tiistai 23. joulukuuta 2014

Tule joulu kultainen...

Kuten olenkin kirjoittanut joulukorttitalkoot järjestimme siskoni kanssa jo hyvissä ajoin. Pitkin syksyä olen myös valmistellut pieniä lahjoja läheisilleni, ja jo marraskuun puolella saivat ensimmäiset paketit joulupukkikääreen. Mutta riittipä sitä joulun valmistelua vielä joulukuun puolellekin. Ja mahtuipa kuukauteeni jo kaikenlaisia pieniä juhliakin, sitä varsinaista odotellen!



Joulukuun alkupuolella olin Ystäväni järkkäämissä pikkujouluissa. Ilta kului mukavasti pienen tarjoilun ja rupattelun merkeissä. Hauskaa oli, vaikka minun tuttujani ei muita juuri ollutkaan pääsyt paikalle. Juhlien ehdoton kohokohta oli kuitenkin huippuhauska tietovisa, johon Ystäväni oli keksinyt kysymyksiä aina marjojen latinankielisistä nimistä jääkiekkopelaajiin!

Itsenäisyyspäivää olemme aina  tottuneet viettämään perheeni kanssa yhdessä linnan juhlia seuraten, ja niin tänäkin vuonna. Äiti oli valmistellut hienoja coctail-paloja ravuista, muikunmädistä ja härän leikkeleistä. Näitä luksusherkkupaloja nautiskelinkin aktiivisen pukukommentoinnin lomassa -vaikka pahimpaan nälkään menikin pitsa heittämällä!





Joka vuosi on minusta myös ainakin yksillä joulumyyjäisillä  tai -messuilla vierailtava, ja parhaiksi sellaisiksi olen vuosien varrella todennut Naisten joulumessut vanhassa satamassa. Tänä vuonna sainkin sinne houkuteltua äitini ja siskoni mukaan. Täällä tuli todella se ihan oikea joulufiilis. Aivan kuten siskoni sanoi, on vain niin ihanaa ja ihmeellistä ihastella taitavien kädentaitajien töitä kuin hienoa näyttelyä, sillä  sellaisesta se todella käy! No, ihan pelkkään ihasteluun en kuitenkaan malttanut tälläkään kertaa tyytyä, vaan kotiutin messuilta minikokoisen piparkakkutalon ja punaisesta villalangasta virkatut sydämet kotiani koristamaan sekä oveeni asiaankuuluvan jouluisen koristeen. Tuntuu hyvältä tukea suomalaista käsityötä, varsinkin kun tuotto menee suoraan kädentaitajalle.



Hyvissä ajoin toinkin omaan kotiini jo joulun. Uusien koristeiden lisäksi asettelin pienen lapsuudestani tutun seimen, vuosien varrella kertyneet suojelusenkelini sekä  pienet  huopaiset hiirulaiset ja vaaleanpunaisen possun paikallaan. Kunniapaikan pöydällä saivat mummolta peritty punainen joululiina ja perheeltäni lahjaksi saatu pikku myy-lasituikku, ja ikkunaa loistaa nyt tietysti valoineen joulupallo. Nyt kelpaa hörppiä joulukahvia kynttilän valossa!



Kotona myös leivoin kaikenlaista pientä piparkakusita joulutorttuihin. Piparit ovat erityisesti olleet aina herkkuani, ja ne ovatkin maistuneet niin aamu- kuin välipalallakin, vaikka osa taikinasta taisi kadota parempiin suihin jo leipoessa. Ja tulipa itseni lisäksi sitä muutama herkkulahjakin valmisteltua, mutta niistä en vielä hiisku enempää! Ihanaa, kun koko pieni koti tuoksuu piparkakuilta!




Viimeiset joululahjat hoidimme yhdessä siskoni kanssa kauppakeskus Jumbossaj oulukuun puoli välissä. hillittömän ihmisvilinän keskellä oli hauska huomata, kuinka meitä kaikkia yhdisti sama hieno tavoite: läheismpiemme ilahduttaminen ja muistaminen. Lahojen lisäksi päätin veilä piristää itseänikin, ja nyt sohvapöytääni koristaa joulutähdestä ja lumihuntuun puetusta sypressistä koostuva rakentamani joulukukka-asetelma.



Joulua vietimme siskoni ja pappani reissujen vuoksi yhdessä tänä vuonna jo hieman etukäteen joulukuun puolivälin paikkeilla. Minun tehtäväkseni jäi piparkakkujen leipominen, joka taisikin olla se kaikita kivoin homma. Ensin kokoonnuimme yhdessä vanehmmillemme syömään äidin herkkuruokia. Tarjolla oli laatikoita, graavikaloja, kinkkua ja kalkkunaa kera oman suuren herkkuni sienisalaatin. Äiti oli pukenut kodin jo jouluasuun, ja isä tuonut kuusenkin ruokailuhuoneeseen. Siinä perunalaatikkoa suussa ja joululaulujen soidessa taisin tavoittaa jo sen oikean joulutunnelmankin!






Vanhempieni luota jatkoimme siskolleni ja hänen poikaystävälleen kahveille. Tarjolla oli torttuja ja pipareita, ja siskon koti tietysti tyylikäs kuten aina, ja nyt sit' koristivat pieni joulupukkireki valoineen sekä pienen pieni seimi.




Myös itse kutsuin ystäviäni  ja siskoni jouluglögeille vielä ennen joulua useaampaankin otteeseen. Lämpimän juoman lisäksi oli tarjolla pipareita ja torttuja, kynttilän lämpöä ja tietysti höpöttelyä. Eräs Ystäväni toi mukanaan myös suloisen karvapalleronsa, ja vieläpä taivaallisia marsipaanisuklaapalleroita nomparelleilla koristeltuna, nam! 



Myös toiselle papalle olimme viemässä joulutervehdyksemme viimeisenä viikonloppuna ennen joulua. Tarjolla oli herkkua jos minkälaista, ja täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä, että nyt myös minä pystyin sahramilla mausteutsta joulupullasta ja pipareista teen kera nautiskelemaan! Tärkeää oli taas tavata pappaani, ja tuntea se lämpö, ja vieraanvaraisuus, joka aina siellä minua odottaa, oli edellisestä vierailusta sitten kulunut miten kauan tai vähän aikaa hyvänsä!

Tänään tapasin Parasta Ystävääni lahjojen ja kuulumisten vaihdon merkeissä. Paikka ei olisikaan voinut olla idyllisempi, sillä tapasimme Helsingin talvipuutarhassa. Suuressa kasvihuoneessa meitä terhvehtivät pinet tontut ja ikkunoista kurkistelevat punalakkiset hiiret. Punaisten joulutähtien meri pilkotti kaktusten seasta ja kaiken keskellä parvekkeella loisti suuri kuusi kynttilöin. Mikä olisikaan voinut olla parempi paikka virittäytyä joulutunnelmaan!

Tämän joulun odotus täyttyi siis Rakkaiden seurasta, joulun tuoksusta ja tunnelmasta, ehkäpä pienestä rennosta hössötyksestäkin ja kauniista muisttoista, josta kotiani koristavat enkelit ja hiirulaiset minua muistuttavat. Koostukoon myös jouluni tästä kaikesta Hyvästä. Ja vähän vielä muustakin.



Tulkoon joulu kultainen, niin minulle, kuin jokaiselle teillekin, Rakkaat lukijani! <3

<3: Ida

14 kommenttia:

  1. Hei Kaunotar!
    Tuli mieleen, että ollaan taidettu yhdessä leipoa pipareita joskus :-)!
    Olit ajatuksissani myös, kun askartelin tyttöni kanssa joulukortteja tänä vuonna ja harmittelin mielessäni, etten voinut sinulle sellaista lähettää (kun en osoitetta tiedä). Toivotankin Sinulle (perheellesi myös) iloista, rauhallista ja oikein lämminhenkistä joulua!
    Isosti ja lämpimästi haleja lähetellen: marika
    ps. Kauniita kuvia, ihana kirjoitus. Joulumielen sait aikaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ihana Marika! Muistanpa minäkin oikein hyvinkin meidän yhteisen piparinleipomistuokion... Saimme kaikesta huolimatta viettää monta mukavaa hetkeä yhdessä, kiitos Sinulle! :)
      Ja voi että kun minäkin olisin halunnut Sinulle joulukortin lähettää, mutta osoitteen puuttuessa toivotan näin Oikein hyvää ja onnellista joulunaikaa Sinulle ja koko perheellesi! :) <3

      Poista
  2. Ihania jouluisia asioita ja vielä ihanampaa on se että sinäkin oot päässyt tästä tulevasta joulusta, ja jouluherkuista paremmin nauttimaan!
    Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Pinja, nautitaan nyt joulusta herkkuineen kaikkineen molemmat oikein kunnolla, kun siihen taas pystymme! :) Ylpeinä itsestämme ja kiitollisina tästä joulusta.
      Oikein hyvää joulua Sinullekin ja alkakoon uusi vuotesi niiden kaikkein onnellismpien tähtien alla! <3

      Poista
    2. Kiitoksia <3
      Täytyy nyt kunnolla nauttia kun joulukin on vaan kerran vuodessa! ;)

      Poista
  3. ♥ Oikein Kultaista Joulua Sinulle, Ida, sekä koko perheellesi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin Sinulle, Andrea-Ystäväni! <3<3

      Poista
  4. Hei Ida!

    Mukavia joulupuuhasteluja sinulla on ollut! Jakiva että ehditte nauttia yhdessäolosta ennen kuin siskosi ja pappasi lähtivät matkoilleen!

    Ihanaa oli myös saada käydä uudessa kodissasi ja nauttia jouluglögistä ja muusta hyvästä kanssasi! Lumikin taisi tykätä kun sai osansa sinun leipomuksiasi! Tuo nallekarhupiparimuotti on muuten ihana, mistä sellaisia löytää?
    Toivotan sinulle ja perheellesi oikein ihanaa joulun aikaa vaikka eri tahoilla olettekin! Lämmin halaus! <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katarina! Ja kiitos itsellesi, oli Ihanaa saada Sinut ja pieni karvalapsesi glögeille, ja Ihanaa, että sellaiset tapaamiset ovat meille mahdollisia! Ihan parasta laatuaikaa Ystävien kesken! :)
      Oikein hyvää joulunaikaa sinnekin ja kiitos niin niin kovin kauniista itsetehdyistä lahjoista!:) Nähdään taas pian! <3
      Ps. piparimuotit ovat ihan Ikeasta :D

      Poista
    2. Hyvänen aika, nyt kun sanot niin tunnistan, minullahan ON nuo muotit Ikeasta! Hohoijaa, sama pää kesät talvet... ;)))

      Poista
  5. Joulukuu on mennyt ihan vilahtamalla ja olet varmaan huomannut saman. Ainakin paljon sinulla on ollut puuhaa ennen joulua. :) Ihanaa, että saimme valkoisen joulun ja lumi näyttää vielä pysyvänkin maassa. Minunkin jouluni on ollut paras moneen vuoteen ja ihanaa, että sinäkin olet päässyt nauttimaan tunnelmasta jo etukäteen. Ihania joulunpyhiä sinulle muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nell! Samoin täällä joulu tuli tänä vuonna kuitenkin jotenkin vähän varkain -ja silti, on se myös minulla ollut ehdottomasti paras vuosiin ilman pakkoja, ilman stressiä ja ilman minkäänlaista ahdistusta! :) Ja voi kun Ihana kuulla, että Sinunkin joulusi on ollut onnistunut! Olit sen totisesti ansainnut: ajattelen, että hieno työsi palkittiin nyt nautinnollisella juhlalla. Rauhallista ja oikein mukavaa joulunjatkoa sinnekin! <3

      Poista
  6. Kiva kirjoitus, näiden itse joulupäivien lisäksi jouluun kuuluu ehdottomasti myös sen valmistelu - kunhan ei ota ressiä. Toi talvipuutarha olisi kiva kokea joku joulu, siellä en ole käynytkään joulun aikaan. Jatkukoon joulu vielä rauhassa. Täällä sitä körötelläään kohti pasilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rakas! Olet ihan oikeassa, että joulun valmistelut ilman stressiä ovat yksi niitä joulun parhaita puolia -siinä odotuksessa on aina ollut minusta jotain taikaa. :)
      Täällä Sinua odotellaan jo, tervetuloa juhlistamaan yhdessä tätä yhtä vuoden ehotonta kohokohtaa ja hienoa juhlaa! <3

      Poista