Elämän puu

Viime viikon hoitajatapaamisessani hoitajani ehdotti uudenlaista harjoitusta, nimittäin "elämän puun" tekemistä kanssani. Seuraavassa kerron hieman lisää tästä tehtävästä, sillä uskon, että sen tekemisestä voisi hyötyä moni teistä lukijoistanikin. Opettihan se minullekin monia asioita, joihin siis palaan hieman myöhemmin tekstissäni.

Mikä on sitten tuo "elämän puu"? Ideana on yksinkertaisesti käydä läpi elämänkaarta lapsuudesta tähän päivään asti. Aloitimme varhaisimmasta lapsuusmuistostani, joka minulla liittyi Montessori-kouluun, ja kävimme yhdessä läpi muistojani ja tapahtumiani elämäni varrelta. Samalla hoitajani kirjasi näitä asioita paperille alhaalta ylöspäin. Lopuksi tarkastelimme "elämän puutani" yhdessä ja kävimme läpi tuntemuksiani, jota sen tekemiseen liittyi. Kerroin ensin oman näkökulmani siitä, millaiselta lapsuutta ja nuoruutta olen elänyt ja tämän jälkeen hoitajani kertoi ulkopuolisen näkökulman siitä, millaiselta historiani näyttää ulkopuolisen silmin. Tämän jälkeen valitsin vielä minulle jo aikaisemmilla kerroilla tutuksi tulleista kuvakorteista kuvan, joka kuvasi tunnelmiani ja ajatuksiani parhaiten harjoituksen jälkeen. Palaan valitsemaani kuvaan tuonnempana.

Hoitajani mukaan tällainen harjoitus voi olla hyödyllinen syömishäiriöstä toipumisen tukeana, sillä sen tarkoituksena on aktivoida uusia ratoja aivoissa. Olen kuullut ennnenkin puhuttavan siitä, kuinka pitkään sairastaneilla ajatukset alkavat ikään kuin kulkea tuttuja sairaita ratoja. Tällöin sairaus ikään kuin "ruokkii" itse itseään ja ulospääsyä tilanteesta saattaa olla vaikea nähdä. Mielestäni menneisyyden tutkiminen voikin olla hyödyllistä myös sen vuoksi, että se voi auttaa löytämään menneestä ikään kuin uusia vanhoja ratkaisumalleja nykyiseen tilanteeseen. Vaikeita tilanteita, joista ulospääsy voi hetkellisesti näyttää jopa mahdottamalta, kohtaa varmasti jokainen elämässään, syömishäiriötä tai ei, ja on välillä hyvä pohtia, miten vastaavista tilanteista on ennen selvinnyt. Jokainen voi hyötyä harjoituksen tekemisestä myös ennen kaikkea sen vuoksi, että sen avulla voi tutustua omaan historiaansa ja sitä kautta oppia arvostamaan omaa elämäänsä ja itseään.

Mikä sitten oli oma kokemukseni, eli miltä harjoituksen tekeminen tuntui? Rehellisesti voin todeta, että vaikka elämänkaareni ei ole vielä ollut kovin pitkä, tuntui tekeminen aluksi raskaalta. Olihan yhtäkkiä vaikea muistaa asioita, eikä kaikkiin kokemuksiin palaaminen tuntunut miellyttävältä. Ylättävän helposti aloin kuitenkin alkuvaikeuksien jälkeen musitaa asoita myös varhaisesta lapsuudestani, vaikka kronologisessa järjestyksessä pysyminen tuotti omat haasteeni. Minulla on monia mukavia muistoja lapsuudestani ja nuoruudestani, jotka saivat minut hymyilemään. Päällimmäiseksi tunnelmaksi harjoituksesta jäikin hyvä olo. Erityisen hyvältä harjoitus tuntui ehkä siksi, että tunsin, että elämäni on ollut tärkeä. Ehdottamalla harjoitusta hoitaja osoitti minulle, että elämäni kiinnostaa häntä. Harjoitusta tehdessä taas huomasin alkavani arvostaa yhä enemmän omaa elämääni, ja sain huomata kuinka monelle ihmiselle olen ollut tärkeä.

Tutkiessamme "elämän puutani" hoitajan kanssa harjoituksen jälkeen opin vielä monia muitakin tärkeitä asioita tämän kaikkein tärkeimmän opetuksen lisäksi. Kun hoitajani kysyi, millainen lapsuus minulla on puuni mukaan hänen mielestään ollut, sain jälleen huomata olevani niin onnellinen, että olen saanut etuoikeuden nauttia hyvästä ja turvallisesta lapsuudesta. Toki tehtävän avulla erottuivat myös selkeämmin minulle kolme yksinjäämisen tai syrjityksi tulemisen kokemusta, joista ensimmäinen ajoittui koulukiusaamiseen ala-asteikäisenä, mutta ehkä näidenkin tiedostaminen auttaa minua eteenpäin itseni ymmärtämisessä ja sitä kautta syömishäiriöstä eroon pääsemisessä ja itseni arvostamisen opettelussa.

Hoitajani nosti esille myös sen seikan, että en ole saanut elää pelkästään hyvää lapsuutta, vaan olen ollut selvästi myös jollakin  tavalla erityinen. Vanhempani ovat laittaneet minua erilaisiin kouluihin ja ohjanneet pienestä pitäen erilaisiin harrastuksiin. Näiden myötä olen saanut harjoitella erilaisia sosiaalisia tilanteita, jotka ehkä nyt kantavat hedelmää. Olenhan tapaamisessamme hoitajani kanssa viime aikoina saanut onnekseni todeta, kuinka sairaudestani huolimatta olen onnistunut laajentamaan sosiaalista elämänpiiriäni ja tullut avoimemmaksi uusia asioita ja mutia ihmisiä kohtaan. Tämä kertoo mielestäni myös toipumiseni edistymisestä, sillä usein syömishiriötä sairastava sulkeutuu vain yhä enemmän itseensä ja syömishäiriön luoman kuorensa alle ja eristäytyy muista ihmisistä.

Hoitajani toi myös esille sen, että lapsuuteni on ollut melko perhekeskeistä, ja olen saanut viettää paljon tärkeää aikaa vanhempieni ja isovanhempieni kanssa, mikä pitää täysin paikkaansa. "Elämän puun" rakentaminen osoittikin minulle jälleen arvojärjestykseni elämässäni: perhe on minulle aina kaikki kaikessa, sekä sen, että perheelleni minä olen ja olen aina ollut kaikki kaikessa. Ja tämän perheeni välisen rakkauden uskon olevan jopa sairautta vahvempi.

"Elämän puustani" nosti hoitajani esiin perheeni lisäksi myös yhden toisen tärkeän ihmissuuhteen. Nimittäin suhteeni parhaaseen ystävääni. Pohdimme yhdessä sitä, kuinka yhteinen historia ja yhdessä kuljettu matka on niin arvokasta, että sitä ei voi rahalla mitata. Minulla on ollut sama "bestis" ala-asteen ensimmäiseltä luokalta lähtien, ja tätä suhdetta väliaikiset erot ja elämän tuomat vaikeudet ovat ehkä hetkellisten etääntymisien jälkeen vain vahvistuneet. Sanoin ei ikinä täysin voi korvata yhdessä aidosti koettuja muistoja, ja tärkeää toipumiseni kannalta on minulle myös, että minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka ovat tunteneet aidon Idan ennen sairastumista.

Ystäväni lisäksi nostin kuitenkin toiseksi vähintään yhtä, jollei ehkä kaikista tärkeimmäksi, vastaavaksi suhteeksi, johon liittyy yhteinen pitkä historia, suhteeni rakkaan siskoni kanssa. Monet parhaat muistoni lapsuudestani liittyvät yhteisiin leikkeihimme. Olemme aina kantaneet huolta toisistamme ja pitäneet toistemme puoliamme. Eikä tämä rajoitu varmasti vain lapsuuteemme. Sillä tämä side voi nyt hyvin, ehkä vahvempana kuin koskaan, ja vahvistuu vain päivä päivältä.

Tapaamisemme lopuksi valitsinkin tunnelmiani ja ajatuksiani heijastavaksi kuvaksi sellaisen, jossa isompi ja pienempi henkilö pitävät toisiaan käsikädestä. "Elämän puuni" oli jälleen yksi osoitus siitä, että minulla on ja on ollut ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kulkea yhdessä elämää ja jakaa siihen kuuluvia kokemuksia toisiamme tukien ja arvostaen. Minusta on pidetty huolta. Vaikka välillä on siltä tuntunut, en ole koskaan ollut yksin. Ja se on minulle korvaamattoman arvokas voimavara elämässä, ja auttaa varmasti myös taistelussani syömishäiriöpeikkoa vastaan.

Lisäksi "puustani" minulle jäi päällimmäisenä mieleen, että elämääni on kuulunut monenlaisia erilaisia vaiheita. Minulla on elämäni aarrearkussa monenlaisia arvokkaita musitoja ja opettavaisia kokemuksia. Elämäni ei ole aina ollut eikä sen pidä aina olla pelkkää syömishäiriötä. Olen selvinnyt elämästä ennenkin ilman syömishäiriömörköä olkapäälläni, joten miksi en selviäisi tulevaisuudessakin?

<3: Ida