Näin puran paineita treeneissä!

Keho ja mieli ovat kulkeneet mulla aina vahvasti käsikädessä. Jo pienenä mummi väitti mun reagoivan ikävään tai jännitykseen kuumeella tai kipuilulla. En siitä tiedä, mutta huomaan, että keho oireilee, monesti mieli ahdistuu, tai toisinpäin. Ehkäpä siksi aloin turruttamaan kehoni signaaleja, kun mieli voi pahoin? Nyt olen löytänyt sen, kuinka kun mieli on ahdistunut stressistä, hyvä olo kehossa auttaa myös mieltä. Mutta miten se muka toimii? Tässä mun kokemus!

Sali on mulle hyvänolonpaikka, enkä sinne halua sitä pahaa oloa viedä. En mene salille vihaa puhkuen, pahalla tuulella tai äärimmäisen väsyneenä.  Kun muistelen, niin noita kiukkuhetkiä on viime aikoina kaiken kaikkiaankin ollut kovin vähän. Mutta kun paha mieli on tullut, olen antanut sen tulla, ehkä tirauttanut muutaman kyyneleen, ehkä kiroillut kerran itsekseni, usein kertonut ystävälle/siskolle/isälle, mikä harmittaa, ja päässyt siitä yli.

Stressiä sen sijaan minulla on ollut, ja tulee varmasti aina olemaan, niin hyvin tunnen itseni. Stressaantuneena ensin valpastun. Sitten kaikki pienetkin asiat alkavat mietityttää, että muistinhan varmasti antaa ne laput vanhempainillasta ja sulkea kotona ikkunan. Kun tästä mennään pidemmälle, alkaa asiat, vähän sentään isommat ehkä, huolestuttamaan ja lopulta kiukuttamaan. Sitten jumiudun. Päähän saattaa jäädä pyörimään joku ratkaisematon asia tai joku keskustelu, todellinen tai sitten vasta mun päässä oleva.  Alkaa ärsyttää, vihastuttaa, ja lopulta väsyn. Onneksi mä olen viime aikoina useimmiten saanut sen katkaistua ennen sitä.

Kun esimerkiksi työasiat pyörivät mielessä, menen salille, ja saan nollattua muun. Ensin vaikkapa juoksumatolla kaikki ne ajatukset kiihdyttävät mukanani vauhtiaan, pyörivät, ja lopulta on vain se juoksu tai liike. Alkulämpät on tehty, keholle ja mielelle, ja saan breikin, ja vaan treenaan. Kun tulen kotiin, ei koko keho ole enää jännityksestä piukeana ja mieli valppaana ja huolestuneena joka suuntaan. Fyysinen rasitus on auttanut niin kehoa kuin mieltä. En tarkoita nyt sitä sairasta ajattelutapaa, että vasta kun on liikkunut on lupa maata sohvalla, vaan juurikin sitä, että kun keho on rento, myös mieli rauhoittuu.

Rauhoittumisen jälkeen niitä stressinaiheita voi katsoa puhtaalta pöydältä, ja jos oikeasti on liikaa tehtävää tai vaikeasti ratkaistavia asioita, voi niitä katsoa vähän uudestaan, ja ratkaisu löytyy ainakin helpommin kuin siinä kehässä. Olennaiseen voi keskittää energiansa, kun ihan kaikki asiat eivät huolestuta ja murehdituta yhtä aikaa. Ajatukset treeneissä jäsentyy vähän kuin ne olisi kirjoittanut paperille ja viivannut sitten yli niitä jotka taitaa olla vähä tarpeettomia stressinaiheita.

Olo hyvän treenin jälkeen on parhaimmillaan todella raukea, ja hetken päästä energinen, aktiivinen ja toiveikas.  Olo on luova; keksin ratkaisuja, ideoin, unelmoin. Muistan vain kaksi kertaa, jolloin treenin jälkeen mulla olis ollut huonompi olo kuin sinne lähtiessä. Ekan kerran kun toisen treenaajan paino kolahti mun päähän ja toisen kerran, kun pomo keskeytti mun treenit työasioilla. Mutta no, kummastakaan en varsinaisesti voi omaa treeniäni syyttää ;)

Toinen ihan paras rentoutumiskeino mulle on romaanien lukeminen sohvalla pötkötellen. Parasta on näiden yhdistelmä: ensin treeni, jossa kehon saa raukeaksi ja rennoksi, jolloin pötköttely tuntuu ihanalta. Mielikin on rauhoittunut treeneissä niin, että kirjan maailmaan pystyy uppoutumaan ihan täysin, eikä mitkään mieltä painavat ajatukset tule häiritsemään. Mun arki-iltojeni paras flow <3

Miten Sinä rentoudut parhaiten?

<3: Ida, hikisenä sohvalta ;)

Ps. Bloggerin lukijat ja kaikki muut: käykäähän tykkäämässä Silta yli virran blogista facebookissa, niin näette uusimmat postaukset halutessanne myös sitä kautta! :)