Voittajan on helppo hymyillä

Viime viikolla koin suurimman haasteeni pitkään aikaan. Olin valmistautunut haasteeseeni huolella. Olin tehnyt tarvittavat etukäteisvalmistelut, ja huolehtinut, että kaikki tarvittavat välineet olivat valmiina koitostani varten. Tiesin valmistautumisen olevan tärkeä osa suoritusta, enkä halunnut minkään menevän pieleen.

Hain tukea ja tsemppausta suoritukseeni minulle läheisiltä ihmisiltä, sekä isältäni että siskoltani. Heidän uskonsa minuun ja onnistumiseeni auttoi minua itseänikin uskomaan siihen. Saamani tuen vuoksi ja jaettuani yritykseni läheisteni kanssa tunsin myös olevani vastuussa suorituksestani itseni lisäksi myös muille. Se lisäsi haluani onnistua. Tunnollisen luonteeni vuoksi halusin olla minulle luodun luottamuksenosoituksen arvoinen. En halunnut tuottaa heille pettymystä.

Saamastani tuesta ja kannustuksesta huolimatta suurimman työni olin kuitenkin tehnyt pääni sisällä. Olin henkisesti psyykannut itseän, yrittänyt valaa itseeni ja omaan tekemiseeni uskoa muistellen jo saavuttamiani erävoittoja.  Toisaalta taas olin varautunut myös mahdollisiin negatiivisiin vaikutuksiin ja seurauksiin. Mikä tärkeintä, olin kuitenkin varma omasta motivaatiostani: halusin onnistua. Siitä ei ollut epäilystäkään. Ja tahdon voimalla olin päättänyt saavuttaa päämääräni, vaati se sitten mitä hyvänsä.

Vaikka motivaationi siis oli kunnossa, hiipi mieleeni silloin tällöin myös huoli. Pelkäsin tuottavani lähimmilleni, mutta ennen kaikkea itselleni hirvittävän pettymyksen, jos epäonnistuisin. Toisaalta myös onnistuminen pelotti minua, sillä se tarkoittaisi samalla myös uudenlaiseen ajattelutapaan sopeutumista, tapaan, joka edellyttäisi minulta entistä suurempaa vastuunottamista ja riskinsietokykyä.

Myös mennyt epäonnistuminen palasi mieleeni. Sen muisteleminen sai minut jopa pakokauhun valtaan, enhän ollut onnistunut ennenkään, mikä nyt olisi toisin? Se yritti musertaa itseluottamukseni, mutta tällä kertaa olin päättänyt olla antamatta periksi. Yritin vakuutella itseäni siitä, että se, että epäonnistuu kerran, ei tarkoita sitä, että tulisi epäonnistua aina. Päätin keskittyä nykyhetkeen ja tekemään siinä parhaani. Minä nousisin vielä, ja kerran kaatuneena se tuntuisi entistä paremmalta.

Suorituksen hetkellä olin kuitenkin yhä jännittynyt. Ensimmäiset askeleet tuntuivat kaikista raskaimmilta. Ne olivat haparoivia ja epävarmoja. Jouduin taistelemaan ja pistämään itseni äärirajoille. Epätoivo yritti vallata minut, mutta työnsin sen pois mielestäni. Tiesin, että perääntyminen ei ollut enää vaihtoehto. Tiesin nimittäin, että pakeneminen ei ollut mikään ratkaisu. Vain teoilla olisi enää merkitystä tässä taistelussa. Ja minä, ja vain minä, voisin nyt ottaa vastuun omasta voitostani, ei kukaan muu. Minun oli yksin käytävä tämä matka.

Oikeastaan lakkasin ajattelemasta mitään, keskityin vain ja ainoastaan suoritukseen, enkä enää suostunut kyseenalaistamaan onnistumistani tai neuvottelemaan itseni kanssa mistään vaihtoehdoista. Ja minähän olin päättänyt mennä läpi vaikkapa harmaan kiveen. Kuvittelin mielessäni vanhemmiltani ja siskoltani saaman tuen, ja se auttoi minua alkuvaikeuksien yli. Lisäksi kuvittelin jo mielessäni sen onnistumisen tunteen, jonka saavuttaisin selvittyäni tehtävästäni voittajana.

Ja onneksi en antanut ensimmäisten vaikeuksien tuhota minua ja mahdollisuuksiani onnistua, sillä ensimmäiset askeleet otettuani huomasin, että oloni alkoi tuntua yhä kevyemmältä ja kevyemmältä. Tiesin toimivani oikein. Edetessäni oloni muuttui yhä varmemmaksi ja varmemmaksi. Puolivälissä koitostani näin jo edessäni häämöttävän maalin. Siinä se oli, ihan käteni ulottuvilla. Viimemetreillä minut valtasi sanoin kuvaamaton onnistumisen tunne.

Onnistumisen tunne yritti pian vaihtua syyllisyydeksi, jonka kuitenkin sysäsin mielestäni järkeistämällä ajatuksiani. Ja pikkuhiljaa mieleni valtasikin varovainen ylpeys itsestäni. Olin selviytynyt haasteesta, olin onnistunut lunastamaan lupaukseni ja ottamaan vastaan vastuun, joka minulle oli annettu.

Pian mielessäni alkoivatkin siintää jo tulevat entistä suuremmat suoritukset ja haasteet, jotka ottaisin vastaan nyt entistä vahvempana ja varmempana. Hetken aikaa tunsin, että pystyisin mihin vain. Tiesin, että tämä suoritus ei olisi minulle vielä riittävästi, vaan halusin pyrkiä entistä parempiin suorituksiin.

Vaikka tulevat haasteet pyörivätkin jo mielessä, sillä hetkellä halusin kuitenkin vain hetken nauttia olostani. Olinhan pystynyt tekemään jotain, mihin en olisi vielä hetki sitten voinut kuvitella ikinä kykeneväni. Olin voittanut ainakin tämän erän. Olin syönyt ensimmäisen yksin suoritettavan ja omalla vastuulla olevan ateriani vuosiin. Olin todellinen voittaja.

<3: Ida