Riitelymme ja toistemme loukkaaminen sanallisesti tuntui minusta, rauhaa ja sopua rakastavasta ja vaalivasta ihmisestä, todella pahalta, ja ensin olisinkin halunnut pyyhkiä riidat kokonaan pois pilaamasta yhteistä aikaamme, ja pelkäsin sen jopa tekevän hallaa sisaruussuhteellemme. Tilanteen kuitenkin hieman rauhoituttua ja asiaa uudemman kerran pohdittuani kuitenkin tajusin, että myös riitely silloin tällöin on hyväksi. Sillä onnekseni huomasin, että paitsi että riitely puhdistaa niin sanotusti ilmaa, kertoo jopa tämä riitelymme tärkeää sanomaansa myös minun edistymisestäni syömishäiriön suhteen. Seuraavassa avaan hieman lisää tätä ajatustani.
Ensinnäkin, mikä tärkeintä, riitelymme kertoo nimittäin siitä, että minullekin uskalletaan jo näyttää kaikki tunteet. Muistan nimittäin, kuinka ollessani kaikkein heikoimmillani minä olin oikeastaan ainoa perheestäni, jolla oli ikään kuin oikeus näyttää tunteensa. Tuolloin lähimmäiseni joutuivat olemaan koko ajan varpaillaan seurassani pitääkseen minut edes jotenkin hyväntuulisena.
Tämä yritys pitää minut kasassa tarkoitti myös sitä, että vaikeita asioita, jotka olisivat mahdollisesti johtaneet ristiriitatilantesiin, ei uskallettu tuoda esiin. Sisareni on kuvannut asiaa niin, että ei halunnut ikään kuin lyödä heikompaansa. Riitamme eivät siis olisi olleet reiluja, sillä emme olisi olleet siinä tasavertaisia. Ehkä tulevan ammattini puolesta näen asian vähän samalla tavalla kuin eihän aikuinenkaan koskaan ole tasapuolinen riitelykumppani lapsen kanssa.
Jo jonkin aikaa äitini on kuitenkin tuonut esille sitä, kuinka hän nyt uskaltaa minulle jo kaikki tunteensa näyttää ja puhua hankalistakin aiheista. Ja vihdoin tämä asia näyttää nyt siis korjaantuneen myös siskoni ja minun välillä. Enää minua ei siis tarvitse suojella sen pelossa, että särkyisin, menisin rikki tai vajoaisin entistä syvemmälle sairauteni syövereihin. Olen siis jo vahvistunut ainakin lähes samalle tasolle kuin muut perheenjäseneni siten, että minun kykyyni puolustaa itseäni ja seisoa omilla jaloillani luotetaan niin paljon, että kanssani pystytään myös riitelemään oikeasti, siten että olemme tässä tasapuolisia osapuolia. Ja minä pidän sitä kunnianosoituksena.
Ja kyllähän minä tosiaan uskallankin puolustaa itseäni. Voin nimittäin vakuuttaa, että tuona viikonloppuna riidellessäni siskoni kanssa annoin kyllä hänelle ihan täydellä mitalla takaisin jokaisen hänen ilkeilynsä. Tämä puolestaan, että uskallan sanoa vastaan ja kertoa, kun loukkaannun, on mielestäni jälleen yksi osoitus siitä, kuinka olen oppinut kunniottamaan ja arvostamaan itseäni yhä enemmän ja enemmän. Anoreksiaan liittyy nimittäin usein omanarvontunteen aleneminen, heikko itsetunto ja ajatus siitä, että on ansainnut kärsimyksensä ja huonon olon. Enää minä en kuitenkaan, kuten ehkä jossakin sairauteni vaiheessa, suostu alistumaan huonoon kohteluun, vaan ajattelen sen olevan väärin, ja uskallan sanoa sen myös ääneen.
Se taas, että aidosti loukkaannun toisen ilkeistä sanoista kielii puolestaan siitä, että aidot tunteeni ovat palanneet. Loukkaukset koskettavat, satuttavat minua. Anoreksia sairaudessaan kun taas tekee sairastavasta pahimmillaan tunteettoman, jopa kylmän, ja rakentaa syömishäiriöstä kärsivän ympärille tunteettoman panssarikuoren, kuten se teki aikoinaan myös minulle. Nyt tämä panssarikuoreni on alkanut murtua, mikä tuo pintaan erilaisia niin negatiivisia kuin positiivisiakin tunteita ja reaktioita.
Siskoni ilkeistäkin sanoista huolimatta kaikkein eniten riitelyssämme minua satutti kuitenkin se, kuinka huomasin loukanneeni minulle maailman rakkainta ihmistä. Niin monet kerrat tuonkin viikonlopun aikana kaduin pahoja sanojani heti ne suustani ulos päästettyäni ja toivoin, että se peruutusnappi olisi ollut käytettävissäni. Tämä kertoo paitsi siitä, että tunteeni ovat palanneet, myös siitä, että se aidosti muista välittävä, empaattinen Ida alkaa työntyä tuon sairauden panssarikuoren alta esiin. Sillä sellainen minä oikeasti olen, olen aina ollut: heikompien puolustaja, siskoni etusijalle asettava, lähimmäisiään yli itseään rakastava ja toisille aidosti vain hyvää tahtova.
Sairaus kuitenkin on ajoittain peittänyt minusta tämän puolen alleen, kun ajatuksiini ei ole mahtunut muuta kuin sairaus ja siihen liittyvä oma paha oloni. Olen ollut ikään kuin niin syvällä sairauden suossa, etten ole nähnyt mitään sen ulkopuolista. Kaikkien sairastavien lähimmäisille haluankin lohdutuksena muistuttaa, että todellisuudessa sairastavan empatiakyky ei ole kadonnut mihinkään, vaikka siltä hetkittäin saattaisikin näyttää. Tämä ei ole sairastava omaa syytä, sairauden paha olo ja ahdistus on vain jäädyttänyt ihmisen aivan kuin muumien mörkö: tappanut kukat ja peittänyt maan horrokseen väliaikaisesti, kunnes taas kevät saapuu ja herättää horroksen alla olevat kukat uudelleen eloon, kuten minulle on vihdoin käymässä.
Paitsi minun edistymisestäni, riitelymme kertoo käsittääkseni myös laajemmin perhesuhteidemme ja perheyhteisömme kehittymisestä. Riitamme saivat alkunsa nimittäin pääosin vaikeiden tunteiden näyttämisestä, ahdistavien ajatusten julkituomisesta ja hankalista asioista puhumisesta. Tämä vaikeista asioista puhuminen ja niihin liittyvien tunteiden näyttäminen ei mielestäni olekaan vain palannut entiselle tasolleen ennen sairauttani, vaan niin minä kuin muutkin perheenjäseneni olemme oppineet tältä osin tältä raskaalta matkaltamme paljon. Enää meillä ei yritetä todellakaan lakaista likapyykkiä maton alle tai hymyillä, kun tuntuu pahalta. Asiat ja tunteet tuodaan esiin sellaisena kuin ne ovat, ja ne käsitellään yhdessä. Ja tämä jos mikä puhdistaa todella ilmaa, vaikka aiheuttaakin samalla myös näitä riitatilanteita. Tämä opetus vaikeuksien käsittelystä ja näyttämisestä onkin niin tärkeä, että uskon sen paitsi lähentäneen perhettämme myös kannattelevan meistä jokaista yhdessä ja erikseen myös tulevissa elämän karikoissa.
Loppuun haluaisin vielä korostaan, että olemme siskoni kanssa toisillemme aina olleet, ja olemme yhä edellleen, tärkeintä maailmassa, emmekä koskaan haluaisi toisillemme oikeasti mitään pahaa. Ajoittainen nahistelu ja kinastelu kuitenkin kuuluvat sisaruuteen ja on ymmärrettävää, että tilanteeni herättää meissä molemmissa vaikeitakin tunteita, kuten turhautumista. Nämä asiat halki riideltyämme voimmekin keskittyä täysin rinnoin taas toistemme tukemiseen, kuten olemme aina tehneetkin. Aivan kuten olemme aina myös riidelleet. Onnekseni siis huomaan, että pikkuhiljaa kaikki alkaa olla välillämme aivan kuten ennen, vähintäänkin. Ja voi kuinka ainakin minä olen sitä kaivannut!
<3: Ida
Kuvat:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/9/90/Buka.jpg/200px-Buka.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/8/8a/Muumit1878.gif
Hei Ida ja myöskin Fanny. Suureen sisarrakkauteen kuuluu myöskin riitely, kuten varmasti muistatte lapsuudestanne. Välillä on tuuletuksen ja raikastuksen aika. Ne yleensä sattuvat ennalta määrättömään aikaan. Tulee ”sammakoita” sanottua, mutta asian tärkein puoli ilmaistua huomaamatta: Ida olet tasavertainen terve nuori nainen sanailemaan ja Fanny uskalsit, kun huomasit, että Ida onkin taas oikea siskoni, purkaa ajatuksiasi ja sydäntäsi. Ilma on puhdistettu ja sisaret entistä enemmän toisistaan pitävät.
VastaaPoistaMaija
Heippa ja kiitos taas kommentistasi! Täyttä totta oli siinä joka sana. Etenkin tuo sanoma siitä, kuinka olemme nyt tasavertaisia siskoksia, riitoinemmekin, riitoinemme, jotka päättyvät kuitenkin aina siihen lämpimään halaukseen merkkinä siitä, kuinka paljon toisiamme "sammakoista" huolimatta rakastamme.
PoistaAurinkoista päivän jatkoa ja ajoittain tarvittavaa "ilman puhdistusta" sinnekin, vaikka Sinulla ei taidakaan olla kovin "hyvää" riitakumppania siellä! :)
Hei Ida!
VastaaPoistaOn se vain niin, että kun uskaltaa puolin että toisin riidellä, ei tarvitse alkaa miettiä että mitäköhän tuo toinen oikeasti ajattelee. Monesti kun voi olla niin, että ei syystä tai toisesta uskalleta riidellä vaikka oikeasti haluaisi sanoa paljonkin. Silloin ne asiat vain alkavat painaa omaa mieltä ja mieltä myöskin painaa se, että mitä se toinen ajattelee. Kun tasavertaisesti uskalletaan riidellä on suhde terveellä pohjalla eikä jää epäselväksi mitä toinen ajattelee ja tykkää.
Riitelyssä on myös hyvä muistaa just se, että jos itse toiselle sanoo jotain, pitää myös itse olla valmis ottamaan vastaan samanlaista palautetta toiselta. Ja niinhän te just Ida Fannyn kanssa nyt teette! Ja se on oikeasti arvokasta, ja olette todellakin tasavertaiset! Kun uskaltaa riidellä ja sanoa miltä tuntuu, voi myös olla varma että ne positiiviset ääneen sanotut tunteet pitävät paikkaansa eivätkä ole vain sananhelinää.
Ihan niin kuin itsekin sanot, kun "pahat" tunteet saa pois sydämeltä, jää taas aikaa sille hyvälle yhdessäololle sydän kevyenä!
Lämmin halaus <3
Hei Katarina ja lämmin kiitos taas kommentistasi! Kirjoitit todella viisaasti tuosta, kuinka riidellessä usein uskaltaa sanoa juuri ne mieltä eniten painavat asiat, jotka muuten helposti jäisivät sanomatta. Ja usein ne ovatkin nimenomaan juuri niitä asioita, jotka juuri kannattaa sanoa. Toivon, että tavattoman kiltistä ja muita huomioivasta luonteestasi huolimatta myös Sinä uskallat päästää ulos mielessäsi pyörivät asiat, ne vaikeatkin.
PoistaErityisesti kommentistasi jäi kuitenkin mieleeni se, että kun uskaltaa sanoa kaikki "pahatkin" asiat mielen päältä suoraan, voi luottaa siihen, että myös ne positiiviset asiat, jotka toinen sanoo, on totta. Ja niitä asioita on todellakin kuitenkin niiiiin paljon enemmän minun ja siskoni suhteessakin kuin niitä pahoja asioita.
Halauksia Sinulle ja Pikku-Lumille <3
Hei Kultaseni!
VastaaPoistaVaikka riitely onkin kurjaa, ja tulee ehkä sanottua sellaista, mitä seuraavassa sekunnissa katuukin, on se niin hyvä tapa "puhdistaa" ilmaa. Eikä se tosiaankaan tarkoita, että ihminen jonka kanssa riitelee olisi yhtään vähemmän sen rakkaampi riidan jälkeen kuin ennen sitä! Päinvastoin riiteleminen aika ajoin toivon mukaan myös lähentää, kun voi ja saa aidosti tuulettaa tunteitaan. Minusta on, Ida, todella hienoa, että teidän perheessä uskalletaan nyt näyttää taas tunteita avoimesti, eikä kukaan kävele varpaillaan peläten, että romahdat jonnekin tavoittamattomaan kuiluun sen vuoksi. Olet, Ida, vahva ja vahvistut päivä päivältä, ja kykenet yhä enemmän näyttämään tunteitasi ja ottamaan muiden tunteenpurkauksia vastaan. Se on arvokasta. Ja mikä hienointa - tunteesi ovat todellakin palanneet, koko mahtavassa spektrissään! Olet saanut taas huomata, että tunteiden kirjoon mahtuu, ja kuuluukin mahtua, niin positiivisia kuin negatiivisia tunteita. Eihän sitä muuten osaisi olla onnellinen ja iloinen jos ei osaa myös olla surullinen ja pettynyt. Vastakohdat kun muistuttavat toistensa olemassaolosta ja vahvistavat niitä!
Aurinkoa ja ukkosen jyrinää - niitä sopii tänäpäivänä toivottaa! ;)
<3
Hei taas ystäväiseni ja kiitos kommentistasi! Aivan totta kaikki jälleen, mitä kirjoitat. Pitää täysin paikkaansa, että riitely ei tee toisesta yhtään vähemmän rakasta tai läheistä, vaan pikemminkin päinvastoin. Olemme sisareni kanssa aina, huonoimpia sairausaikojani lukuun ottamatta, riidelleet, ja silti olleet toisillemme ne maailman tärkeimmät ihmiset. Toivon, että Sinullakin on sellaisia ihmisiä lähelläsi, kuin minulla on Fanny, ihmisiä, joilta saat tukea, ja joiden kanssa voi aina silloin tällöin riidelläkin.
PoistaMinä olen nimittäin nähnyt, että kuten kirjoitat minusta, myös Sinä olet vahva, myös kestääksesi ne huonot hetket ja suorat sanat, ja senpä vuoksi uskallan sanoa täällä myös Sinulle suoraan asiat.
Ja nyt sanon suoraan: haluan olla tukenasi, haluan yhdessä kanssasi irroittaa otteen syömishäiriöstä. Lopullisesti. Ja myös siihen me olemme molemmat täysin riittävän vahvoja. Siitä olen varma.
Ja ehkäpä asia on myös tämän osalta siten kuin sanot riitelystä, eli että ne hyvät asiat huomaa paremmin kun on ollut vähän pahaakin. Ja myrskyn jälkeen aurinko paistaa aina kirkkaammin. Ja niin se paistaa vielä meillekin. <3
Riitely todellakin puhdistaa ilmaa ja mieliä ja on välillä ihan asiaan kuuluvaa. Kuten hienosti kuvasitkin, anorektikolla kaikki tunteet ovat pahimmassa vaiheessa jäässä ja muiden kommentit ovat sairastavalle yksi ja sama, oli kyse kehuista tai kritiikistä. Se, että pystyt räjähtämään, kertoo siitä, että ne tunteet alkavat heräillä ja pystyt ottamaan osaa normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Näin voi tuoda esille ja riitauttaa mielipiteitä, joista ei ole aivan samaa mieltä vastapuolen kanssa. Kaikkea ei tarvitse sietää ja ohittaa olankohautuksella, sinulla ja kaikilla muilla on oikeus suuttua, jos loukataan, kertoa oma mielipiteensä, jos jostakin on eri mieltä. Sitä se elämä on, välillä itketään ja nauretaan, riidellään ja rakastetaan.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua ja ihanaa, että saitte sovittua! <3
Kiitos kommentistasi Nell! Puhut asiaa siinä, että tunteiden "jäätyminen" on seurausta nälkiintymisestä, ja tunteiden herääminen kertoo toipumisen edistymisestä, mikä mahdollistaa avautumisen sosiaaliselle kanssakäymiselle, ja elämälle. Ja vaikka se tuntuu ajoittain myös pahalta, silti sekin on parempi, kuin että ei tunnu miltään.
PoistaJa kuten kirjoitat, tässä sosiaalisessa kanssakäymisessäkään ei pidä sietää ihan mitä tahansa. Itseään pitää arvostaa riittävästi, jotta osaa asettaa omat rajansa ja vastustaa kaltoinkohtelua. Muistathan tämän myös itse? Muista aina, että olet arvokas, rakastettava ihminen, jolla on hienoja mielipiteitä, eikä kenelläkään tai millään ole oikeutta polkea Sinua maahan tai tuottaa Sinulle kärsimystä, ei edes sairaudella.
Hyvää loppuviikkoa Sinnekin! <3