään, ja moni asia olikin sellainen, ettemme edes kehdanneet muille kertoa. Mutta mikäs sen ihanampaa kun on YKSI todella ihana ystävä, joka tajuaa sinut täydellisesti! En ollut koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen tavannut ketään, joka tajuaisi minua niin kuin hän."
Monta ihanaa hetkeä teille molemmille Ida!
Lämmin halaus <3
Hei Katarina! Kiitos taas kommentistasi. Meillä on paljon yhteistä, kuten olemme todenneet, mutta tämä meitä yhdistävä ystävyysasia on niistä ehkä kaikkein arvokkain.
PoistaOlen todella onnellinen, että Sinä olet löytänyt todellisen ystävän ja että olette pitäneet toinen toisistanne kiinni.
Myös minulla, kuten Sinullakin, on ollut aika, jolloin olen etääntynyt ystävästäni sairauteni takia, mutta mikäpäs sen mukavampaa kuin löytää toinen uudelleen!
Ystäväsi on varmasti ollut ikionnellinen saadessaan anoreksiakuplasta takaisin aidon IHANAN Katarinan. Sellaisen Katarinan kanssa varmasti moni haluaisi olla ystävä. Onneksi myös minulla on ollut ilo tutustua Sinuun!
Kirjoitat blogissasi kovin kauniisti ja tutun kuuloisesti parhaasta ystävästäsi. En tiennytkään, että kirjoitat blogia. Olisi ilo liittyä lukijaksi, jos haluat jakaa blogisi osoitteen! :)
Halaus <3
Hei taas!
PoistaEn pidä blogia yleisesti täällä netissä, vaan yhdellä hyväntekeväisyysfoorumilla nimeltä Sharewood. Pitää olla sisäänkirjautuneena sinne päästäkseen lukemaan minun blogeja. Käy kurkkaamassa mistä on kyse jos kiinnostaa:
http://sharewood.org/signup.php?signup_referer=27825
<3
Ihanaa, että ystäväsi on pysynyt rinnallasi niin myötä kuin vastamäissäkin! Varmasti sairauden pahimpina aikoina, monet ystävät ovat joutuneet työnnetyksi kauemmaksi, mutta ne tärkeimmät ovat silti vankkumattomasti pysyneet rinnallasi! Ystävät kannustavat, ovat kuulevia korvia ja tukevia olkapäitä ja sinulle Tytti on ylitse muiden. Pidä hänestä kiinni kynsin hampain. Halauksia ja kannutuksia yhteisille retkille ja seikkailuillenne. Teillä on vielä paljon yhteistä koettavaa!
VastaaPoistaKiitos Nell taas kommentistasi! Kuten kirjoitat, olen välillä työntänyt ystäviäni kauemmas, mutta tärkeimmät ovat silti pysyneet. Ja voin vakuuttaa, että pidän kyllä kynsin hampain kiinni niistä, jotka ovat säilyneet, kuten Tytistä. Vaikka ehkä ystävyydessä se onkin parasta, että toisesta ei edes tarvitse pitää kiinni, sillä ystävyys sitoo ihmisten yhteen jo itsessään.
PoistaToivon kovasti, että Sinullakin on aitoja ystäviä ympäriläsi. Olet niin ihana ihminen, että olet ansainnut paljon Sinusta välittäviä ihmisiä ympärillesi. Ja onnekseni voin todeta, että olen heistä yksi. Sinusta on tullut minulle todella tärkeä ystävä viime aikoina, ja olen saanut Sinulta korvaamattoman arvokasta vertaistukea, ehkä tärkeämpää kuin keneltäkään muulta. Odotan kovasti, että saan tutustua vielä paremmin siihen kauniiseen, ihanaan ja muista huolehtivaan Nell:n, joka on kaiken sairauden alla, ja josta näenkin jo yhä enemmän ja enemmän koko ajan. Haleja ja tsemppiä taisteluun, musitahan olla myös itse oma ystäväsi ja rakastaa itseäsi!<3
Hieno kirjoitus oikeasta ystävyydestä. Onnellista jatkoa teille kummallekin tosiystävyyden pysyvällä tiellä.
VastaaPoistaMaija
Kiitos kommentista pitkäaikaiselle ja ikuiselle tosiystävälleni, joka on pysynyt ja tiedän, että pysyy rinnallani aina ja kaikesta huolimatta! Olette tärkeitä.
Poista