torstai 28. huhtikuuta 2016

Lontoo, part2

Lontoofiilistely ja reissupäiväkirja jatkuu!

Matkoilla hotelliaamiaiset on usein sitä parhautta, ja nytkin tuntui ihanalta nauttia siitä rauhassa omassa hotellissa. Lemppareita olivat itselle englantilaiset rusinaskonssit ja paahtoleipä nutellalla ja hillolla, eli aika makeasti aloitettiin heti aamusta.

Tänään meillä oli aikamoinen nähtävyyskierros edessä. Suuntasimme kohti Sitä Suurta Kelloa Bigbeniä, sitä mun Lontoon must-juttua. Matkalla pysähdyimme Buckinghamin palatsille, jossa saimme nähdä karvalakkisten vartijoiden soittokulkueen. Matkalla oli jälleen niitä ihania puistoja, puutarhoja, kirsikkapuita ja heppoja.












Big benin kupeeseen oli säilytetty vielä joitakin vanhoja punaisia puhelinkoppeja. Westminster bridgeltä näimme myös uudemman kohteen London eyen, joka on suuri maailmanpyörä. Me kuitenkin totesimme, että näemme kaupunkia riittävästi näin katutasosta. 



Bigbenin kupeessa poikkesimme jälleen englantilaiseen pubiin lasilliselle. Sitten suunnistimme kohti Harrodsia. Se on hieno englantilainen ostoskeskus. Vaikka juuri mitään sieltä ei minulla olisi varaa ostaa, on jo rakennus näkemisenarvoinen. Erityisen upea on alakerran herkkuosasto. Harrodsin turistipuodista voi tavallinenkin ihminen ostaa matkamuiston todisteeksi käynnistä, kuten minä tein.




 Harrodsilta jatkoimme matkaamme toiseen kuuluisaan ostoskeskukseen, Fortnum and Maisoniin, joka on kuuluisa ihanastailtapäiväteetarjoilustaan. Pakkohan meidänkin oli "nice cup of teat" Englannissa äitin kanssa nauttia. Teen kaverina oli rapuleipiä, skonsseja ja kakkua taivaallisen teen kera. Ostimme teetä vielä tuliaisiksi kotiinkin viereiseltä herkkuosastolta.





Paljon tuli taas päivän aikana nähtyä ja koettua, mutta oli illalla väsymystasokin sen mukainen. Niinpä suunnistimme illalliselle vastapäiseen Italialialaiseen ravintolaan, jossa söin pitsaa ja jälkkäriksi jäätelöä. Aterian päätteeksi ravintola tarjosi meille juomat punaisina välkkyvistä laseista. 




<3: Ida

4 kommenttia:

  1. Ihana hyppy arjesta taas reissun päälle. Kiitos! Ihanaa helatorstaita muru!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmaa... :)

    VastaaPoista