Viime päivinä onkin sisälläni vellonut voimakas tunne. Syvälle sisälleni on mudostunut oikea pahan olon möykky, joka on ilmoittanut itsestään kauheana ahdistuksena. Ahdistus on tuntunut koko kehossa ja jokaisessa ruumiinosassa. Se on ollut puristusta rinnassa, kipua vatsassa, särkyä pään sisällä ja halua repiä jokainen raaja irti kehostani. Ahdistukseni on purkaantunut itkuna, suorana huutona ja kiukutteluna isälleni. Olen tuntenut sen edessä itseni pieneksi ja voimattomaksi. Ajoittain ahdistus on saanut minusta niin vahvan otteen, että olen ollut vähällä luovuttaa. En halua masentaa teitä, mutta totuus on, että ahdistus kuuluu kuitenkin syömishäiriöön ja erityisesti siitä toipumiseen, ja tämän vuoksi jaan nyt teidän kanssanne ajatuksiani ahdistukseen liittyen.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, on ahdistus kaikessa kauheudessaan kuitenkin vain tunne. Se on syntynyt, kuten kaikki muutkin tunteet, oman pään sisällä, ja tämän vuoksi se on myös mahdollista oman pään sisällä tappaa. Hyvin heikossa kunnossa tunteet yleensä kuolevat, ja anoreksiaan sairastunut tuntee elävänsä ikään kuin sumussa. Kun toipuminen sitten lähtee käyntiin, palaavat myös tunteet pikkuhiljaa. Valitettavasti tämä ei tarkoita vain lisääntyvää onnellisuuta ja positiivisia tunteita, vaan yleensä nimenomaan valtava ahdistus on päällimmäisiä tunteita, jotka palaavat ensimmäisinä. Tämä on ymmärrettävää, sillä tähän ahdistukseen saattaa olla kätkeytynyt se kaikki paha olo, minkä on yrittänyt kätkeä oireilunsa alle.
Koska ahdistus on oma tunne, se on aina aitoa. Omia tunteitaan ei pidä kieltää, vaan ne tulee tuntea pois ja niihin tulee jokaisella meillä olla oikeus. Pahimmillaan syömsihäiriön on jopa saattanut aiheuttaa omien negatiivisten tunteiden kieltäminen. Vaikka ahdistus onkin aitoa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ahdistuksen syyt välttämättä olisivat aitoja. Ahdistusta saattavat usein aiheuttaa sairauden perättömät väitteet ja valheet esimerkiksi hallitsemattomasta painon noususta tai pelko kontrollin menetyksestä. Tunne on siis aito, mutta ahdistuksen syyt eivät välttämättä ole tosia.
Vaikka ahdistuksen tunnetta ei voi kieltää tai sen tuloa väistää, sitä voi kuitenkin oppia hallitsemaan. Olisi tärkeää, että jokainen syömishäiriöstä toipuva etsisi keinoja, joilla itse pääsee yli ahdistuksesta. Itseäni ahdistusta helpottavia keinoja ovat esimerkiksi saunassa rentoutuminen, puhuminen toisen ihmisen kanssa ja esimerkiksi tämä kirjoittaminen. Jollakin toisella voi toimia paremmin esimerkiksi maalaaminen tai musiikin kuuntelu. Jokaisella on varmasti omat keinonsa, ja uskon, että jokaisella on mahdollista ne löytää.
Yksi tällainen keino ahdistuksen kestämiseen voi olla myös tukeutuminen toisiin ihmisiin, esimerkiksi keskusteleminen terapeutin kanssa tai soittaminen hyvälle ystävälle tai perheenjäsenelle. Tästä ei pidä tuntea syyllisyyttä. Syömsihäiriöön usein liittyy ajatus, että kaikesta tulisi selvitä yksin ja omin voimin. Näin ei kuitenkaan ole. Olemme täällä toinen toisiamme varten. Ahdistuksen hetkellä on oikeus pyytää apua ja tukea, siitä ei tarvitse selvitä yksin. Syömishäiriöisen läheisiltä tukeminen vaatii valtavasti kärsivällisyyttä, ymmärrystä, että kyse on sairaudesta sekä empatiakykyä.
Sairastavan on myös hyvä tietää, että vaikka ahdistuksen hetkellä ei välttämättä näekään tilanteeseen mitään ratkaisua tai ulospääsyä, ahdistus ei kestä ikuisesti. Se on tunne, joka menee ohi. Itsestäni pahimmalla hetkellä usein tuntuu, että ahdistus ei mene koskaan ohi. Joka kerta olen kuitenkin siitä jotenkin ylipäässyt. Ahdistuksen hetkellä tulisi vain muistaa se, että koittaa myös parempi aika, vaikka siltä ei sillä hetkellä tuntuisikaan.
Ja itseasiassa nimenomaan ahdistuksen kautta se parempi aika koittaakin. Tosiasia nimittäin on, että ilman ahdistusta ei toipumisessa pääse eteenpäin. Siksi se onkin varmasti tuttu tunne jokaiselle syömishäiriön kanssa kamppailevalle, ja erityisesti nimenomaan siitä toipuneille. Sillä niin masentavalta kuin se kuulostaakin, ei ilman ahdistusta voi parantua syömishäiriöstä. Kuten hoitajani on useasti minulle puhunut, tutussa anoreksiakehässä pyöriminen ei aiheuta ahdistusta, mutta kun sitä kehää lähtee rikkomaan, iskee ahdistus.
Ahdistus onkin siis merkki siitä, että taistelee sairauttaan vastaan. Kun alkaa rikkomaan sairauden tahtoa ja toimimaan sitä vastaan, on sairauden vastaisku syyllisyys, pahat omantunnontuskat ja ahdistus. Ja mitä kovemmin sairauttaan yrittää vastustaa, sitä voimakkaammin se iskee takaisin. Usein olen itse huomannut, että mitä parempi päivä minulla on ollut, sitä voimakkaampi on ahdistus illalla. Ahdistus tulisikin siis nähdä taisteluvoittona, merkkinä siitä, että on toiminut sairauttaan vastaan, että on toiminut oikein.
On kuitenkin inhimillistä ja ymmärrettävää, että kun tämä oikein toimiminen ja sairautta vastaan taistelu aiheuttaa pahaa oloa, tekisi mieli luovuttaa ja antaa periksi. Jos kuitenkin ahdistuksen hetkellä annat ohjat sairaudelle, ahdistus ei poistu mihinkään vaan jää päälle. Sillä nimenomaan sairaushan se on, joka ahdistusta aiheuttaa. Ja ainoa keino päästä eroon siitä syömishäiriön aiheuttamasta, kuten mistä tahansa johtuvasta ahdistuksesta, on päästää irti ahdistuksen aiheuttajasta. Ja valitettavasti matkalla on vain kohdattava se ahdistus.
Vaikka luovuttaa ei kannata, voi joskus pieni armollisuus itseään kohtaan kuitenkin olla paikoillaan. Kun tuntuu oikein pahalta, on hyväksyttävä tunne, ja joskus annettava itselleen anteeksi oma epätäydellisyytensä. Oman epätäydellisyytensä hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista kokonaan. Joskus on vain hyvä todeta: tässä vaiheessa olen nyt, tämän verran pystyn kestämään ahdistusta tällä hetkellä.
Kenellekään teille, rakkat lukijani, en soisi minun kokemaani ahdistusta. Jos ja kun kuitenkin joudut ahdistusta kokemaan, on ehkä lohdullista tietää, että et ole asian kanssa yksin, ahdistus on luonnollista ja ainoa keino päästä eteenpäin ja eroon syömishäiriöstä. Se on merkki taistelusta. Siis täs hurrikaani meres, nostan leuan pystyyn ja kun se lyö, annan toisen posken!
<3: Ida
Mulla on ollu nii monta paniikkikohtausta, että tiedän miten kokonaisvaltaiselta ahdistus voi pahimmillaan tuntua. Se tuntuu niin syvältä suolta sillä hetkellä, että tuntuu, ettei ulospääsyä ole. Aivan kun päätä työnnettäisiin veden alle. Aina ne on kuitenkin mennyt ohi. Tosi surullista kuulla, että sul on ollu erityisesti viime päivinä tosi vaikeeta ja ahdistavaa :( Muista kuitenkin, että kyllä ne taas hepottaa ja tulee parempia päiviä. Etkä ole yksin. Eikä sun todellakaan tarvitse tuntea syyllisyyttä yhtään _mistään_. Loistavaa on, että oot keksiny uusia tapoja purkaa ahdistusta. Ite puran sitä usein lukemalla jotain rentouttavaa kirjaa. Muista, että sä halitset sun tunteita, eikä ne sua. Paaljon voimia ja haleja! Muistahan soittaa jos siltä tuntuu.
VastaaPoista<3<3<3
Kiitos kommentistasi rakas! Se oli tärkeä, nyt tuntuu, että sain Sinulta aitoa vertaistukea, sillä koen, että ymmärrät todella, miten kamalalta ahdistuksen loukku voi todella tuntua. Hienoa, että myös Sinä olet löytänyt oman keinosi purkaa ahdistusta.
PoistaJa oikeassa myös olit (kuten yleensäkin): ahdistus on alkanut helpottaa, ja vaikeita päiviä on seurannut taas hyvät päivät.
Kiitos myös, kun sanoit, etten ole yksin. Se onkin se kaikista tärkein asia, joka auttaa minua jaksamaan. Toivottavasti tiedät ja muistat aina, että mahdollisuus soittaa tai ottaa muuten yhteyttä, kun siltä tuntuu, pätee myös tänne suuntaan! <3
Ahdistus, niin kamala asia ja niin tuttu! Olisipa toipuminen mahdollista ilman tuota pirulaista. Mutta kuten hoitajasikin on sanonut, ahdistuskin on tunne. Kun anoreksia on tappanut ja taannuttanut kyvyn tuntea tunteita, on kamala ahdistus ensimmäinen eloon herääjä sairauden talven jälkeen. Typerältä kun se tuntuukin, ahdistus on hyvä merkki ja kertoo, että ne loputkin tunteet tulevat perässä. Harmi vain, että usein ahdistuksen tunne on todella musertava. Onneksi myös sinä olet ymmärtänyt sen faktan, että ahdistusta ei tarvitse läpikäydä yksin, vaan siihen voi pyytää tukea läheisiltä ihmisiltä. Itsekin pahoina hetkinä turvaan ystäviin tai perheeseen. On todella monia tapoja, joilla ahdistusta voi käsitellä ja olet listannutkin niitä hienosti postauksessasi.
VastaaPoistaKun iso A taas iskee lekalla takaraivoon, huuda, itke, raivoa ja päästä kaikki pihalle, sinä olet selviytyjä! <3
Kiitos taas kovasti kommentistasi ja arvokkaasta vertaistuestasi Nell! En todellakaan haluaisi, että Sinä ihana pieni ihminen joutuisit itseni lisäksi kokemaan ahdistusta, mutta kuten Sinäkin totesit, ei toipuminen ole mahdollista ilman sitä, ja lopulta ahdistus on hyvä merkki. Ihanaa kuitenkin, että Sinullakin on ihmisiä, joihin voit turvautua! Muista, että täällä on myös yksi sellainen, joka mielellään kuuntelee, jos ylimääräiselle korvaparille on käyttöä! Olet tärkeä. <3
PoistaHei Ida,
VastaaPoistaKurja kuulla, että Sinua ovat nyt koetelleet vaikeammat hetket. MUTTA, hienoa, että kirjoitat myös niistä, varsinkin kun niistä kirjoittaminen auttaa Sinua taas eteenpäin ja kirjoitusprosessi toimii täten terapeuttisesti ja voimauttavasti. On myös hyvä, että rehellisesti tuot esiin kaikkia tunteitasi, sillä kaikkihan me tiedämme ettei toipuminen ole helppoa ja pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja kaikki me varmasti käymme läpi paljonkin ahdistusta sairauksiemme eri vaiheissa, ja pystymme näin samaistumaan Sinuun.
Toisaalta itse sairastamiseen liittyy paljon ahdistusta, varsinkin siinä vaiheessa kun tajuaa minkälaisessa häkissä sitä elää. Vaikka sitä muuten ei juuri mitään tuntisikaan. Toisaalta myös toipumiseen liittyy paljon ahdistusta, kun tunteiden kirjo oikeasti alkaa heräämään ja sitä tajuaa mistä kaikesta omien kahleidensa keskellä jää paitsi. Kriittisellä hetkellä, siinä sairastamisen ja toipumisen risteyksessä, onkin kysyttävä itseltään: kumpi ahdistus on pahempi; sairastamisen aiheuttama ahdistus vai toipumisen aiheuttama ahdistus. Veikkaanpa, että sairastamisen aiheuttama ahdistus. Sillä sairastamisen aiheuttama ahdistus on uuvuttavien oireiden kanssa jatkuvasti tappelemisen aiheuttamaa ahdistusta ja sitä ikuiseen häkkiin jäämisen pelon ahdistusta, kun taas toipumisen ahdistus on tuntemattomaan hyppäämisen pelon ja muutoksien aiheuttamaa ahdistusta. Mutta, kuten aiemmin olemme todenneet, tuntemattomaan hyppäämiseen ja niihin pieniin muutoksiin jääkin pian terveellä tavalla koukkuun, ja tuntuu että muutoksia saa ja pitääkin tapahtua, jotta pysyisi selväjärkisenä ja jaksaisi oikeasti elää.
Mutta, tottakai tulee hetkiä ja päiviä jolloin kyseenalaistaa kaiken. Vaan näistäkin hetkistä ja päivistä selviää, kun tosiaan muistaa, että ahdistus on vain päänsisäinen tunne. Vaikkakin todellinen sellainen, niin myös ohimenevä. Toipumisen tie on kiemurainen, mutta ehdottomasti kulkemisen arvoinen. Sillä sairastamisen aiheuttama ahdistus ja häkkiin jääminen on kuin loputonta paikallaan polkemista ja pahaa unta, kun taas toipumisen ahdistus antaa useimmiten sysäyksen eteenpäin, ja uskon että mitä enemmän muutoksia itselleen toipumisen tiellä sallii, sen helpommin siedettäväksi niiden aiheuttama ahdistus ajan myötä tulee.
Kiitos siis, Ida, kun jaat kanssamme myös vaikeita hetkiäsi! Niidenkin kautta kuljet taas askeleen eteenpäin.
Voimarutistus ja paljon aurinkoa alkavaan viikkoon! :)
<3
Kiitos kommentistasi ja viisaista sanoistasi jälleen Andrea! Olen oppinut luottamaan selvästi teihin lukijoihini, ja erityisesti teihin rakkaisiin "vakiokommentoijiini", joihin Sinäkin kuulut, joten siksi uskallan nyt jakaa myös vaikeampia asioita kanssanne.
PoistaEn voi muuta kuin uudelleen ja uudelleen täällä silmät ymmyrkäisinä ja suu auki taas ihmetellä, kuinka niin kovin analyyttisesti ja viisaasti osaat ahdistuksestakin kirjoittaa. Kaikki nimittäin mitä kirjoitat ahdistuksesta sairauden ja toipumisen risteyskohdassa tuntuu niin tutulta. Ja minä olen valintani tehnyt, vaikka, kuten kirjoitat, tulee hetkiä jolloin kyseenalaistaa omat valintansa: minä menen eteenpäin. Jaksathan kannustaa samalla voimalla ja viisaudella myös itseäsi sinne oikean ahdistuksen suuntaan, kohti muutosten tuulia? Olet sisukas ja älykäs nainen, älä Sinäkään anna periksi sairauden peloilla, ethän? Kyllä me molemmat kestämme ne muutosten tuomat ahdistukset, niistä selviämme, olemmehan lopulta Selviytyjiä. Tsemppiä ja voimarutistus takaisinpäin! <3
Hei Ida!
VastaaPoistaKiitos kun uskalsit rohkeasti kertoa omasta ahdistuksestasi meille lukijoille! Toipuminen ei todellakaan ole pelkillä ruusuilla tanssimista, vaan siihen sisältyy erittäin paljon eriasteista ahdistusta! Minusta on todella hienoa että kykenet päästämään ahdistuksesi ulos etkä pado sitä sisällesi! Se on ehdottomasti toipumisen edellytys!
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kun itse aloin uskaltaa toipua, yksi edellytys sille on ollut juuri se, että aloin PUHUA olostani sen sijaan että purin sen syömättömyyteen. Jos juuri kyseisellä hetkellä ei ole ketään kenen kanssa puhua osaan tänä päivän olla ahdistukseni kanssa kunnes pääsen siitä puhumaan. Koska tiedän, että se tunne menee jossain vaiheessa ohi ja on osa prosessia, niin pahalta kuin se sillä hetkellä tuntuukin. Näitä hetkiä on yhä harvemmin, mutta on kumminkin. Pääasia on, että ei anna sille yliotetta niin, että se jää päälle. Kuten kirjoiti, ahdistus on merkki taistelusta, ja se taistelu on voitettavissa!
Lämmin halaus sinulle <3
Hei! Ja kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentistasi!
PoistaUpeaa lukea, että olet oppinut puhumaan tunteistasi, myös niistä vaikeista, ja nykyään tarvittaessa jopa siirtämään asian käsittelyä. Se on varmasti ollut aivan ratkaiseva muutos toipumistasi ajatellen. Saman muutoksen olen huomannut viime aikoina pikkuhiljaa myös itsessäni. Olen avautunut, ja pystyn hoitohenkilökunnalle ja perheelleni avautumaan tunteistani ja ajatuksistani yhä paremmin ja paremmin. Todella toivon, että tämä muutos johtaa taistelussani yhtä hyvään lopputulokseen kuin sinulla!
Haleja <3
Toivottavasti ahdistusmöykky katoaa<3 niin niillä on tapana tehdä, kun kiinnittää huomion johonkin aivan muuhun.
VastaaPoistaKiitos tuesta! <3 Ahdistus alkaa onneksi olla jo takanapäin. Parhaiten minulla yleensä auttaakin aika, vaikka toki olen löytänyt myös muita keinoja ahdistuksen lieventämiseen, ja yksi niistä on juuri tuo mainitsemasi huomion kiinnittäminen johonkin toiseen asiaan... Hyvää päivänjatkoa! :)
Poista