Uhrista tekijäksi käytännössä

Koska anoreksia on ensisijaisesti psyykkinen sairaus, liittyy siihen paljon sairaita ajatuksia, jotka voivat olla käskeviä, syytteleviä tai jopa haukkuvia. Näiden tavoitteena on saada sairas toimimaan sairautta palvelevalla tavalla.

Myös minua nämä sairaat ajatukset piinaavat valitettavasti yhä. Koska en näiden ajatusten syntymiselle mielessäni voi mitään, olen päättänyt muuttaa, ja muuttanutkin, suhtautumistani niihin "uhrista tekijäksi" -periaatettani noudattaen. Seuraavassa kerron hieman, miten ennen toimin sairaan ajatuksen tullessa mieleeni, ja miten tämä on nyt uuden periaattteeni myötä muuttunut.

Lyhyesti sanottuna, aikoinani, ollessani kaikkein syvimmällä anoreksiakuilussa, kun sairas ajatus tuli, tein juuri niin kuin se käski. Elin siis anoreksian sätkynukkena ja toteutin sen käskyjä niitä kyseenalaistamatta. Aluksi en edes erottanut ajatuksiani sairaiksi, vaan pidin niitä ominani. Sain onnistumisen kokemuksia siitä, kun sairaus sai taas yhden naulan arkkuuni ja se riemuitsi sisälläni. Tällöin elin jonkinlaista "kuherruskuukautta" sairauteni kanssa.

Myöhemmin tämä sairauden sätkynukkena oleminen alkoi kuitenkin kyllästyttää, enkä enää kokenut sitä samaa euforiaa ja alkuhuumaa, mitä alkuaikoina. Halusin alkaa vastustaa sairautta. Mutta voi kuinka vaikealta sen tuntuikaan. Lukuisista lupauksista ja päätöksistäni huolimatta sairaus oli niin vahva, että kerta toisensa jälkeen annoin periksi, tein niin kuin sairaus käski. Usko meinasi tässä taistelussa loppua. Yksinkertaisesti pelkäsin sairauttani niin paljon, että muutuin aivan pieneksi sen edessä, enkä uskaltanut toimia sitä vastaan. Tämä ajoi minut yhä uudestaan ja uudestaan taipumaan sairauden tahdon alle, mikä johti siihen, että huomasin kerta toisensa jälkeen olevani pohjalla.

Viimeisimmästä kuopastani noustua alkoi jokin pääni sisällä kuitenkin muuttua. En enää suostunut uskomaan omaan heikkouteeni, kuten ennen. Aloin kyseenalaistaa sairauden mahtia. Ja pikkuhiljaa, vahvistuessani myös terve puoli alkoi vahvistua, ja itseluottamukseni kasvoi pienten voittojen kautta. Ja sitä kautta alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän onnistumisen kokemuksia, jotka ruokkivat edelleen onnistumisia. Minussa heräsi toivo: ehkä minusta löytyykin se voima, jolla sairaus taltutetaan, ehkä olenkin tarpeeksi vahva.

Viime aikoina tämän toivon heräämisen myötä olen alkanut tietoisesti vastustaa sairaita ajatuksia yhä vahvemmmin ja ottanut järeämmät aseet käyttöön, ja uuden tätä periaatettani mukailevan suhtautumistavan. Seuraavassa kerron, miten minä pyrin nykyään toimimaan sairaan ajatuksen putkahtaessa päähäni. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta pyrin ainakin toimimaan näin, koska olen vakuuttunut siitä, että se ainakin omalla kohdallani on se keino, jonka avulla lopulta sairaat ajatukset sammuvat päässäni, ja olen niistä joskus vielä vapaa.

Kun sairas ajatus siis putkahtaa mieleeni, liittyy se sitten pakkoliikkumiseen, ruoan piilottamiseen tai jättämiseen tai muuhun, sanon itselleni: tuo on sairas ajatus. Toisin sanoen tietoisesti erottelen sairaat ja terveet ajatukset. Erotan itsestäni siis sen, mikä kuuluu sairauteen, ja mikä on omaani, minua itseäni. Ja ne eivät ole sama asia.

Seuraavaksi päätän, etten suostu toimimaan sairauden käskemällä tavalla, vaan pyrin kuuntelemaan omaa itseäni. Tätä kautta pyrin keksimään sairaalle ajatukselle terveen vaihtoehdon. Esimerkiksi sairauden yrittäessä pakottaa minua liikkumaan, menen esimerkiksi lukemaan kirjaa tai soittamaan kitaraa.

Usein pyrin tässä korvaavassa toiminnassani toimimaan juuri päinvastoin, kuin sairaus minua käskee. Toisin sanoen tietoisesti uhmaan sen tahtoa. Paitsi että tämä taktiikka estää minua sillä hetkellä tekemästä itselleni pahaa ja toimimasta sairaalla tavalla, joka kerta sairautta vastustaessani, terve puoli vahvistuu minussa, kun toimin sen mukaan.

Tästä sairauden vastustamisesta olen saanut valtavasti onnistumisen kokemuksia, jotka ovat lisänneet uskoani itseeni ja siihen, että pystyn myös vastaisuudessa toimimaan sairauttani vastaan. En saa enää tyydytystä sairauden mukaan toimimisesta, mutta siitä, että kykenen vastustamaan sairauttani, minulle tulee voittaja olo.

Näin pikkuhiljaa ovat anorektiset ajatukseni hiljentyneet, ja tiedä, että minun ei enää ole aina pakko toimia niiden mukaan, jolloin psyykeeni on vahvistunut. Ja vaikka joskus sairaus saisikin minusta vallan, en ainakaan suostu antamaan periksi ilman taistelua.

Käsittääkseni tämän, että pystyn näin toimimisen ja ennen kaikkea siinä onnistumisen nimenomaan on mahdollistanut asennemuutos, joka on tapahtunut pääni sisällä, kahdestakin näkökulmasta. Ensinnäkin periksi antaminen ei ole mielestäni enää sitä, ettei "pystyisi" noudattamaan sairauden käskyjä, mikä on minulle helppo vaihtoehto, vaan sitä, ettei yritäkään vastustaa niitä. Toiseksi nimenomaan sairaiden ajatuksien vastustamisessa onnistuminen nimenomaan kielii kasvaneesta itseluottamuksestani ja siitä, etten suostu enää tyytymään tähän helpompaan vaihtoehtoon.

Tavoitteenani on, että tulevaisuudessa tästä terveellä tavalla toimisesta tulisi luonnollista, eikä se vaatisi minulta enää niin kovin paljoa ponnisteluja ja taistelemista. Varmasti pitkän aikaa mieleeni tulee vielä sairaita ajatuksia, mutta toivon, että vähän ajan kuluttua minun ei tarvitsisi enää reagoida niihin, vaan ne olisivat vain päässäni ohiviliseviä ajatuksia. Ja lopulta nuo äänet pääni sisällä hiljenisisvät niin paljon, että niitä ei enää kuuluisi.

Tässä oli siis yksi esimerkki siitä, kuinka "uhrista tekijäksi" -periaatteni on muuttanut ajattelutapaani, suhtautumistani sairauteeni ja näkynyt nimenomaan ihan siinä käytännössä, koska kuten olen todennut, teot ovat ne, jotka ratkaisevat. Tiedostan kuitenkin erittäin hyvin, että tällainen toimintatapa ei ole helppo, eikä onnistu läheskään aina, ei minunkaan kohdallani. Siksi ajattelinkin erillisessä tekstissä vielä käsitellä niitä tapoja, jotka minulla ovat auttaneet sairaiden ajatusten vastaan toimimisessa ja tämän periaatteen onnistumisessa, ja ehkäpä vähän sitäkin, mitä tästä on seurannut, miten se on vaikuttanut psyykeeseeni, mikäli vain olettte kiinnostuneita näistä lukemaan. Siihen asti kehotan Sinua: älä luovuta, vaikka et heti onnistuisikaan, sillä olet itse oman elämäsi sankari, oman elämäsi rakentaja.

<3: Ida